Life is beautiful

(( Eli jatkoa täältä. Chapi feat. Smokey, tännepäin! <: ))

Ulkona ei enää satanut ja jopa aurinko pilkisti muutaman kerran väistyvän pilvikerroksen takaa. Eiköhän se paistaisi vielä tänään ihan kunnolla, piti vain odottaa. Ja aikaahan Tristianilla olisi tänään vaikka kuinka, sillä hänhän oli juuri sulkenut levykaupan aikaisemmin kuin yleensä. Syy siihen oli yksinkertainen; ei ollut asiakkaita, joten miksipä Tristian olisi istunut siellä tylsistymässä koko loppupäivän? No, olihan sinne tullut edes yksi ihminen - Smoeky -, joka pelasti tummatukkaisen varmalta tylsistymiseltä sekä turhaantumiselta. Onneksi keesipää oli lupautunut Tristianille seuraksi ainakin nyt vähäksi aikaa, ettei hänen tarvitsisi olla hiljaa yksin. Hänen veljensä oli vielä töissä, joten kotiin olisi ollut turhaa mennä. Oli näet tuskallista istua yksin jossain neljän seinän sisällä ja miettiä, mitä voisi tehdä. Tristianille tuotti nyt muutenkin vaikeuksia olla kauaa paikoillaan, joten parempi näin.
Joka tapauksessa, kaksikko oli käynyt läheisessä kaupassa ostamassa hivenen ruokaa ja nyt he suunnistivat Tristianin johdolla erään kerrostalon katolle. No, Smokey tätä kerrostaloa tai sen kattoa tuskin tiesi, mutta kohtapa tiesi kun he sinne saapuisivat. Tristian oli ostanut kaupasta tavanomaisen lounaansa: fetasalaatin ja vesipullon. Mitäpä muutakaan, sillä salaatti oli tunnetusti terveellistä ja siitä tuli riittävän täyteen. Tristianilla ei nyt yleensä kauhean hyvä ruokahalu ollut, sillä hän ei todellakaan halunut paisua. Ei tietenkään, vaikka Tristian oli juuri ja juuri normaalipainoinen - paino oli ollut aina vähän alakanttiin. Siltikin, hän näki itsensä varsin usein pyöreänä ja saattoi olla sen takia muutamia päiviä syömättä.

Tristian vilkaisi taakseen ja huomasi Smokeyn seuraavan häntä. Ja hyvä niin. Olisi typerää, jos tuo olisi lähtenyt livistämään kesken kaiken.
"Ollaan ihan kohta perillä", tummatukkainen ilmoitti virnistäen ja avasi sitten erään kerrostalon oven. Nopeiten he pääsisivät katolle vieville tikkaille, jos he oikaisevat kerrostalon aulan läpi. Eipä ainakaan tarvitsisi kiertää ylimääräistä lenkkiä, sillä Tristian halusi istumaan. Hän käveli aulan poikki ovelle, mikä vei kerrostalon sisäpihalle ja piti ovea hetken auki takanaan tulevalle pojalle. Sisäpihalla ei näyttänyt olevan ketään, joka oli tietenkin hyvä juttu. Eipä olisi todistajia sille, että pojat aikoisivat kiivetä katolle. Kerran Tristianille oli käynyt niin, että muutama lapsi oli nähnyt kun hän oli kiivennyt tikkaita pitkin ja menneet sitten kertomaan talonmiehelle, joka sitten tietenkin tuli häätämään Tristianin sieltä pois. Oli jopa kerran uhannut poliisilla, mutta eipä se friikkipoikaa vakuuttanut.
"Kato, ettei sieltä tule ketään. Ne vasikois kuitenkin talkkarille ja siitäkös ukko riemastuisi", Tristian vielä sanoi Smokeylle ennen kuin lähti kapuamaan tikkaita ylös.

Katolle päästyään, Tristian vielä vilkaisi ympärilleen, että paikka olisi tyhjä. Kyllä oli, joten he voisivat olla täällä ihan rauhassa. Tummatukkainen nuuhkaisi raikasta ilmaa ja hyppäsi muutaman pienen lätäkön yli. Helvetti, hän rakasti sitten viettää aikaansa katoilla. Siellä oli jotenkin niin rauhallista ja sai ihan rauhassa uppoutua omiin maailmoihinsa ilman, että joku idiootti tulisi välillä keskeyttämään. No, nyt hänellä oli seuraa, mutta sehän oli ihan mukavaa. Smokey vaikutti todella mukavalta ihmiseltä ja Tristian tuli tämän kanssa aika hyvin juttuun. Ehkä heillä oli samanlaiset ajatusmaailmat tai jotain, mutta eipä sillä niinkään väliä.
Pienesti virnistellen, Tristian käveli erään leveähkön, roskikselta näyttävän laatikon päälle istumaan ja heilutteli hivenen jalkojaan ilmassa. Ei hän tiennyt, mitä tämä laatikko täällä katolla teki, sillä tuskinpa tämä nyt oli mikään yleinen piknikpaikka, jonka jälkeen roskat oli hyvä laittaa roskikseen. Tristian naureskeli hetken itsekseen ja käänsi sitten katseensa keesipäähän.

