So damn happy

// Kaida tännneeeee-eee//

Christopher Matthew Kewan

Chris tarvitsi kerrankin vain raitista ilmaa, ei lasillista konjakkia tai mitään muuta vastaavaa. Hän oli ajautunut puistoon vielä kun oli valoisaa, joka oli miehen kannalta ihmeellistä. Ehkä pieni viileä viima ei ollut hyvä päivä pitää pelkkää valkoista t-paitaa ja avonaista nahkatakkia, mutta eipä Chrisillä ollut muutakaan. Hän oli muutenkin tottunut elämään lievästi erilaisessa ilmastossa kuin tällaisessa tyypillisessä Englannissa, jossa tuntui kuin sade tippuisi niskaan millointahansa ja aina oli pilvistä. Vaikka alkoholia ei ollut, eikä sitämyöten rahaakaan, Chris ei voinut tupakasta luopua päiväksikään.

Tänään tuntui kuitenkin kaikki harvinaisen tyhjältä. Miehellä oli ollut ihan omituinen olo Angelician sanallisen höytyytyksen jälkeen, joka oli kuullostanut enemmänkin hänen isältään. Lyödä niilläkin maahan ja jättää siihen. Siinä se ongelma olikin, Chrisin ei pitänyt koskaan hävitä ja vielä vähemmän ajatella menneisyyttään! Alicia oli lähtenyt vain jonkun rikkaan miehen perään ja jättänyt Chrisin tuosta vaan häviäjäksi, mutta miksipä oli koskaan tänne tullutkaan? Nyt mies vain kökötti puiston penkillä katsoen tyhjyyteen, tupakan savun tuprutessa huulten välistä. Christopheria ei varmasti koskaan nähty istumassa tämän näköisenä puistonpenkillä keskellä päivää ihan tavallisten ihmisten joukossa ja näyttikin kuin hän ei sinne soveltuisikaan. Lähes kesävaatetuksen puolesta ainakaan, eikä muutenkaan olemus paistanut mitään kukkasia. Päinvastoin.

Hän ei edes tajunnut, kun joku pikkutyttö oli tullut möksöttämään kohtalaisen lähelle Chrisiä. Jopa samalle penkille. Mies oli kai liian ajatuksissaan. Kuka vain olisi voinut häneltä siinä välissä vaikka tajun kankaalle pistää. Kuitenkin kuului selvä pikkulapsen ääni vierestä:
"Elämä on kakkaa."
Chris kurtisti kulmiaan ja hyvä ettei pudottanut savuavaa sätkää huultensa välistä. Hän katsahti viereensä, mutta joutuikin laskemaan katsettaan aikamoisesti alemmas. Siinähän oli pienikokoinen tyttö.. Mies kurtisti kulmiaan vain entisestään ja olisi voinut näyttääkkin ihan siltä, kuin olisi voinut tökkäistä pienen siitä pois. Äh, toinen oli vasta lapsi. Chris ei koskaan oikein tiennyt mitä lapsien kanssa piti tehdä. Ehkä silloin joskus, kun mies oli vankilassa nähnyt vielä kolme vuotiasta tytärtään Sandraa vierailuaikoina.. Ne olivat unohtuneet ja nekin tilanteet olivat olleet aina yhtä hämmentäviä. Chris pyöräytti silmiään ja korjasi asentoaan.
"Älä muuta sano.", mies suostui jopa vastaamaan tupakan savun kuivaamalla kurkullaan. Hän katsahti tyttöä vielä uudelleen. Mistä toinen oli tähän tupsahtanut tuosta vain? "Missä sun äitis oikein on?", Chrisin äänensävy ei ainakaan hohkanut mitään huolehtivaa tai isällistä sävyä. Kuulosti paremminkin kuin hän olisi tilannut drinkkiä..

Kaikki alkoi siitä, kun Jenny oli haukkunut Emmaa ja muut lapset hänen kanssaan. Nämä olivat sanoneet, että Emma oli tyhmä ja ruma ja, että Becca ei oikeasti välittänyt hänestä. Kotona he olivat Rebeccan kanssa ottaneet yhteen huoneen siivoamisesta ja oli suoranainen ihme, että he olivat edes lähteneet puistoon! Siellä Rebeccalle oli soitettu ja hän oli joutunut vastaamaan puheluun, Emma oli saanut kyllikseen ja lähtenyt menemään omin päin.

Pienet askeleet olivat tuoneet hänet kauas Beccasta ja hän näki miehen edessäpäin. Toinen näytti yhtä synkältä, kuin Emma itsensä tunsi. Siksi taapero tallusti miehen viereen istumaan. Hän oikein lysähti paikalleen ja tuijotti ylöspäin.
”Elämä on kakkaa”, hän totesi miehelle, saaden toisen tajuamaan Emman olemassa olon. Tietenkään toinen ei hössöttänyt ja vahvisti Emman sanoja, mistä tyttö piti kovastikin, mutta tietenkin toisen piti kysyä missä äiti on.
”Jenny sanoo, että helvetissä, mutta Beccan mukaan äiti ja isi ovat varmasti taivaassa tai jossain muussa kivassa paikassa. Eivät varmana ole missään, ne on kuolleita. Eihän kuolleet edes liiku. Tyhmiä kaikki, vähän kuin ankat”, tyttö sanoi ja mulkaisi miestä, kun toinen edes kysyi mitään sellaista. Tyttö risti kätensä rintansa päälle ja tuijotti toista harmailla silmillään.

Hiljaa mielessään Emmaa jo kadutti Beccan luota lähteminen, hän tiesi, että sisko huolestuisi. Emma kuitenkin pyyhkäisi ajatuksen taka-alalle ja oli hiljaa mielessään tyytyväinen, hah, nyt Becca varmasti keskittyisi häneen.
”Beccakin vain puhuu puhelimeen ja mäkättää huoneen siivoamisesta. Se ei tajua yhtään, vihasi isää ja äitiä. Ei se edes tykkää musta”, Emma sanoi ja tyrkkäisi pienellä kengällään kiven kauemmas.
”Ei, Becca on ihan okei. Kyllä se musta tykkää, mutta se sanoo, että Lourenamöö, hienon paikan tätien pitäisi joskus maistaa raakaa työtä ja tajuta, että heidän hienosto ongelmansa ovat pieniä”, Emma selitti katuen sitä, että sanoi melkein ilkeästi Beccasta.
”Etkö sä jäädy?” Tyttö kysyi yllättäen ja katsoi toisen vaatetusta otsa kurtussa ja näytti lapasiaan.
”Eikö sun sormet tipu jo melkein pois?” tyttö kysyi kiinnostuneena siitä, miten miehellä oli edes yhä sormet, sillä hengityskin höyrysi ja oli hirmu kylmä. Tosin Emma oli puettu lämpimästi pipoon, punaisiin hanskoihin, mustaan takkiin, toppahousuihin, talvikenkiin ja kaulaliinaan. Tyttö itse veti tuon vaatemäärän niskaansa, sillä hän vihasi kylmyyttä.


///TÄÄÄLLÄÄÄÄÄ!!!!!////

Chrisin huonoksi onneksi tyttö paljastui aikamoiseksi pulputtajaksi heti kun omaa suutaan aukaisi. Mies ei säpsähtänyt tippaakaan, eikä sen kummemmin edes vilkaissut muksuun päin, vaikka toisen tarina ei miltään hupaisalta kuulostanutkaan. Tupakka vain tuprusi huulten välistä tasaiseen tahtiin kuin piippua olisi polttanut. Taisipa olla kysymys äidistä osunut heikkoon kohtaan. Mies ei kovin tajunnut eroa lasten ja aikuisten ajatusmaailman välillä, tai paremminkin miten noita piti puhutella erikseen. Eikä hän uskonut sen kummemmin taivaaseen kuin helvettiinkään, vaikka kaulassa olikin aina hopeinen risti jostain muistuttamassa.. Loppujenlopuksi se taisi tuoda vain huonoa onnea. "Sellasta se on.", Chris murahti tytölle, olipas lohduttavaa. Hän huokaisi syvään ja ajatteli, että pikkulapsethan ne vaan olivat tuollaisia.. Eivät koskaan tienneet maailmanmenosta mitään.

