Beautiful World

//fiia ja sen Alec :--)

Lilyn ulkonäkö

Oli keskiviikko ja kello lähestyi puolta kuutta iltapäivällä.
Ainsworth School oli sillä hetkellä tyhjä sen oppilaista ja opettajista. Koululla oli enää vain sen talonmies ja pari siivoojaa. Sekä eräs nuori nainen, joka oli saapunut sinne opettamaan 9-13 -vuotiaille tytöille balettia. Niin kuin neito oli tehnyt jo parin kuukauden ajan kolme kertaa viikossa, maanantai, keskiviikko ja perjantai. Niinä arkipäivinä hänet näki koululla. Tosin vaaleaverikkö pysytteli mahdollisimman paljon omissa oloissaan, kuten tavallisestikin.

Lily Gleason oli pukenut ylleen asun, jossa liikkuminen ja erilaisten liikkeiden tekeminen olisi mahdollisimman helppoa. Tyttöjen kanssa hänen ei tarvinnut pelätä mitään, vaan silloin hän sai olla niin sanotusti oma vanha itsensä. Hän oikeasti jopa nauroi ja hymyili tyttöjen kanssa, koska hän halusi rohkaista näitä ja antaa hyvän esimerkin. Ja heidän pianistinsa, Helena Row, oli jo ikääntynyt vanha nainen, joka oli jäänyt eläkkeelle edellisestä ammatistaan. Yleensä nainen vain soitteli pianoa omissa oloissaan, eli Lily ei sen kummemmin ollut naisen kanssa väleissä. Se kuitenkin sopi Lilylle ja Helenalle oikein hyvin. Se, ettei kumpikaan yrittänyt väkipakolla tutustua toiseen.
Mutta tänään Helena oli soittanut ja sanonut, ettei pääsisi tänään soittamaan pianoa. Helanaan oli iskenyt kova flunssa, mikä oli kaatanut hänet sängyn omaksi. Helena oli saanut kuitenkin jonkun tuuraamaan häntä, joten hätää ei olisi. Tosin Lilyn sydän jätti pari lyöntiä välistä, kun hän tajusi joutuvansa tutustumaan johonkuhun uuteen ihmiseen. Lilyn ei auttanut muuta kuin toivoa, että Helenan tuurajaa olisi yhtälailla hiljainen ja omissa oloissaan elävä ihminen, jotta Lily tuntisi olonsa edes vähän helpottuneemmaksi.

Vaaleaverikkö seisoi peilin edessä ja sitoi hiuksiaan parhaillaan ponihännälle. Hänen harmaansinisiin silmiin oli syttynyt jälleen se säkenöivä tuike, kuten aina silloin, kun hän tiesi pääsevänsä viettämään aikaa tuttujen tyttöjen kanssa. Lily ei oikeasti edes jaksanut harmitella elämäänsä tai murheitaan, kun hän näki tyttöjen hymyilevät kasvot. Lapset, se tuntui olevan jonkinlainen lääke Lilyn jo pidempään jatkuneeseen masennukseen. Edes neito ei tiennyt, miksi lapset vaikuttivat häneen niin voimakkaasti. Ehkä se vain johtui siitä, että lapset olivat niin naiiveja ja että heidän naurunsa oli kerrassaan mieltä tuudittavaa. Ehkä Lily vain näki lapsissa entisen itsensä, minkä takia Lily osasi itsekin käyttäytyä vanhan minänsä mukaisesti.
Helenan tuuraajan pitäisi tulla minä hetkenä hyvänsä.

Jäänsininen Ford käännähti sulavasti Ainsworthin koulun parkkipaikalle, joka ammotti tyhjyyttään. Ihmekkös tuo oli, kun koulun henkilökunta oli jo tunteja sitten lopettanut työpäivänsä eikä mopoja tai skoottereitakaan näkynyt paikalla niiden omistajien päästyä pois koulusta. Alec nappasi auton etupenkiltä mustan työsalkkunsa, joka sisälsi paperitöiden sijasta tällä kertaa nuotteja, mitä Helena-parka oli miehelle antanut. Helena oli sairaana eikä voinut siis normaaliin tapaansa mennä säestämään pianolla pienten tyttöjen balettituntia, joten nainen oli kysynyt Alecia tuuraajaksi. Herrasmiehenä tämä oli tietenkin suostunut pyyntöön, olihan Alec joskus ennenmuinoin itse käynyt Helenan pianotunneilla ja oli valmis auttamaan vanhaa rouvaa aina tarvittaessa. Hän olisi toisaalta mieluummin rankan työpäivän päätteeksi ollut kotonaan rentoutumassa, mutta ei Alec raaskinut jättää Helenaan pulaa. Tuskinpa se edes niin kamala tehtävä olisi, kun piti vain soittaa pianoa ja Alec jos joku sen osasi. Mies nousi autosta työsalkku mukanaan ja lähti ottamaan askelia kohti koulun ovia.

Pian herra löysikin tiensä saliin, jossa tunti pidettäisiin ja etsi katseellaan pianon, joka odottikin häntä siellä nurkassa. Alec huomasi nopealla katseellaan myös vaaleatukkaisen naisen, joka seisoi kasvot peiliä kohden. Hän vaikutti jotenkin tutulta.. Alec tunnisti hänet jostakin, vaikka naisen selkä olikin miestä kohti. Hetken hän jo luuli nähneensä Lilyn, mutta se oli varmastikin pelkkää kuvitelmaa. Lily oli kummitellut Alecin mielessä siitä asti kun hän naisen tapasikin ensi kertaa, joten se ei olisi ollut mikään ihme. "Hei, olen se tuuraaja", mies tervehti häntä nopeasti ovelta ja kohdistamatta huomiota naiseen sen enempiä käveli pianon luokse. Pianohan hän oli sinne tullut soittamaan eikä hieromaan tuttavuutta sen enempää kenenkään kanssa, joten väliäkös tuolla. Aseteltuaan nuotit salkustaan pianolle miehen oli kuitenkin pakko vilkuilla vielä vaaleaverikön suuntaan. Nyt hän vasta näki kunnolla naisen, Alec ei varmaan koskaan ollut samalla niin hämmentynyt ja.. iloinen näkemästään. "Lily?" Aivan, totta kai, Lily oli kertonutkin vetävänsä balettia pienille lapsille. Mutta jostain syystä Alec oli vähiten odottanut, että olisi sattunut juuri hänen tunnilleen tuuraajaksi.

Lily oli juuri ehtinyt sitoa hiuksensa kiinni, kunnes hän kuuli tuuraajan huikkaavan hänelle saapuneen. Harmaansiniset silmät katsoivat yhä peiliin, sillä neito ajatteli sitä kautta katsovansa saapunutta henkilöä. Joka oli äänensä perusteella miespuolinen. Ääni oli kyllä kuulostanut ihmeellisen tutulta, mutta Lilystä ei ollut arvuuttelijaksi. Ehkä miehen ääni vain kuulosti jonkun Lilyn tunteman miehen ääneltä.
Mies käveli kauemapana Lilysta, suunnisti suoraan pianon luokse, joka sijaitsi vasemmapuoleisessa nurkassa. Lily ei tunnistanut miestä sivulta katsottuna, joten ensin neiti vain ajatteli, että mies oli tuntematon.
Paitsi silloin mies lausui Lilyn nimen, jolloin Lilyn olemattomat niskakarvat nousivat pystyyn. Tuon äänen hän kyllä tunnisti, koska hän oli kuullut sen pari viikkoa sitten eräissä juhlissa, jonne Chlóe oli hänet raahannut. Ääni kuului miehelle, joka oli tullut juttelemaan hänelle ja Chlóelle juhlissa. Ja istten kun Chlóe oli poistunut heidän luotaan, alkoi mies jutella aran ja pelokkaan Lilyn kanssa. Valitettavasti se ensitapaaminen ei ollut kovin... Eh, onnellinen, koska Lily oli ahdistunut suunnattomasti tuntemattoman miehen esittämistä kysymyksistä ja saanut jopa ahdistuskohtauksen.

