Love the way you lie

//Fiia ja Alec <3

"Tule Daisy", Lily kutsui koiraa luoksensa eteiseen. Valkoinen karvapallero pinkaisi olohuoneesta toisen omistajansa luo ja haukahti innoissaan. Vaaleaverikkö hymyili koiralle leveästi ja pisti fleksin kiinni Daisyn kaulapantaan. Kello tuli melkein viisi ja Alec tulisi pian kotiin. Lily ajatteli käyttävänsä Daisyn nyt lenkillä, niin seuraavan kerran he käyttäisivät sen ulkona vasta iltahämärän aikaan. Mikä olisikaan rentouttavampaa kuin käveleminen hämärässä viileässä ilmassa käsi kädessä rakastettunsa kanssa.
Lily avasi ulko-oven ja asteli sitten hyvin pukeutuneena rappukäytävään Daisyn kanssa.

Alecin pomo, Gertrude Gilbert, häiritsi paria edelleen. Gertruden kaksi viikkoa sitten lähettämä ehdotteluviesti Alecille ei ollut jäänyt viimeiseksi, vaikka Lily olisi sitä toivonut. Tuntui kuin viestit vain pahenivat toisensa jälkeen ja rauhoittuisivat vasta, kun Alec suostuisi viettämään vapaa-aikaansa yhdessä pomonsa kanssa. Lily ei ollut puuttunut asiaan (vaikka halusikin), koska tietenkin vaarana olisi se, että Gertrude erottaisi Alecin ja Alec olisi jälleen työtön, mitä Lily ei toivonut lainkaan. Mutta eikö Gertruden käyttäytyminen ollut kuitenkin jo enemmän ahdistelua kuin vilpitöntä toimintaa? Naisesta saisi kyllä varmasti valittaa jollekin ylemmälle taholle ja nainen saattaisi hyvällä lykyllä saada varoituksen ahdistelusta, mutta... Ei Lily tahtonut tuoda Gertrudelle mitään pahaa. Hän uskoi naisen vielä joskus tajuavan sen, ettei Alec ollut kiinnostunut tästä millään muulla tavalla kuin pomonaan. Ja että Alecilla oli jo se tietty ihminen, jota mies rakasti.
Lily hymyili viimeisimmälle ajatukselleen ihastuneesti ja saapui juuri portaat alas avaten oven ulko-ilmaan. Alec rakasti vain Lilyä ja Lily rakasti vain Alecia. Täydellinen suhde.

Lily söi yhä masennuslääkkeitä. Hän oli jäänyt niiden syömiseen taas vaihteeksi koukkuun. Neito tosiaan pelkäsi sitä, että jos hän lopettaisi lääkkeiden syömisen, hän kokisi vielä pahemman romahduksen kuin aikasemmalla kerralla. Ja siitä romahduksesta Lily pelkäsi, ettei selviäisi. Se oli hänen syynsä jatkaa lääkkeiden syömistä, hän tahtoi pitää itsensä rauhallisena ja levollisena ihmisiä vailla ylimääräistä ahdistusta ja murhetta. Oli totta, että lääkkeet toivat tilalle mielihyvää ja auttoivat kestämään ne ahdistavat ajatukset, mutta samalla ne uskottelivat naiselle, ettei hän voisi pärjätä ilman lääkkeitä. Jos Lily vain olisi... tarpeeksi vahva. Tarpeeksi vahva, niin hän lopettaisi lääkkeiden syömisen, jälleen kerran.
Alec vain ei ollut hänen tukenaan tässä asiassa. Mies kun ei tiennyt, että Lily oli alkanut syödä taas masennuslääkkeitä. Lily oli salannut asian jo parin kuukauden verran ja tiesi, että mitä kauemmin hän asiaa salaisi, sitä suurempi numero siitä koituisi, jos Alec saisi totuuden selville. Lily tahtoi kertoa, oikeasti tahtoi kertoa totuuden Alecille, mutta... Lily pelkäsi. Hän pelkäsi miehen katsovan häntä pettyneenä ja arvostelevana. Neito piti itseään heikkona, kun ei kyennyt enää selviämään raskaista asioista ilman lääkkeitä.

Vaaleaverikkö asteli Daisyn kanssa tutuksi käynyttä tietä. Tämän viikon aikana Lilylle pitäisi tulla soitto apteekista, sillä näiden pitäisi ilmoittaa Lilylle tämän lääkkeiden saapumisesta. Lilyn käyttämät lääkkeet oli aina tilattu jostain muualta ja aina, kun ne saapuivat apteekkiin, Lily sai siitä soiton. Hänellä oli jäljellä lääkkeitä enää täksi viikoksi, joten uusi pilleripurkki tulisi pian tarpeeseen. Jos Lilyltä jäisi yksikin päivä välistä, nainen varmasti sekoaisi pelosta. Tosiasiassa Lily kyllä selviäisi ilman lääkkeitä, jos hän vain osaisi suhtautua asioihin oikealla tavalla. Eivät lääkkeet häntä oikeasti pelastaneet, vaan ne loivat Lilylle mielikuvan pelastautumisesta. Lääkkeet olivat Lilylle kuin raamattu uskovaiselle; ilman raamattua ja sen opetuksia maailmassa ei tulisi selviämään. Aivan kuten Lily ilman tärkeäksi tulleita masennuslääkkeitään.

Lily oli jättänyt kännykkänsä lataukseen heidän makuuhuoneensa pöydälle. Hän oli kyllä jättänyt Alecille viestiä, että käyttäisi Daisyn ulkona ja kävisi samalla reissulla kaupassa ostamassa täytettä heidän tyhjäksi koluttuun jääkaappiin. Täytyihän heidän saada syötyä kunnolla, että he molemmat jaksaisivat uurastaa omissa töissään. Lily ajatteli tekevänsä tänään jotain oikein hyvää, koska hänestä oli mukava nähdä Alec iloisena ruuan takia. Ehkäpä kanaa, vihanneksia ja riisiä? Alec pitäisi siitä varmasti. Lily tietenkin söisi vain vihanneksia ja riisiä, mutta se sopi naiselle oikein hyvin.

"Soita minulle jos muutatkin mielesi!" Gertrude oli vielä huikannut Alecin perään, juuri ennen kuin mies oli ehtinyt rakennuksesta astua ulos. Hän kiristeli hampaitaan niin että se näkyi pienenä irvistyksenä kasvoilla, mutta onneksi kukaan ei ollut sitä näkemässä. Hänen pomonsa nimittäin oli tuttuun tapaansa (yllätys yllätys) ehdottanut juuri äsken sitä, että Alec voisi tulla hänen luokseen "iltateelle" myöhemmin ja Gertrude oli lupaillut tarjota miehelle vielä "herkullista", omatekoista piirastaan.. Aivan, hän oli luvannut tarjota Alecille piirasta. Mies oli ruvennut voimaan enemmänkin pahoin naisen sanoista, vaikka Gertruden tarkoitus olikin varmasti herättää Alecissa hivenen.. toisenlaisia tunteita.

Miksi juuri hänen piti olla se ihminen, johon kyseinen nainen oli päättänyt iskeä silmänsä? Mies ei ainakaan omasta mielestään omannut mitään erityisen komeita kasvoja, jotka saivat naiset huokailemaan ihastuksesta, mutta mieltymyksensä näköjään sitten kullakin.. Jos tilanne vain olisi eri niin Alec olisi jo aikoja sitten marssinut ulos työpaikaltaan ja ottanut lopputilin, kun Gertrude oli ruvennut häntä ahdistelemaan. Mutta kun tilanne ei ollut eri.. mies oli vasta vähänaikaa sitten saanut kenkää edellisestä työpaikasta ja nyt hän oli vihdoinkin löytänyt itselleen mieluisan työn, saanut taas työarjesta kovan otteen kiinni. Voisihan hän tehdä asiasta ilmoituksen vaikkapa työsuojelupiiriin.. esteenä vain oli se, ettei Alec kehdannut. Hän ei kehdannut tehdä mitään sellaista omaksi edukseen ja aiheuttaa sitten toiselle ihmiselle ongelmia. Mutta jos tämä kauan vielä jatkuisi, niin Alec tekisi ilmoituksen varmasti. Hän ei voinut enää jatkaa tällä tavalla.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Alec oli vihdoinkin nousemassa tutun kerrostalon rappusia ylöspäin, kävellen sitten asuntonsa oven eteen oikeassa kerroksessa ja käänsi avainta lukossa. Se ärtyneisyys, joka Gertrudesta johtui saisi varmasti pian kyytiä, kun hän saisi taas nähdä Lilyn.. oman rakkaansa, joka miehelle oli kultaakin kalliimpi. Jos Gertrude vain tajuaisi sen, että kuinka paljon Alec Lilyä rakastikaan niin hän tajuaisi ehkäpä lopettaa sen ahdistelun kokonaan. Mutta ei, ei hän näyttänyt ymmärtävän Alecin ja Lilyn suhteesta tai sen syvyydestä lainkaan.
Mies oli juuri avaamassa suutaan huhullaikseen naista, kun silmien katse oli osunut naulakkoon, josta Lilyn takki puuttui. Hän ei siis nähtävästi ollutkaan kotona. Eikä myöskään Daisy ollut täpinöissään sipsutellut ovelle Alecia tervehtimään, niin kuin se yleensä tapasi tehdä kun jompikumpi sen omistajista saapui kotiin. Tytöt olivat siis luultavasti lenkillä, ainakin miehen päättelykyvyn mukaan.

Alec riisui kenkänsä ja takkinsa yltään, kun jo löysikin eteisen pöydältä viestin minkä Lily oli hänelle jättänyt. Viestissä nainen kertoi tosiaankin lähteensä käyttämään Daisya ulkona ja käväisemässä kaupassa. Mies havahtui lukiessaan viestiä toistamiseen puhelimen soimisen ääneen, joka ei selkeästikään hänen omastaan ollut lähtöisin. Se oli Lilyn kännykkä, neito ei ilmeisellisesti ollut muistanut ottaa sitä mukaansa.. Alec lähti eteisestä suunnistamaan kohti soittoääntä, kunnes jo pian huomasi äänen tulevan heidän makuuhuoneestaan ja hän käveli huoneeseen. Mies nosti puhelinta pöydältä ja katsoi kulmat kurtistuneena numeroa, joka sen näytöllä näkyi. Tuskin Lily pahastuisi, jos hän vastaisi kännykkään.. Nii, hän sanoisi soittajalle vain ettei Lily sillä hetkellä ollut tavoitettavissa ja lopettaisi puhelun. Mitä pahaa siinä olisi muka?