Mies tumppasi tupakkansa penkin reunaan ja melkein naurahti tytön puheille raa'asta työstä. Hienosto elämä ei houkuttanut, muttei myöskään järinpaljon se missä Chris nyt eli. Hän katsahti toista kohti juuri saadessaan kysymksen vaatetuksestaan. Mies sytytti jo seuraavaa tupakkaa ja osuvasti tyttö kysyi vielä sormien paikalla olemisesta. Chris ei vain tajunnut mistä tuokin kysymys oli yhtäkkiä tullut..
"Tupakka lämmittää.", Chris totesi ohimennen. Hyvä on, oli hänellä ehkä vähän kylmä muttei nyt miltään puistossa asuvalta pultsarilta halunnut vaikuttaa. Amerikkalais aksentti sai luvan kelvata selitykseksi miksi mies ei ollut pistänyt enempää päälle, hänhän oli ulkomaalainen. Mies puhalteli taas savua ja hänestä jotenkin tuntui, ettei tyttö ollut tuosta nousemassa. Eikä kyllä Chriskään. Hänhän ei lähtenyt lapsia karkuun. Sinisten silmien katse oli taas siellä tyhjässä vastaamatta mihinkään osanottoihin..

"Jos se sun huoltajas tulee tänne etsimään sua, niin sitten voit olla varma, että se pitää susta. Jos ei, niin anna olla..", Chris hymähti huitaisten kättään epämääräisesti, nojailessaan toisella kyynärpäällään polveensa. Hänen neuvonsa eivät tainneet soveltua pikkulasten kuultavaksi, mutta neuvoi silti! Chris suoristi selkänsä ja hieraisi lyhyitä hiuksiaan lämmittääkseen päälakeaan, eipä miehellä mitään pipoa ollut, eikä tupakka nyt oikeasti auttanut. Samalla hän mietti vihasiko lapsia vai ei.. Christopherille ei koskaan tullut kukaan tuon ikäinen puhumaan. Mies kun ei miltään järin ystävälliseltä näyttänyt edes hymyilessään. No, kyllä hän osasi näyttää ystävälliseltä jos halusi, mutta nyt oli kyllä mentiin jossain ihan muualla. Yllättävää silti, että tuollainen taapero tuohon tupsahti. Chris pysyi hiljaa aloittamatta itse mitään keskustelua. Hän ei vain halunnut edes hipaista lapsiin, kun kummasti olivat omatkin kaikonneet. Mies ei sillätavalla silti ikävää potenut. Eihän hän voinut mitään sellaista.. Nehän olivat vain.. Lapsia.
"Tuolla on leikkipuisto, jos se huomais sieltä sut paremmin kun tästä mun vierestä.", Chris osoitti tupakallaan johonkin satunnaiseen suuntaan, jossa oli luullut näkevänsä jonkun leikkipuiston. Niitä mies nyt vähiten paikansi täällä ollessaan.. Jos pikkutyttö vaikka innostuisi siitä ja jättäisi miehen polttelemaan? Taisi paistaa kilometrien päähän, että Chris vierasti lapsia, eikä hän halunnut enempää ongelmia niskoilleen juuri nyt.

Puisto täynnä ihmisiä ja Emma oli valinnut niistä ehkä kurjimman seuralaisen. Toinen puhui vähän karskisti ja tupakoi, mutta pienelle lapselle, mies oli oman mielentilan ruumiillistuma.
”Se on vaan tommonen.. rulla. Ei se mitään lämmitä, valehtelet”, Emma sanoi ja ravisti päätään niin, että hieman liian iso pipo tipahti silmille, mutta se joutui nopeasti väistymään tytön tuijottaessa tupakkaa epäuskoisena. Se haisikin niin pahalle ja varmasti mies valehteli, se ei voinut lämmittää yhtään mitään.

”Sä haluat musta eroon, mutta mä en aio mennä keinumaan. Se on tylsää. Ei huvita”, Emma hoksasi nopeasti miehen puheista pääpointin ja vajosi vikkelään syvemmälle penkkiin, osoittaen näin, ettei aikonut liikahtaa. Hän ei todellakaan menisi minnekään leikkipuistoon ja mies sitä paitsi osoitti väärään suuntaan, se oli vastapäisessä suunnassa.
”Leikkipuisto on muuten tuolla, jos et sitä nää”, tyttö tokaisi ja osoitti keinuvia lapsia ja katsoi suurta yrmeää otusta vierellään harmailla silmillä, jotka sanoivat: mäntti.

”Emma? Emma!” tuttu ääni huhuili ja pieni omatunnon pistos kävi tytön mielessä hänen nähdessään Beccan. Eihän hän ollut tarkoittanut huolestuttaa, mutta naisen kasvoilla oli nyt se ilme, jonka Emma tiesi tarkoittavan huolta. Se oli aina Rebeccan kasvoilla, kun jotain pahaa oli sattunut. Eikai hän niin pahasti ollut tehnyt lähtiessään? Ei hän ollut tarkoittanut! Mutta Becca oli puhunut puhelimeen! Niin, Emma oli tehnyt oikein lähtiessään, varmasti.

Silmät etsivät ja sydän tuntui hakkaavan kurkussa, kun Rebecca etsi katseellaan tuttua pientä tyttöä. Hänen työnantajansa oli soittanut ja hänen oli ollut pakko vastata. Hän oli kääntänyt selkänsä hetkeksi ja tyttö oli ollut poissa. Hän oli kävellyt hyvän aikaa ja etsinyt tuttua punaista pipoa.

Silmät olivat jotenkin sokeutuneet, sillä ne eivät ensin huomanneet miestä ja tyttöä tämän vierellä, mutta kävellessään lähemmäs, silmät havaitsivat tutut silmät ja haastavan katseen, Emmasta ei voinut erehtyä. Mies tytön vierellä näytti siltä, kuin mustat pilvet olisivat kerääntyneet tämän pään ympärille ja sade olisi kumottu miehen niskaan.
”Emma, älä säikäytä minua noin”, Becca huokaisi helpottuneena ja katsoi tyttöä hellästi, mutta toinen vetäytyikin syvemmälle penkkiin ja mulkoili ruskeahiuksista naista, jonka päässä oli musta hattu ja muutenkin kokonaan mustissa. Sitten tyttö vikkelästi hivuttautui miehen selän taakse, joka ei kyllä näyttänyt seuraa kaipaavalta.

Hemmetti, tyttö ei ollutkaan niin typerä kuin Chris oli luullut. Hän puristi tupakkansa automaattisesti littanaksi toisen ruvetessa viisastelemaan, että leikkipuisto oli toisessa suunnassa ja näkyi ihan tähän asti. "Älä sitten.", Chris totesi mulkaisten silmät sirillään pikkulapseen, jonka katseesta pystyi selvästi lukemaan jonkun haukkumasanan tai jotain vastaavaa. Oli siinä kyllä hermojen pidättelemistä, ettei mies olisi vienyt toista sinne vaikka väkisin. Hän koetti imaista tupakastaan, mutta siitä ei saanut enää mitään irti. Sinne meni sekin! Mies katsahti kulmatkurtussa sätkäänsä, kuin ihmetellen mitä sille kävi.

Yhtäkkiä kuului selvästi jonkun etsiskelevä ääni. Chris kohotti katsettaan heti 'ihanaa-olen-pelastunut'-ilmeellä. Mies viskaisi liiskatun tupakkansa ja puhalsi vielä viimeiset savut ulos. Olihan Christopher ollut oikeassa. Ei oltu pikkutyttöä täysin heitteille pistetty. Mies kohautti kulmiaan ja väkisin oli luomatta mitään ajatusta aiheesta 'välittäminen' ja 'vahvat siteet'. Hah, Christopherhan oli vain voittanut tuuripelillä. Mies nojautuikin kauemmas vain sen takia, jos etsiskelevä nainen huomaisi etsimänsä. Helpostihan Chris peitti vierelleen pikkutytön.

Ja kyllä, pikkutyttö Emma oli juuri tuon naisen tutkassa. Mies tyytyväisenä nojautui takaisin eteenpäin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nainen menisi tyttöineen jatkamaan matkaansa ja Chris saisi jatkaa raittiin ilman myrkytyksen saamista tupakoiden kera. Hän seurasi näytelmää sivusta ja yhtäkkiä tunsi pikkutytön hivuttautuvan selkänsä taakse. Chris ei siirtynyt sivuun, vaan katsahti olkansa yli täysin kummastuneesti, mutta Emma näytti katsovan vain tummatukkaista naista kuin pahinta vihollistaan. Christopher katsahti paikkalle ilmestynyttä naista, joka taisi olla se Becca josta tyttö oli hetki sitten puhunut? Tai sitten miehellä oli mennyt jotain ohi, kuten kaikki tänään.
"Sun öö.. Tyttös on vähän.. Hankalasti.", Chris suoristi selkäänsä uudelleen, ei hän oikein halunnut tästä liikahtaa. Silti hän ajatteli tilanteen jotenkin huvittavana. Pikkutyttö piiloutumassa hänen selkänsä taakse? Ei Chris nähtävästi ollut vielä kaikkea kokenut. Riidan sovittajaksi mies tuskin osaisi alkaa, mutta voisi ihan hyvin näin ovelasti keventää omaa mielialaansa.