Mutta. Niin, surullinen mutta. Lily oli valitettavasti ihastunut tähän mieheen. Ei vaadittu kuin hymy, kohtelias käyttäytyminen ja mukava luonne, niin tätä vaaleaverikköä jo vietiin. Niiden juhlien jälkeen Lily oli ollut tavallistakin hiljaisempi, vajonnut ajatuksiinsa. Hänen ajatuksensa eivät tosin olleet unelmoivia, vaan surullisia. Hän ei nimittäin ollut tähän päivään mennessä uskaltanut haaveillakaan tästä miehestä ja itsestään, koska Lily tiesi sen olevan ajanhaaskausta. Ei heitä oltu tarkoitettu yhteen, he kaksi eivät kuuluneet toisilleen. Näin Lily oli itselleen toistanut monet illat ja toivonut, että hänen ihastumisensa tähän mieheen katoaisi hiljalleen.

"Alec.." Lily henkäisi hiljaa ja kääntyi kokonaan katsomaan saapunutta miestä. Harmaansiniset silmät katsoivat Alecia arasti, mutta hetken katseessa väläht nopeastii pilkahdus iloa. Ei tämä voinut olla totta, oliko Alec tosiaan Helenan tuuraaja? Miten sattuikaan... Olisiko kohtalolla kenties sormensa pelissä?
Sen enempää ei Lily ehtinyt miehelle mitään sanomaan, kun ovien suunnalta alkoi kuulua tyttöjoukosta kantautuvaa helinää. Saliin astui joukko tyttöjä, joilla olivat tutut jo yllään. "Lily!" jotkut tytöt henkäisivät ilosta ja suorastaan juoksivat balettiohjaajansa luokse. Lilyn katse herpaantui Alecista ja nyt neito katseli lähestyvää tyttöjoukkoa. Eikä aikaakaan, kun Lilyn huulille ilmestyi iloinen hymy.
"Hei tytöt, mitä kuuluu?" vaaleaverikkö kysyi ystävällisesti ja kyykirstyi, jotta olisi enemmän tyttöjen pituuksien tasalla. Tytöt puhuivat samaan aikaan, joten eihän siitä saanut mitään selvää. Lily kuitenkin vain hymyili ja otti vuoronperään katsekontaktin jokaiseen tyttöön. "Sepä mukavaa. Valitettavaa on se, että Helena sairastui. Nyt häntä tuuraa tuo mies tuolla pianon lähellä", Lily kertoi ja viittoi sormellaan tyttöjä katsomaan miehen suuntaan. "Sanokaa Alecille päivää."

Varmasti Alec menisi Lilyn ihmeellisestä muutoksesta hämilleen, sillä Chlóekin oli mennyt, kun oli nähyt siskonsa yksissä balettiharjoituksissa.

Lily se oli 100% varmasti, hän tunnisti sen tutun katseen naisen omaksi. Alec tuijotti häntä epäuskoisen oloisena, tämän oli pakko olla unta vaikka mies tiesikin sen olevan pelkkää todellisuutta. Mikä sattuma.. onneksi hän oli suostunut Helenan tuuraajaksi. Juuri kun mies oli jumitukseltaan saamassa suutaan taas auki, lauma pieniä tyttöjä saapui saliin ja he suorastaan ryntäsivät Lilyn luokse ja hiljaisuus korvaantui iloisten lasten pulinalla. Alec nojasi pianoa vasten ja oli entistäkin hämmentyneempi näkemästään; Lily oli aivan eri nainen kuin siellä juhlissa, hän hymyili iloisesti ja puheli lapsille ystävälliseen sävyyn. Joko nyt kyseessä olisi joku Lilyn kaksoisolento tai sitten.. hän osasi olla täysin oma itsensä näiden lasten seurassa? Alecin mielenkiinto naista kohtaan suureni taas kertaheitolla eikä mies voinut olla hymyilemättä katsellessaan tyttöjen ja heidän balettiohjaajansa puuhia.

"Sanokaa Alecille päivää", Lily sanoi ja siinä vaiheessa viimeistään mies hätkähti ajatuksistaan taas todellisuuteen. Nyt niiden kaikkien tutuihin pukeutuneiden tyttöjen tuikkivat silmäparit tuijottivat Alecia tutkiskellen ja mies tunsi olevansa muukalainen siinä tilassa. "Päivää Alec", kuului kuin yhdestä äänestä tyttöjen tervehdys, ja hän pystyi erottamaan iloista naurunhelinää taustalta. "Hei vaan tytöt", Alec hymähti vastaukseksi ja vilkutti pienesti kättään. "Lupaan yrittää olla vähintäänkin yhtä hyvä soittaja kuin Helena, mutta luvatkaa te myös olla arvostelematta taitojani liian rankalla kädellä", hän virnisti vielä ennen kuin antoi katseensa käväistä taas Lilyssä. Uskomatonta miten hyvin hän osasikaan käsitellä lapsia ja rentoutui näiden seurassa.. toisaalta Alec tunsi myös olonsa huomattavasti rennommaksi sillä hetkellä kuin tuntia aikaisemmin töissään.

Mies käännähti nyt taas pianoa kohden ja antoi sormiensa kulkeutua koskettimille. Siitä olikin kulunut muutama päivä jo kun hän viimeksi oli ehtinyt soittamaan pianoa. Alec katsahti sitten taas Lilyyn, odottaen, että tämä antaisi jotain ohjeita tytöille tunnin alkamisen merkiksi.

Jotkut tytöistä ujostelivat Alecin takia, koska tämä oli mies. Eihän heidän balettitunneillaan ollut koskaan ollut miestä! Lily tiesi vallan hyvin, mitä hänen olisi tehtävä saadakseen tyttöjen huomio itseensä eikä Aleciin. "Noniin tytöt, tehkää se sama rivi, johon te joka kerta menette", Lily ohjasti tottuneesti, lempein ja ystävällisin äänin. Tytöt alkoivat juoksennella ympäriinsä etsiskellen omaa paikkaansa rivistä. Harmaansiniset silmät vilkaisivat nopeasti Alecin suuntaan ja heti sydän jätti kaksi lyöntiä välistä. "Hienoa", neidon katse palautui taas tyttöihin, jotka olivat tehneet rivin pituusjärjestyksen mukaisesti.

Sitten Lily kääntyi Alecin suuntaan ja sanoi tälle, mitkä nuotit miehen olisi nyt kaivettava esille ja mitä toinen alkaisi nyt soittaa. Kun pianon pimputus alkoi, pyysi Lily tyttöjä hyppelehtimään paikoillaan ja venyttelemään. Alkuveryttelyjen jälkeen tunti alkoi jälleen noudattamaan tiettyä aikataulua. Milloin tytöt ottivat kiinni kaiteesta ja tekivät sen avustuksella joitain liikkeitä, milloin tytöt pyörivät yhden jalan varassa ja harjoittelivat 360 asteen ympäripyörintää horjahtamatta. Sen sellaista, niin kuin balettitunnit yleensäkin olivat.
Lily oli koko ajan rohkaisemassa tyttöjä ja antamassa näille ohjeita siitä, miten tytöt voisivat parantaa suorituksiaan. Lily nauroi kun tytöt nauroivat, Lily hymyili kun tytöt hymyilivät. Lily näytti aina tytöille oppimiaan liikkeitä ja kertoi, miten kauan hän oli kyseistä liikettä joutunut harjoittelemaan, ennen kuin hän osasi sen täydellisesti. Tytöt katsoivat ohjaajansa yleensä suut auki, kun he katsoivat Lilyn tekemiä kauniita ja siroja liikkeitä, joissa ei näkynyt olevan minkäänlaisia virheitä.

Kellon lähestyessä seitsemää alkoi liikuntasaliin hiljalleen virrata tyttöjen vanhempia, jotka olivat tulleet tyttäriään hakemaan. Lily oli silloin vielä pitämässä loppuvenyttelyjä tyttöjen kanssa, jottei seuraavana päivänä olisi paikat kipeinä.
"Kiitos tytöt, tämä tunti oli tässä", Lily kiitti sitten enkelimäisesti hymyillen ja nousi seisomaan. "Muistakaa harjoitella sitä 360 asteen pyörähdystä, jotta pääsemme eteenpäin ensi viikolla."
Tytöt kiiruhtivat sitten vanhempiensa luokse ja juuri silloin Lilyn korviin kantautui kovaäänienn jylähdys. Jotkut tytöt kirkaisivat peloissaan. Ulkona oli alkanut tunnin puolivälissä nimittäin sataa ja nyt alkoi näköjään ukkostaa.
"Heippa Lily, heippa Alec!" kuului tyttöjen ääni kuin kuorossa ja Lily ei mahtanut mitään iloiselle hymylleen.