Mies painoi vihreän luurin näppäintä vastatakseen puhelimeen ja asetti sen korvalleen, ehtimättä sanoa sanaakaan kun luurin toisesta päästä rupesi jo kuulumaan selkeä äänistä puhetta. "Apteekista päivää, teidän lääkkeenne ovat nyt noudettavissa täältä." Alecin kulmat kurtistuivat entisestään. "..Anteeksi?" Hän älähti kännykkään epäuskoisen kuuloisena, kuin olisi olettanut toisen kiistävän sanansa ja ilmoittavan soittaneensa vahingossa väärään numeroon. Mitä ihmettä, mitkä ihmeen lääkkeet? "Niin, masennuslääkeet. Olettaen siis sitä, että olette tehneet tilauksen nimellä Gleason?" "..A-aivan. Tulen noutamaan lääkkeet.. öh.. huomenna.." "Selvä, hyvää iltapäivän jatkoa!" "Hei.." Mies oli laskenut puhelimen takaisin makuuhuoneen pöydälle ja tuijotti nyt poissaolevana vastakkaista seinää. Hän laskeutui hitaasti istumaan viereiselle sängylle, nostaen kätensä sitten tummien hiustensa sekaan murheellisen oloisena.. Lily oli ruvennut taas käyttämään masennuslääkkeitä. Mutta ei ollut maininnut asiasta sanaakaan Alecille.. Ja kuinka kauan hän oli ehtinyt niitä jo käyttää? Riippuvuushan vain alkaisi taas uudestaan, jos Lily popsi niitä lääkkeitä! Mies ei pitänyt yhtään siitä ajatuksesta.

Osittain hän tunsi olevansa pettynyt Lilyyn siitä, että hän oli mennyt salaamaan lääkkeiden käytön mieheltä. Mutta vielä enemmän hän tunsi olevan huolissaan naisen puolesta. Oliko hän todella ottanut keskenmenon niin raskaasti, että masentui uudestaan niinkin huonolle tasolle, että se vaati taas masennuslääkkeiden käytön aloitusta..? Eikä Alec ollut tätä tajunnut! Mies tunsi itsensä hyvin huonoksi ihmiseksi.. jos hän vain olisi huomannut, tajunnut, että se suru oli liian suuri naisen taakaksi kantaa yksinään, niin äskeistä soittoa ei olisi ehkpä tullut.
Alec oli ruvennut huomaamattaan käymään makuulla sängyllä ja nosti kätensä puuskaan. Lilyllä oli varmasti kauheat oltavat, kun hän joutui syömään lääkkeitä Alecilta piilossa ja pitämään sisällään yksin sellaista masennusta. Mies kyllä haluaisi ottaa asian puheeksi vaikka nyt heti naisen kanssa, sillä tällaiset olisi selvitettävä niinkin pian kuin vain oli mahdollista, mutta.. ehkä hänen pitäisi odottaa. Odottaa ja antaa tilaisuus Lilylle kertoa asia omin sanoin. Shit, mitä Alec sanoisi siitä että oli vastannut Lilyn puhelimeen luvatta ja soittaja olisi ollut apteekilta?

Lilyn kauppareissu pääsi hieman venähtämään. Hän vietti kaupassa aikaa puoli tuntia miettiessään erilaisia ruoka-aineksia ja ruokavaihtoehtoja. Tänään oli ollut palkkapäivä, joten Lilyn tili näytti hyvinkin mieluisalta sillä hetkellä. Ei tilillä tietenkään kovin paljoa rahaa ollut, mutta Lilyn kaltaiselle ‘helpolle’ ihmiselle se oli tarpeeksi.
Neito käveli Daisyn kanssa kohti kerrostaloa yhden suuren kauppakassin kanssa. Se painoi jonkin verran, mutta kyllä Lily nyt sen jaksaisi kotiin asti kantaa. Kassissa oli aineksia tämän iltaiselle illalliselle, huomisella ja vielä ylihuomisellekin. Tänään Lily tosiaan aikoisi valmistaa kanaa, vihanneksia, riisiä ja ruskeaa kastiketta kostukkeeksi. Hän oli ostanut jälkiruuaksi suklaajäätelöä (Lilyä ei pitäisi päästää kauppaa nälissään, sillä silloin hänen teki mieli kaikenlaisia herkkuja ja niitä tuli sitten ostettua).

Vaaleaverikkö avasi asunnon oven ja Daisy tietenkin juoksi sisälle niin nopeasti kuin se vain kykeni. Se haukahti pari kertaa tervehdykseksi toiselle isännälleen, jonka tämä tiesi olevan kotona.
“Toivottavasti sinulla on nälkä”, Lily totesi soinnukkaalla ja iloisella äänellä, kun oli saanut oven suljettua takanaan ja laskettuaan kauppakassin maahan. Nainen riisui takkinsa ja nosti kauppakassin maasta viedäkseen sen keittiöön. “Ostin ehkä hieman liikaa ruokaa, mutta… Se tuskin haitannee sinua.” Lily naurahti.

Vaaleaveriköllä ei ollut aavistuskaan siitä, että Alec oli saanut tietää hänen syövän taas masennuslääkkeitä. Mutta sen hetkinen onnellisuus ei johtunut lääkkeistä, vaan Alecista. Vaikka Lily olikin sinä aamuna syönyt lääkkeensä, onnellisuus ja hyvä olo ei syntynyt pelkästään niistä. Alecin kanssa ollessa Lily oli oikeasti onnellinen ja kevyellä mielellä. Jos hän vain tajuaisi sen itsekin, niin lääkkeiden syöminen ehkä loppuisi, taas vaihteeksi.

Lääkkeistä puheenollen.. jos Lily siis käytti niitä masennuslääkkeitä, niin missä ihmeessä nainen niitä oikein piti? Alec ei ollut nähnyt vilaustakaan minkäänlaisen ääkepurkin olemassa olosta, lukuunottamatta tietysti sitä kertaa jolloin hän oli ensimmäistä kertaa saanut tietää niistä. Mutta siitä oli jo kovin paljon aikaa, kuukausia.. yli puoli vuotta. Mutta jossain niiden lääkkeiden täytyi olla. Alec oli noussut sängyltä omille jaloilleen ja heti ensimmäisenä hän avasi viereisen yöpöydän laatikon auki. Ei lääkkeitä.. kuten ei myöskään toisenkaan pöydän laatikossa. Ehkäpä vaatekaapissa? Mies avasi kaapin oven auki ja silmäili nopeasti sitä arvioiden. Hänen kätensä oli jo ehtinyt menemään niin sanottuun "valmiusasentoon", jotta hän olisi voinut ruveta penkomaan lääkepurkkia jostakin vaatteiden seasta, mutta siinä vaiheessa Alecin järki käski tekemään toisin. Tämähän oli Lilyn vaatekaappi, eikä miehellä ollut mitään oikeutta ruveta penkomaan sitä. Mitä Alecin mielessä oikein liikkui? Että hän löytäisi lääkepurkin vaatteiden seasta ja näin muka pystyisi naiselle sanomaan "Hupsista, satuin penkomaan kaappiasi ja löysin nämä"? Ei..

Sitten mies kuuli eteisen ovelta tuttua kolinaa. Lily olisi varmasti palannut lenkiltään ja kauppareissulta. Onneksi Alec ei ollutkaan ryhtynyt penkomaaan vaatekaappia, sillä hän ei millään olisi ehtinyt siinä ajassa "korjata jälkiään", mutta nyt riitti se että hän vain sulkisi kaapin ovet kiinni. Siinä ei mitään epäilyttävää ollut. Alec sulki vaatekaapin nopeasti ja ehti hypähtää makuuhuoneesta ulos juuri parahiksi, kun Lily oli viemässä kädessään olevaa kauppakassia keittiöön. Daisy oli samantien eteisestä kipittäessä pois tullut kerjäämään Alecille rapsutuksia pienten haukahdusten säestämänä ja mies kurottautuikin hetkeksi rapsuttamaan sitä korvan takaa, ennen kuin lähti kävelemään kohti keittiötä.

"Hyvä kun ostit, en olisi itse muistanut.." Alec hymyili pienesti keittiön ovelta Lilylle heti nähtyään tämän. Nainen oli todellakin ostanut paljon ruokaa, ainakin kun otti huomioon sen että taloudessa asui vain Alec, hän ja Daisy. Ja Daisy ei syönyt tietenkään edes ihmisten ruokia, joten kaikki muu paitsi koiranruoka oli tietysti pelkästään Alecille ja Lilylle suunnattuja. Mies tunsi olonsa jokseenkin vaivaantuneeksi, millaiseksi itsensä tunsi aina kun salasi jotain Lilyltä. Mutta ei hän haluaisi ottaa lääkkeitä puheeksi, ainakaan vielä.. nainen näytti olevansa nyt hyvällä tuulella ja onnellinen eikä Alec halunnut sitä iloa viedä pois naiselta. "Millainen päiväsi oli?"

Lily laski kauppakassin tuolille ja ehti ottaa sieltä kaksi maitopurkkia käsiinsä, kun kuuli miehen sanat. Neito kääntyi katsomaan Alecia huvittuneesti hymyillen. "Minä tiesin sen", vaaleaverikkö kiusoitteli ja pisti maidot jääkaappiin. Sen suljettuaan hän otti pari nopeaa askelta miehen luo, kietoi kätensä tuttuun tyyliin tämän niskan taakse ja painoi pehmeän suukon Alecin huulille.
"Ihan hyvä... Paitsi, että tänään pomoni päätti antaa minulle palkakorotuksen. Ei tietenkään kovin suurta, mutta nyt se jo muistuttaa enemmän tavallisen työntekijän normaalipalkkaa", Lily vastasi Alecin kysymykseen hiljaisella äänellä ja hymyili sitten oikein lämpimästi miehen kasvojen lähellä.

"Entä sinun?" Lily kysyi hymyillen, kun irrottautui Alecista hitaasti ja vetäytyi takaisin kauppakassin luo tyhjentääkseen sen sisällön kaappeihin ja jääkaappiin. "Mitä Gertrude ehdotti sinulle tänään?"
Lilyn oli ollut tarkoitus kysyä tuo edellinen kysymys huvittuneena, mutta hänen äänestään oli kuulunut läpi se pieni epäröivä sävy. Hän ei halunnut, että Gertrude ahdistelisi Alecia typerillä ehdottelulauseillaan. Kunpa Alec olisi töissä jossain sellaisessa paikassa, jossa ei olisi yhtä fanaattista naista, joka lähettäisi varatulle miehelle ehdotteluviestejä.

Vaaleaverikkö täytti jääkaappia jogurteilla, juustolla, voileipäkinkulla, kurkulla ja sen sellaisilla ruoka-aineksilla, jotka piti säilyttää kylmässä. Hän laski hedelmät sun muut sellaiset työtasolle, joka oli varattu hedelmille. Hän jätti pöydälle riisin, kanan ja pakastevihannekset sekä kastikkeen, joka täytyisi tietenkin ensiksi tehdä, että siitä tulisi kastike.
"Kanaa, riisiä ja vihanneksia? Mitlä se sinusta kuulostaa?" Lily kysyi sitten Alecilta ja katsahti tähän suloisesti hymyillen.