Hän nojautui eteenpäin ja kyynärpäällään polveensa, kuin ei olisi tehnyt mitään. Eihän Chris lapsista edelleenkään tiennyt mitään, mutta sen hän oli tajunnut, että Emma halusi kauemmas varsin huomiota herättävästä naisesta. Siis Chrisin kannalta. "Mee toiselle puolelle.", hän päästi tytön menemään selkänsä takaa, mutta muuten näytti lähes tylsistyneeltä. Voi kyllä, Chris tiesi miltä tuntui mennä vihollista pakoon, vähän eri mittakaavassa vain. Tällä takaa-ajolla vain olisi luutavasti hieman erilainen loppu.
"Kyllä se susta silti tykkää, itse sano.", Chris totesi kuin ohimennen naiselle ja koetti käyttäytyä kuin normaali kansalainen, vaikkei sitä millään tavalla virallisesti ollutkaan. Saipahan vähän lämmikettä selälle. "Vai mitä?", Christopher katsahti hieman olkansa yli Emmaan päin, muttei edelleenkään mitään huolehtivaa lämpöä hohkannut.

Lapsen silmissä, Chris oli valtava. Toinen oli kuin suuri härkä ja soveltuva piiloutumiseen.
”Sori, Emma, voisitko tulla pois”, Beccan ääni oli tyyni ja ei mitenkään vihainen, Emma vilkaisi miehen takaa epäilevänä tästä asiasta.
”En, minä en halua kotiin, enkä siivota”, tyttö ilmoitti ja kaikki meni pipareiksi, kun mies kertoi, että hän tykkäsi Beccasta. Kuitenkin nähdessään ilmeen huoltajansa kasvoilla, Emma tiesi, että tänään hän saisi jäätelöä.
”Joo, mutta en just nyt”, tyttö sanoi ja katsoi miestä, töksäyttäen sitten yllättäen: ”Sä olet tosi iso. Sä voisit olla karhu. Mä olen hamsteri, mulla on sellainen.”

Rebecca ei tiennyt itkeäkkö vaiko nauraa. Hän katsoi miestä ja lasta vähän toivottomana ja kiusaantuneena. Mies ei näyttänyt siltä, kuin haluaisi minkään sortin seuraa, saatikka pienen Emman, jonka suu kävi kuin papupata toisinaan.
”Emma, sun piilopaikkas ei välttämättä halua tätä uraa, tai niin en ainakaan usko…”, hän totesi ja katsoi miestä ensimmäisen kerran silmiin. Emma oli osunut eläimellään taas naulan kantaan, tosin Beccalle tämä ei vielä ollut paljastanut, mikä hän oli. Tytöllä kun oli tapana kutsua ihmisiä eläimiksi, hassu tapa, mutta kiusallinen.

”Ethän sä pistä pahakses?” Emma päätti ottaa selvä asiasta ja istuutui selkänojalle. Hän näki Beccan siitä hyvin ja Becca näkisi hänet, mutta Karhu oli välissä. Becca ei voisi nyt raahata häntä pois! Lapsen voitonriemu, on paras riemu. Alkeellinen tunne siitä, että voi hallita jotain, aiheuttaa uskomatonta mielihyvää.

Chris seurasi kinastelua yhä vierestä, mutta aivan kuten tavaallisesti mies teki, hän puuttui toisten asioihin ja nyt oikein tyrkytti itseään. Ehkä vain todistaakseen itselleen, ettei voinut ihan kuollut olla, tai niin helppo iskun kohde. Pikkutyttökin valinnut suojakseen! Ei tiedä oliko se hyvä vai huono merkki, mutta mies koetti pitää suunsa kiinni sen asian kannalta. Joskus oli vaikeaa olla saamatta muita hälyttämättä poliiseja paikalle. Ei Chris mikään typerä ollut vaikka omistikin melkoisen ärhäkän tempperamentin ja niin edespäin.

Oi miten ylvästä, pikkutyttö nimesi hänet karhuksi. Chris hymähti ja pyöräytti silmiään. Ei hän nyt oikein tiennyt. Taisi tuntea itsensä tässä vain joksikin lapsen suojelijaksi, ja mieshän ei yleensäkkään suojellut ketään muita kuin itseään. Becca näytti tajuavan helposti Christopherin olemuksesta, ettei mies ollut kovin innoissaan ottamassa pestiä vastaan. Chris katsahti naista samaan aikaan, mutta hänen ilmeensä ei kertonut toisen olevan oikeassakaan. Hemmetti, taisteliko mies jotain vastaan? Hän oli kahden 'tulen' välissä, eikä vielä ottanut mitään kantaa mihinkään. Vasta kun tietäisi mitä tässä pitäisi tehdä.
"Täh?", hän älähti epämääräisesti pienen tytön kysymykseen.. Aa niin, se karhu. Mikä lie. "En mä tiedä.", Chris hymähti automaattisesti ärähtävään malliin. Chris ei missään muussa tilanteessa varmasti käyttäytynyt näin ylivarovaisesti kuin pienten lapsien. Kyllä sen oli pakko johtua miehen omasta kokemuksestaan noiden kanssa, mutta se ärsytti häntä.

"Tai siis. Mä tulen vihaseks kun säkin olet vihanen.", mies sanoikin. Ääh, ei hän osannut puhua 'lasten kieltä'. Chris ei tosiaan niitä ylimääräisiä vihoja nyt kaivannut.. Suoraansanottuna mies ei ollut täysin hyvissäkään välieissä kenenkään kanssa. Loput olivat täyttä roskaa. Chris oli melkoisen yksin, vaikka hän väittikin, että pärjäisi niin kaikkein parhaiten. Ehkä se ei mennytkään niin yksinkertaisesti, mutta sitä aatetta vastaan mies taistelisi varmasti loppuun asti. Jokaisen pitempään tunteneen hän oli suututtanut ainakin miljoona kertaa. Tai paremminkin he olivat suututtaneet Chrisin..

Miehen katse vaihteli Beccan ja Emman välillä kuin arvioiden. Lopulta mies nappasi Emmaa kepeästi kainaloiden alta ja pienen ilmalennon kera laski kevyen tytön 'omistajansa' luo. "Lopeta se nyt. Mulle tulee kylmä muurina olemisesta.", mies sentään koetti näyttää vähän rennommalta ja puhua edes vähän ystävällisempään sävyyn. Mikä lie oikosulku.
"Varis haluaa sut kotiin.", Chris kohautti olkiaan ja oikeastaan 'varis' tuli vain naisen mustasta vaatetuksesta mieleen, vaikka kieltämättä se huvitti miestä itseäänkin ja sai Chrisin jopa virnistämään puolella suulla.

Voiton riemu kaikkosi välittömästi, kun Emma oli ilmassa. Tyttö kiljahti ja laskeutui maahan melko sulavasti. Hän mutristi huuliaan ja tuijotti karhua kädet ristissä rinnallaan. Rebecca vain yllättyi voimasta ja varmuudesta, jolla pieni napero oli hänen eteensä laskettu. Lisäksi siitä, miten pitkä toinen oli. Istuessaan mies oli näyttänyt paljon… erilaisemmalta.
”Becca ei oo varis, se on Becca”, tyttö ilmoitti näyttäen melko mököttävältä hamsterilta. Ei mitenkään vaaralliselta. Lempeä käsi laskeutui kuitenkin hennolle olalle ja silitti pienesti. Tyttö ei kuitenkaan ollut iloinen kieputtelusta ja muurin liikkumisesta.
”Hamsterit ei ryppyile karhuille”, Becca totesi ja vetäisi pipon Emman silmille, jotta toinen ei sentään alkaisi mutista miehelle mitään. Emma osasi olla suustaan melkoinen niin halutessaan.

”Kiitos ja ei kai muurit verota mitään hintaa? Koska sä näytät jäätyneeltä. Kuppi kahvia kiitoksena Emman… muurina olosta? Okei, siitä, että se ei juuri liikahtanut”, Becca ehdotti, sillä toinen oli kestänyt kaiken niin urhoollisesti ja t-paidan ja nahkatakin yhdistelmä oli varmasti jäädyttävä kokemus tähän aikaan vuodesta.
”Mä voin antaa sulle vaan kahvin hinnan. Et näytä siltä, että jaksaisit hamsteria juuri nyt”, nainen totesi. Hän tunsi läikähdyksen sisällään tuntiessaan Emman käden omassaan. Pieni hymy löysi tiensä jäätyneille kasvoille ja Emma tuijotti karhua niska kenossa.
”Etkö sä tykkää hamstereista?” Tyttö kysyi melkein surkealla äänellä. Hän oli menettää liittolaisensa, joka jakoi mielipiteen.