Se oli varmastikin Alecin nopeiten kuluneet yksi ja puoli tuntia ikinä, sillä kun tunti oli jo päättymäisillään niin miehestä tuntui siltä kuin se olisi vasta äsken alkanut. Pianon soittaminen ei ikinä ollut tylsää, eikä varsinkaan nyt Lilyn seurassa. Tai no molemmathan aikuisista keskittyivät omaan työhönsä, mutta Alec ei vain voinut vastustaa kiusausta olla vilkuilematta välillä naisen suuntaan, joka näytti todellakin nauttivan työstään. Juhlissa ollutta Lilyä ja nyt iloisesti hymyilevää Lilyä uskoisi samaksi henkilöksi. "Hei sitten", Alec vilkutteli tytöille, kun nämä poistuivat vanhempineen salista. Mies nousi pianon luota ja rupesi pakkaamaan nuotteja salkkuunsa, vilkaisten sitten taas Lilyyn. Hän oli nyt salissa kahden tämän kanssa, ja sen tajuaminen sai miehen sydämen skippaamaan lyönnin tai kahden välistä. Muutama viikko sitten hän oli tavannut naisen ensimmäistä kertaa, eikä ollut saanut tätä sen jälkeen ainakaan hetkeä kauemmaksi aikaa pois mielestään, joten reaktio oli ihan suhteellisen ymmärrettävä. Mies oli luullut ettei tapaisi vaaleaverikköä enää koskaan, mutta toisin oli käynyt. Tällä kertaa heidän tapaamisensa oli sitä paitsi huomattavasti miellyttävämpi, vaikka kumpikin oli tosiaan vaan tehnyt työtänsä eivätkä he juuri ehtineet vaihtaa sanaakaan.. jostain syystä pelkkä Lilyn läsnäolokin sai Alecin mielen käymään ylikierroksilla. Mies oli ihastunut ja olo oli kuin milläkin teinipojalla.

Alec käännähti Lilyä kohden saatuaan salkkunsa pakattua. "Voisin tarjota muuten kyytiä sinulle, ettei sinun tarvitse kastua tuolla sateessa?" Mies kysyi ystävällisesti vaaleaveriköltä. Oikeastaan se ei ollut kysymys, vaan pikemminkin kehoitus. Ei hän ikimaailmassa antaisi naisen lähteä kävelemään kotiinsa tuossa säässä. Samalla he voisivat ehkä myös puhua.. tai Alec voisi pyytää hänen numeroaan tai treffeille tai jotain.. niin paitsi tietysti jos Lily ei tahtonut kyytiä. Eikä täten antaa numeroaan tai edes treffeille miehen kanssa. Se olisi ollut ihan ymmärrettävää, kun otti huomioon edellisen tapaamisen.

He jäivät tosiaan kahden, Lily ja Alec. Lilyllä oli onneksi tekemistä, eikä hänen tarvinnut seisoa paikoillaan kuin typerä konsanaan. Hän keräili lattialta nauhoja sun muita välineitä, mitä hän oli tyttöjen kanssa tämän tunnin aikana käyttänyt. Hän huomasi käsiensä tärisevän, kun hän keräsi tavaroita lattialta. Lily kuitenkin ignoorasi sen taitavasti ja yritti vain keskittyä salin siivoamiseen ja lopulta poistumiseen sieltä. Ensiksi hänen täytyisi kuitenkin käydä vaihtamassa hiostavalta tuntuvat vaatteet puhtaisiin. Eikä nopea suihkukaan olisi pahitteeksi. Alec varmasti lähtisi omine aikoineen, joten miehestä ei pitäisi olla haittaa. He poistuisivat taas vaihteeksi toistensa elämästä, kumpikaan ei merkitsisi toisilleen mitään sen enempää. Kaikki olisi taas niin kuin ennen. Eikö niin?

Alecin ääni sai Lilyn hätkähtämään hienoisesti, sillä neito ei ollut varautunut kuulemaan toisen ääntä. Lily suoristautui täyteen pituuteensa ja siirsi katseensa katsomaan Alecia, joka tarjosi Lilylle kyytiä. Lily toljotti Alecia hetken aikaa kuin mikäkin tolvana, kunnes hän tajusi miehen sanat ja punastui helakasti. Hänen huuliltaan karkasi epämääräinen henkäys, kun hän yritti keksiä jotain järkevää sanottavaa. Kuin Alec olisi tiennyt, ettei Lily ollut tajunnut ottaa mukaan sateenvarjoa. Lily vain ei ollut vielä tottunut Englantiin ja sen nopeasti muuttuvaan säähän.
"Kyytiä.." Lily tunnusteli sanaa omassa suussaan ja vaipui hetkeksi aatoksiinsa. Tietenkin kuka tahansa järkevä ihminen suostuisi tähän, sillä eihän kukaan täysijärkinen ilman sateenvarjoa tahtonut kastua tuolla ulkona. Jälleen kuului ukkosen jylähdys ja Lilyn silmät suurenivat hitusen. Hän ei uskaltaisi kävellä ulkona tuossa ilmassa. Jos Alec ei olisi tullut tuuraamaan Heleniä, eikä Lilylle olisi esitetty kyytitarjousta, olisi Lily luultavasti jäänyt koululle niin pitkäksi aikaa, että sade ja ukkonen menisivät ohi.

"Kiitos", nuori nainen henkäisi sitten ja katsoi Alecia silmiin. Aivan, Lily oli suostunut ottamaan vastaan kyytitarjouksen. Hahahaha, tervemenoa kuolemaan, Lily...
"M-minun täytyy ensiksi.. Siistiytyä", hän sanoi sitten ja viittoi kädellään pukuhuoneita päin. Lily seisoi hetken aikaa paikoillaan, käsissä yhä tämän tunnin aikana käytettyjä tavaroita. Sitten hän alkoi hiljakseen siirtyä, ensiksi telinevaraston suuntaan, jonne hän vei käsissä olevat tavarat. Sitten hän siirtyi pukuhuoneisiin, mutta ennen sinne kadottuaan hän vilkaisi nopeasti Aleciin.
Jumala, kidutatko sinä minua?

Hetken Alec-parka luuli jo Lilyn kieltäytyvän kyydistä, mutta helpotuksekseen hän kuuli myöntävän vastauksen. Mies nyökkäsi ymmärtäväisesti ja jäi niille paikoilleen vain toljottaen hölmönä Lilyä. Vasta nyt hän tajusi, että nainen kantoi käsissään melkoisesti tavaraa. "Minä voin.. äh, eikun ei mitään, unohda", hän aloitti sopertamaan, mutta Lily ehtikin jo lähteä kiikuttamaan tavaroita varastoon. Totta kai Alec olisi tarjoutunut kantamaan ne, kunhan olisi vain älynnyt asian typerältä jumitukseltaan! Toivottavasti hän ei nyt ajattele, että mies olisi epäkohtelias jäätyään siihen seisomaan tyhjänpanttina. Hän vilkaisi pukuhuoneiden suuntaan Lilyn kadotessa sinne ja istahti taas pianon äärelle.

Hän ei ollut pitkään aikaan tuntenut mitään tällaista, ei Eveliinan jälkeen, ja sekös saikin miehen pääkopan sekaisin. Ehkä Lilystä ja hänestä voisikin tulla jotakin kehnosta alusta huolimatta? Edes ystäviä.. tosin Alec ei tietänyt, että pystyisikö olemaan naiselle enään pelkkä ystävä, "vahinko" oli jo ehtinyt tapahtua. Välillä sitä toivoi vain, että tunteet pystyisi tukahduttamaan kokonaan. Uppoutuneena ajatuksiin miehen sormet eksyivät taas vaistomaisesti pianon koskettimille ja soitto kantautui taas selvästi salissa, vaikkakin ukkosen jyrähdykset onnistuivat välillä peittämään sen hetkellisesti. Aika kului kun siivillä soittaessa, eikä Alec oikeastaan itsekään tiennyt kauanko oli siinä istunut.