Alec hymyili nyt jo hivenen leveämmin, kun Lily käveli häntä kohti ja kietoi kätensä miehen niskan taakse. Suukkoon varautuneena miehellä ei kauaakaan mennyt siihen, että hän osasi siihen vastata ja kietoa omat kätensä naisen selälle. "..Ai? No sehän on hyvä juttu", Alec hymähti Lilylle, kun hän kertoi saaneensa palkankorotuksen. Mies oli aidosti onnellinen ja iloinen naisen puolesta, mutta se lääke-juttu vain vaivasi vieläkin hänen mieltänsä. Lilyn kasvoilla oleva hymy kieli täysin kaikesta muusta kuin siitä, että hän käyttäisi masennuslääkkeitä.. ehkä se olikin vain lääkkeiden ansiota. Että Lily oli onnellinen.

Hän päästi vastahakoisena naisen pois otteestaan, kun Lily vetäytyi takaisin päin tyhjentääkseen kauppakassin loppuun. "Et halua tietää, luota minuun.." Alec irvisti vaivaantuneena ja nojautui oven karmia vasten. "Muuten päivä meni ihan.. hyvin." Mies antoi taas heiveröisen hymyn kohota kasvoilleen. Niin, muuten meni ihan hyvin, paitsi että Alec oli sattunut saamaan selville sen, että Lily salasi lääkeiden käytön mieheltä. Eikä hänellä ollut harmaintakaan aavistusta siitä, tietenkään..
"Kuulostaa hyvältä.." Mies lähestyi taas vaaleaverikköä, kun hän oli saanut kauppakassin tyhjennettyä ja asettanut kaiken tarvittavan pöydälle. Hän antoi käsiensä taas kietoutua neidon ympärille ja painoi pienen suukon toisen huulia vasten. Hän irrottautui naisen huulilta ja katsoi sitten häntä suoraan silmiin, eikä tehnyt pienintäkään elettä, mikä viittaisi siihen että hän aikoisi katseensa pois kääntää. "..Lily, miten olet muuten voinut viime aikoina?" Alec ei vain ollut pystynyt estämään kysymyksen lipsumista huuliltaan, mutta yritti silti näyttää mahdollisimman vilpittömältä. "..Siis näin yleisesti.. emme ole pahemmin puhuneet niistä asioista muutamaan kuukauteen", mies jatkoi puhumista katse irtoamatta naisesta edelleenkään. Alec oli oikeastaan itsekin hämmentynyt omasta puheenaihe-valinnastaan, joten miltäköhän se saattaisi Lilystä tuntua jos Aleckin jo tunsi hämmentyneensä? E-ei kai tämä paistanut liikaa lävitse? "Ainakin minun silmiini vaikutat ihan.. onnelliselta, mutta halusin vain varmistaa."

Lily katsoi Alecia surullisen huvittuneena, kun mies sanoi, ettei Lily tahtonut tietää Gertruden tämänpäiväisistä sanomisista. "Niinkö hirveää se oli? Olen niin pahoillani puolestasi", vaaleaverikkö ei voinut olla toteamatta hivenen huvittuneena ja katseli yhä Alecia. Lily nyökkäsi, kun Alec sanoi päivän menneen muuten hyvin, mutta miksi Lily sitten epäili miehen sanoja? Kuin Alecin olisi pitänyt sanoa jotain muuta, mutta sanoikin sitten toista. Ehkä nainen oli vain kuvitellut kaiken, ei Alecilla varmastikaan ollut mitään hätänä.
"Ajattelin hemmotella sinut pilalle", neito hykersi, kun mies oli todennut Lilyn tämän iltaisen ruokavalinnan kuulostaneen hyvältä. Lily katsoi, kun mies asteli lähemmäs häntä ja hymyili entistä lämpöisemmin tunteissaan Alecin käsien kietoutuvan jälleen hänen ympärilleen. Vaaleaverikkö sulki siksi aikaa silmänsä, kun Alec painoi hänen huulilleen pienen suukon.

Siniharmaat silmät katselivat lumoissaan Alecin merensinisiä silmiä, eikä Lilykään ollut aikeissa kääntää katsettaan pois. Mutta Alecin kysymys tosiaan hämmensi naisen ja sen pystyi lukemaan hänen kasvoiltaan ja katseestaan. Ei tämä varmastikaan ollut mitään vakavaa, Alec vain tahtoi tietää, miten Lily oli jaksanut. Ja se oli Lilystä huomaavaista ja suloista. Alec jaksoi välittää Lilystä yhä. Tosin nyt, kun Alec jatkoi puhumista ja otti puheeksi Lilyn onnellisuuden, alkoi neito jostain syystä epäillä tämän kysymyksen alkuperää. Hetken aikaa Lily vain katsoi Alecia mitään sanomatta silmiin, kunnes huokaisi raskaasti ja oli valmiina vastaamaan.
"Nyt on ollut parempia päiviä.." Lily vastasi hennolla äänellään ja laski katsessaan hetkeksi alemmas miehen silmistä kuin voimaa hakien. "Mutta.. Se on silti mielessäni joka päivä.." nainen sanoi rehellisesti ja nosti katseensa arkana takaisin Alecin silmiin, noihin kauniisiin ja turvallisiin silmiin. Alec varmasti tajusi, mitä Lily tarkoitti 'sillä'.

Lily alkoi tietenkin heti ajatella keskenmenoaan ja sitä, ettei saisi ehkä koskaan lapsia. Hänen sydämensä alkoi hakata kiivaammin rinnassa ja nyt Lily oli huojentunut, kun oli ottanut masennuslääkkeensä aamulla. Eihän hän muuten tästä selviäisi.
"Tehdäänkö ruokaa?" Lily kysyi aihetta vaihtaen, mutta hänen silmistään pystyi huomaamaan sen ahdistuksen ja surun, mikä oli täyttänyt hänet välittömästi asiaa ajattellessaan. "Sinulla on varmasti nälkä."
Vaaleaverikkö erkani Alecin otteesta ja alkoi availla riisipakettia, jonka hän oli jättänyt pöydälle. Lilyn kädet olivat alkaneet täristä. Tärinä tuli yleensä ahdistuksen ja hermostuneisuuden myötä. Oli kuitenkin ihmeellistä, että vielä parinkin kuukauden jälkeen tapahtumasta Lily reagoi siihen asiaan näin voimakkaasti. No, olivathan Lily ja Alec varoneet puhumasta Lilyn keskenmenosta ja siitä, ettei nainen tulisi ehkä koskaan saamaan lapsia, joten... Niin, kaipa se oli ihan järkeenkäyvää, että asiaan reagoitiin yhä voimakkaasti sen takia, ettei sitä ollut paljoa käyty läpi.
Juuri tämän takia Lily söi lääkkeitä, sitä hän nyt itselleen vakuutteli. Juuri tämän takia hän tarvitsi lääkkeiden tuomaa voimaa, että hän ylipäätään pysyisi järjissään. Eikö niin? Juuri ne lääkkeet auttoivat häntä jaksamaan.

Alec kuunteli Lilyn vastausta kysymykseensä ja pisti merkille sen, että nainen oli laskenut katseensa alemmas ja vaikutti hivenen aralta. Se ei ollut tullut mitenkään yllätyksenä miehelle, sillä.. no olihan hän ollut tietoinen Lilyn lääkityksestä jo jonkin aikaa. Mies tunsi olevansa hieman pettynyt kun nainen ei ollutkaan sanonut mitään masennuslääkkeisiin viittaavaakaan asiaa, mutta ei hän voinut Lilyä siitä syyttääkkään.. Jos hän ei ollut aikaisemminkaan tullut sanoneeksi mitään niistä, niin miksi nytkään? Alecin teki mieli nostaa asia nyt esiin kun siinä tilanteessa oltiinkin jo, mutta.. se katse naisen silmissä.. Ei Alec ollut halunnut palauttaa hänen mieleensä takaisin niitä asioita, joita pari oli jounut käymään läpi. Mutta väkisinhän siitä kysymyksestä tietysti tuli mieleen ne tietyt asiat. Ehkä mies antaisi tämän asian nyt olla ainakin toistaiseksi? Päivä siinä vain menisi molemmilla pilalle, eikä mitään muuta.

"Tehdään vain", Alec huokaisi silmäillen hetken aikaa Lilyä edelleenkin siitä samasta paikasta, mihin nainen oli hänet jättänytkin. Totta puhuen mies ei tuntenut olevansa jostain syystä lainkaan nälkäinen sillä hetkellä, mutta kaipa se nälän tunnekkin jossain vaiheessa palaisi.. Alec otti askeleen lähemmäs taas Lilyä ja nappasi käteensä kylmän pakastevihannespussin. Hän räpläsi epämääräisesti pussia ja piti katsettaan siinä kiinni, kuin arvioiden sitä. Mutta todellisuudessahan Alecin mielessä olivat aivan täysin muut asiat kuin pakastevihannekset.. "Pistän nämä sulamaan.." Hän sitten mutisi nostaen pakastepussia ja kääntyi mikroa kohden. Mies otti kaapista tyhjän astian ja pussin auki leikattuaan hän kumosi sisällön astiaan, pistäen sen mikroon sulatuslämmölle. Alec tuijotteli taas pienen hetken mikroa, ja että kuinka astiassa olevat jäiset vihannekset saivat pikkuhiljaa vetistä pintaa, kun jää niiden yllä suli. "Tiedäthän.. voit puhua tai kertoa minulle ihan kaikesta, mikä sinun mieltäsi painaa. Siis jos painaa." Mies ei vain ollut osannut malttaa hillitä enään suutansa ja hän oli kääntänyt katseensa takaisin Lilyyn. Hän ei itsekkään osannut tietää sitä että mihin pyrki äskeisellä, mutta ne sanat olivat jotenkin vain vaistomaisesti hänen suustaan tulvahtaneet.

Lily oli nyt selin mieheen päin ja puri nyt huultaan kiivaasti. Hän teki sillä hetkellä kaikkensa, jottei vain sortuisi. Alecin ei tarvinnut enää nähdä Lilyä sellaisessa kunnossa, sitä mieltä nainen oli. Hän oli jo aivan liian paljon tuottanut miehelle ylimääräisiä murheita omalla käyttäytymisellään, että nyt se saisi loppua. Sen takia Lily söi lääkkeitä, eikö niin? Lääkkeet auttoivat häntä vaikeiden tilanteiden yli ja toivat mielenrauhaa. Alecin ei tarvitsisi tietää Lilyn uusineen reseptinsä, koska se ei vain ollut olelllinen tieto. Lily tahtoi olla onnellinen ja huoleton ja tahtoi Alecin näkevän sen hänessä. Mutta jos Alecilla selviäisi Lilyn syövän taas masennuslääkkeitä, niin..
Ja sitä ei ajatella sitten sen enempää. Lily oli jo pudottaa avatun riisipaketin lattialle tärisevillä käsillään.