Emma ei tiennyt miksi, mutta hän yllättäen halasi Chrisin valtavia jalkoja ja lähti sitten pinkomaan, kuin tuli hännän alla. Aiheuttaen sellaisen järkytyksen Becalle, että nainen ei ollut vähällä toipua. Sillä mikä ihme sai Emman halaamaan tuntematonta? Hän hölmistyi niin, ettei edes tajunnut lähteä perään. Ikään kuin, ei olisi tajunnut mitä juuri äsken tapahtui.

Chris tosiaan tunsi itsensä pitkäksi. Varsinkin Emmaan verrattuna, mutta myös Beccaan.. Joka oli vain Becca. Mies kohautti olkiaan taas. No, hän sitten vain kuvitteli varikseksi, mutta Chris ei ottanut koskaan sanojaan takaisin. Christopher joutui laskemaan leukansa melkeinpä kokonaan, että pystyi katsomaan lyhyttä tyttöä kunnolla. Toinen ei kamalan vakuuttavalta miehen silmiin näyttänyt tuossa möksöttäessään. Chris kohotti vain toista kulmaansa kuin odottaen jotain pahempaakin kimppuun käymistä. Sitä ei tosin koskaan tullut, kun Becca näytti laskeneen kätensä toisen olkapäälle. Chris siirsi kätensä vain tyynesti nahkatakkinsa taskuihin. Kaksikko näytti ainakin jotenkuten sopineen. Hamsteri ei enää.. ryppyillyt.

Chris yllättyi, taas kerran, kun nainen kehui häntä muurina olemisesta. Mies kohotti kulmiaan ja mietti vähän mikä vitsi tässä nyt oli? Tuntui taas ihan kummalliselta, mutta Becca tarjosi hänelle kahvitkin.. Siitä hyvästä. Christopher naurahti väkisin. Oliko tämä muka näin helppoa? "No siis..", mies mietti ja sattui katahtamaan Emmaa, joka kysyi surkean näköisenä noinkin typerän kysymyksen. Chrisin mielestä outo, mutta mies unohti muistuttaa itseään lasten maailmasta. Hänen mielestä kuulosti silti oudolta ajatukselta, että Chris olisi jotenkin myöntyväinen lasten suhteen.
"Mm. Mitä jos tykkäänkin?", mies suostui vastaamaan jopa jonkun toisen mieliksi. Hän ei varsinaisesti tuollaisista leikeistä perustanut, mutta ehkä nyt tämän kerran. Chris ei ollut ennättänyt edes vastata siihen tarjoukseen kahvista.

Chrisillä oli kylmä, hyvä on, hän myönsi sen itselleenkin, mutta ei vain ollut tottunut täällaiseen talven ilmaan. Eikä varsinkaan siihen miten silloin pukeuduttiin. Mies piti enemmän siitä mitä hänellä oli päällä.. Kuitenkin. Hän oli jopa vastaamassa kysymykseen, mutta tämä päivä ei ollut unohtanut sitä yllätyksellisyyttä hetkeksikään.. Mies tunsi halauksen, vaikkakin hyvin lyhyeltä ihmiseltä. Chris vetäisi kätensä nopeasti nahkatakkinsa taskuista kuin refleksinä valmistautumaan johonkin.. Chrisin olemus tuntui valahtaneen jotenkin oudoksi ihan sadaosasekuntiksi. Seuraavaksi Emma pinkoikin karkuun ja mies katsoi hölmistyneenä tytön perään. Tämä päivä oli oudoin päivä ikinä. Hän ei oikeastaan loukkaantunutkaan tuosta, kunhan vain katsahti olivatko jalat vielä tallella. Miksi lapsi häntä halasi..? No, sille mies ei keksinyt selitystä. Ei alkuunkaan.

"Olikse kahvitarjous vielä voimassa?", Chris kohottikin katseensa Rebekkaan, mutta katsoi silti naistakin aika mukavasti alaspäin. Ei ainakaan ollut kieltäytynyt..
"Mulla ei oo nimittäin yhtään ideaa mihin päin tästä kannattais lähteä..", mies totesi mahdollisimman rennosti. Selvästi kertoi, että hän ei ollut asunut täällä kovin pitkään, tai kuljeskellut näillä kaduilla. Sitäpaitsi lämpimämpi ilma voisi olla aika oiva keino saada ajatuksista jotain selvää. Hänhän ajatteli jopa osittain positiivisesti tilanteesta. Ilman, että ajatteli jonkun lopulta kostavan hänelle ja tämä olisikin vain joku typerä juoni.. Chris ei tosin luottanut kaikkeen täysinkään. Silti hän heittäytyi siihen.

Mies etsi kuitenkin vielä sitä pikkuista katseellaan, mutta ei vain tuijottamaan syyttävästi siitä, että oli saanut halauksen osakseen. Se oli tavallaan aika lohduttavaa. "Nopee tyttö..", Chris mutisi enemmänkin itsekseen kohottaen kätensä turvallisesti takaisin takkinsa taskuihin pyörittelemään tupakkaa kädessään ja pian asettamaan sen huulilleen. Mies ei yleensäkkään kysynyt saiko polttaa vai ei. Hehän olivat ulkona.
"Sen karhun sijasta voi mielummin kutsua Chrisiks."

Emma juoksi iloisena kuultuaan, että karhu piti hamstereista. Emma kipitti vain hakemaan tiputtamansa pienen lelun, joka oli tullut pallon mukana, ja juoksi sitten lyhyillä jaloillaan takaisin aikuisten luokse. Tosin, siinä meni aikaa, koska hän ei meinannut jaksaa juosta koko matkaa.

Hetken katsottuaan Emman perään Rebecca palasi siihen hetkeen ja todellisuuteen.
”Tietty on, mulla ja Emmalla on täällä vakio kahvila. Ne tekee hyvää maitokahvia ja muitakin erikoisuuksia”, nainen kertoi ja hymyili hieman, kuin koetellen pohjaa.
”Joo, pelaa futista ja tykkää juosta, normaali seitsemänvuotias”, Becca virnisti ja ojensi kätensä hamsterille tämän tullessa kohti, nyrkissään pieni pehmolelu, jonka pitkät korvat paljastivat pupuksi, tai sitten se oli niitä kummallisia otuksia, joista ei ottanut selvää.

Tupakan noustessa miehen huulille, Beccaa ei juuri kiinnostanut polttiko toinen vai ei. Häntä kyllä kiinnosti nimi, Chris.
”Rebecca, mutta Emma sanoo aina Beccaksi”, nainen sanoi ja sitaisi hiuksiaan pois tieltä. Tytön käden puristuessa tiukasti hänen käteensä, Becca lähti liikkeelle, Emma vieressään pomppien.
”Oletko sinä Amerikasta, aksentti ja vaatetus…” Rebecca kysyi hymyillen hieman ja katsoen miestä hieman pää ylös kallistettuna, luoja toinen oli pitkä, tosin eipä Becca koskaan ollut itsekkään mikään hongan kolistaja.

Pienet jalat nousivat maasta ja Emma katseli ympärilleen ja vilkutti jollekulle tutulleen, mutta ei mennyt juttelemaan.
”Saanko minä mennä joskus kaverille yöksi?” Emma kysyi yllättäen ja tapitti Beccaa harmailla silmillään hetken.
”Saathan sinä”, Rebe vastasi ja puristi pientä kättä hellästi.
”Mutta vain viikonloppuisin”, hän muistutti, jotta tytön päähän ei pilkahtaisi mitään liian ovelaa tai vastaavaa. Emma osasi olla herttainen ja pikkuinen ja kaikkea muutakin, mutta oikea piru, jos unohti kertoa jotakin.

Chris oli edelleen niitä ihmisiä, joiden teot puhuivat puolestaan. Sitten kun hän ei edes tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä, kaikki tuntui jäätyvän paikalleen hänen osaltaan. Miehen kanssa oli kieltämättä mahdotonta puhua mitään syvällistä, sillä hän ei halunnut lipsauttaa mitään, eikä ollut kenenkään kanssa syvällisiä ruvennut puhumaankaan. Toistaiseksi Christopher ei ollut hermojaan menettänyt, vaikka mieltä raastikin aika moni muukin asia.. Okei nyt, Chrishän ei miettinyt sen enempää menneitä. Toimintaa kiitos.