Lily riisui hiostavilta tuntuvat vaatteensa ja asetti ne siististi pinoon tuolille. Hän riisui itsensä kokonaan ja otti kassistaan, jonka oli jättänyt heti koululle päästyään pukuhuoneeseen, suuren valkoisen pyyhkeen. Sen jälkeen Lily sipsutteli suihkujen puolelle, jossa hän ajatteli ottavansa nopean suihkun, jotta ylimääräinen nihkeys katoaisi iholta.
Suihkutellessaan vartaloaan suihkulla hänen silmänsä olivat nauliintuneena edessä olevaan kaakeliin, jota Lily tuijotti valehtelematta melkein koko ajan.
Hänen ajatuksensa pyörivät vain koko ajan miehen ympärillä, joka parhaillaan odotti häntä pukuhuoneen ulkopuolella. Miten toinen... Tai siis, miten Lily taas onnistui tässä. Miten hän onnistui ihastumaan niin helposti. Hyvä kun jonkun tarvitsi kävellä vain hänen ohitseen, niin neito oli jo ihastunut tähän ohikävelevään ihmiseen! Ei se tietenkään ihan tuolla tavalla mennyt, mutta nyt Lilystä vain tuntui siltä. Kuin hänellä ei olisi sitä omaa tahtoa päättää, keheen hän voisi ihastua. Jos hänellä oma tahto olisi, hän ei ihastuisi enää kehenkään, sillä Lily tunsi, että hänen rakkauselämänsä oli kuollut silloin, kun hän erosi Willistä. Will oli ollut hänen ensimmäinen poikaystävä ja juuri tämän kanssa Lily olikin sitten mennyt naimisiin. Ja eronnut vuoden päästä. Lily oli elänyt silloin aivan toisenlaisessa maailmassa kuin hän nyt eli. Tässä maailmassa ei saanut olla enää rakkautta.

Suihku sammutettiin viimein ja Lily kuivasi itseään pehmeään pyyhkeeseen. Vasta nyt hänen korviinsa kantautui pianon ääni ja kaunis melodia. Alecko siellä soitti?
Lily uppoutui hetkeksi aikaa kuuntelemaan soittoa, hän vain seisoi pukuhuoneessa liikkumatta ja tuijotti tyhjyyteen. Oli mukava päästää mieli ajelehtimaan tyhjyydessä, mitään ei tarvinnut ajatella. Hän vain kuuli tuon kauniin musiikin. Miten rentouttavaa se olikaan, miten helpottuneelta Lily itsensä tunsikaan.

Viimein Lily oli saanut puettua itsensä, ja nyt hän astui kassinsa kanssa pukuhuoneesta liikuntasalin puolelle. Neidillä oli yllään ylävartaloa myötäilevä vaaleanpunainen paita ja valkoinen hame. Hiukset hän oli jättänyt auki ja ne olivat laskeutuneet aloilleen aaltoilevina ja tuuheina.
"Se oli.. K-kaunista", Lily totesi sitten, hennolla ja keijukaismaisella äänellä. Hänen sormensa puristivat sitten tiukasti kassinsa kahvaa.

Alec oli juuri soittamassa viimeistä sointua, kun hän kuuli taas tutun äänen. Hän oli kokonaan unohtanut olevansa edes koululla, musiikki oli vienyt miehen ajatukset täysin muualle. Hän ei yleensä sillälailla unohtunut pimputtelemaan pianoa ja sävellyksiään minnekkään muualle paitsi omaan asuntoonsa, jossa mies oleili yksin. Lily oli varmaankin ensimmäinen ihminen, joka sai todistaa moisen asian. "Kiitos.." Alec nousi pianon ääreltä ja nappasi lattialta työsalkkunsa. "Lähdetäänkö?" Hän katsahti Lilyyn viittoen ovelle päin ja antoi naisen kulkea siitä ensin. Katse viipyi naisessa ehkä vähän turhankin kauan, mutta Alec ei jaksanut välittää. Hänestä asia tuntui vieläkin epätodelliselta, kuin unelta.

Päästyään ulko-ovelle Alec etsi vaistomaisesti kädestään sateenvarjoa, mutta harmikseen huomasi että oli jättänyt sen autoon. Toisaalta sateenvarjo kädessä juoksenteleminen ei olisi fiksua moisessa ukkosessa, auto tarjosi turvallisimman suojan. Eikä Alecia haittaisi vaikka hän vähäsen ehtisikin kastua matkalla parkkipaikalle, mutta sitten hän muisti Lilyn. Hän ojensi naiselle kädessään roikkuvan takkinsa, mitä oli lontoolaisena tottunut raahaamaan mukanaan sateiden varalta. "Pue se päällesi niin et kastu", mies hymyili pienesti ja avasi ulko-ovea Lilylle.

Pikakävellen kaksikko pääsi parkkipaikalla Alecin Fordin luokse ja oli nyt turvallisesti sen sisällä sateensuojassa. Alec oli itse ehtinyt kastua jo ihan kiitettävän määrän sateessa, minkä seuraksena miehen lyhyet hiukset olivat litimärät ja nenänvartta pitkin tippui vettä. Hän pyyhkäisi naamansa nopeasti paidan hihaan ja pisti lasinpyyhkijät päälle. Autoonkin asti kuului kuinka sade paiskautui kovaa tahtia kattoa vasten ja ukkonen jyrähteli pienin väliajoin. Hän katsahti sitten vieressä istuvaan Lilyyn. "Aikamoinen sattuma muuten, että päädyin sinun pitämällesi tunnille sijaiseksi", Alec hymähti. "No, onneksi Helena varmasti paranee pian ja saat taas jonkun kunnollisen sinne soittamaan."

Lily nyökkäsi hatarasti Alecin kysymykseen lähtemisestä ja lähti edellä kävelemään kohti liikuntasalin ovia. Ehkä se oli vain Alecin onneksi, ettei Lily huomannut toisen katselvan häntä. Sillä jos Lily olisi tämän huomannut, hän ei enää olisi voinut luultavasti liikkua. Jos häntä katsottiin liian pitkään, hän menisi aivan lukkoon ja unohti silloin yleensä ajan ja paikan. Mutta nyt hän tosiaan oli autuaan tietämätön Alecin katseesta, ja ihan hyvä niin.
Tosin Lilynkin ajatukset harhailiivat takana kävelevässä miehessä turhankin usein.

Kun he olivat juuri astumaisillaan ulos koulun ovista, tarjosi Alec takkiaan Lilylle. Harmaansiniset silmät kävivät nopeasti Alecin silmissä kysyvinä, mutta mies antoikin silloin vastauksensa.
"Pue se päällesi niin et kastu".
Alecin huolenpito sai Lilyn hetkeksi hämilleen. Hän ei ollut kohdannut moista huolenpitoa muulta kuin siskoltaan ja kyllä, se oli sangen hämmentävää. Ja Alec onnistui tietämättään kasvattamaan pisteitään Lilyn silmissä...
"Kiitos.." neito mumisi hiljaa ja otti vastaan Alecin tarjoaman takin. Hän ei pukenut takkia kunnolla ylleen, vaan asetti sen enemmäkin hiustensa ja paitansa suojaksi.

He lähtivät nopein askelin kävelemään sateessa kohti Alecin autoa. Lily, joka ei ollut pistänyt takkia kiinni, kastui tietenkin etupuolelta jonkin verran. He kuitenkin ehtivät autolle nopeasti, mutta sateen voimakkuus oli kyllä yllättänyt heidät molemmat.
Lily pääsi itsekin sitten pelkääjän paikalle istumaan ja oven suljettuaan hän henkäisi hiljaa. Alecin takki siirrettiin takapenkille, koska se oli märkä, eikä Lily tahtonut kastella itseään sen enempää.
Lily tosin ei ollut vielä huomannut sitä, miltä kohdin hän oli kastunut ulkona kävellessään. Hänen paitansa etumus oli kastunut ja tummanpunaiset rintaliivit valitettavasti näkyivät haalean vaaleanpunaisen ohuen paidan läpi.

Lily pyyhkäisi jaloistaan vettä pois ja silloin Alec otti puheeksi sen, että oli juuri sattunut tulemaan Helenan tuuraajaksi Lilyn tunnille. Vaaleaverikön katse hakeutui vieressä istuvaan Aleciin ja silloin Lily tajusi olevansa melko lähellä miestä. Sydän alkoi jyskyttää heti nopeampaa tahtia rinnassa. "N-niin, hassua", neito sai vastattua viimein ja silloin Alec alkoi vähätellä kykyjään. Tähän Lilyllä oli kyllä yhtä jos toista sanomista, mutta niitä kaikkia sanomisia ei tultaisi kuitenkaan ääneen sanomaan. "Minusta soitit oikein kauniisti", puolusti Lily ensin ja katse hakeutui hetkeksi muualle Alecin kasvoilta. "Minua ei haittaisi, jos tuuraisit Helenaa usemmakin." Ei, ei Lilyn pitänyt sitä noin sanoa! Nyt tuo kuulosti siltä kuin Lily olisi tahtonut päästä Helenasta eroon. "T-tai siis t-tuuraisit häntä silloin, k-kun hän ei pääse..."
Hieno paikkaus Lily, oikein vaikuttavaa.