Vaaleaverikkö otti alahyllystä kattilan ja täytti sen vedellä laittaen sen sitten liedelle kuumenemaan. Hän oli juuri tarttunut kanapakettiin avatakseen sen, kun hän kuuli Alecin äänen. Siniharmaat silmät nousivat käsissä olevasta kanapaketista Aleciin, joka katsoi Lilyä. Silloin jokin lävisti neidon vartalon ja toi tilalle pelkkää tyhjää, joka kuitenkin muuttui sitten tikareiksi, jotka piikittivät Lilyä sisältä päin.
Ei Alec tiennyt? Ei mies voinut tietää Lilyn käyttävän masennuslääkkeitä? Tai no, ei se tietenkään ollut mahdotonta, mutta miten muka Alec olisi saanut tietää Lilyn lääkkeiden käytöstä? Ja miksei Alec voinut ottaa asiaa vain suoraan puheeksi, yrittikö Alec saada Lilyn noin vain paljastamaan, että neito oli eksynyt taas lääkkeisiin?

Lily hieraisi kahdella sormella silmiään ja piti ne hetken aikaa suljettuina. Hänen sydämensä oli jälleen alkanut hakata kiivaasti rinnassa ja olo oli kaikkea muuta kuin hyvä. Masennuslääkkeistä kertominen Alecille oli kaikkea muuta kuin helppoa. Eihän Lily olisi ensimmäiselläkään kerralla kertonut miehelle lääkkeiden käytöstä, ellei hänen laukkunsa olisi pudonnut lattialle ja pilleripurkki vierinyt suoraan miehen jalkoihin. Masennuslääkkeet olivat Lilyn yksi herkimmistä kohdista, niin se vain oli.
"Tiedän sen.." Lily henkäisi viimein, mutta piti yhä silmänsä suljettuina. Vasta parin pitkän sekunnin jälkeen hän avasi ne ja katsoi Alecia nyt hivenen epätoivoisena. ".. Tiedän sen.."

Nainen keskittyi sitten avaamaan kanapakettia käsissään. Hän tiesi, että hän pystyisi Alecille puhumaan kaikesta, aivan kaikesta. Lukuunottamatta keskenmenoa ja masennuslääkkeitä. Kaikesta muusta Lily pystyi puhumaan, mutta nämä kaksi olivat niitä aiheita, jotka olivat herkälle ja helposti särkyvälle Lilylle liian ylivoimaisia. Alecin täytyisi tässä tapauksessa ottaa ohjat omiin käsiinsä, jos tahtoi edesauttaa Lily-rukkaa selviämään. Tämä oli myös yksi niistä Lilyn heikkouksista; nainen ei osannut käsitellä vaikeita asioita yksin. Hän vain 'piilotti' ne mielensä synkimpään kolkkaan ja jätti sinne. Sinnehän ne jäivät sitten kummittelemaan tilaisuuden tullen.

Alec ei ymmärtänyt.. jos nainen tiesi sen, että pystyisi puhumaan miehelle kaikesta, ihan kaikesta, niin miksei hän vieläkään kertonut masennuslääkkeistä? Moinen asia sentään oli jo sen verran vakava, että Alecinkin olisi hyvä tietää sellaisesta.. hän ei halunnut Lilyn jäävän taas riippuvaiseksi, lääkkeiden kontrolloitavaksi. Toisaalta mitä mies tähän oli sanomaan tupakointinsa kanssa, mutta nyt oli kyse Lilystä. Masennuslääkkeet eivät ehkä edesauttaneet syöpää tai muita sen sellaisia sairauksia niinkin rajusti kuin tupakka, mutta kaikkea muuta harmiahan niistä sitten koitui naiselle. Hetkellisesti ne tosin onnistuivat tarjoamaan käyttäjälleen vapautusta murheista, mutta.. niin pystyisi Aleckin tarjoamaan Lilylle. Jos hän vain saisi otettua lääkkeet puheeksi.. ja uskoteltua naiselle että keskenmenosta huolimatta ei tulisi luopua toivoa. Alec halusi itsekin lapsen, ihan niin yhtä kovasti kuin Lilykin, mutta malttoi odottaa siihen asti, kunnes he olisivat siihen valmiita. Tai no olivathan he jo valmiita vanhemmuuteen, mutta kun otti huomioon viimeaikaiset tapahtumat.. heidän pitäisi ensin päästä yli vanhasta asiasta.

"Oletko varma, ettet halua kertoa mitään..?" Mies katseli naista kysyvän oloisena, mutta ei kuitenkaan liian "tunkeilevaan" tapaan, enemmänkin varovaisesti. "Vaikutat olevasi vähän poissa tolaltasi.." Hän puri huultaan kevyesti. Olisi todellakin vale, jos väittäisi ettei Lily vaikuttanut olevan lainkaan poissa tolaltaan. Näkihän sen nyt selkeästi, että kuinka epämiellyttävä ja ahdistava se tilanne hänelle oli. Ja Alecista itsestäänkään tämä ei ollut mikään miellyttävin puheenaihe, minkä hän olisi voinut keksiä, mutta pakkohan se jotenkin oli ottaa puheeksi.. muuten tästä ei tulisi yhtään mitään.

Alec jatkoi, mies vain jatkoi kyselemistä ja Lily tunsi jääneensä loukkuun, josta ei voinut paeta mitenkään. Hänen silmänsä olivat tiukasti nauliintuneet käsissä olevaan kanapakettiin, jonka Lily oli jopa onnistunut saamaan auki. Hänen huulensa värisivät kahdesta syystä; ne halusivat kertoa Alecille totuuden, totuuden lääkkeistä ja totuuden siitä kauheasta olosta, jota Lily tunsi joka päivä. Toinen syy oli se, että Lilyä pelotti ja se sai hänet tärisemään sillä lailla. Tämä tilanne tuntui olevan kuin suoraan painajaisunesta, josta ei voinut paeta ja ainoa keino oli kohdata se painajaisen pelko. Eli tässä tapauksessa Alec ja kertoa miehelle lääkkeistä, joita Lily oli jälleen alkanut syödä.

"M-minä.." Lily aloitti, mutta hänen äänensä oli vain silkka värähdys, eikä siinä ollut lainkaan ollut painoa. Se oli melkeinpä ollut vain pelkkä huokaisu, vaikkei kuitenkaan.
Vaaleaverikkö otti esille vuoan ja asetti kanat siihen. Hän laittoi uunin päälle ja tuijotti nyt liedellä olevaa kattilaa, joka oli täynnä vettä. "Minä kyllä selviän.." oli Lilyn lopullinen vastaus, mutta hän ei kyennyt katsomaan Alecia silmiin. Sillä Alec olisi sillä hetkellä nähnyt ne epäuskoiset silmät, jotka eivät lainkaan olleet samaa mieltä Lilyn äsken ääneen lausutuista sanoista.

Ei Lily yksinkertaisesti pystynyt tähän. Hän ei vain pystynyt sanomaan niitä sanoja ääneen. 'Minä syön taas masennuslääkkeitä'. Ne sanat eivät olleet tulleet edes suuhun asti, vaan olivat pysytelleet syvällä Lilyssä. Vaaleaverikkö torui itseään mielessään, haukkui itseään heikoksi ja hauraaksi, epätäydelliseksi ja toivottamaksi tapaukseksi.
"Oletko sinä vaihtanut valokuvien paikkaa..?" Lily kysyi sitten hiljaisuuden jälkeen puheenaihetta vaihtaen ja vilkaisi arasti Alecia. "Pari valokuvaa on poissa.."
Gertrudehan oli ollut asialla pari viikkoa sitten, mutta eihän Lily siitä mitään tiennyt.

Alecin teki mieli sanoa se nyt jo ääneenkin, että hän ei uskonut Lilyä. Hän ei uskonut sitä, että nainen selviäisi yksin tästä kertomatta miehelle.. Eihän hänen tavallaan tarvinnutkaan enään mitään kertoa, kun Alec oli sanut asian selville jo ominpäin, mutta mies halusi että nainen suostuisi avautumaan hänelle itse. Omasta halustaan.. Mies siis päättikin nyt olla täysin hiljaa, sanomatta tai kysymättä mitään sen enempää ja tuijotti hajamielisenä vaaleaverikköä, joka selvästi vältteli miehen katsetta. Asiaa hän ei jättäisi tähän, ei todellakaan jättäisi.. Ehkä hänen kannattaisi antaa Lilylle jonkin verran aikaa ensin eikä puristaa tietoa ulos hänestä nyt heti sillä paikalla, mutta jostain syystä hänellä oli paha aavistus siitä ettei se ollut järkevintä.. Asia vain aina lykkääntyisi ja lykkääntyisi eteenpäin, tehden siitä entistäkin monimutkaisemman.

Mies sitten havahtui kuullessaan Lilyn äänen taas ja katsahti neitoon kummastunut ilme kasvoillaan. "Mitä..? En ole", hän kiisti asian jo heti välittömästi. Miksi Alec muka heidän valokuviansa, hänen ja Lilyn yhteisiä siirtelisi pois paikoiltaan? "Mitkä kuvista?" Mies heitti sitten jo seuraavan kysymyksen ilmoille, sillä asia vaikutti hänen korvaansa todellakin oudolta. Alec itse ei ollut edes tajunnut valokuvien katoamista, sillä olivathan ne aina siinä paikallansa olleet eikä kukaan niitä ollut ikinä siirrellyt.
"Ja jos sinäkään et ole niitä siirrellyt niin kuka sitten..? Eihän täällä ole edes ketään käynyt pahemmin kylässä.. Ei Daisykaan voi olla asialla, sillä eihän se edes yllä niin korkealle tasolle." Asian pohtiminen oli ainakin toistaiseksi saanut miehen ajatukset muualle.

Onneksi Alec oli myös lähtenyt mukaan tähän uuteen puheenaiheeseen, eikä enää vaivannut Lilyä niillä ahdistavan oloisilla kysymyksillään naisen jaksamisesta. Aivan kuin mies olisi ollut tietoinen, että Lily oli alkanut taas käyttää masennuslääkkeitä ja olisi näin tahtonut Lilyn itse paljastavan lääkkeidensä käytön. Mutta tuskin asia näin oli. Alec vain oli yhtäkkiä ollut... Huolissaan Lilystä. Siinä kaikki. Eikö niin?

Mutta oli se aika kummallista, ettei Aleckaan ollut valokuviin koskenut. Mies myös itse ihmetteli ääneen, että kuka niitä olisi muka voinut edes siirrellä. "Yksi meidän yhteiskuvista on poissa ja yksi sinun kuvistasi, jossa olit seitsemänvuotias", vaaleaverikkö vastasi Alecin kysymykseen ja näytti nyt itsekin aika hämmentyneeltä. "Tänään kun tulin töistä kotiin ja pyyhin tasoilta pölyjä, niin huomasin niiden puuttuvan. Eivätkä ne olleet edes pudonneet lipaston taakse", Lily tarkensi ja lähtikin sitten kävelemään olohuoneeseen päin. Lipaston päällä, jossa Lilyn ja Alecin valokuvia oli, häämötti tosiaan pari tyhjää paikkaa, jotka suorastaan kielivät siitä, että niistä puuttui valokuvat.
"Jos minä olen sitten.. Vahingossa siirtänyt ne jonnekin muualle", neito totesi ajatuksissaan ja silmäili olohuonetta läpi. Missään muualla ei muita valokuvia tosin näkynyt, joten.. Tässähän oli tilanne purtavaksi. Minne olivat kadonneet kaksi valokuvaa?