Johonkin vakiokahvilaan siis, mihinlie. Chrisille kelpasi varsin mainiosti, kun ei tarvinnut edes itse maksaa. Eipä hänellä olisi ollut varaakaan. Toivottavasti Becca ei keksisi mitään takaisin maksua.. No, ei Chris tosiaan ruvennut muuta kinuamaan. Vain se kahvi.
Mies myös yllättyi Rebeccan todetessa tytön pelaavan futista. Noin pieni tyttö.. Ja ikäkin kävi ilmi. Samantien Chris laski katseensa Emmaan hieman kummaksuen. Kyllä vain mies muisti, että Matthewkin, hänen poikansa, oli jotain seitsemänvuoden ikäluokkaa nyt ja Sandra olisi vähän vanhempi, jos olisi elossa. Chris kurtisti kulmiaan ja painoi vain käsiään paremmin nahkatakkinsa taskuun. Tästä taisikin tulla vielä odotettua hankalampaa. Ei, Chris ei yhdistäisi ketään kehenkään.. Hän muistutti itseään, että hänellä ei ollut lapsia, eikä hänen ollut koskaan edes tarkoitus saada puoliksi samaa verta olevia, mutta mitens kävikään. Turha nyt enää oli peruuttaa. Äh, olipa hankalaa. Mies tajusi nostaa katseensa Emmasta naisen esittäytyessä Rebeccaksi. "Mä kuulinkin jo susta..", Chris totesi kävellen kaksikon vierellä.. Ehkä vähän kauempana, pitäen jonkinmoisen turvavälin.

Rebecca näytti tunnistavan kepeästi mistä mies oli kotoisin. Chris katsahti naista juuri puhaltaessaan tupakan savut sieraintensa kauttta. "Sieltäpä hyvinkin." Turhaa sitä oli peitellä, kun ei sitä edes voinut peitellä.. Chris ei kaikkea britti engannistakaan ymmärtänyt, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin, että pärjäsi täällä vallan mainiosti olosuhteet huomioon ottaen... Emman kysymys yökylään menosta oli taas näitä huoltaja-lapsi välisiä kiistoja. Christoher mitään sanomatta tuprutti vain tupakkaansa. Olivatko lapset muka aina tuollaisia? Ei Chris ollut koskaan mitään vanhemmiltaan kysellyt, joten tuo kuulosti oudolta hänen korvaansa. Vaikka kaupungilla kuljeskellessaan saattoikin nähdä ohimennen onnellisia lapsiperheitä, Chris ei koskaan jäänyt noita katseellaan seuraamaan. Enintään hän kiinnitti huomiotaan johonkin mielestään hyvännäköisiin..

Hän jatkoi kävelyään ja hyvä, ettei lähtenyt jostain tien haarasta väärään suuntaan, mutta ei sitä aina pystynyt päättelemään minne seuraavaksi käännyttäisiin. "Tavallinen kahvi vaan. Tuskin olen sitte maksamassa mitään takasin.", Chris viskaisi tupakan olkansa yli, ennenkuin astuisi sisään, vaikka sielläkin kai oli tupakoitsijoiden puoli.. Mies vetäisi perille päästyn kahvilan oven auki, päästäen kaksikon ensin sisään.
Kyllä Chris osasi esittää jotain muuta mitä oli, ja oli se huvittavaakin ajatella, että nuo eivät tosiaan tienneet millaisen ihmisen kanssa nuo olivat nyt tekemässä.. Olivat vielä uskaltaneet ottaa mukaankin. Noiden onni ettei Chris ollut niin ilkeällä tuulella tänään, mutta ei millään kaikkein hilpeimmälläkään. Kahvilassa oli sentään lämmin.
"Hamsteri varmaan valitsee paikan..", mies sai naurahdettua.

Kun Chris paljasti kuulleensa jo Beccasta, nainen irvisti pienesti. Hän ei ollut varma mitä Emma oli saattanut selitellä, mutta toivottavasti vain hyvää, eikä mitään päästä keksittyä.
”Hyvää vai pahaa?” Becca kysyi ja katseli miehen kasvoja. Toinen oli melko komea, mutta vähän turhan karskin oloinen, jotta Becca pitäisi kunnolla. Emmaan suuruus ehkä iski, mutta ei Beccaan.

Heidän päästessään kahvilaan, Emma irtaantui ja meni katsomaan leivoksia. Tyttö halusi aina saman, mutta mikään ei estänyt katselemasta.
”kiitti”, Becca sanoi Chrisille päästyään sisään ja asteltuaan tiskille. Emma kiikutti tarjottimelle välittömästi pullansa ja mehunsa. Becca otti itselleen kaakaon ja antoi miehen hoitaa itse itsensä.
”Mä meen jo istumaan”, Emma ilmoitti painellen ikkunapöytään. Tätä ei voinut vähempää kiinnostaa maksaminen. Kadulla liikkui paljon jännempiä asioita. Esimerkiksi ikkunan ohi meni juuri valtava koira! Hän oli monta kertaa sanonut Beccalle, että heilläkin pitäisi olla koira, mutta Becca ei ollut suostunut, vielä.
”Ota mitä lystäät, en mä ala sulta osotetta kerjäämään karhujen toivossa”, Becca totesi miehelle Emman kotiutuessa pöytään.

Tyttö otti pipon pois päästään niin, että hiuksia jäi sojottamaan pystyyn. Hän riisui ulkovaatteet ja istui penkillä aikuisten tullessa. Becca asetti mehun ja pullan hänen eteensä ja Emma osoitti suurta koiraa, joka odotti omistajansa kanssa yhä valon vaihtumista.
”Se on saksanpaimen koira, mäkin haluaisin sellaisen. Herra Pompadil ei osaa edes istua. Se on aika tyhmä, mutta mä tykkään siitä silti”, tyttö selitti Chrisille ja haukkasi ensimmäisen palan pullaansa.

Becca vähensi omaa vaatetustaan ja laittoi Emman takin naulakkoon omansa kanssa.
”Älä yritä, mä en suostu koiranpentuun, vaikka Chrisin saisit ideas puolelle”, Becca varoitti ja Emma nyrpisti nenäänsä, mutta eipä siitä juteltu sen enempää.

"Ehkäpä vähän kaikkea.", Chris vastasi Beccan kysymykseen siitä mitä Emma oli miehelle hänestä kertonut. "Ei mitään suuria salaisuuksia ainakaan.", Christopher lisäsi. Matkalla kahvilaan ja kahvilassakin mies arvioi naista katseellaan, kuten teki aina. Chris ei tiennyt johtuiko se vain hänestä, vai vaikuttiko Becca jotenkin vaivautuneelta? Chris kuitenkin pisti tyynesti kahvia mukiin lopettaen kyyläämisen. Olisi vaivautunut tai ei, mies oli ottanut kahvitarjouksen vastaan. Sniikisti hän nappasi kuitenkin croissantin, kun oli saanut varmuuden ettei laskua tulisi perään. Tottakai ilmainen syötäväkin kelpasi. Chris päätti viedä tarjottimen pöytään, minne Emma oli jo asettunut.

Mies ei ollut yllättynyt kun pikkutyttö jatkoi pulputustaan. Chris veti nahkatakin päältään ja asetti sen vain osittain tuolin selkänojalle. T-paidan kanssa tuntui vielä viileämmältä, mutta onneksi paikassa oli lämmitys. Vasemmassa kädessä olevat tatuoinnit sunmuut pienet tähän asti näkyvät yksityiskohdat kyllä kertoivat, ettei hän ihan täysin kiltisti tai hiljaan eläjä ollut.. Mies nappasi kahvin ja croissantin itselleen pudottaen litkuun pari sokeripalaa ruveten sitten hämmentelemään. Hän katsahti ohimennen Emman osoittamaan koiraa. Pitikö olla edes yllättynyt, että pikkutyttö kiinnitti huomionsa kaikestä ulkona näkyvästä juuri piskiin? Christopher hörppäisi kahviaan mitään asiaan kommentoimatta. Mies oli itse mennyt istumaan pöydän toiselle puolelle niin, että Rebecca oli sopivasti Chrisiä vastapäätä. Hän muutenkin pysyi mieluiten sellaisessa kohdassa, josta pääsi lähtemään nopeasti.