Alec hymähti hyväntuulisena Lilyn takelteleville sanoille. Hän tunsi korvissaan polttavaa tunnetta, joka johtui mitä todennäköisemmin toisen kehuttua hänen soittamistaan. Oli hän saanut kehuja soitostaan niin kauan kuin vain pystyi muistamaan, mutta tällä kertaa se tuntui erilaiselta. "Varmasti tulen tuuraamaan, kun Helena vaan pyytää." Mies katsoi taas Lilyyn. "Se oli oikeastaan aika rentouttavaa päästä tekemään välillä jotain tuollaisiakin hommia.. en yhtään ihmettele, että miksi pidät työstäsi", hän antoi suupieliensä taas nykiä pieneen hymyyn. Ja sitten hän huomasi jotain hyvin kiusallista, Lily oli joutunut sateen kastelemaksi juuri paidan etumuksestaan ja tummanpunaiset rintaliivit suorastaan paistoivat siitä läpi. Hän käänsi katseensa pois Lilystä ehkä turhankin nopeasti ja nosti kätensä epämukavan oloisena rattiin, katse kohdistuen nyt suoraan eteenpäin. Kidutusta. Eikä Alec voinut paeta tilanteesta mihinkään, ulkona satoi edelleenkin vettä rajusti ja näkökenttä oli sateen sumentama lasinpyyhkijöistä huolimatta, joten olisi ollut melko tyhmää yrittää lähteä siltä liikkumalta ajamaan. Perhanan Lontoo ja sen vaihteleva sää..

Eikä mies uskaltanut enään katsahtaa Lilyä päin, koska tiesi ettei osaisi kontrolloida katsettaan näyttämättä typerältä. Ja jos Lily huomaisi Alecin karkailevan katseen niin voi elämä minkälainen soppa siitäkin seuraisi. Miehet olivat aina miehiä, oli persoona sitten minkälainen tahansa. Okei, Alecin tapauksessa hän yleensä osasi hoitaa moiset tilanteet ilman minkäänlaisia kiusallisuuden tunteita, mutta tällä hetkellä hän oli muutenkin niin hämmentynyt mieleltään, ettei tietänyt mitä tehdä. "Äh, eikö tämä sade voisi jo hellittää edes pikkaisen?" Alec tuhahti kärsimättömään sävyyn. Sää oli turvallinen puheenaihe aina.

Lily vajosi penkillään hieman alemmas, hän moitti yhä itseään äskeisistä sanoistaan. Toivottavasti Alec ei nyt kuvitellut mitään sellaista, että Lily halusi miehen soittamaan pianoa. Tai siis halusihan Lily, mutta siis että mies ei kuvittelisi Lilyn jotenkin pitävän tästä sillä lailla. Tai siis kyllähän Lily piti, ja nyt hän näköjään myönsi sen avoimesti itselleen, mutta siis... Ah, voi ei...
Alec sanoi sitten, ettei yhtään ihmetellyt sitä, miksi Lily piti työstään. Lilyn toinen huulenpieli kääntyi hetkellisesti pieneen nousuun, mutta nopeasti kasvot palautuivat tavanomaiselle peruslukemalle. "Lapset ovat ihania", neito vastasi jumaloivalla äänellä ja katsahti ulos auton sivuikkunasta. Sadepisarat liukuivat nopeaa tahtia auton ikkunaa pitkin, kuin ne olisivat kisailleet toisten pisaroiden kanssa siitä, kumpi ehtii ensimmäisenä alas.

Alec hiljentyi ja Lily alkoi hieman ihmetellä toisen nopeasti muuttunutta käytöstä. Lily kun oli aivan varma, että Alec ei antaisi hiljaisuuden päästä valloilleen, mutta nyt mies piti katseensa (kyllä, Lily vilkaisi nopeasti Alecin suuntaan) tiukasti kiinni tuulilasissa. Kuin Alec varoisi katsomasta Lilyyn.
Tietenkin Lily pelkäsi Alecin yllättävästi muuttuneen käytöksen johtuvan Lilysta. Aivan, Lily ei vieläkään ollut huomannut paitansa näkyvän läpi, vaan hän kuvitteli miehen tajunneen vihdoin, ettei Lily ollut tutustumisen arvoinen ihminen. Ei Lily Gleasoniin kannattanut tuhlata aikaa, koska tämä neito ei tulisi ikinä muuttumaan tästä. Niin, hän tulisi aina ja ikuisesti olemaan hiljainen, varautunut ja pelokas ihminen.

Vaaleaverikkö huokaisi hiljaa, melkeinpä olemattomasti, kun hän laski katseensa ikkunasta syliinsä. Vasta silloin hän itse huomasi paitansa huokuvan läpi. Lily katsahti nopeasti Aleciin kuin tarkastaen, ettei mies vain ollut nähnyt mitään. Nyt Lily kääntyi penkillä niin, että oli suurimmaksi osaksi sivuikkunaan kuin Aleciin päin. Onneksi hiukset olivat sen verran pitkät, että nekin ylettyivät jotenkin peittämään paidan alta paljastuvia tummanpunaisia rintaliivejä edes hieman.
Tällöin Alec tuhahti jotain sateesta ja se sai Lilyn kasvoille nousemaan hetkellisesti pahoittelevan ilmeen. Hän edelleen kuvitteli, että Alec vain tahtoi päästä hänestä eroon. Hassuahan se oli, sillä periaatteessa Lilykin tahtoi päästä eroon toisesta, mutta samalla hän tahtoi jäädä toisen luo.
Ja jälleen ukkonen jylähti oikein voimakkaasti, aivan kuin se olisi ollut heidän yläpuolellaan.

Hiljaisuus, ainoastaan sateen ropina auton konepeltiä vasten sai aikaan jotain ääntä Alecin korviin sillä hetkellä. Säästä puhuminen oli kantautunut kuin kuuroille korville.. ehkäpä Lilykin halusi siitä tilanteesta pois ihan yhtä paljon kuin Aleckin. Tai siis ei Lilyn seurassa mitään vikaa ollut, mutta Alec yritti välttää mahdollisimman hyvin kiusalliseen tilanteeseen juurtumista, miten oli käynyt paria viikkoa aiemminkin siellä juhlissa. Mutta mies ei tienyt yhtään mitään vaaleaverikön ajatuksista tätä kohtaan, ja sekös hänet ajoikin hulluksi.

"Sinä todellakin olet taitava.. siis lasten käsittelyssä ja niissä liikkeissä", Alec ei vain pystynyt jatkaa hiljaisuutta sen enempää eikä hän voinut vastustaa kiusausta katsahtaa taas Lilyyn. Nopealla huomiolla mies pisti merkille tämän kääntyneen enemmän sivuikkunaa kohden. Ehkä hänkin oli huomannut sateen aiheuttaman paljastuksen paidallaan ja halusi kaikista vähiten joutua jonkun puolituntemattoman miehen tuijotuksen kohteeksi, ihan ymmärrettävää kyllä. Ja sekös saikin Alecin tuntemaan hävyttömältä sialta, kun oli tajunnut jossain määrin nauttivankin äskeisestä tilanteesta. Hän oli Lilyn kanssa autossa, tyhjällä parkkipaikalla, ulkona satoi kaatamalla vettä ja ukkosti.. ei Alec, lopeta moiset ajatukset nyt heti tällä sekunnilla! Ja olihan mies nyt ennenkin rintaliivejä nähnyt, ei sen pitäisi aiheuttaa tämän mielessä enää mitään erikoista. Mutta toisaalta aikaisemmat rintaliivit eivät olleet Lilyn yllä. Alec rupesi nyt todenteolla hämmentymään typeristä ajatuksistaan. Olihan se nyt pikkuhiljaa käymässä huolestuttavaksi, kun 27-vuotiaan aikuisen miehen ajatusmaailma rupeaa muuntautumaan 15-vuotiaan teinipojan tasolle.