(( Noh, mä nyt hittailin tuolla vähäsen - toivottavasti ei haittaa! <: ))

[juu, noou probleem :--)]

Smokey seurasi Tristiania suunnilleen kuin koira omistajaansa, sillä eipä hänellä itsellään varsinaisesti ollut mitään hajua minne he olivat menossa. Eikä tarvinnutkaan olla, keesipäästä oli vain kiva kun päämäärä ei ollut hänellä itsellään sen tarkemmin tiedossa. Kundi vilkaisi vähän ympärilleen ja alkoi kääntää sätkää, vaikka olikin polttanut tupakan juuri ennen kaupoille menoa. Minkäs mahtoi. Smokey hymähti vähän ja nosti sitten savukkeen huulilleen. Nopein liikkeen hän käytti tulta syöpäkääryleensä alla ja veti sitten keuhkoihinsa myrkkyä. Keesipää siristi vähän silmiään auringonpaisteessa, vilkaisi sitten Tristiania ja sovitti askeleensa samaan tahtiin toisen askelten kanssa.

Poikien päästyä tikkaille Smokey viskasi tupakan sormistaan, katsahti vähän ympärilleen ja kapusi sitten Tristianin perässä katolle. Harmaiden silmien katse kulki katon halki. Toinen ei ollut valinnut yhtään huonompaa paikkaa. Smokey hymyili rennosti ja lampsi tummatukan perässä pois tikkailta.
"Ei yhtään hullumpi paikka viettää aikaansa", hän kommentoi ja kevyt hymy käväisi taas huulilla. Smokey katseli hetken ajan ympärilleen. Muutama hassu lätäkkö lepäili katon päällä. Aurinko paistoi niihin vinottain ja säteet loivat hassuja raitoja veteen. Kundi laittoi kädet polvesta revittyjen housujensa taskuihin ja Tristianin istuttua roskiksen päälle, Smokey istahti vieressä olevalle kiviselle korokkeelle.

Hieman haukotellen keesipäinen avasi ostamansa suklaapatukan ja puraisi siitä palan. Totuus oli, että punkkari rakasti kaikkea hyvää, eikä vähiten suklaata. Makeanhimostaan huolimatta hän oli aina ollut hoikka, niin kuin kaikki heidän perheessään. Johtui kai geeneistä. Tosin ei Smokey nyt muutoin mitään rasvaista syönytkään, kasvisruokavalio ei päästänyt kovin helpolla lihomaan - joskaan ei Smokey nyt linjojaan juuri seuraillut, eikä ollut tarvettakaan. Hän oli ostanut myös pullon Spriteä sekä - kuten Tristiankin - salaatin. Kauppojen salaatit olivat yllättävän täyttäviä. Nuori mies katsahti roskiksen päällä istuvaa uutta tuttavaansa ja hymyili vähän toisen heilutellessa jalkojaan. Tristian vaikutti hyvältä tyypiltä, joten ei haitannut yhtään, että oli tullut poikettua siellä levykaupassa tänään. Smokey haukotteli hieman. Niin no, eikä Tristian ollut yhtään huononnäköinen, päin vastoin, joten mikäs siinä. Smokey hymähti hieman huvittuneena ajatuksilleen ja puraisi sitten taas suklaatansa.
"Asutsä siis yksin vai?" irlantilaissyntyinen kysäisi ja vilkaisi toista kulmiensa alta. Kevyt tuulenvire puhalsi kasvoihin ja Smokey oli ihan tyytyväinen asiasta. Ilma oli suunnilleen ja aikalailla juuri sopiva.

(( Ääää. Nyt hävettää kyl ihan törkeesti! Nimittäin olen ihan kokoajan luullut, että se on sun vuoro vielä vastata tähän peliin, mut ei ollutkaan! Ja kun vielä kaiken lisäksi harmittelin, et tekis niiiin mieli pelaa Tristianilla (varsinki tässä pelissä), mut se tuntui junnaavan paikoillaan. Mut kai se nyt junnas, ku mie en muistanu että se oli mun vuoro! ._______.' Hyvä, että et kuitenkaan Smokeyta ole pois vetänyt, sillä onhan tää tosi mielenkiintoinen peli ;DD Pahoittelen vielä kerran! ^^ ))

Tristian hymyili hetken itsekseen ja katsoi, kun toinen asettui istumaan jonkin matkan päähän hänestä, vieressä olevalle kiviselle korokkeelle.
"Ei tietenkään ole. Mä varmaan vietän täällä aikani paljon enemmän kuin kotona", tummatukkainen virnisti ja pyöritteli hetken kertakäyttöhaarukkaa käsissään. "Noh, kuulostaahan se kyl aika friikiltä, jos tykkää enemmän hillua jossain kerrostalon katolla, kuin kotona", hän jatkoi melkein heti perään, loi ilkikurisen katseen lähellä istuvaan keesipäähän ja avasi salaattirasiansa. Friikki oli kyllä täysin oikea sana kuvaamaan Tristiania ja poika tiesi sen varsin hyvin itsekin. Ei häntä haitannut, jos joku kutsui häntä friikiksi tarkoituksena ärsyttää. Ei poika osanut moisesta suuttua, sillä se oli jo niin ilmiselvä asia.
Tristian kohautti itsekseen olkiaan ja seivästi sitten yhden fetan salaattinsa päältä, työntäen sen sitten suuhunsa. Hän oli jo hyvin varhain huomannut, miten hyvät valmissalaatit tuossa lähikaupassa oikein oli. Yleensähän nämä tuppasivat olemaan kuivia ja pahanmakuisia, mutta tämän kaupan salaatit olivat äärimmäisen hyviä. Tristian olikin luultavasti jo melko tuttu kasvo siellä kaupassa, sillä sieltä hän yleensä haki lounaansa ruokatunnilla.