"Eei, tuskin saa." Emma varmasti saisi vähiten juuri Chrisin puolelleen missään koiranpentu asiassa.. Mies katsahti tyttöä silti jokseenkin huvittuneesti, kuin merkaten ettei ollut ihan tosissaan tai Emman ei kannattaisi suuttua. Hän mursi croissantista palan ja dippasi sitä kahvissa. Olihan Chris nyt harvinaisen hiljainen, mutta ei keksinyt oikein mitään puhuttavaa. Mistä sitä yleensäkkään puhuttiin normaalisti ollessaan.. Mies oli aina 'hoitamassa asioita', jos jollekkiin puhui... Asiaa, joka edellytti että Chris hyötyisi siitä jotenkin. Hän tuijotti melkoisen jättävästi Rebeccaa, vaikka sitä ei ollut tarkoitus näyttää edes niin. Seuraavaksi Chris vertasikin kaksikkoa katseellaan.
"Te ootte niinkun.. Serkut tai sisarukset?", mies hymähti lopulta. "Tai muutenvaan tyttö ja.. nainen.", Chrisin mielestä noissa kahdessa oli jotain samaa, mutta jos Rebecca ei ollut Emman äitikään.. Kuulemma. Ei tiedä oliko tyttö sitten huijannut. Mies pyöritteli vain lusikalla kahviaan ja antoi katseensa yhä tutkailla enemmän Rebeccaa. Mikä yllätys.

Hetken aikaa Rebecca pelkäsi Emman ottavan kieltäytymisen haasteena. Tyttö kuitenkin kiinnostui jostakin ulkoa olevasta asiasta ja siirtyi syömään pullaansa ikkunan ääreen. Tämä tuntui katselevan tarkkana jotakin, joten Rebecca antoi tämän olla ja sen sijaan keskittyi hiljaisen puoleiseen Chrisiin. Toisen käden tatuoinnit olivat komeita ja kertoilivat omiaan, mutta Rebe ei ollut mikään kanaemo, joten häntä ei kiinnostanut asia sen enempää.

”Siskopuolia, isän puolelta”, hän totesi miehen kysymykseen ja joi kaakaotaan. Emma oli saanut tarpeekseen ulos tuijottamisesta ja palasi takaisin pöytään. Tyttö kyllä kertoisi, jos oli nähnyt jotain mikä vaatisi oikein paljon huomiota.
”Miksi sulla on tautuointeja?” Emma kysyi Chrisiltä ja tapitti toisen käsiä uteliaana. Tyttöä nyt kiinnosti kaikki, mikä oli erikoista.

”Toi on hieno”, tyttö osoitti yhtä tatuointia ja kallisti päätään, melkein tippuen samalla tuolilla, nähdäkseen paremmin. Sitten tämä muisti, mitä Rebe oli laittanut hänen käteensä ja tytölle tuli kiire käärimään omaa hihaansa ylemmäs.
”Becca laittoi mulle leikki tatuoinnin. Mä tykkään leppäkertuista ja kun en saa ottaa oikeaa, niin Becca laittaa mulle välillä tämmösiä. Mulla oli viimeksi delfiini”, tyttö näytti puhuessaan jo vähän kulahtanutta tatuointiaan, jossa leppäkertut kiersivät ohutta käsivartta.

Rebecca hymähti mukiinsa ja katseli Emmaa nauravin silmin. Toinen osasi todellakin varastaa huomion ja olla kaikkea muuta kuin hienostunut, mutta miksi lapsen pitäisi edes olla? Emma saisi kysellä, mutta saisi lopettaa kyselyn heti, kun Chris näyttäisi kärsivältä.
”Isillä oli tatuointi, siinä oli mun ja äidin nimi”, Emma kertoi ja hymyili iloisesti. Hän oli päässyt isin iholle ja olisi tämän kanssa aina, niin Becca oli kertonut.

Vai siskopuolia.. Chris ei sen enempää jäänyt Emman vanhempien olinpaikka miettimään helvetin ja taivaan väliltä vaan nyökkäisi päätään. Sielläpähän olivat. Oliko Becca sitten jokin äidin korvike tai jotain..? Mietttimiset kuitenkin keskeytti Emman kysymykset tatuoinneista. Chris laski katseen käteensä, jota tyttö kiinnostuneena katsoi. Ei tatuointeja ollut kuin vasemmassa kädessä. Piikkilankaa ja risti. Toisessa kädessä ei mitään tatuointeja ollut, mutta pari arpea. Ehkä tyttö luuli niitä tatuoinneiksi? Ihan hyvä Chrisin kannalta. Emma ainakin osasi viedä sen huomion... Mies hädintuskin ennätti suuraan Rebeccalle avata, vaikka hänen pitikin miettiä jotain sanottavaa.
"Muuten vaan.", mies vastasi selittämättä sen enempää tatuointiensa tarkoitusta. Ristillä oli paljon, paljon suurempi merkitys, vaikka se tuntui Chrisiltä itseltäänkin välillä unohtumaan. No, olihan siinä Emma, joka miestä niistä lapsista muistutti.. Hän katsahtikin ristiä, joka oltiin tehty vankilassa. Piikkilanka oli jo vanhempaa tuontantoa..Kenties sitä edelliseltä selli reissulta?

Chris ennätti taas vain katsahtaa Rebeccaa, kun Emma rupesi käärimään hihaansa ja selittämään omasta 'tatuoinnistaan'. Mies sai taas kerran huvittunutta hymyä huulilleen tytön puhuessa ihan täysin tuntein siitä mitä sai käteensä. Ei olisi heti uskonut, että joku pikkutyttö saisi Chrisin jopa hymyilemään, mutta eiväthän nuo kaksi juuri sitä tienneet. Mies tunsi olonsa jotenkin astetta rauhoittuneemmaksi.. Lisäsipä tyttö juttuun isänsä tatuoinnin. Hassua, että toinen puhui vielä kuolleesta isästään noin.
"Vai näin.. Ehkäpä sulle sopii paremmin leppäkertut ja delfiinit. Mä pysyttelen vaan ja ainoastaan näissä.", mies hieraisi vasenta olkavarttaan ja dippasi taas croissanttia mustassa kahvissaan. Kai sekin kävi alkoholin sijasta.

"Vaikutanko mä jotenkin pelottavalta, kun sä olet niin hiljaa? Tai sitten se johtuu vaan näistä tatuoinneista", Chris käänsi katseensa taas naiseen avaten tuollekkin paremmin suutaan ja kysymys oli ehkä enemmänkin muka vitsillä heitetty, vaikka mies ei oikeasti sitä ihmettelisi.. Hemmetti, ei Christopher mikään rautakanki ollut. Piti vain enemmän keskittyä siihen mitä teki: ei esimerkiksi ruvennut ärähtelemään jollekkin rikkalapiolla kulkevalle, joka sattui harjanvarrellaan tökkäämään miehen jalkaa. Chris otti sen kyllä selvänä uhkauksena itselleen, mutta mulkaisi siivoojaa vain tuimemmin. Harjanvarsi heppu ei sitä kuitenkaan huomannut..
Hän ei voinut sille mitään, että hermot olivat kuitenkin kireällä. Pienetkin vittuilut voisivat koitua kohtalokkaaksi, mutta nyt... Chris ei edes itse tiennyt mitä hän olisi nyt tehnyt, jos joku olisi ruvennut päätään aukomaan.

Pieni Emma imi jokaisen sanan itseensä kuin pesusieni ja näytti melkein pettyvän, kun Chrisiltä ei irronnut mitään jännää tarinaa tai selitystä, niin kuin telkkarin ohjelmien henkilöiltä.
”Niin Beccakin sanoi, kun mä ehdotin pääkalloa tai käärmettä, joka oli isillä parivuotta. Äiti ei tykännyt siitä ja se söi mun hamsterin”, tyttö sanoi otsa kurtussa ja haukkasi pullaansa.

Rebecca oli seuraillut juttelua hiljaa vierestä ja kohotti katseensa Chrisiin toisen kysyessä syytä Beccan hiljaisuuteen. Nainen virnisti ja nyökytteli päätään.
”Joo, mä en uskalla puhua ja täällähän on niin hiljaista muuten”, hän vahvisti ja katsahti Emmaa hymyillen. Tytön heilutellessa pieniä jalkojaan pöydän alla. Tyttö oli hiljaa, kun suu oli täynnä pullaa ja mehua. Alicia oli ollut tarkka pöytätavoista ja tavoista muutenkin. Välillä Becca oli tuntenut itsensä niin nuoreksi, kun Emma oli osannut kattaa pöydät ja kaikki kuin kuningattaren hovimestari, tai se joka ne tekikään.

”Ehkä mun pitäisi kysellä sun lemmikki taustaas, niin Emma hoitaisi puhumisen munkin puolestani”, nainen vitsaili, sillä Emma ei kuunnellut aikuisia sillä hetkellä laisinkaan. Tytön huomio oli jäänyt pienen linnun vangiksi. Joskus Becca melkein kadehti toisen, kykyä keskittyä johonkin niin täysillä.