Mikäli Alec olisi sillä hetkellä ollut yksin, hän olisi kaivanut taskustaan tupakka-askinsa ja polttanut koko askin tyhjäksi. Mutta hän ei jollakin tapaa vaan kehdannut, ties mitä Lilykin siitä ajattelisi. Ja mies oli muutenkin yrittämässä lopettaa sen ikävän tavan, mutta yksikin savuke olisi todellakin helpottanut sillä hetkellä herran oloa. Hän muisti kokeneensa tämän saman rumban tavattuaan ensimmäistä kerran Eveliinan. Siis sen ihastuksen tunteen, joka sai miehen mielen täysin sekaisin. Ehkä tästäkin voisi siis kehkeytyä jotakin niin yhtä syvää.. mutta sekin oli lopulta päättynyt siihen sydäntä raastavaan tunteeseen, kun mies oli saanut kihlattunsa kiinni pettämisestä. Lily tosin vaikutti henkilöltä, joka ei ikinä pettäisi, kaiken sen luottamuksen arvoiselta. Olihan hän Eveliinastakin ajatellut täysin samaa, vaan toisin kävi.. eikö tosiaan löydy mitään nappulaa mistä saisi tunteet kytkettyä pois päältä? Alec ei halunnut enää kokea sitä ja tunteet todellakin pelottivat häntä.

// Alec parka XDDD

Lilyä alkoi hiljalleen ahdistaa tämä jatkuva hiljaisuus heidän välillään. Lily tiesi, mitä hänen pitäisi nyt tehdä, mutta... Niin, eihän Lilystä olisi keskustelun aloittajaksi, ei sitten millään. Hän vain ei saisi sanoja suutaan, vaikka kuinka yrittäisi. Vaikka Alec olikin nyt hieman tutumpi kuin tuiki tavallinen tuntematon henkilö, oli Lily valitettavasti ihastunut mieheen, mikä myös vaikeutti kommunikointia toisen kanssa.
Mutta yllättävintä tässä oli se, että Lily tosiaan halusi puhua Alecin kanssa. Hän todellakin tahtoi avata suunsa ja yrittää saada hiljaisuutta siirtymään. Yleensä tällaisissä tilanteissa Lily ei halunnut edes puhua, koska kuvitteli sen häätävän sen hetkisen seuran pois.

Alec kuitenkin avasi suunsa ennen Lilyä. Lily henkäisi helpottuneena siitä, että mies oli alkanut puhua. Neito oli jo ehtinyt säikähtää, että tästä tulisi hiljainen tunti. Noniin Lily, kerää kaikki rohkeutesi ja vastaa! Kyllä sinä siihen pystyt, ajattelet vain valmiiksi sanoja ja sanot ne sitten yksitellen.
... Helppoahan sitä oli ajatella tekemisiään.
"Kiitos", vaaleaverikkö kiitti taas hennolla äänellään ja vilkaisi Alecia. "Lasten kanssa olen kuin toinen ihminen." Se oli totta ja Lily tiesi sen itsekin. Lasten kanssa hänen ympärillä olevat seinät kaatuivat ja hän pystyi olemaan oma vanha itsensä. Tosin Alechan ei tiennyt, millainen Lily oli ollut vielä silloin, kun hän suorastaan hehkui pelkällä olemuksellaan.

Jälleen hiljaisuus ehti laskeutua heidän ylleen, mutta nyt Lily päätti puuttua asiaan. Hän vetäisi keuhkonsa täyteen happea ja oli valmis avaamaan suunsa. "Mistä sinä tunnet Helenan?" eikö tuo ollutkin ihan turvallinen kysymys? Lilyn mielestä se oli, asiallinen eikä liian tungetteleva.

// höhöö tykkään kiduttaa sitä

"Lasten kanssa olen kuin toinen ihminen", Alec oli todellakin huomannut sen. Hän ei ikinä tulisi unohtamaan sitä hämmästystä, kun näki Lilyn hymyilevän iloisesti lapsille ja juttelevan heille sujuvasti. Juhlissa naisen käytös oli ollut aivan toista luokkaa.. joka johtui tietysti varmaan jotenkin hänen menneisyydestään. Alecia oli toden teolla jäänyt häiritsemään tietämättömyys asiasta, mutta hän ei taas halunnut pilata toisen päivää liian tunkeilevalla kysymyksellä. Ehkä hän saisi joskus tietääkin syyn naisen käytökseen.. ehkä. Mutta turha nyt sitä oli yrittää udella, sen Alec tiesi.

Hän katsahti taas vaaleaverikköön kuullessaan hänen esittämän kysymyksensä, joka rikkoi taas laskeutuvan hiljaisuuden. "Olen hänen entinen oppilaansa", Alec aloitti lyhyesti. Kiinnostiko Lilyä todella se, että mistä hän tunsi Helenan? Tai no olihan se nyt melko normaali kysymys, mutta edistystä entiseen kuitenkin.. "Muutin Lontooseen 16-vuotiaana enkä voinut raahata pianoa mukanani Liverpoolista asuntolaan, joten aloitin taas ottamaan pianotunteja. Ja Helena sattui olemaan opettajani", mies selitti, antaen katseensa nyt jäädä Lilyyn. Puhuminen sai selkeästi Alecin ajatukset nyt jonkinlaiseen ruotiin ja hän tunsikin olonsa astetta rennommaksi.

"Outoa. En osaa vieläkään uskoa, että olet oikesti siinä", Alec lopulta totesi, katse edelleenkin naisessa. "Tai siis.. eikö tämä ole sinustakin nyt vähän outoa? Tapasimme jossain hirveissä kermapers- anteeksi, yhteisen tuttumme syntymäpäiväjuhlissa ja nyt päädyin vetämällesi balettitunnille soittamaan pianoa, koska vakituinen pianonsoittaja on entinen opettajani?" Hän ei voinut uskoa, että oli melkein sanonut ystävänsä juhlia hirveiksi kermapersepirskeiksi, mutta se olikin Alecin mielipide moisista juhlista. Hän ei vain pitänyt niistä, ei miehellä mitään niiden järjestäjää vastaan ollut.

Alec oli siis Helenan entinen oppilas, kuinka sattuikaan. Tosiaan, eihän Lily ollut tietoinen Helenan oppilaista saatika menneisyydestä, sillä he harvemmin juttelivat keskenään. Helena tahtoi selvästikin soittaa vain pianoa, joten ei Lily aivan pakottamalla yrittänyt keskustelua luoda.
Mies oli siis ihan Englannin omia poikia. Tai jos tuo nyt oli Liverpoolissa asunut ennen Lontooseen muuttoa. Jos Lily kertoisi Alecille, mistä päin hän oli Lontooseen tullut, niin sekös vasta kysymyksiä herätti. Miksi Lily Gleason muutti Alaskan Fairbanksista noin vain Lontooseen? Mutta onneksi tuota keskustelua ei tarvitsisi vielä käydä. Toivottavasti..

Vaaleaverikön huomio keskittyi jälleen Aleciin, kun tuo alkoi ihmetellä sitä yhteensattumaa, että he olivat jälleen törmänneet toisiinsa. Lilyn toinen huulenpieli nyki hieman ylöspäin siinä vaiheessa, kun hän kuuli miten Alec oli juuri aikonut haukkua niitä ystävänsä juhlia. Se pieni hymy jäikin hetkeksi aikaa huulenpielelle, mutta huuhtoutui sitten pois, kun Lily alkoikin vain ajatella sitä silloista ihmispaljoutta. Kylmät väreet alkoivat kulkea jälleen hänen käsivarsiaan pitkin, joten neito risti kätensä ja hieroi käsivarsiaan hienoisesti. Miten pelkkä väkijoukon ajatteleminenki sai hänet niin pois tolaltaan?

"N-niin... Onhan tämä aika e-epätodellista", Lilykin uskalsi kommentoida asiaa ja nielaisi vaimeasti. "Ehkä se on.. T-tuota... Kohtalo.." viimeisimmän sanan Lily vain kuiskasi, sillä kohtalosta puhuminen sai hänen sydämensä jälleen huokaamaan. Ei, älä ala uskotella Lilylle, että hän voisi vapaasti rakastua tuohon mieheen, ketä hän tuskin tunsi. Ei, sitä Lily ei sallisi, hän vastustaisi tätä tunnetta loppuun asti.
Sade se vain jatkui ja jatkui. Aivan kuin se olisi jälleen voimistunut.