Silloin Lily kuuli puhelimensa soivan. Hän tunnisti soittoäänestä, että kyse oli tekstiviestistä. Neito suuntasi sitten eteiseen, sillä ääni kuului sieltä. Hän muistikin jättäneensä kännykän takkinsa taskuun. Lilyn käsi eksyi takkinsa hihaan (tai niin hän ainakin luuli) ja otti sieltä esille neliskulmaisen asian, joka ei kuitenkaan hänen kännykäkseen osoittautunut. Lily kurtisti hitusen kulmiaan tajuttuaan, että hän oli vahingossa sujauttanutn kätensä Alecin takin taskuun ja... Ja että hän piteli käsissään nyt avattua tupakka-askia. Vaaleaverikkö katsoi tupakka-askia hetken aikaa ihmeissään ja avasi sen tarkistaakseen sen, että se oli tosiaankin avattu.
Miksi Alecilla oli avattu tupakka-aski takkinsa taskussa? Nyt kun tarkemmin ajatteli, Lily pystyi haistamaan tupakanhajun miehen takista.
Kännykkä jäi yhä soimaan tekstiviestistä, mutta Lily oli liian hämmentynyt kuullakseen sen sillä hetkellä.

Lily kertoi, että heidän yhteiskuvansa lisäksi poissa oli myös Alecin lapsuuskuva.. Mitä ihmettä? Eivät kuvat olleet voineet itsestään hävitä kuin savuna ilmaan, ellei sitten joku tosiaankin ollut niitä siitä ottanut tai siirtänyt. Mutta se oli melko epätodennäköinen vaihtoehto, kun otettiin se huomioon ettei parin luona vieraillut juurikaan ketään muita ihmisiä, saatika sitten että he varastelisivat tai siirtelisivät valokuvia ilman lupaa heidän asunnossaan. Alec lähti Lilyn vanavedessä olohuonetta kohden ja rupesi nyt vasta itsekin tarkkailemaan silmillänsä tarkemmin puuttuvien kuvien paikkoja. Mies oli pälyillyt jo hetken aikaa katseellansa pitkin olohuoneen pöytiä, tasoja, nurkkia.. kaikkea mahdollista, mutta missään vaihessa hän ei nähnyt vilastaukaan niistä kadonneista valokuvista.

Alecin ajatukset keskeytti korviin kantautuva ääni, jonka hän tunnisti Lilyn kännykän aiheuttamaksi. Nainen lähtikin samantien suuntaamaan äänen suuntaan, mutta mies jäi vielä olohuoneeseen ja kyyristyi lattian tasalle kurkkaamaan maton alle. Hän ehti jo pienen hetken toivoa, että kuvat löytyisivät sieltä, mutta eihän niitä tietenkään siellä näkynyt. Nyt Alecin hämmentynyt olo rupesi oikeasti jo muuttumaan hivenen.. huolestuneemmaksi. Oliko heidän asunnossaan käynyt kenties joku heidän tietämättään, ja jos oli niin miksi ihmeessä juuri valokuvat olivat tarttuneet hänen mukaansa?

Mies nousi sitten ylös lattialta ja raapi hajamielisenä päätänsä. Hänellä ei oikeasti ollut minkäänlaista hajua valokuvien kohtalosta, päähän kun ei sitten todellakaan tahdonnut tulla ketään mieleen, joka olisi moista tehnyt. Tai sitten joko Alec tai Lily oli tosiaankin siirtänyt niitä epähuomiossa muualle, mutta olihan se outoa ettei heillä kummallakaan ollut mitään muistikuvia moisesta. Ja mikä ihme Lilyllä kesti? Hän oli mennyt eteiseen eikä ollut vielä palannut sieltä, vaikka hänenhän oli ollut tarkoitus lähteä tarkastamaan pelkästään tekstiviestinsä.
Alec suuntasi nyt itsekin eteisen suuntaan olohuoneesta ja näkikin nyt Lilyn, joka seisoi heidän takkiensa luona, mutta hänen kädessään ei näyttänyt olevan kännykkää. "Etkö aio katsoa viest-" Mies oli ehtinyt aloittaa, mutta yhtäkkiä hänen sanansa olivatkin pysähtyneet kuin seinään. Sillä nyt hän vasta huomasi kunnolla, että mikä Lilyn kädessä oli.. Alecin tupakka-aski! Mies vain tuijotti naisen kädessä olevaa asiaa, eikä saanut kakistettua enää sanaakaan ilmoille suustaan. Hän tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn kauhusta, sillä Alec tiesi varsin hyvin ettei tästä tilanteesta tultaisi.. no, kovinkaan helposti keplottelemaan itseänsä pois.

Lily katsoi tupakka-askia edelleen hämmentyneenä, kunnes hänen katseensa muuttui enemmänkin epäuskoiseksi ja jonkin verran... Vihaiseksi? Turhautuneeksi? No ei sillä niin väliä, mutta väliä oli sillä, että hän piteli nyt avattua tupakka-askia kädessään, jonka hän oli vahingossa löytänyt Alecin takin taskusta. Mitä tämä tarkoitti? Oliko Alec alkanut polttaa? Eihän mies ollut polttanut vielä kertaakaan heidän yhdessäolon aikana (nyt sitä erästä tapausta ei lasketa, joka oli koitua Lilyn ja Alecin eroksi.) Alec oli kertonut polttaneensa ennen Lilyn tapaamista, mutta sittemmin mies oli sen lopettanut. Joten mitä tämä tarkoitti? Oliko Alec tosiaan alkanut polttaa? Miksi? Lily oli kuullut tupakan rauhoittavan hermoja ja vähentävän stressiä sun muita samanlaisia vaivoja. Oliko Aleckin murheissaan Lilyn saaman keskenmenon takia..? Oliko Alec löytänyt rauhansa näistä syöpäkääryleistä kuten Lily oli löytänyt sen masennuslääkkeistään?

Sen enempää neito ei ehtinyt asiaa ajatella, kun hän kuuli miehen äänen aivan lähellään. Alecin ilmeestä päätellen mies oli tajunnut, mistä oli kyse. Lily katsoi Alecia tiukasti, eikä sanonut sanaakaan. Hän puristi tupakka-askia kädessään ja lähti sitten viilettämään kohti... Parveketta.
Lily viskasi tupakka-askin parvekkeen reunan yli jonnekin kauas, kun oli päässyt seisomaan parvekkeelle. Tervemenoa, ne tupakathan eivät enää löytäisi tietään takaisin heidän asuntoonsa, jos se olisi Lilystä kiinni.

"Aiotko tapattaa itsesi?" Lily kysyi sitten astetta voimakkaammalla ja särähtävällä äänellä, kun hän oli sulkenut parvekkeen oven takanaan. Okei, Lily ehkä liioitteli, mutta hän oli sillä hetkellä todellakin tunteidensa vallassa. "Tupakka on epäterveellistä ja aiheuttaa ties mitä sairauksia! Mitä sinä oikein ajattelit?"
Neito kurtisti kulmiaan ja haukkoi äänekkäästi henkeä. Pelko siitä, että Alecille vielä jonain päivänä todettaisiin keuhkosyöpä, sai Lilyn menemään aivan pois tolaltaan. Hän oli aivan liian yliherkkä, ainakin silloin, kun puhuttiin sairauksista ja kuolemaan johtavista tapauksista.
"Mi-miksi teet minulle näin?" Lily päätyi vielä henkäisemään, kunnes hän tunsi päänsä oikeasti räjähtävän. Lily ei tosiaankaan tiennyt, mikä häneen oli mennyt. Ei hän tavallisesti olisi tupakointiin tällä tavoin reagoinut, mutta... Nyt tilannetta piti kuitenkin tarkastella hieman erilaisesta näkökulmasta. Lily kuvitteli olevansa syynä miehen tupakointiin ja pelkäsi siitä aiheutuvan miehelle jotain peruuttamattomia sairauksia, jotka olisivat vain ja ainoastaan Lilyn syytä.

Alec ei osannut päättää, että oliko huojentunut vai enemmänkin hämmentynyt siitä tiukasta katseesta, jonka Lily oli häneen luonut. Ainakaan neito ei ollut ruvennut toistaiseksi miehelle raivoamaan, mutta joo.. tuskimpa kukaan ihminen sillä tavalla toista katsoisi ellei olisi äärettömän vihainen. Ja hetken päästä vaaleaverikkö oli viilettänyt huimaa vauhtia miehen ohitse, kohti parveketta ja puristaen Alecin tupakka-askia tiukasti kädessään. Mies oli kääntynyt naisen kannoille sitä mukaa, mutta pysähtyi vähän matkan päähän heidän parvekkeensa ovelta, juuri parahiksi näkemään Lilyn seuraavan teon. Hän heitti askin pois, alas parvekkeelta, jonnekkin kadulle..! Alec tuijotti tuskastuneena parvekkeelle päin ja päästi epäuskoisen ähkäisyn huuliltaan, kun mietti sitä miten juuri äsken oli lähes täynnä ollut aski päätynyt jonnek.. No, ehkä se kuitenkin oli sen hetkisistä harmeista pienin kuitenkin.

Mies säpsähti huomattavasti, kun hän kuuli Lilyn korottavan ääntänsä ja kuulosti todenteolla hyvin vihaiselta.. ja pettyneeltä Aleciin. "Älä huuda, minä kyllä tiedän tupakoimisen seuraukset varsin hyvin.." Hän sanoi hiljaisesti ja laski katseensa lattiaan, nostaen kätensä niskan taakse häpeissään. Mutta Lily puhui totta - jos hän oli kerran tupakoimisesta päässyt eroon, niin mitä ihmettä hän oikein ajatteli aloittaessaan sen taas uudelleen. Mies tiesi kyllä vastauksen siihen itse, mutta parempiakin (ja terveellisimpiäkin) tapoja stressin poistamiseen löytyi. Mutta turha niitä olisi enää mietiskellä, kun Alec oli jo jäänyt kiinni Lilylle eikä hän voisi saada tekoansa tekemättömäksi. Ja tupakoimiselle olisi saatava taas loppu, jos tarpeeksi tahdon voimaa taas löytyisi niin siitä ei olisi ongelmaa..

Katse nostettiin nyt vasta takaisin Lilyyn ja hän katsoikin naista hyvin epätoivoinen ilme kasvoillaan. Mies ei raottanut edes suutaan auki sanoakseen mitään, sillä hän ei vain osannut enää löytää järkeviä sanoja itsellensä. Alec kurtisti kulmiaan aavistuksen verran ja hieraisi epämukavan oloisena toista kättänsä, seisoskellen siinä Lilyn edessä edelleenkin kuin mikäkin häpeissään oleva pikkupoika, joka oli jäänyt kiinni pahan teosta. "Minä tiedän niistä." Hän äkisti oli taas ruvennut puhumaan neidolle.
"Apteekista soitettiin. Käytät taas masennuslääkkeitä."