Kaakao oli kadonnut kupista tasaiseen tahtiin ja nyt Becca asetti sen takaisin tarjottimelle. Hän nojasi kyynerpäällään pöytään ja katseli Chrisiä. Mies näytti jotenkin masentuneen oloiselta ja ei niin hilpeältä tapaukselta, mutta Emmaan se oli vedonnut.
”Becca…” Tyttö nyki Rebeccan hihaa ja kuiskasi haluavansa vessaan.
”Mene vain”, Becca antoi luvan ja tyttö lähti käymään omilla asioillaan, jättäen Rebeccan ja Chrisin kahden. Hiljaisuus melkein humisi.

Chrisin 'jännät tarinat' taisivat olla vähän liian jänniä noin pienelle, ja oikeastaan kaikille muillekkin, sillä miehen ei kannattaisi mitään niistä kertoa. Parempi antaa tylsä kuva itsestään, niin kukaan ei jaksanut edes ajatella mimmoista elämää Christopher oikeasti eli. Mies tosin alkoi vaikuttaa siltä kuin hän olisi ollut jossain kuulustelussa: ei joko mukamas tiennyt ja vastaukset olivat aika mitäänsanomattomia, eikä niistä saanut kunnolla mitään irti. Chris kuitenkin kysyi naisen hiljaisena olemisesta, mutta vastauksena oli yksinkertaisesti se, että Emma piti liikaa ääntä. Mies katsahti tyttöä itsekkin ja oli samalla niin tyytyväinen, ettei joutunut elämään lapsen kanssa. Huhhuh, se olisi ollut lievästi sanottuna katastrofi. Toiseksi Chris mietti mitä tuollainen nainen elämäänsä lapsen kanssa hukkasi, kun silloin kuului tehdä kaikkea muuta.. Hauskaa. No, eihän mies oikeista järjestelyistä mitään tiennyt, kunhan vain mietti..

Hänen eleensä olivat säälittävän pieniä vitseihinkin. Chrisin lemmikkien tausta oli melkoisen surkea, jos siitä lähdettiin. Miehellä ei ole sen kummempaa koirista kuin kissoistakaan. "Jää lyhyeks tarinaks sen osalta.", hän hörppäisi kahviaan ja pian Emman nykiessä Beccan kättä Chris kurtisti jo kulmiaan miettien mikä oli vialla, mutta nainen näytti tajuavan asian nopeasti. Christopher katsahti vielä olkansa yli kun tyttö kipitti vessaan tai jotain.. Okei, tuo näytti hänen mielestään kummalliselta juonittelulta.

Hiljaisuus kuitenkin laski nopeasti ja Chris päätyi hämmentelemään kahviaan pienen kilinän kera, vaikka kahvi oli jo hämmentynyt ja varmasti pian jäähtynytkin. Hän laski katseensa tuijottamaan mukin pohjaa.. Chrishän ei luovuttanut itsensä kanssa. Hänen piti vain todistaa itselleen uudelleen ja uudelleen, että ei ollut mikään heikko. Vaikka mitä oli tapahtunut, se oli jo tapahtunut. Niinpä katse kohosi nopeasti Beccaan ja ilme oli ehkä vähän liian väkisin väännetty tyytyväiseen.
"En kauheesti puhele pikkulapsille, joten..", Chris totesi olkaansa kohauttaen. Hän istahti penkille hieman paremmin tajuttuaan melkein putoavan sen reunalta. "Kaipa sä ymmärrät.", mies lisäsi väläyttäen virneen, joka oli enemmänkin pahaenteinen. Hän hörppäisi kahvinsa loppuun ja seuraavaksi rupesi murtamaan croissantistaan suupaloja.
"Yleensäkkään ne ei heti ensimmäisenä musta ole seuraa hakemassa. Mut joo, en kai pahaksenikaan pistä, kun sain ilmasen kahvinkin.", mies näytti kyllästyneen hiljaisuuteen ja omaan jäätymiseensä. Heti tuntui kevenevän kun pikkulapsi oli lähtenyt käymään vessassa. Chris tosiaan päätti ettei häviäisi.. itselleen. Sehän olisi varsinainen pohjanoteeraus.
"Sä niinkun leikit sille äitiä, vaikka oot noin nuori?", tavasta kysellä ei puhuttu.

Hiljaisuus oli omalla tavallaan vaivaannuttava, mutta Emma oli hieman ujo puhumaan. Hän kuitenkin hymyili myötätuntoisesti Chrisille.
”Osaavat ne olla omalla tavallaan kammottavia, kun ei ole varma miten pitäisi puhua”, Becca totesi, mutta oli oppinut taidon Emman avulla. Hän tiesi ettei kannattaisi lässyttää, mutta ei leikkiä Emman ymmärtävän kaikkea.

”Hei, Emma on.. Emma. Se nimeää ihmiset eläimiksi ja aiheuttaa harmaita hiuksia osuvilla reploillaan”, Becca totesi ja hymyili Chrisille kauniisti. Kyllä hän uskoisi sen, että mies saisi kaiken laista muuta seuraa hakemattakin. Emmalla oli kuitenkin kumma taipumus päätyä ihmisten seuraan, jotka olivat toinen toistaan kummallisempia.

Hetken aikaa Becca vain katsoi hölmistyneenä Chrisiä ja nauroi sitten.
”Jos leikkisin hänen äitiään olisin kävelevä voguen malli ja en ikinä ostaisi mikroruokaa. Ehei, me mennään kultaista keskitietä ja yleensä vähän sen alapuolella. Äitiä musta ei saa tekemälläkään. Huoltaja on ihan ok, kai. Tosin älä kysy ’’oikeiden’’ äitien mielipidettä. Heidän mielestään olen kävelevä katastrofi ja Emma kuuluisi lasten kotiin”, nainen sanoi ja ravisti päätään nauraen. Hän ei nähnyt itseään minään vuoden äitinä, mutta ihan ok huoltajana. Häntä ärsytti jatkuva arvostelu, mutta hän oli oppinut elämään sen kanssa.

Oven kolaus kertoi tytön palanneen vessasta, mutta tämä jäi tutkimaan leikkinurkkauksen antia. Pulla oli melko jättimäinen, joten Becca ei ihmettelisi, jos sitä jäisi yli. Kukaan ei saisi tyttöä liikkumaan hetkeen.
”Ilmaiset kahvit ja uusi lempinimi, ei hullumpi saldo tälle päivälle”, Becca totesi Chrisille virnistäen.

Chrisin tuskin tarvitsisi sen enempää opetella miten lapsille puhuttaisiin, kyllä hän ajatteli pärjäävän nyt ihan hyvin.. Ei miehellä mielestään nytkään mitään sen suurempia ongelmia kyseisen asian kanssa ollut. Pienen jäätymisen sai antaa itselleen anteeksi. Taisi pikkutyttö olla jonkinmoinen 'portti' Beccalle, sillä nainen tuskin olisi muuten mitään kahveja tarjonnut, tai mitään sanonut. Tosin tuskin olisi Chriskään. Olihan se hassua ajatella, että näinkin saattoi käydä.

Mies katsoi naista kysyvästi toisen revetessä nauruun miehen kysymyksen jälkeen. Toinen paljastuikin värikkäämmäksi persoonaksi mitä mies oli ensin luullut, kun olisi kerran Emmakin joutunut 'aika äitien' mielestä lastenkotiin. Chris naurahti pakosti. "Mun hoidossa lapsi olis jo siellä lastenkodissa.", ehkä pientä lohdutusta Beccalle, vaikka mies ei muita yleensä lohdutellutkaan. Tuskin nainen mikään sen surkeampi 'äiti' oli, vaikka Chrisiltä ei arvostusta tippunutkaan siitä miten nuo pentujaan hoitivat. Chrisiä kiinnosti eniten se 'ei äidillinen puoli', mutta nyt hän ei vaivautunut tekemään paljon mitään minkäänlaisien ihmissuhteiden eteen, olivat ne hyviä tai huonoja.

Hän kuuli oven käyvän ja automaattisesti katsahti Emmaa, joka näytti löytäneen jotain muuta tarkkailtavaa. Pysykööt siellä sitten."Hm? No on.", Chris tajusi kääntää katseensa nopeasti takaisin Rebeccaan. Niin joo se kutsumanimikin. Mitenvain. Christopher virnisti itsekseen ja sai jo croissantinsakkin syötyä. Oli kyllä kelvannut tähän hätään, sillä olihan miehellä ollut nälkä. Hän hyötyi tästä siis aika hyvin, vaikka nälkä jäi ehkä vielä vähän vatsaan kurnimaan..