Mitä, kuuliko Alec nyt ihan varmasti oikein? Puhuiko Lily äsken kohtalosta? Toisaalta hän sanoi sen niin hiljaisella äänellä, kuiskauksella, että Alec varmastikin kuuli sen väärin..
"Ajattelin ihan äsken juuri samaa", mies vastasi sen enempää ajattelematta, sanat vain jotenkin pääsivät hänen suustaan. "Mutta minä en ainakaan ole pahoillani siitä. Sain tutustua sinuun", mitäs sitä sen enempää hiljenemään, kun oli kerran aloittanutkin aiheesta puhumisen. Alec vilkaisi hetkeksi taas vaaleaverikköön eikä voinut estää pienen hymyn nousemista kasvoilleen.

"Minä oikeasti luulin, etten näkisi sinua enään ikinä sen illan jälkeen.. ja olin positiivisella tavalla hämmästynyt kun tajusin, että se olit sinä joka seisoi siinä peilin edessä." Alecia ei haitannut vaikka Lily olisikin miehen pienoisen avautumisen jälkeen ollut ihan hiljaa ja katsonut tätä kuin mielipuolta. Ainakin hän sai sanottavansa sanottua, ja se oli totta joka sana. Tässä vaiheessa viimeistään pitäisi selvitä, että oliko miehillä mitään mahdollisuuksia Lilyn suhteen.. jos hän vihasi häntä, Lily olisi viimeistään silloin lähtenyt ulos autosta ulkona piinaavasta kaatosateesta huolimatta, ja jos ei, hän saattaisi sanoakin jotakin.

//tosi lyhyt anteeksi taas, ja kesti D----: henkisesti nukuin vielä tunti sitten

//Ei sun tarvi pahotella ! : )

Ensiksi Lily jo ehti ajatella, että Alec olisi jälleen hiljentynyt yhdessä Lilyn kanssa, kun he molemmat olivat puhuneet kohtalosta. Mutta sitten mies alkoikin avautua, mikä tietenkin sai aran vaaleaverikön varuilleen. Lily ei ollut tottunut moisiin avautumisiin. Alec oli sanonut, että ei kuvitellut näkevänsä Lilyä enää. Eli kaiken järjen mukaan mies oli siis ajatellut Lilyä? Miettinyt, näkisikö tätä missään ja pystyisikö enää puhumaan tämän kanssa?
... Oh dear...

Nuori nainen ei mahtanut mitään itselleen. Hän jäykistyi kauttaaltaan ja hänen silmänsä alkoivat tuijottaa eteenpäin tyhjinä. Hänen ajatuksensakin tuntuivat olleen pysähtyneen, mutta siihen ei tosin paljoa vaadittu.
Odottiko Alec, että Lily sanoisi jotain? Pitäisikö Lilyn muka edes sanoa jotain? Mitä hän voisi muka sanoa, kun päässä ei kertakaikkiaan ollut mitään. Hän oli tyhjä, ja siltä olo oikeasti myös tuntui.

Yhtäkkiä Lily sitten heräsi, kun hän seisoi kaatosateessa ulkona, parin metrin päästä jäänsinisestä autosta. Hänen kätensä oli vain hakeutunut oven kahvaan ja neiti oli työntänyt oven auki. Ei Lilyn ollut tarkoitus paeta, mutta... Se oli vain automaattinen pakenemisrefleksi. Kyllä Lily tajusi, että hän oli varmasti loukannut Alecin tunteita, mutta miksei hän vain saanut edelleenkään mitään suustaan?
Lily värähti sitten hienoisesti viileydestä. Ulkona ei tosiaan ollut mitenkään kovin lämpimä ilma ja Lilyn ihokin oli viimein tajunnut sen. Vaatteet olivat tietenkin kastuneet melko nopeasti, kun Lily oli ulos paennut, paennut autosta Alecin liiallista avoimuutta.

Alecin viimeisetkin hymyn rippeet valahtivat pois kasvoilta, kun tämä huomasi naisen reaktion. Aivan kuin hän oli pelännytkin.. Lily istui siinä täysin hiljaa ja ilmapiiri kiristyi jo entisestään. "Lily.." Alec aloitti varovaisesti, mutta liian myöhäistä. Toinen oli jo rynnännyt ulos autosta ja Alec tunsi kirpaisevan potkun sisuskaluissaan.. hän ei tietänyt, että pitäisikö tilanteenseen suhtautua positiivisesti tai miten. Sen hän ainakin tiesi, että Lily ei selvästikään ollut kiinnostunut Alecista, ja hyvä niin.. ainakin mies sai sen selville nyt ajoissa, ennen kuin mitään vakavampaa "vahinkoa" tämän mielelle oli käynyt. Tässä vaiheessa tunteista luopuminen tuntui suhteellisen kivuttomalta, kuin mitä se oli silloin Eveliinan tapauksessa..

Mutta jokin kumma sillä hetkellä sai Alecin nousemaan autosta nopeasti, mies tunsi kuinka kastui läpimäräksi seistessään siinä jäätävän kylmässä kaatosateessa ja hän pystyi hahmottamaan muutaman metrin päässä olevan vaaleaverikön. Ukkonen jylisi muistuttaen taas olemassa olostaan. "Lily! Minä..m inä ajan sinut kotiin nyt, tule pois sieltä sateesta. Lupaan jättää sinut rauhaan sen jälkeen, mutta anna minun viedä sinut." Hän katsoi naista ilmeellä, joka muistutti jotain epätoivoisen ja anovan väliltä, säilyttäen kuitenkin vakaan äänensä. Alec oli taas onnistunut pilaamaan toisen päivän, ihan tahtomattaan.. ehkä heidän tapaamisensakin oli ollut pelkkä inhimillinen virhe eikä siihen liittynyt minkäänlaista kohtaloa.

Lily kääntyi nopeasti katsomaan Alecia, joka oli näköjään myös tullut ulos autostaan. Nuori nainen hytisi kylmästä, kun hän katseli Alecin kasvoilla olevaa ilmettä. Salamoidessa hän näki miehen kasvot entistä paremmin ja Lily tunsi pistoksen omassa sydämessään. Hän oli ollut niin ajattelematon, niin typerä. Mutta ainakin Alec nyt tiesi, ettei Lily ollut aivan tavallinen kuin ne naiset, jotka puhuivat avoimesti elämistään ja tunteistaan.
"H-haluaisitko.." neidon ääni hukkui jylisevän ukkosen alle. Lily veti syvään henkeä ja hänen huulensa värisivät viileydestä. "Haluaisitko tulla luokseni kahville?" kantautui kovempi, vahvempi ääni vaaleaverikön suusta, kun hän oli esittänyt tuon mitä ihmeellisimmän kysymyksen Alecille.

Edes Lily ei tiennyt, mistä hän oli saanut rohkeuden moiseen. Kahville, oliko hän tosiaan pyytänyt Alecin luokseensa kahville? Olikohan Chlóe kotona, sitä Lily ei tiennyt. Hän ei vain ollut malttanut mitään mielelleen, joka suorastaan huusi Lilyn päässä, että pyydä anteeksi Alecilta käyttäytymistäsi.
Sade oli kastellut Lilyn aivan kokokaan, hänen vaatteista ja hiuksistakin putoili vain pisaroita maahan. Täytyisi vain toivoa, ettei hän vain vilustuisi tämän ulos ryntäämisen tempauksensa takia. Neito tajusi miten kohmeiseksi hänen kätensä oli ulkona viileässä sateessa muuttunut, kun hän oli sipaissut hiuksiaan pois kasvojen edestä. Käden liikkeet olivat olleet äkkinäisiä ja kömpelöitä.