Poika kohotti katseensa ateriastaan Smokeyhin, kun kuuli tämän kysymyksen. Huultan puraistiin kevyesti ja suupielillä kaareili pienehkö hymy. Ei Tristian todellakaan hävennyt sitä, että asui veljensä kanssa, sillä siihen oli ihan hyvä syy. Se vain, että... Joistain moinen saattoi kuulostaa aluksi hivenen oudolta, sillä olihan Tristian kuitenkin jo täysi-ikäinen. Ja alunperinhän hän oli Maxin kanssa asunut sen takia, koska oli alaikäinen asumaan yksin ja tarvitsi jonkun holhoojan, mutta nyt sitten... Hän oli 19-vuotias ja voisi ihan hyvin muuttaa omillee, mutta se oli sitten täysin eriasia halusiko hän. Olisihan se ihan mukava asua omassa talossa ja tehdä sen takia, mitä haluaa, mutta Tristianilla ei vain ollut varaa. Ja ehkä hän vielä tietyllä tavalla etsi jonkinmoista suojaa isoveljestään, sillä hänhän oli ollut vanhempien kuolemansa jälkeen lastenkodissa ja psykiatrisella osastolla, jonka takia ei voinut nähdä Maxia kovinkaan usein. Ja nyt kun kaikki näytti olevan hyvin, niin miksi Tristianin täytyisi taas lähteä veljensä luota pois? Tuskin tämä hänen elämästään kokonaan häviäisi, mutta silti. Ei Tristian ollut vielä valmis muuttamaan omilleen, vaikka se olikin pelkkä ajankysymys, milloin Maxin tyttöystävä muuttaisi heidän asuntoonsa lopullisesti ja pojan itsensä oli muutettava pois.
"Broidin kanssa mä asun. Täällä Devonilla", Tristian vastasi lyhyesti, eikä viitsinyt alkaa selitellä sitä, miksi oikein asui veljensä kanssa. Toinen saisi kysyä sitä ihan itse, mikäli vain kinnostaisi. Oli kyllä toinen asia, että vastaisiko Tristian siihen.
"Entäs ite?" hän kysyi ja otti muutaman haarukallisen salaattia suuhunsa.

[Tsihii, nojoo, mä kävin pariin otteeseen oikein varmistamassa et toi mun viesti oikeesti oli tullu tänne. ^^ Mut eipä mitään, elin hartaassa toivossa, että sä vielä joskus vastaat .'D]

Punkkari katsahti hieman ympärilleen ja pyöritteli muovista salaattiastiaa käsissään, siirtäen sitten harmaiden silmiensä katseen toiseen.
"Ihan normaalia mun mielestä", Smokey virnisti rennosti, "mäkin tykkään hyppiä kaikissa vähemmän älykkäissä paikoissa kotona olemisen sijaan", hän sanoi käsillään huitoen. Smokeylla oli hassu tapa selittää käsillään samalla kuin puhui - jäbä itse ei asiaa edes juuri tiedostanut, vaikka olikin saanut kuulla siitä. Keesipää lävisti salaatinlehden ja kurkun haarukallaan ja laittoi suuhunsa. Toisinaan hän sai koulussa kuulla vittuilua kasvissyönnistään, mutta Smokeyta ei voinut vähempää kiinnostaa - ja kyllähän hän osaisi pistää takaisin kaikkea vähemmän kaunista. Poika pyyhkäisi hieman suupieltään ja pyöritteli haarukkaa sormissaan, katsahtaen sitten Tristianin suuntaan. Olipahan hyvä, että hän oli toiseen törmännyt koska muuten päivä olisi mennyt vain päämäärättömästi siellä täällä sekoillessa. Sitähän Smokey paljon harrasti - sekoili. Viime viikonlopun futispeli tuli mieleen aika elävästi. Jätkä hymähti hieman huvittuneena ja nappasi haarukkaansa suuren tomaatinpalan.

Katse kääntyi takaisin Tristianiin tuon vastatessa hänen kysymykseensä. Smokey nyökytteli kevyesti.
"Ai sullakin on broidi, minkä ikänen?" hän kysäisi ja katsoi Tristianiin. Smokey mietti millaista olisi asua Liamin kanssa - noh, ainakin riitelyä varmasti olisi vähemmän, Smokey ja Liam kun olivat sen verran läheisiä. Niin, tosin Liamin luona asuminen oli mahdotonta kun isoveli ei asunut missään - tai asui, mutta paikka oli vankila joten... Noh, hieman hankalaa. Smokeyn oli tarkoitus ensi viikolla käydä vierailemassa Liamin luona linnassa. Kyseinen paikka tavallaan karmi häntä, mutta totta kai hän halusi nähdä veljeään, vaikka vankila näytti syövän Liamia sisältä - isoveli näytti ainaaika pahalta, jotenkin kuihtuneelta.
"Tuolla Rasheella mutsin ja faijapuolen ja systeripuolen kanssa", Smokey vastasi Tristianin kysymykseen. Poika laittoi salaatinlehden suuhunsa ja syötyään sen katsahti taas Tristianiin, "ootsä aina asunu Lontoossa?" hän kysyi ja katseli hieman ympärilleen, iskien sitten haarukkansa kurunpalaan.