Chris nojautui silti kyynärpäillään enemmän pöydän reunaan, ristien kätensä leukansa alle. Hän tutkaili naista jo valpastuneemmalla katseellaan. "Et sä mun mielestä kyllä miltään kovin ilkeältä huoltajalta näytä.. Loppujenlopuks.", mies totesi. "Ehkä vähän rankalta, kun pikkutyttökin onnistu karkaamaan.", hän arvioi naista ääneen, mutta enemmänkin vitsillä. Chris katsahti kahvimukinsa pohjaa ja kyllä, se oli yhä tyhjä. "Noh.. Varmaan sosiaalinen elämä menee sitten jonkun lapsen kautta. Mua se häiritsis.", hän laski mukin takaisin pöytään ja kohautti kulmiaan. Ehkä hän voisi onnistua pummaamaan lisää.. Chris ei muutenkaan maksaisi takaisin, vaikka lasku tulisikin perässä.
"Tuskin sä voit kieltää sitä, että innostais elää vapaammin.", mies puhui tietty hiljempaan sävyyn, ettei se pikkutyttö tuosta mitään nokkiinsa vetäisi. Chris virnisti ja nojautui tuolin selkänojaan, katsahtaen vielä olkansa yli tarkastaen toisen olinpaikan. Tarpeeksi kaukana.

Huvittuneena Rebecca kohotti kulmaansa toisen arvostelulle.
”Etkö sä tiedä, että kauniit äitipuolet on aina niitä ilkeimpiä. Mähän olisin oikeesti voinut toivoa vaikka sitä, että Emma olis kadonnut tai jotain ja nyt kiroan sua, kun satuit saamaan tytön seuraas ja mun oli pakko etsiä sitä”, nainen totesi vain huvittuneena ja oli tällä kertaa nauramatta. Hän vain nyökkäili Chrisin oivallukselle siitä, että sosiaalinen elämä kävi lapsen kautta.

”Ei se ole elämää, itsemurha melkeinpä”, hän vain mutisi ja irvisti pienesti. Hän ei tuntenut sinkku isiä ja miehille nyt lapsen mainitseminen oli yleensä jotain, mitä piti vältellä viimeiseen saakka.
”Sanotaan nyt näin: kun tähän tottuu se ei ole niin kamalaa. Vaikka kyllä ajatus holtittomuudesta saa innostumaan ja ajatus siitä, että voit tulla kotiin juopuneenakin ja vaikka vasta aamu kymmeneltä. Miehiä juoksee karkuun jo siitä, kun sanoo sanan lapsi”, Becca totesi huvittuneena. Hän oli huomannut, että kondomejakin paremmin, lapsi toimi suojana kaltaisiltaan vastaan. Ei asia niin kamala olisi, jos Becca olisi vähän vanhempi ja Emma olisi nuorempi, mutta nyt Emma oli kuin kamala sairaus, jota kukaan ei halunnut.

Siinä paha missä mainitaan, Emma tuli juomaan mehunsa loppuun.
”Saanko mä mennä piirtämään?” Emma kysyi ja nakersi vielä hieman pullaansa, mutta laski sen pois. Ei hän sitä enää söisi palaakaan.
”Mene vain”, Becca antoi luvan ja tyttö oli pian poissa. Paperille alkoi tulla väriä ja elämää. Becca arveli jotain perhe potrettia. Niitä Emma tuntui tuhertavan kaikkialle. Viimeisin tekele oli saanut kehuja kuvaamataidoin opettajan sijaiselta. Kun tälle oli paljastunut, että vanhemmat olivat kuolleita ja kuopattu Becca oli kutsuttu koululle. Kaikkea järjetöntä oli kyselty ja arveltu. Yksi arvelu oli, että Emma ei täysin pitänyt häntä perheen jäsenenä.

Chris ei tiennyt äideistä mitään, mutta oli varma että piti niistä ilkeämmistä äitipuolista, joten jos Beccan tarkoitus oli muka pelotella se ei oikein iskenyt. Lapsen 'omistaminen' kyllä näyttikin aika itsemurhalta. Joutui itse koko ajan pitämään huolen missä se oli ja mitä teki, eikä saanut itselleen välttämättä edes puheenvuoroa. Olisivat kuinka kivoja lapsia tahansa. Kai hän oli jonkun esteen ylittänyt, kun ei ollut lähtenyt karkuun kuullessaan sen sanan lapsi.. Paitsi eipä Chris mitään yrittänytkään, se lapsihan oli toiminut vain avaimena, siis Emma.. Vaikka olihan se ihan kivaa kun joku tuollainen tuli puhumaan, vaikka sitä ei myöntänyt vieläkään.

Mies naputteli lusikkaa hiljalleen mukin pohjassa ja mietiskeli miten typerältä se tuntui pitää lasta. Yhtäkkiä Emma tuli näkökenttään. Samassa mieli tyhjentyi ajatuksista ja Chris ajatteli, ettei tuskin voisi tehdä pikkulapselle mitään. Tai ei sitä koskaan tiedä, jos joutuisi elämään sellaisen kanssa pitempään olisivat hermot varmasti koetuksella. Mies katsoikin pikkutyttöä, joka jätti pullansa syömisen kesken halutessaan mennä piirtämään. Chris huokaisi syvään.. Miksi juuri nyt. Hän hieraisi otsaansa hetken lähes tuskaisena, muistaessaan Sadrankin oikein rahdanneen piirrustuksiaan vankilaan. Sen muutamankerran mitä Chris oli tyttöä nähnyt.

Mies katsoi ulos sen aikaa, kunnes tyttö katosi pöydästä. Chris katsahti vaivihkaa pöydälle jätettyä pullaa, ja palautti takaisin hetkeksi menetetyn olemuksensa. Hän suoristi selkäänsä ja nojautui takaisin kyynärpäillään pöytää vasten. Ja ennenkuin kukaan ennättäisi sanoa mitään:
"Jos mä oikein tulkitsin niin toi pulla jää muuten syömättä, jos kukaan muu ei syö sitä.. ", mies osoitti sitä sormellaan. Ainakin sai kuulostamaan itsensä nälkäiseltä. Chris oli jo valmiina kurottamaan kättäänkin sitä kohti ..Vieläkin nälkäisemmältä.
"Mähän olen iso mies, joten mun pitää tankata paljon.. " Kai sitä piti jotenkin puollustaa. "Ja tuskin se hamsteriakaan haittaa..", Chris huikkasi tytölle vielä olkansa yli, vaikkakin hieman väkisin liikkein.

Himokas katse Chrisin silmissä kertoi, miten paljon tämä halusi pullaa. Naurahtaen Becca katsoi toisen kättä ja nyökkäsi.
”Pistä poskeen”, nainen tokaisi ja Emma ei virkkonut mitään pullansa menetyksestä. Se taisi olla vähän se ja sama. Väri liidut loihtivat paperille taidetyötä, kun Beccan kännykkä pirahti soimaan.
”Sori..”, nainen mutisi ja kaivoi kapulansa esiin.

”Rebecca”, nainen vastasi ja kuunteli mitä toisella puolella puhuttiin. Hänen ilmeensä muuttui huolestuneeksi ja hän myhisi jotain puhelimeen, viittoillen Emman luokseen ja takkeja.
”Selvä, me ollaan matkalla”, hän totesi puhelimeen ja napsautti sen kiinni. Emma kiskoi takkia jo ylleen ja pipoa päähänsä.
”Sori, meidän pitää mennä. Oli kiva tavata ja…” Becca ei päässyt pidemmälle kun Emma katsoi häntä jo hieman itkuisin silmin.
”Eihän ole kolari, eihän?” Tyttö pelkäsi huonoja uutisia ja Becca ravisti vain päätään.
”Ei ole, ei mitään niin kamalaa”, hän vakuutti ja heitti takin niskaansa.
”Heihei karhu!” Emma sanoi ja vilkutti Chrisille ja nopeasti halasi miestä ja viipotti ulos. Becca ei sentään rynnännyt miehen syliin vaan tyytyi vain heilauttamaan kättään ja kiiruhtamaan tytön perään pysäyttäen taksin.

He olivat nopeasti matkalla sairaalaan Isabellan luokse, joka oli murtanut kätensä. Beccan äidillä oli tapana ylireagoida, kun jokin sotkeutui hänen ulkonäköönsä. Siksi se kiire ja käsi kipsissä Isabella oli melko avuton näky.