Joko Alecin kuulossa oli taas jotain vikaa, tai sitten Lily oli juuri pyytänyt miestä kahville hänen luokseen. Alec ei tietänyt miten reagoida moiseen äskeisen välikohtauksen jälkeen, mutta ei voinut estää huvittuneen hymyn tuloa kasvoilleen. Neito värisi kylmyydestä ja tippui vettä likomäristä vaatteistaan. Ei Aleckaan tuntenut oloaan mitenkään lämpimäksi siinä säässä ja hän otti pieniä askeleita naista kohden."Totta kai tulen", hän vastasi Lilyn esittämään kysymykseen vasta kun oli aivan hänen lähellään. "Mutta sillä ehdolla, että menet nyt autoon. Vilustut vielä." Alec laski kätensä, joka oli vielä joten kuten säästynyt kohmettumiselta, Lilyn olkapäälle varovaisesti ja ohjasi hänet takaisin auton luokse. Mies avasi oven hänelle jo valmiiksi, sillä ymmärsi naisen olevan jo varmasti niin kylmissään ettei itse siihen välttämättä pystyisi kunnolla. Kun Lily oltiin saatu autoon niin Alec kiersi omalle paikallensa ja istuutui ratin taakse. Sanaakaan sanomatta hän työnsi avaimen virtalukkoon ja starttasi Mondeonsa käyntiin, pistäen samalla penkin lämmityksen päälle sillä hän hytisi vieläkin kylmästä.

Vasta sitten hän käänsi katseensa taas Lilyyn, joka Alecin tavoin tippui vettä vieläkin. "Minne ajetaan?" Mies kysyi jotakin niinkin tavanomaista, eihän hän ollut ikinä aikaisemmin Lilyllä käynytkään. Kaikki oli kuin äskeistä välikohtausta ei olisi tapahtunutkaan, tai siis ainakin Alec oli sitä mieltä. Hänen olisi vain ymmärrettävä Lilyn käytös ja olla erityisen varovainen sanoissaan. Toistaiseksi mies ei vain tiennyt, että mistä moinen mahtoi johtua..

Oliko Alec suostunut Lilyn tarjoukseen? Oliko Alec oikeasti sanonut tulevansa kahville? Eikö Lily ollutkaan antanut itsestään sellaista kuvaa, että hän halusi muka päästä eroon miehestä?
... Tätä täytyisi sulatella omassa päässä heti, kun Lily vain pääsisi jonnekin lämpimään.
Lilyn harmaansiniset silmät katsoivat nyt Alecia pelotta ja ujostelematta, kun tämä oli aivan tärisevän neidon lähellä. Nainen nielaisi hiljaa ja tutki miehen kasvoja ehkä tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin. Miten vesi norui Alecin kasvoja pitkin ja miten Alecin tummat hiukset olivat liimautuneena tämän kasvoille kiinni. Miten siniset Alecin silmät olivatkaan ja miten toinen liikutti huuliaan. Sellaisia Lily pisti merkille, joillekin ehkä mitättömiä asioita.
Vaaleaverikkö tajusi suostuneensa ennen aikojaa Alecin ehdotukselle, vaikka hänen tajuntansa ei ollutkaan kysymystä vielä kunnolla tajunnut. Mutta tajutessaan Alecin esittämän kysymyksen Lily oltiin jo istutettu selvästi lämpöisemmältä tuntuvan auton etupenkille. Lilyn huulet olivat ehtineet jo muuttaa väriään sinertäviksi ja neitokaisen iho oli aivan kananlihalla. Nyt hän ei tajunnut edes välittää läpi hehkuvista vaatteistaan, sillä Lilyn huomio oli keskittynyt täysin itsensä lämmittämiseen.

Nuori nainen kertoi sitten vapisevin ja takeltevin sanoin Alecille asuinpaikkansa. Hän lämmitti käsivarsiaan hankaamalla käsiään niitä vasten. Se auttoi hieman. Mutta Lily ei voinut muuta kuin torua itseään ja ajattelemattomuuttaan. Jos Alec vilustuisi Lilyn äkkinäisen tempauksen takia, potisi Lily omantunnon tuskia. Lily ei tietenkään halunnut aiheuttaa Alecille ylimääräistä harmia, ei todellakaan!
Oih. Lily tajusi pistäneensä Alecin terveyden ja mielialan etusijalle. Puna olisi kohonnut hänen poskilleen, jos neiti ei vain olisi nyt ollut niin kylmissään. Kyllä se tunne silti hieman lämmitti.

Mies nyökkäsi pienesti Lilyn kerrottua asuinpaikkansa ja käänsi Fordinsa vihdoin pois parkkipaikalta. Näkökenttä oli edelleenkin melko sumeana, vaikka lasinpyyhkijät tekivätkin töitä ahkerasti, mutta Alec oli tottunut ajamaan moisissa olosuhteissa. Hän ei vieläkään ollut tajunnut kunnolla itsekkään, että mitä juuri äsken olikaan tapahtunut. Alec oli onnistunut sanomaan taas jotain varomatonta, Lily oli ilmeisesti ahdistunut siitä ja lähtenyt miehen luota, ja hetkeä myöhemmin pyysi Alecia tulemaan kahville? Mitä ihmettä? Kaiken tämän lisäksi Alec oli erittäin tietoinen siitä, että oli ihastunut Lilyyn, naisen jonka oli tavannut vain kerran aikaisemmin. Ja niin, sekin vielä, että vaikka mies oli läpikotaisin märkä kaikkialta sateen jäljiltä ja hytisi kylmyydestä, niin hän onnistui silti tuntemaan jotenkin pienoista lämpöä kehossaan. Ei, se ei ollut penkin lämmityksen ansiota. Nyt jos koskaan mies tunsi olonsa erittäin hämmentyneeksi.

Alec pysähtyi Lilyn neuvomaan paikkaan ja sammutti auton. Loppumatka oli sujunut melko hiljaisesti, mutta toisaalta ei siinä paljoa ehtinyt rupatellakkaan ja mies yritti pistää kaiken keskittymisensä sateessa ajamiseen, vaikka ajatukset harhailivatkin tiuhaan tahtiin vieressä istuvaan neitoon. Ja sitten ilman mitään varoitusta mies aivasti hyvin äänekkäästi rikkoen hiljaisuuden. Mahtavaa, flunssa tästä vielä puuttuikin. Hän käänsi katseensa ratista sitten Lilyyn, tarkemmin ottaen neidin siniharmaisiin silmiin. Hän tunsi kuinka sydän skippasi taas yhden lyönnin. "Anteeksi, ei ollut tarkoitus", Alec ei oikein tiennyt, että tarkoittiko hän äskeistä aivastusta vai sitä avautumistaan.

Oli ihan hyvä, että automatka oli sujunut hiljaissa merkeissä. Lily ei olisi luultavasti pystynyt edes puhumaan hytinänsä alta. Joten hiljaisuus oli hyvä, oikein hyvä. Neitikin pystyi keskittämään kaiken energiansa itsensä lämmittämiseen, kun hänen ei tarvinnut ajatella sanomisiaan.
Auton pysähtyi sitten tutun kadun varrelle ja Lily vilkaisi ikkunasta ulos nähdäkseen hänen ja Chloen vaaleanharmaa rivitaloasunto. Siinä se oli, omalla paikallaan. Chlóe ei tainnut olla kotona, sillä mistään ikkunoista ei paistanut valoa. Ehkä se oli vain hyvä merkki, sillä ties mitä Chlóe ajattelisi, jos Lily pamahtaisi paikalle Alecin kanssa, jonka piti siis olla Chlóen tuttuja.

Lily hätkähti näyttävästi, kun Alec aivasti. Se oli oikeasti tullut aivan yllättäen ja oli saanut Lily paran säikähtämään oikein kunnolla. Harmaansiniset silmät katsoivat Alecia nyt pahoittelevasti, eikä neito mahtanut mitään itselleen, taas vaihteeksi. "Anteeksi, anteeksi! Minä en tarkoittanut aiheuttaa sinulle mitään pahaa!" Lily jo parkaisi hädissään Alecin anteeksipyynnön päälle ja hänen katseensa näytti oikein pahoittelevalta, kuin koira joka olisi isäntänsä toruttavana. Voi ei, Alec saisi aivan varmasti flunssan tai jopa keuhkokuumeenkin Lilyn ajattelemattomuuden myötä. Voi ei, Lily ei ollut halunnut tätä, mutta välillä hän ei vain mahtanut mitään oudoille päähänpistoilleen.

"M-mennään jo sisälle, niin päästään lämpimään", Lily ehdotti takellelle, yhä väristen hienoisesta kylmyydestä ja avasi auton oven. Hän riensi rivitaloasunnon katoksen suoraan ja alkoi kaivaa avaimiaan laukkunsa taskusta. Ovi saatiin auki, kun Lily oli onnistunut löytämään avaimet ja asettamaan ne tärisevin käsin lukkoon. Hän jäi ulos odottamaan, että Alec pääsisi varmasti sisälle asti.