Lily nipisti huuliaan tiukasti yhteen estääkseen sitä sanatulvaa, joka oli melkein tehnyt tuloaan. Hän ei tahtonut huutaa Alecille tai kohdella toista jotenkin huonosti, sillä eihän Lilykään mikään pyhimys tosiaan ollut. Hänhän napsi masennuslääkkeitä salaa Aleciilta. Mutta silti, Alec oli alkanut jälleen tupakoida. Lilyä etoi pelkkä tupakansavukin. Miten hän ei ollut tajunnut miehen polttavan? Nyt kun alkoi jälkikäteen miettiä, niin aina heidän suudellessa Alec maistui joltain pastillilta. Olisihan Lilyn pitänyt niistä jo tietää, että mies tahtoi peittää tupakoimisensa jäljet. Niin ilmiselvää... Mutta Lily oli vain antanut tilanteen jatkua ja oli katsonut miestä naiiviin silmin.
Ei Lily ollut Alecille vihainen, vaikka siltä se ehkä näytti. Lilyä oli hyvin vaikea saada suuttumaan. Pettyneeksi ja murheelliseksi hänet oli kuitenkin liiankin helppo saada.

Kun vaaleaverikkö oli juuri pahoittelemassa sanojaan, Alec ehti avata ensimmäiseksi suunsa ja puhui jotain sellaisia, mitkä saivat Lilyn aluksi hämilleen. Neito tajusi vasta pari hetkeä myöhemmin, että Alec tiesi. Tiesi Lilyn käyttävän jälleen masennuslääkkeitä. Sen tiedostaminen oli saada naiselta jalat alta, sillä olo tuntui äärimmäisen paljaalta ja hauraalta. Ja alastomalta. Alec tiesi, oli tiennyt jo jonkin aikaa ja siksi oli esittänyt niitä outoa kysymyksiä Lilylle.
Lily sulki silmänsä ja keskittyi hengittämään sisään ja ulos rauhalliseen tahtiin. Se oli helposti sanottu kuin tehty, sillä naisen sydän hakkasi rinnassa tuhatta ja sataa ja oli saada Lilyn menemään sekaisin. Nyt Alec piti Lilyä varmasti säälittävänä ja epäluotettavana, kun neito ei ollut kertonut syövänsä taas masennuslääkkeitä. Hän olisi tahtonut salata sen, hän olisi tahtonut päästä niistä eroon omin avuin. Mutta aivan kuin jälkimmäinen muka olisi ollut edes mahdollista... Niin Lily oli tosiaan itselleen uskotellut, se oli myös yksi syy siihen, miksei hän ollut kertonut syövänsä lääkkeitä.

Nyt jalat alkoivat oikeasti tuntua huterilta, mutta Lily ei kuitenkaan istuutunut vieressä olevalle sohvalle, kuten joku olisi ehkä olettanut. Hän asteli uupuneen näköisenä heidän makuuhuoneeseensa suoraan omalle vaatekaapilleen. Pian hän jo piti käsissään vaatteiden alle piilottamaansa lääkepurkkia ja istuutui sängyn reunalle se kädessään. Lily katsoi poissaolevasti ja ahdistuneena suoraan eteensä, eikä kyennyt pitkään hetkeen mitään sanomaan. Tämä oli oikeasti vaikeaa. Aivan niin kuin silloin ensimmäisellä kerralla, kun hänen lääkkeiden käyttö oli Alecille paljastunut.
"... Sinä tiedät, että..." Lily aloitti värisevällä äänellä ja tuijotti tiukasti edessä olevaa kaappia pysyäkseen jotenkin kasassa. "... että olen heikko..." hän sai sanottua ja sulki vaihteeksi silmänsä. Lääkepurkkia puristettiin kädessä ja Lily päätyi pudistamaan päätäänsä epäuskoisena. "E-en pysty... En selviä ilman näitä.." nainen sopersi häpeissään itku kurkussa, mutta teki kaikkensa, jottei purskahtaisi ties kuinka monetta kertaa elämänsä aikana siihen hervottomaan itkuun.

Lily unelmoi jatkuvasti elämästä, jossa hän olisi vahvempi yksilö. Hän kestäisi elämän vastoinkäymiset kuin normaali ihminen, eikä tarvitsisi siihen tupakkaa saatika masennuslääkkeitä. Miten sellainen elämä vetikään naista puoleensa, mutta se unelma tuntui Lilyn kaltaiselle heikolle naiselle mahdottomalta.
"... Anteeksi..."

Nyt se oli sitten vihdoinkin sanottu. Alec oli kertonut Lilylle saaneensa selville tämän lääkkeiden käytön. Mies seurasi jännittyneenä, että miten neito siihen reagoi.. suljetuista silmistä päätellen ei kovinkaan neutraalilla tavalla. Tosin ei mies ollutkaan olettanut tämän vain toteavan että "ai jaaha" ja jatkavan Alecin sättimistä tupakoinnista, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Itseasiassa mies ei ollut oikein osannut tietää, että mitä oli odottanut sen jälkeen tapahtuvan. Viimeksi kun Alec oli saanut selville Lilyn masennuslääkkeet, niin nainen oli murtunut täysin ja päätynyt itkemään vasten miehen rintakehää. Mutta silloin tilanne oli ollut erilainen.. Lily oli pitänyt pitkäaikaista masennustaan yksin omana tietonaan niin kuin myös lääkkeidenkin popsimista. Mutta toisaalta, mistä Alec olisi voinut tietää että kuinka kauan nainen oli nyt pimittänyt tätä tietoa mieheltä, pitäen sitä täysin yksin omana asianaan. Eli loppujen lopuksi tilanne ei välttämättä ollutkaan erilainen niin kuin silloin kuukausia sitten? Hän katsoi Lilyyn edelleenkin, mutta nyt ehkä hivenen varovaisempaan sävyyn, kuin pelkäisi vaaleaverikön hauraan mielen särkyvän lopullisesti siihen paikkaan.

Ja nyt nainen asteli pois päin Alecista, kohti makuuhuonetta ja mies lähti seuraamaan häntä sinne vaistomaisesti. Hän ei ollut edelleenkään päästänyt Lilyä pois näkökentästään eikä varmasti tulisikaan päästämään vähään aikaan. Lilyä ei sopisi jättää nyt varsinkaan yksin tilanteensa kanssa, ehei. Alec olisi täysi idiootti jos antaisi asian vain olla eikä puisi sitä sen enempää. Tämä asia oli selvitettävä nyt, juuri sillä hetkellä. Lily oli kävellyt hänen vaatekaapilleen ja hetken päästä mies näkikin hänen kourassaan sen lääkepurkin, jota itsekin oli yrittänyt löytää. Hän päästi syvän huokauksen ilmoille naisen istuutuessa heidän sänkynsä reunalle ja asettui itsekin istumaan siihen Lilyn vierelle. Mies puri aavistuksen verran huultaan, kun nainen aloitti puhumisen ja sopersi jotain heikkoudestaan ja siitä ettei hän selviäisi ilman niitä (lääkkeitä.)
"Minä tiedän, että sinä et tarvitse näitä", Alec aloitti hiljaisesti viitaten naisen kourassa olevaan lääkepurkkiin ja kohotti kättään varovaisesti Lilyn omalle, hellittäen varovaisesti naisen otetta purkista ja lopulta purkki olikin päätynyt miehen omaan käteen. "Sinä selviät ilman näitä."

Hän oli laskenut lääkepurkin samantien heidän yöpöydälleen ja haki katseellansa varovaisesti Lilyn siniharmaita silmiä. Voi kuinka hän halusikaan saada tuon naisen uskomaan nyt siihen, ettei hänen tarvitsisi käyttää lääkkeitä. Alec oli siinä juuri sitä varten, että hän kykenisi olemaan naisen tukena surullisimpina ja masentavinakin aikoina.. se oli Alecin tehtävä, ei masennuslääkkeiden. "Olet jo kerran aikaisemmin onnistunut lääkkeistä luopumisessa, joten mikset muka onnistuisi toista kertaa?" Mies enemmänkin totesi ääneen kuin että olisi esittänyt kysymyksen naiselle. "Minä olen sinun tukenasi aina, tapahtui mitä tahansa. Täytyy vain hyväksyä asiat sellaisenaan eikä jäädä murehtimaan niitä liiaksi aikaa.." Alec henkäisi ääneen ja vei kättään naisen omalle, juuri sille kädelle jolla Lily oli äsken vielä pidellyt lääkepurkkia.

Lily näki sivusilmällään miehen tulevan lähemmäs ja tämä istuutui sitten sängylle siihen naisen viereen. Neidon katse laskeutui nyt kaapeista maahan ja kääntyi hitusen Alecin puoleen, mutta nyt Lily kuitenkin tuijotti Alecin jalkoja. Miten hän muka pystyi enää kohtamaan Alecin katseen, sillä olihan Lily juuri pahasti sanonut Alecille tupakoinnista ja oli nyt itse jäänyt kiinni masennuslääkkeiden käytöstä. Vaaleaverikkö tunsi sillä hetkellä suurta häpeää omasta puolestaan. Hänen ei olisi pitänyt suuttua Alecille sillä tavalla, koska se oli ollut epäreilua. Alecin pitäisi nyt torua Lilyä, torua naista salaamisesta ja lääkkeiden syömisestä. Sen Lily sillä hetkellä ansaitsi.

Alec ei kuitenkaan puhunut Lilylle mitenkään toruvaan sävyyn tai edes ylipäätään sanonut mitään loukkavaa. Päinvastoin, Alec tuntui kannustavan ja rohkaisevan Lilyä luopumaan masennuslääkkeistä. Pian purkki, jota Lily oli rystyset valkoisena puristanut, oli siirtynyt Alecin käsiin ja siitä se katosi sitten jonnekin.
Lilykö muka selviäisi ilman lääkkeitään? Silloin olisivat kyllä maailmankirjat sekaisin. Nimittäin eikö se silloin kertoisi, että Lily olisi vahva persoona? Lily ei ollut vahvasta persoonasta kuullutkaan, se käsite oli hänelle tuntematon. Neito tajusi alkaneensa pudistaa epäuskoisesti päätään, mutta lopetti sen tajuttuaan, ettei siitä kuitenkaan olisi mitään hyötyä. Eikä siitä ollutkaan. Alec muistutti, että Lily oli jo kerran aikaisemminkin luopunut lääkkeiden käytöstä ja sanoi sitten vielä lopuksi, että olisi Lilyn tukena aina, tapahtuipa mitä tahansa. Silloin neito käänsi pitkästä aikaa katseensa Alecin silmiin ja tuijotti niitä jokseenin anovasti ja särkyneesti. Lily tahtoi uskoa Alecin sanoihin, oikeasti tahtoi. Mutta se ei vain ollut niin... Helppoa.

