Boy you drive me crazy but damn it feels so good~

Eli Jiro tänne kera Elliotin~ n_____n


Haru istui erään valtavan puun alla, jalat koukussa niin että kykeni nojaamaan niihin käsillään kevyesti. Toisen käden sormet pyörittelivät hiljaa sormessa olevaa sormusta. Katse oli suunnattu kauas puiston toiselle laidalle, mutta hän ei silti erikoisemmin katsonut mitään. Ajatukset kulkivat sinne tänne ja takaisin. Hengitys oli rauhallisempaa kuin tavallisesti ja olo oli rento, tuo oli juuri sammutellut marihuana sätkänsä hartaan polttelun jälkeen. Päivittäinen tapa.
Ihmisiä meni ohi mutta kukaan ei kiinnittänyt häneen mitään sen kummempaa huomiota. Tavallisesti hän olisi voinut nousta ja mennä puhumaan jollekin, nyt tuo tyytyi vain istumaan paikallaan.. ja vain olemaan. Jos jonkun katse osui hänen mitäännäkemättömiin silmiinsä.. Saattoi kasvoille kohota rennon hymyntapainen.
Puut loivat varjoja nuorukaisen kasvoille juurisopivasti, aurinko ei päässyt millään ilveellä suoraan silmään. Haru kuuli etäisesti ihmisten juttelua..Hymyillen pienesti itsekseen tuo ummisti silmänsä, nojautuen paremmin puuta vasten.

Elliot kurtisti kulmiaan ja nopeutti hiukan askeliaan. Hänellä ei juurikaan ollut mitään tekemistä joten nuorukainen oli päättänyt tulla tappamaan aikaansa sitten puistoon jos vaikka täällä tulisi joku hullu idea jonka voisi toteuttaa tai vaikka vain istua jonkun kivan puun alle ja päästää mielikuvitus valloilleen. Olihan Elliot mukaansa ottanut myös mustan vihon ja pari kuulakärkikynää jos hän jaksaisi kirjoittaa uuden novellin pätkän. Ideoita kyllä oli, mutta jaksoiko hän niitä paperille asti kirjoittaa olikin ihan toinen juttu.

Hyvä paikkoja ei juurikaan ollut ja yhden valtavan tammen alla istui jo joku johon hän olisi halunnut istahtaa. Nuorukainen näytti jotenkin poissaolevalta tai sitten Elliot vain kuvitteli.
Askeleet veivät tammen luo vastahakoisesti, mieluummin hän yksin siinä olisi istunut, mutta muutakaan paikkaa hän ei näin nopeasti keksinyt eikä hän halunnut mennä keskelle ruohokenttään, hän vielä saisi pallosta päähän tai joku helkkarin suuri koira tulisi ja söisi hänet makeisiin tai vähemmän makeisiin suihinsa.
“Haittaako jos istun tuohon?” Elliot kysyi nyökäten pojan viereen. Ei hän silti olisi istumassa ihan viereen, ehkä toiselle puolelle puuta niin hän saisi ajattelu ja kirjoitus rauhan hyvällä tuurilla.

Haru oli matkustanut ajatuksissaan kauas, takaisin perheensä luokse ja varhaiseen elämäänsä. Muutama muistikuva oli hyvikin tarkka, esimerkiksi se kun hän oli vasta täyttänyt jotakin kymmenen ja hän juhlisti niitä isiensä kanssa menemällä ensimmäistä kertaa johonkin hienoon ravintolaan syömään. Se oli ollut hienohetki. Vaikka tuo ei halunnut sitä aina itselleen myöntää, tuo kaipasi välissä todella pahasti vanhempiaan. He eivät olleet ottaneet edelleenkään yhteyttä häneen, joten Harukin oli pitänyt parempana olla soittelematta tai menemättä kylään. Välillä oli tosin tullut haaveiltua siitä hetkestä kun hän menisi käymään ja kaikki olisi edes hieman paremmin, mutta ei. Muistoja mitä muistoja.

Havahdus takaisin nykyhetkeen seurasi heti kun joku vieras ääni havaittiin. Haru avasi raukean oloisesti silmänsä aivan kuin olisi nukkunut makeasti. Tuo katseli toista hetken hiljaa, mitään sanomatta nojaillen samalla päätään puun vahvaan runkoon. Hento hymy huulilla tuo nyökkäsi " tottakai, istu pois vain" Tuo sanoi siirtyen samalla niin että toinen sopi istumaan samalle puolelle puuta, tai no saamaan myös selkänojaa jos sitä haluaisi tai tarvitsisi.
Vaikka hän ei toista harmikseen tuntenutkaan, Haru pystyi miltei veikkaamaan varmaksi että toinen ei haluaisi istua toiselle puolelle puuta jonne oli äänistä päätellen tullut suuri lapsikatras vanhempineen. Toki toinen voisi valita puun jommankumman sivunkin, kaikki olisi mahdollista.
"Kuka sinä olet?" Haru kysyi kohottaen pienesti toista kulmaansa, kysymys oli puhtaan ystävällinen. Tuo halusi tutustua toiseen, mutta ennen sitä piti tietenkin jotenkin saada puhumalla selville haluaisiko toinen kenties tutustua Haruun..
Vastausta odotellessaan, Haru näpelöi jälleen kerran sormustaan, katsahtaen samalla ohi meneviä ihmisiä. Ohitse juoksi joku nuorukainen koiran kanssa, koira näytti suloiselta yrittäessään kipittää tarpeeksi nopeasti isäntänsä perässä. Näky sai Harun naurahtamaan ja pudistamaan päätään hennosti. "Pidätkö sä eläimistä?" Tuo kysyi aivan senkummemmin miettimättä. Samalla saisi nähdä toteutuisiko Harun toive tutustumisesta, vai lukittautuisiko toinen hiljaiseksi. Haru todella toivoi että toive toteutuisi.