(( No juu. Vähän hävettää, kun tälleen ihan turhaan jumitin tätä peliä XD Se vissiin silloin jäi, kun ysin lopussa piti tehdä kamalasti kaikee ja jäi sit peleihin vastaaminen vähän myöhemmäksi. Ja sit ku pääsin vastaa, nii sitten unohdin. Mut lupaan, etten enää unohda x) Pitäis vissiin käydä joskus tarkistuttamassa muisti tai jotain, ku muutkin asiat välillä unohtuu ;PP Kiitti ihan oikeesti, että sulla riitti kärsivällisyys ja venasit XDD ))

Tristian virnisti hivenen ja avasi sitten vesipullonsa, vieden se huulilleen. Eli Smokey vaikutti ihan samanlaiselta kulkijalta ja tyhjäntoimittajalta kuin hän itsekkin. No, ehkä tyhjäntoimittaja oli vähän väärä sana kuvaamaan tätä, mutta kuitenkin.
"Harmi vaan, ettei se useimmista ihmisistä ole kauhean normaalia. Mut ei kait sillä mitään väliä ole. Friikkinä ne pitää mua muutenkin", Tristian kohautti olkiaan, asetti suljetun vesipullon vierelleen ja vilkaisi toista ruskeilla silmillään. "Mutta musta se on vaan ihan vitun tylsää tehdä kaikkia samoja juttuja ja hengata samoissa paikoissa kuin muut mun ikäset. Vaikka mä periaatteessa tykkäänkin hengata ihmisten kanssa ja tolleen, mut ei ne nuorisotalot tai puistot aina jaksa inpsaa. Ja sitä paitsi, jos hyvä tuuri käy, niin siel sun vakiopaikassa on jo joku toinen, jonka kanssa tulee sit hyvin juttuun tai jotain", Tristian selitti, eikä edes tajunnut alkaensa selittää jotain ihan omia juttujaan, joka tuskin edes kiinnostaisi toista kovinkaan paljon. Sellainen hän vain oli. Selitti joitain täysin turhia juttuja vain sen takia, että sai vain olla äänessä. Monet olivat varmaankin jo saaneet selville hänestä sen, että Tristian todellakin rakasti puhumista - ihan jopa muutaman tunnin tutustumisen jälkeen. Pojan oli toisinaan ihan mahdoton olla hiljaa ja kun hän pääsi vauhtiin, niin ei puhumisesta meinannut tulla loppua.

Tristian seivästi jälleen haarukkaansa hivenen salaattia, siirtäen sitten muutaman tomaatin rasian kannen päälle, koska ei niistä pitänyt. Poika ei todellakaan ollut ikinä oppinut syömään tomaattia, sillä niiden maku oli jotenkin... Outo. Tai lähinnä karvas ja ne sitäpaitsi ärsyttivät Tristianin kurkkua. Vaikka hän sitten muista kasviksista tykkäsi ja voisi periaatteessa pystyäkin syömään pelkästään kasvispainotteista ruokaa, niin raakoja tomaatteja hän ei todellakaan söisi ikinä. Kyllä ne joissain lämpimissä ruuissa meni, mutta ei muuten.
"Jep. Onpa hyvinkin. Max on just 26", Tristian hymähti. Noh, oliko se sitten kauhean outoa asua seitsemän vuotta vanhemman isoveljensä kanssa? Ei se ainakaan Tristianista ollut mitenkään erityisen kummallista, mutta joistain se kyllä oli. Ei Tristian kuitenkaan jaksanut näille alkaa selitellä, miksi hän asui veljensä kanssa. Asia kuitenkin oli sen verran arka ja yksityinen, ettei hän viitsinyt sitä ihan jokaiselle persoonalle alkaa selittää. Ainoastaan vain pojan lähipiirissä olevat ihmiset sekä lähimmät ystävät tiesivät pojan menneisyydestä jokaisen pienenkin yksityiskohdan. "Onko sit sullakin veli?" friikkipoika kysäisi kulmaansa kohottaen. Toinenhan oli kysynyt, että "Oliko sullakin veli", joten siitä nyt pystyi jotain päättelemään.
Smokeyn kertoessa hänen kysymykseensä vastauksen ja kysyi sitten uuden kysymyksensä perään, Tristian nyökkäsi hivenen.
"Eli sä olet tuollaisesta uusioperheestä, vai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Ihan kiva", Tristian sanoi ja hymyili hivenen apeasti. Toisella ainakin oli vanhemmat elossa, tai edes toinen. Eihän hän nyt todellakaan voinut tietää, missä tuon biologinen isä oli. "Ja Lontoossa oon asunut koko pienen ikäni. Enkä ehkä muualla haluiskaan asua muualla", Tristian kohautti olkiaan ja hymyili hivenen, seivästäen sitten haarukallaan muutaman fetan.