"E-en..." vaaleaverikkö sopersi, mutta veti sanansa takaisin. Hänen kulmansa kurtistuivat ja nainen taisteli sillä hetkellä päässään olevia ajatuksia vastaan. Jotkut nimittäin suorastaan huusivat tiukkaa 'ei'-linjaa. Eli Lily ei tulisi selviämään elämästään ilman lääkkeitä. Mutta oli kuitenkin olemassa aivan pienen pieni ajatus, joka pyysi Lilyä edes yrittämään, yrittämään elää elämää ilman masennuslääkkeitä. Lilyä kuitenkin pelotti kokeilla jälkimmäistä. Hän muisti liiankin hyvin ensimmäiset kerrat, kun hän oli jättänyt lääkkeitä syömättä. Vieroitusoireisiin oli kuulunut tärinä, paha olo, alakuloisuus, itkuisuus, tunteiden vaihtelu ja niin edelleen. Ne olivat olleet hyvin kiduttavia päiviä, mutta... Lily oli selvinnyt. Hän tosiaan oli selvinnyt niistä vieroitusoireista, jotka olivat lopulta lakanneet olemasta.
Lily tunsi Alecin käden omansa päällä ja katsoi lasittuneena miehen kättä ajatuksissaan. Alec oli niin kärsivällinen, maltillinen ja niin huolehtiva, että Lily halusi jo melkein alkaa itkeä miehen luonteenpiirteiden vuoksi. Alec olisi tosiaan tukemassa Lilyä, auttamassa naista selviämään ilman lääkkeitä. Sen tiedostaminen avarsi Lilyn mieltä ja toi ajatuksiin jonkin verran toiveikkaita ajatuksia. Ehkä hän... Ehkä hän oikeasti pystyisi luopumaan lääkkeistä, kunhan vain Alec olisi hänen vierellään..?

Taas neito oli sulkenut silmänsä ja veti nyt keuhkonsa täyteen henkeä. Hän valmistautui sanomaan ne sanat, joita hän ei koskaan aikaisemmin ajatellut ikinä sanovansa.
"Ehkä minä... T-tai siis... Jos sinä.." Lily sopersi sekavana ja niiskautti nopeasti. Hänen ajatuksensa olivat tosiaan aivan sekaisin sillä hetkellä. Jotenkin elämän kuvitteleminen tästä eteenpäin ilman masennuslääkkeitä tuntui niin hullulta ajatukselta. "Minä tarvitsen sinua selvitäkseni arjesta ilman lääkkeitä.."
Sen sanottuaan Lily avasi silmänsä, katsoi Alecia hetken aikaa tuon merensinisiin silmiin, kunnes painoi päänsä miehen olkapäätä vasten uupuneena. Lily tosiaan oli aivan uupunut tämän keskustelun takia. Se oli oikeasti vienyt hänen kaiken energian ja ilon, jota hän oli vielä pari minuuttia sitten keittiössä tuntenut. Ahdistavien ja masentavien keskustelujen jälkeen Lily usein oli väsynyt, sillä hän oli noina hetkinä tottunut ajattelemaan aivan liian paljon pelottavia ajatuksia.
Tosin nyt hänen mielensä ei ollut täynnä vain pelottavia ajatuksia, vaan joukkoon mahtui myös niitä toiveikkaita ajatuksia. Alec oli yhä edelleen hänen rinnallaan, eikä mies olli vielä jättämässä Lilyä yksin naisen ongelmien kanssa.

"Vesi kiehuu.."

Alec nosti katsettaan varovaisesti taas Lilyyn, kun kuuli naisen taas puhuvan. Voi, miksei hän ollut aikaisemmin osannut tajuta sitä, että Lily oli ruvennut käyttämään taas masennuslääkkeitä..? Kyllähän Alec sen tiesi, ettei nainen tulisi yksin pärjäämään ongelmiensa kanssa, mutta jos.. jos mies olisi vain ollut niin paljon fiksumpi niin ehkä hän olisi voinut huomata tämän jo aikaisemmin. Sen, että nainen oli ottanut keskenmenon kovin raskaasti ja ettei hänen mielensä kestänyt taas lisää epäonnistumisia. Sitten mies olisi ehkä voinut tajuta tehdä asialle jotain ja näin lääkkeiden käytöltä oltaisiin vältytty.. ei tämä ollut ollenkaan Lilyn vika. Se oli Alecin syytä, että hän oli antanut neidon vajota masennukseen huomaamatta sitä minkälaisten tunteiden kanssa hän taas oli joutunut yksin kamppailemaan. Mies tunsi vaaleaverikön pään nojaavan vasten hänen olkaansa ja hän nostikin toisen kätensä naisen takaraivolle, silittäen hiuksia sormillansa hyvin hitaasti ja hellävaroen. "Tietysti.. ei sinun tarvitsekkaan selvitä mistään yksin." Alec pudisti päätään pienesti ja laski hellän suukon Lilyn päälaelle välittävästi. Tästä hetkestä lähtien mies ei todellakaan jättäisi naista yksin vellomaan omien ajastustensa kanssa, vaan hän pitäisi huolen siitä, että Lilyllä olisi vain hyvä olla. Ilman lääkkeitä.

Hän hymähti hiljaisesti ääneen, kun Lily totesi veden kiehuvan jo. Niin tosiaan, heillä oli jäänyt ruoanlaitto keskenkin.. "Ehkä meidän pitäisi mennä takaisin keittiöön. Tai sitten vain minä menen", Alec suikautti vielä toisenkin suukon neidon vaaleiden hiuksien sekaan, ennen kuin varovasti irtaantui Lilystä ja nousi seisomaan sängyn vierelle. Hän oli pistänyt oitis sen merkille, että nainen vaikutti uupuneen oloiselta, joka taasen todennäköisesti johtui äskeisestä keskustelusta, joka taas johtui Alecista. Mies ei halunnut siis naista rasittaa enää sen enempää. Hän loi Lilyyn vielä pitkän katseen, kuin anoisi sillä anteeksi äskeistä ja häipyi sitten makuuhuoneesta keittiön puolelle, josta kantautuikin jo pientä veden porinaa kiehumisesta johtuen.

Lily huokaisi hiljaa ja raskaasti, kun oli sulkenut silmänsä ja tuntenut Alecin käden silittävän hänen hiuksiaan. Alec sanoi silloin, ettei Lilyn tarvitsisi selvitä mistään yksin. Neidon silmät avautuivat hitaasti ja hän katsoi lattiaa poissaolevan oloisena. Olisiko se totta..? Siis se, ettei naisen tarvinnut selvitä mistään yksin, kun hän olisi yhdessä Alecin kanssa? Ajatus liiallisesta avoimuudesta pelotti ensiksi, mutta muuttui lopulta huojentavaksi. Jos hän vain oppisi jakamaan niitä mielen ahdistavimpia ja masentavimpia tuntemuksia Alecin kanssa, niin varmasti Lily selviäisi, eikä hänen tarvitsisi enää hakea apua masennuslääkkeiltä. Ajatus siitä kuulosti hyvinkin piristävältä, mutta Lily kuitenkin nopeasti kohtasi sen haasteet; hänen täytyisi ensiksi selvitä yli masennuksestaan ja lääkkeiden käytöstään. Lily oli ollut viimeisten kuukausien aikana masentunut (obliviously), ja vaikka kuinka hän oli yrittänyt selvitä siitä yksin, hän tajusi kelluvansa yhä tummilla vesillä. Mutta nyt, kun Alecille oli paljastunut Lilyn lääkkeiden käyttö ja kun mies oli sanonut olevansa Lilyn kanssa, elämä nähtiin kirkkaampana kuin aikoihin. Tietenkin Lily oli yhä pettynyt ja vihainen siitä, kun Alec oli puolestaan jäänyt kiinni tupakoimisestaan, mutta ei siitä voinut miestä syyttää. Olihan Alec aikaisemminkin polttanut ja onnistunut lopettamaan, joten houkutus alkaa jälleen polttaa oli suuri. Eikä Alec ollut ilmeisesti pystynyt vastustamaan sitä houkutusta.

Alec katosi sitten jonkin ajan kuluttua keittiön puolelle ja Lily jäi yhä potemaan huonoa omatuntoa siitä, kun oli mennyt sillä lailla kiukustumaan Alecille tämän tupakoimisesta.
Vaaleaverikkö vilkaisi yöpöydällä olevaa purkkia ja otti sen hetken kuluttua käsiinsä. Hän nousi ylös sängyltä ja lähti uupuneesti vaeltamaan kohti keittiötä, Alecin luokse. Lilyn nähdessä mies keittiössä ruuanlaiton parissa neito avasi alakaapin oven, jonka takana he pitivät roskiksiaan. Lily avasi masennuslääkepurkkinsa kannen ja katsoi lääkkeitä hetken aikaa ilmeettömästi, kunnes purkin sisällön kaatopaikkajätteeseen ja itse purkin energiajätteeseen.
Lily sulki kaapin oven.
"Minä teen meille salaattia."

Kyllä hän selviäisi. Varmasti selviäisi. Olihan hänellä Alec tukenaan. Huomisesta aamusta ja päivästä voisi tulla melko vaikea, mutta... Hän kyllä selviäisi.

Keittiössä Alec oli laittamassa vuokaa uuniin, joka oli juuri ehtinyt sopivasti lämmetä. Ajatus siitä, että Lily oli ruvennut taas käyttämään masennuslääkkeitä tuntui todenteolla oudolta miehen ajatuksissa.. Hän todellakin oli osannut olla typerä, kun ei ollut aikaisemmin sitä huomannut eikä hänellä todennäköisesti nytkään olisi minkäänlaista mielikuvaa moisesta, ellei apteekista oltaisi soitettu ja että juuri Alec olisi puheluun vastannut. Mutta tässä tilanteessa sitä sitten oltiin. Eihän mies olisi itsekään uskonut sortuvansa taas tupakoinnin tielle, mutta ikävillä asioilla tapasi aina olla ikäviä seurauksia.. Alec oli hakenut jonkinlaista mielenrauhaa itselleen tupakasta, kun Lily taas oli päättänyt palata lääkkeisiin. Ja kumpikin oli tehnyt asiat salaa toisiltansa, mutta nyt he molemmat olivat jääneet myös toisillensa kiinni. Huonot tavat loppuisivat kuin seinään ja arki palautuisi taas normaaliksi.. kai? Ei, ei se niin helppoa tulisi olemaan..

Mies havahtui tuijottamasta uunia ja tarttui avattuun riisipakettiin, joka pöydällä oli ja kaatoi sen sisältöä kattilaan, jossa vesi kiehuikin jo. Hän kuuli sitten jotain askelia takanansa ja vilkaisi olkansa yli nähdäkseen Lilyn. Alec oli kysymäisillään jotakin, kun huomasin neidon kädessä taas sen samaisen purkin, jonka oli aikaisemmin ottanut pois hänen käsistään. Mutta sitten nainen olikin jo suunnannut roskikselle ja kumonnut purkin sisällön sinne, eikä Alecille täten siis ollut minkäänlaiselle kysymykselle aihetta. Lily ainakin otti lääkkeiden käytön lopettamisen tosissaan ainakin äskeisen tekonsa perusteella, joten.. sehän oli hyvä merkki? Nainen tosin pystyisi koska tahansa marssia apteekkiin ja hakea uuden purkin, mutta jostain syystä Alec ei siihen uskonut. Ei hänkään aikoisi enää ostaa yhtä ainuttakaan savukeaskia, ei edes harkitsisi. Täytyi vain voimakkaasti olla sitä mieltä, että nyt asialle tulisi loppu, taistella vieroitusoireita vastaan kunnes ne lopulta lakkaisivat. Niin helpolta kuin se kuulostikin niin mies tiesi jo aikaisemmasta kokemuksesta, että seuraavat päivät tulisivat todellakin olemaan hyvin.. vaikeita.