[Juu, eipä mitään :'DD]

Smokey avasi mehupullonsa ja hörppäsi vähän, katsahtaen sitten ympärilleen. Ilma oli kyllä varsin hyvä ja näytti parantuvan kokoajan. Jäbä hieraisi hieman silmiään ja käänsi sitten katseensa Tristianiin.
"Näinhän se meinaa olla - ja mä ainakin ite henkilökohtasesti haluun kokoajan kokea jotain uutta, joten aina ei jaksa viettää perjantai-iltoja vaan jossain nuorisotalolla tai pubissa, vaikka kyllähän niissäkin aina tapahtuu, mutta kuitenkin", Smokey vastasi ja kohautteli hieman olkiaan hymyillen samalla. Kyllä hän itse toki viihtyi kyseisissä paikoissa ja sai kyllä asioita tapahtumaan, mutta joskus teki mieli vain haahuilla päämäärättömästi mitä oudoimmissa paikoissa. Smokeylle tuli mieleen kaikki ne kerrat kun hän oli kavereidensa kanssa murtautunut kiellettyihin paikkoihin ja sekoillut teollisuusalueilla iltaisin, vaikkei olisikaan lupaa. Keesipää hymähti hieman ja laittoi pari kurkunpalaa suuhunsa.

Smokey katseli hetken mietteliäänä ympärilleen, mutta kiinnitti sitten katseensa seuralaiseensa tuon vastatessa hänen kysymykseensä. Punkkari nyökytteli hieman - hänelläkin oli kaveri joka asui vajaan kolmekymppisen isosiskonsa kanssa. Mikäs siinä.
"Jeah. Liam on 21", Smokey vastasi Tristianin vastakysymykseen. Poika vaihtoi vähän asentoa siinä kivitasolla ja haukkasi sitten taas salaattiaan. Oikeastaan Smokeylla oli jo jonkinlainen nälkä, sillä eihän hän ollut koulussakaan mitään ehtinyt syödä ja aamupala oli jäänyt aika vähälle. Keesipää vilkaisi toista kulmiensa alta tuon puhuessa uusioperheestä. Smokey kohautti kevyesti olkiaan.
"Jees, niin kai", hän totesi ja laittoi salaatissa olevan juustonpalan suuhunsa. Ainoa läheinen perheenjäsen Smokeylle oli Liam, sillä välit äitiin olivat etääntyneet ja isäpuolen kanssa kommunikointi oli melko vähäistä. Faijasta ei tarvinnut edes puhua ja Lily - noh, Lily oli ihan okei pikkusysteripuoli, kyllähän Smokey piti lapsista - nuo olivat jotenkin niin aitoja ja osasivat iloita pikkuasioistakin.
Smokey havahtui mietteistään Tristianin vastatessa asuneensa aina Lontoossa. Keesipää vastasi toisen hymyyn ja nyökytteli vähän, lävistäen sitten juuston ja salaatinlehden haarukkaansa.

Tristian oli myös huomannut, että ilma oli parantunut aika mukavasti entisestään ja aurinkokin alkoi hiljalleen näkyä harmaan pilvipeiton takaa. Ei enää näyttänyt ainakaan siltä, että olisi voinut alkaa satamaan, mutta brittiläinen ilmasto oli pirullinen. Sadepilvet saattoivat ilmestyä ihan tyhjästä ja sataa sitten vaikka puolipäivää putkeen. Tällaiset kuurot oli kyllä jo nähny ja olihan Tristian niihin tottunut elämänsä aikana ihan suhteellisen hyvin. Ei häntä haitannut sateessa liikkua ulkona tai yhtikäs missään. Olihan siinä tietenkin omat vaaransa, esimerkiksi vilustua, mutta sittenpä oli. Eihän ihmiset voisi tehdä yhtään mitään, mikäli pelkäisivät sen jälkeisiä seurauksista. Tristian oli ainakin paljolti sellainen ihminen, joka ensin teki ja sitten kärsi niistä seurauksista. Ei hän todellakaan jäänyt miettimään mitään kauhean pitkäksi aikaa, joten ei ollut ihmekkään, että hän joutui melko usein erilaisiin tapaturmiin. Esimerkiksi ihan vähän aikaa sitten pojalla oli ollut vasen käsi kipsissä, kun oli saanut älyttömän hyvän ajatuksen yrittää liukua skeittilaudalla eräiden ihan suhteellisen pitkien portaiden kaidetta alas. Ja Tristianhan ei todellakaan skeitannut, vaikka muutaman kerran oli laudalla olemista kokeillun, mutta ei todellakaan pystynyt moisiin temppuihin. Ihan kivat huudothan siitä sai Maxilta, mutta minkäs hän mahtoi yllytyshullulle pikkuveljelleen. Ja olihan hän jo täysi-ikäinen, eli sai käytännössä tehdä elämällään ihan mitä vain. Vaikka sitten murtaa käsi jonkun typerän tempun seurauksena.

"Näätkö sä sitten sun veljee usein? Ku ainaki sun puheesta ymmärsin, ettei se kotona ainakaan asu", Tristian kysäisi hymyillen hivenen, eikä edes ajatellut sitä, että moinen kysymys saattaisi osua henkilökohtaiseksi. Eihän hänellä todellakaan ollut hajuakaan toisen menneisyydestä - saatika siitä, mitä tuon veljelle edes kuului. Tristian tiesi näet monia ihmisiä, joiden veljet olivat esimerkiksi vankilassa tai eivät muuten vain nähneet näinä kovinkaan usein. Tai sitten eivät vain tulleet syystä tai toisesta näiden kanssa toimeen, joten eivät halunneet puhua koko asiasta. Tristian ei todellakaan pakottanut ketään puhumaan, vaan vaikeni, mikäli tilanne sitä vaati. Joskus poika vain tuppasi unohtamaan käytöstavat kokonaan ja saattoi sen takia heittäytyä erittäin uteliaaksi. Mutta kuten jo sanottu; Tristiania oli hyvin helppo käskeä pitää päänsä kiinni ja niin hän myös yleensä totteli.
"Oletko sä muuten kauankin Rasheella?" Tristian kysyi hymyillen hivenen, avasi jälleen vesipullonsa ja otti huikan siitä.

(( Sori, tuli lyhyt. Aivot ei vaan oikeen toimi näin myöhään enää XDD ))

Smokey nosti käden siniseen irokeesiinsä ja näpräsi hieman mietteliäänä yhtä pystyynnostetusta irokeesistä karannutta suortuvaa. Smokey oli vähän laiska keesinsä kanssa, kovin usein hän ei sitä nykyisin edes pystyyn jaksanut nostaa. Silloin tällöin mielessä kävi koko irokeesi pois vetäminen, mutta toistaiseksi hiukset olivat saadeet olla rauhassa - ihme kyllä kun otti huomioon useat muut herran hetkelliset päähänpistot. Tavallaan kundi ei kuitenkaan osannut kuvitella itseään ilman katseita kääntävää keesiään, vaikka ilmeisimmin se jossain vaiheessa saisikin lähteä.

Jätkä heräsi ajatuksistaan hieman säpsähtäen kun Tristian esitti kysymyksen hänen veljestään. Meni hetki ennen kuin kysymys läpäisi Smokeyn tajunnan. Poika rypisti vähän otsaansa ja hymähti sitten.
"Se on linnassa", hän totesi, "joten mä nään sitä aina kun on mahis, eli toisinsanoen vierailupäivinä." Smokey vilkaisi Tristianiin ja lävisti juustonpalan haarukalla. Ei Smokey kovin mielellään avautunut asioistaan, mutta ei hänelle tuottanut ongelmaa sanoa, että veli oli vankilassa, tai ettei hän ollut nähnyt isäänsä sitten tuon lähdettyä tai muuta - eivät ne olleet vaikeita sanoa ääneen, joten ei Smokeyta haitannut vaikka joku kyseli. Ei se häntä millään tavalla loukannut - vaikkeivat kysymykset olleetkaan mitään säähän tai vastaavaan liittyviä kepeitä small talk -kysymyksiä, niin ei Smokeylle tuottanut ongelmia kertoa sellaisista asioista. Siis tiettyyn rajaan asti tietenkin. Jäbä hörppäsi pullostaan.
"Onks sulla sit muita sisaruksia kun se sun broidi? Tai onks sulla muuta perhettä?" hän kysyi katsahtaen toiseen. Ainakaan Tristian ei ollut maininnut muita kuin veljensä. Smokey vilkaisi taivaalle hieman hymähtäen ja vajosi hetkeksi ajatuksiinsa. Toisinaan pojalla oli hassu tapa vain vajota omiin maailmoihinsa, vaikka hän muutoin olikin tosi värikäs ja sosiaalinen persoona. Smokeyn katse kuitenkin kohdistui Tristianiin jälleen, kun toinen esitti kysymyksen.
"Mä oon oikeestaan Irlannista ja sit Englantiin muutettuani asunu vähän ympäri Lontoota, mut tossa Rasheella me ollaan asuttu jotain - öö - neljä vuotta", Smokey kysyi käsiään heilauttaen. Keesipää hymyili toiselle ja katsoi tätä hetken, kunnes keskittyi salaattiinsa, "ootsä sit asunu muuallakin Lontoossa kun vaan tossa Devonilla?" Smokey esitti hetken kuluttua vastakysymyksen ja nosti katseensa pörrötukkaan se tavanomainen rento hymy huulillaan.

Tristian ei ehkä olisi pahastunut, mikäli Smokey ei olisi hänen esittämään kysymykseensä vastannut. Ja sitä hän kyllä epäili hetken aikaa, kun toinen piti lyhyehkön tauon. Siitä Tristian kyllä sai tietää ainakin sen, ettei toisen veljelle kuulunut ehkä sitä tavallisinta. Poika nyökkäsi hivenen, kun toinen kertoi tämän veljen olevan linnassa ja näkevän tätä sitten aina vankilan vierailupäivinä.
"Harmi juttu. Ootko sä sitten läheinenki sen kanssa?" Tristian kysäisi kohottaen aavistuksen toista kulmaansa ja sulki sitten salaattirasiansa kannen, asettaen sen sitten hänen vierelleen. Ei, salaatti ei todellakaan ollut vielä loppu - rasiassa oli ainakin yli puolet jäljellä. Pojasta vain tuntui, ettei hänellä ollut enää nälkä ja päätti sitten jättää salaatin mahdollisesti myöhemmäksi. Jos edes söisi sitä silloinkaan. Hän oli huomannut, että hänen ruokahalunsa oli nykyään melko pieni, mutta syy tähän oli täysin tuntematon. Joinain päivinä Tristianille saattoi riittää jopa yksi ateria, joka ei sekään ollut kovinkaan iso. Ehkäpä juuri joku kaupasta ostettu salaatti. Oli hän saanut kuulla riittävästi siitä, että ei syönyt tarpeeksi, mutta minkän poika sille mahtoi? Jos ei ollut nälkä, niin ei sitten kannattanut syödäkkään mitään. Max toisinaan repi pelohousujaan tämän asian suhteen, sillä tämä itse oli sellainen urheilullinen tyyppi, joka kävi juoksemassa melkein jokainen päivä ja söi terveellisesti sekä säännöllisesti. Tristian oli veljensä täydellinen vastakohta; lihaksiton, epäurheilullinen, eikä syönyt säännöllisesti. Terveellistä ruokaa Tristian pyrki syömään, sillä ei todellakaan halunnut lihoa, vaikka se hänen kannaltaan voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Tai ainakin Max ja muutaman pojan kaveri sanoi niin.