Alec nyökkäsi Lilylle, kun hän kertoi tekevänsä salaatin ja palautti katseensa sitten takaisin edessä olevaan kattilaan pieneksi hetkeksi. "Muuten.. jos jään kiinni vielä kerrankin tupakoinnista niin annan sinulle luvan tehdä ihan mitä vaan. Huuda, raivoa, pistä sohvalle nukkumaan.. Mutta lupaan ettei niin tapahdu, en enää ikinä koske tupakkaan." Mies oli käännähtänyt taas kohti neitoa, kun oli aloittanut puhumisen. Hän halusi vakuuttaa Lilylle, että oli vahvasti itsekin lopettamisen kannalla eikä aikoisi enää "tapattaa" itseään, niin kuin nainen oli sanonutkin. Alec ei halunnut nähdä sitä päivää jona hänelle todettaisiin vaikea syöpä. Hän ei ikinä pystyisi antamaan sitä itselleen anteeksi, jos sairastuisi oman tyhmyytensä takia ja aiheuttaisi Lilylle suurta tuskaa ja huolta.. tai mitä pahinta, kuolisi pois, jättäisi Lilyn yksin. Mutta sitä vaihtoehtoa Alec ei halunnut edes ajatellakkaan sen enempää.

Lily oli juuri pesemässä salaattikerää vesihanan alla, kun kuuli Alecin puhuvan. Hän kääntyi katsomaan miestä, joka päästi mitä ihmeellisempiä sanoja suustaan. Huuda, raivoa, pistä sohvalle nukkumaan? Mitä ihmettä Alec oikein horisi? Ihmetyksen pystyi myös lukemaan melko selvästi Lilyn kasvoilta ja hän katsoi miestä nyt hyvin kummastuneena.
"Sinä tiedät, etten ole sellainen", vaaleaverikkö totesi ensiksi ajattelemattomasti, mutta punastui sitten häpeästä. Aivan, olihan hän hetki sitten mennyt melko pahasti kilahtamaan Alecille tämän tupakoimisesta... Mutta se oli vain johtunut siitä, että Alec oli saanut Lilyn ahdistumaan niillä 'miten voit' -kysymyksillään! Eikö niin? Ja sen lisäksi Lilyllä nyt sattui juuri olemaan kuukautiset, jotka olivat alkaneet aamulla. Eli ne myös selittivät tätä tunteiden pinnassa olemista, ainakin jonkin verran.
"En pystyisi nukkumaan, jos sinä et olisi vierelläni", neito puhui sitten hennolla äänellään ja soi Alecille nyt lämpöisen hymyn. Hän laski salaatin käsistään leikkuualustalle ja hakeutui Alecin eteen kietoen kätensä miehen ympäri. "Minä uskon, että sinä yrität kaikkesi tupakoinnin lopettamisen suhteen... K-kuten minä lääkkeiden käytön suhteen.." Lily kuiskasi halatessaan Alecia yhtä tiukasti kuin peläten menettävänsä miehen heti, kun hän höllentäisi otettaan.
"Minä luotan sinuun.."

Lopulta Lily erkani Alecin lämpöisesti vartalosta, mutta painoi sitten huulensa vielä Alecin huulia vasten. ".. Se mintun makuinen pastilli ei muuten ollut lempimakuni", Lily paljasti sitten ja hymyili hivenen ilkikurisesti Alecille. Hän suikautti vielä nopean suukon miehen poskelle, kunnes erkani sen verran, että pystyi jatkamaan salaattikerän pilkkomista pienempiin osiin.
Daisy kipitti esiin jälleen jostain ja jäi tapittamaan vuoronperään Lilyä ja Alecia, jotka hääräsivät keittiössä ruokaa tekemässä. Daisy vinkaisi siihen malliin, että sillä oli nälkä.

Alec katsoi Lilyä hivenen arasti. Tietysti mies tiesi ettei nainen oikeasti ollut mitenkään herkästi raivostuvaa tai muutenkaan riitaisaa sorttia, mutta olihan se äskeinen kohtaus toki saanut miehen jo säpsähtämään hämmennyksestä. Lily vain ei halunnut, että Alec polttaisi enää ja oli siksi huutanut sillä lailla. Ja taustalla oli varmasti ollut myöskin neidon sen hetkinen mieliala, sillä yleensä Lily oli puhunut miehelle asialliseen sävyyn, kun hän Alecia puhutteli jostain ei niin mieluisasta asiastakin. Joten mies ei ollut siis osannut odottaa naisen huutoa ja siten sitä hivenen säikähtänyt.

Hän ei voinut olla vastaamatta Lilyn lämpimään hymyilyyn ja sulki ilomielin naisen taas syleilyynsä nostamalla kädet hänen selälleen, kun tunsi vaaleaverikön omien käsien hakeutuvan vartalonsa ympärille. Juuri nuo sanat hän oli halunnutkin kuulla naisen sanovan.. sen, että hän luotti Aleciin ja uskoi tämän pääsevän yli tupakoinnista. Ja että nainen itsekn yrittäisi kaikkensa lääkkeistä eroon pääsemisessä. "Ja minä luotan sinuun.." Mies siveli hitaasti Lilyn selkää kädellänsä ja päästi hänet otteestaan pois vasta kun tunsi naisen erkanevan hitusen kauemmaksi Alecin vartalosta. Sitten hän jo tunsikin neidon huulien painautuvan omiaan vasten ja Alec vastasi hellästi suudelmaan, sulkien silmänsä pieneksi hetkeksi. "..Minä luulin että pitäisit siitä", mies hykerteli leikkisään sävyyn ja katsoi taas Lilyyn, joka jatkoi salaatin pilkkomista. Nyt jo he osasivat taas vitsailivat asioilla, uskomatonta.. "Mistä sinä sitten oikein pidit?"

Alec käänsi huomionsa pois Lilystä vasta kun kuuli tuttua tassujen tepastelua lähellään ja sitten pienen vinkaisun. Mies tajusi oitis, että Daisy oli nälkäinen.. ja itseasiassa koiran ruokinta-aika olikin juuri näihin aikoihin päivästä yleensä. Alec ja Lily eivät olleet vain muistaneet sitä, kun heillä oli ollut omiakin huolia pään vaivana. Mies kurottautui silittelemään pikkuista koiraa alas lattian tasolle. "Jaa, no mitäs me sinulle tänään laitettaisiin..?" Alec leperteli hyväntuulisena koiralle, joka häntä tapitti suurin silmin. Kysymys oli oikeastaan melko typerä, sillä eihän koira siihen osannut ääneen vastata ja tiedossa oli lähes aina sitä samaista koiranmuonaa, jota Daisy söi. Mies nousi taas suorilteen seisomaan ja käveli kaapille, jossa koiranruoat säilytettiin ja otti sieltä yhden pakkauksen. Hän suuntasi sitten Daisyn ruokakupille ja kumosi pakkauksen sisällön siihen. Alec siirtyi kupilta kauemmaksi niin, että koira pääsisi kupille syömään ja mies jäi seuraamaan sitä pienoisen matkan päästä. "Muistan kun Daisy oli vieläkin pienempi.. Eikö siitä ole kohta jo.. vuosi?"

"Hmmm..." Lily aloitti pohtivaan sävyyn ja hänen äänestään kuulsi selvä huvittuneisuus, kun Alec oli kysynyt, mistä mausta hän oli pitänyt. "Hunaja-sitruunasta. Se oli ehdottomasti lempimakuni", neito vastasi sitten tarkasti ja virnisti Alecille leikkisästi. "Mutta nyt ne pastilliajat ovat ohi, eikö niin", se ei ollut kysymys, vaan pikemminkin kehoitus Alecille. Lily ei tahtonut enää joka kerta miestä suudellessaan maistaa jonkin pastillin maun omassa suussaan.
"Oma makusi on kuitenkin parhain", Lily totesi sitten heleällä ja soinnukkaalla äänellään naurahtaen vielä sitten pehmeästi sanojensa perään.

Lilynkin huomio siirtyi Daisyyn, joka oli tullut ilmoittamaan ruokailuajastaan. Alec puheli koiralle hyväntuulisesti ja se sai Lilyn hymyilemään lämpimästi. Heillä oli taas kaikki hyvin tai ainakin siltä kaikki tuntui. Heidän mielensä oli puhdistettu niiltä salaisuuksilta, joita he olivat toisiltaan salanneet tähän päivään asti. He pystyisivät taas olemaan tavallisia ja huolettomia ja... Onnellisia toistensa seurassa. Eikä koko aikaa tarvitsisi epäillä, oliko toinen saanut selville tarkoin varjellun salaisuuden.
"Vuosi.." Lily toisti hiljaa ja syventyi ajatuksiinsa. Oliko siitä tosiaan jo melkein vuosi, kun Lily tapasi Alecin ensimmäisen kerran siellä jossain ihme juhlissa, jonne Chlóe oli hänet raahannut? Oliko siitä tosiaan jo melkein vuosi, kun Lily oli tajunnut kiintyneensä Aleciin tavallista enemmän? Vuosi? Minne ne päivät olivat oikein hävinneet?
Ja Lily rakasti Alecia edelleen kovin paljon, eikä hän kestäisi ajatustakaan olla erossa miehestä päivääkään. Tämä suhde taisi todellakin olla paljon erilaisempi kuin hänen ja Willin suhde. Tosin Lily ja Will olivat periaatteessa olleet yhdessä kaksi vuotta, vuoden ilman naimisissa oloa ja vuoden sitten naimisissa. Mutta puoli vuotta siitäkin ajasta oli ollut Lilylle melko vaikeaa ja raskasta, sillä Will oli alkanut ignoorata hänet...
"Uskomatonta", Lily totesi vielä häkeltyneenä ja oli lopettanut salaatin pilkkomisen. "Aika on mennyt todella nopeasti, etten edes pysty tajuamaan sitä.."
Vaaleaverikkö kääntyi taas katsomaan Alecia ja silmäili tätä hetken aikaa tarkastelevasti, kunnes hänen punaiset huulensa kaareutuivat suloiseen hymyyn ja poskille ilmestyi pieni puna. Puna, joka johtui tällä kertaa yksinkertaisesti vain punastelusta eli ujostelemisesta. "Sinun kanssasi olen ollut onnellisempi kuin koskaan. Tuntuu kuin... Kuin minut olisi luotu vain sinua varten.." Lily kuiskasi sanansa, sillä hän ujosteli niitä hieman. Hän oli mennyt juuri paljastamaan jotain sellaista, mitä oli uskaltanut ajatella vain mielessään.