Tristian tarttui jälleen vesipulloonsa ja kiersi sen korkin auki, kunnes toisen kysymys pysäytti hänet totaalisesti. Ruskeat silmät tujottivat hetken aikaa eteenpäin, kunnes vilkaisivat nopeasti vieressä istuvaa Smokeytä, mutta kohdistuivat jälleen eteenpäin. Tuota hän ei nyt sinällään ollut odottanut, joten sai se Tristianin hiljenemään hetkeksi aikaa. Kysymys oli muutenkin melko arasta aiheesta, eikä poika todellakaan tiennyt, mitä hän siihen vastaisi. Totuuden? Jotain todella pelkistettyä? Vaihtaisi nopeasti puheenaihetta? Oli Smokey kuitenkin vielä sen verran tuntematon persoona, että Tristian voisi tälle kaikista arimman asian kertoa. Ehkä joitain pikkuasioita kyllä, kuten esimerkiksi sen, että hän sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja oli sitten siitä johtuen ollut noin neljä vuotta osastolla, jotta ei vain olisi tehnyt itselleen mitään pahaa. Mutta se, mikä tämän sai aikaan, oli sitten se asia, mistä poika vaikeni. Vai vaikeniko? Siitähän tosin tiesivät vain kaikki lähimmäi ihmiset, joihin lukeutuivat ainoastaan pojan isoveli sekä kaksi parasta ystävää.
"Joo... Oli mulla", Tristian viimein vastasi ja vilkaisi nopeasti keesipäätä. Ehkä olisi ihan liian varhaista kertoa tuolle, että hänen vanhempansa olivat kuolleet jo kahdeksan vuotta sitten. Kertoiko Tristian sitä toiselle ikinä, siitä hän ei todellakaan ollut varma. Piti vain antaa ajan näyttää, että tulisiko heistä edes kunnollisia kavereita vai ihan ystäviä. Tristian nieleskeli melko tiuhaan ja kurkussa oli puristava tunne. Yleensä kun otettiin hänen vanhempansa puheeksi, niin siitä eivät olleet kyyneleet kaukana. Eikä ollut kieltämättä nytkään, mutta Smokeynhän edessä Tristian ei tasan itkisi. Se olisi aivan liian nöyryyttävää.
"Kiva, mun ukki asui vissiin Skotlannissa ennen ku se kuoli. En kyl visiin sen luona käynyt kun muutaman kerran kakarana, mutta ihan sama", Tristian kertoi ja puri huultaan. Helvetti, hänen olisi parempi ryhdistäytyä. "Enkä oo asunu ikinä missään muualla kuin Devonilla", poika vielä kertoi ja vei sitten veipullon huulilleen.

Smokey siristi hieman silmiään ja katseli eteensä mietteliäänä. Lopulta poika laski salaattirasian hetkeksi käsistään ja alkoi kääntää sätkää. Tyhmäkin tajusi, että sitä röökiä tosiaan meni aivan liikaa - Smokeyn keuhkot melkein huusivat tuskaansa, mutta minkäs mahtoi. Keesipää asetteli purut rislan päälle ja pyöritteli sätkän kasaan vilkaisten sitten Tristiania tuon kysyessä Liamista.
"Jees. Se on läheisin ihminen mulle koko täs maailmas", Smokey totesi neutraalisti katsellen jonnekin yläviistoon. Totta kai hän pystyi esittämään välinpitämätöntä, mutta isoveljen vankilatuomiio tuntui tosi pahalta. Liam vaikutti niin kuihtuneelta ja kyseli surkealla, ilottomalla äänellä milloin mutsi olisi tulossa käymään - eikä mutsi juuri koskaan tullut. Rakastiko se nainen Lilyä enemmän kuin heitä? Smokey oli melko varma, että näin oli. Jätkä sytytti tupakan ja katsahti Tristianiin. Kyllä hän pystyi puhumaan Liamista, ei siinä mitään - kaikesta puhuminen oli okei niin kauan kun ei menty liian syvälle - Smokey ei tahtonut päästää ketään turhan lähelle. Mielummin hän esitteli kaikille sen rempseän ja rennon, yllytyshullun itsensä, sillä sellainenhan hän olikin.

Smokey veti keuhkoihinsa savua ja hörppäsi mehuaan, katsahtaen sitten Tristianin suuntaan tämän vastatessa. Tristianin puheista päätellen tuon muu perhe oli kuollut, mutta Smokey ei kysellyt enempää koska Tristian ei näyttänyt erityisen innostuneelta kertomaan. Eikä Smokey todellakaan halunnut udella liikoja - hän itse vihasi niitä ihmisiä, jotka tunkivat nenänsä joka paikkaan ja muiden asioihin. Hän itse ei ollut sellainen. Keesipää tyytyi siis vain nyökkäämään, ei Tristianin hänelle tarvinnut kertoa kun vastahan he olivat tavanneetkin, eikä muutenkaan.

Punkkari tarkkaili toista silmäkulmastaan ja puhalsi savurenkaan ilmaan. Tristianin kuitenkin siirtyessä puhumaan Skotlannista ja ukistaan sekä muusta, Smokey vilkaisi vähän ympärilleen nyökytellen.
"Onks se jees paikka asua? Devon siis? Vaikuttaa ainakin", Smokey sanoi ja käänsi harmaiden silmiensä katseen toiseen. Keesipäinen imaisi tupakkaansa ja karisti pienellä liikkeellä tuhkia jalkojensa juureen, suoristaen sitten jalkansa siinä korokkeella.

Tristian oli todellakin hyvillään siitä, ettei toinen ollut alkanut kysellä asiasta yhtään sen enempää. Tästä sitten kävi ilmi, ettei Smokey todellakaan ollut luonteeltaan järin utelias ihminen, eikä todellakaan kysellyt lisää tietoa, mikäli toinen näytti siltä, ettei halunnut asiasta puhua. Sitä piirrettä Tristian arvosti ihan oikeasti ihmisessä, sillä hän itsekin pyrki olemaan tällainen mahdollisimman paljon. Joskus vain sattui tahattomia lipsahduksia, joille ei vain yksinkertaisesti voinut mitään. Sitten ihmiset sulkeutuivat kokonaan, koska pitivät Tristiania uteliaana naapurinakkana, jolla ei ollut mitään muuta elämää. Kyllä, hän oli sellainen utelias naapurinakka kun sille päälle sattui ja sai ihmisiä kaikkoamaan ympäriltään, mutta yleensä hän pyrki hillitsemään tämän puolen itsestään. Jotkut hänen tuttavansa olivat sanoneet, että pojan energisyys vain sai hänet puhumaan ihan mitä vain sylki suuhun toi ja kuulostamaan hivenen uteliaalta.

Smokey kuitenkin oli kertonut, että tämän veli oli tälle tärkeintä tässä koko maailmassa, Tristian ymmärsi hyvin tuota. Niin se hänelläkin meni, vaikka ei sitä aina uskoisi. Max nyt kuitenkin oli lähes ainoa ihminen, joka hänellä oli. Mikäli niitä muissa maissa asuvia sukulaisia tai kavereita ei laskettaisi. Tristian sai olla onnellinen, että hänellä oli ihan suhteellisen iso kaveripiiri, vaikka tällainen erikoinen kulkija olikin. Hänen kaveripiiriinsä kuului monia samanlaisia, mutta myös sellaisia, jotka eivät todellakaan suostuneet kaikkiin hulluimpiin temppuihin, vaan katsoivat pikemminkin sivusta. Ja soittivast sitten ambulanssin, mikäli jotain pahempaa tapahtui.
Tristian virnuili hetken itsekseen ja vilkuili sitten taivasta. Pilvet olivat väistyneet ihan kiitettävän paljon ja aurinko alkoi pilkistellä niiden takaa. Tristian todellakin toivoi, että tänään ei enää sataisi. Eipä sitten toisenkaan tarvinnut sateessa Rasheelle tarpoa, vaikka ei hän tietenkään toivonnut toisen lähtevän vielä. Ja onneksi he olivat Devonilla, että jos vaikka alkaisi sataaa, niin voisi Smokey tulla turvaan heille ja lähteä vasta sateen loputtua. Olisikohan Max tullut jo kotiin? Tristian kaivoi mustan, pahasti rikkinäisen kännykkänsä farkkujen taskustaan ja vilkaisi kelloaan. Eihän se ollut paljoa mitään, joten Max pääsisi töistä vasta vaikka kuinka monen tunnin päästä. Yleensä pääsivät töistä lähes samoihin aikoihin, mutta kun Tristian oli lähtenyt tänään hivenen aiemmin pois. Ehkä olikin hyvä, että hän ei ollut mennyt kotiin, sillä Max aivan varmasti olisi ihmetellyt, miksi Tristian olisi ollut kotona ennen tätä. Koska vaikka heidän työaikansa päättyi lähes samoihin aikoihin, oli Tristianilla usein tapana käväistä jonkun matkan varrella asuvan kaverinsa kotona ja saattoi sitten viipyä tämän luona useamman tunnin. Eikä se yleensä Maxia haitannut - saipa tämä sitten kutsua tyttöystävänsä kylään ja kuherrella tämän kanssa ihan rauhassa. Se taisikin olla yksi syy, miksei Tristian viihtynyt aina kotonaan. Oli suorastaan inhottavaa katsoa, kuinka isoveli imi parhaillaan tyttöystävänsä kieltä irti olohuoneen sohvalla, kun itse vaikkapa yritti syödä keittiössä. Eikä se pelkästään johtunut siitä, että Tristiania ällötti, vaan oli siinä muutakin. Ehkä Tristiania sitten hivenen kirpaisi se, että Maxilla oli joku erityinen, mutta hänellä ei sitten ollut ketään. Tietenkin, yhden illan juttua oli ollut jo jonkin verran - poika oli raahannut kotiinsa niin miehiä kuin naisiakin, joka taas oli saanut suonen sykkimään Maxin ohimossa. Tämä itse kun ei ollut mikään yhden illan juttujen lähin ystävä ja kyllä Tristian tiesi, että tätä ällötti hänen seikkailunsa miesten kanssa. Tuossa nyt oli hivenen homofoobikon vikaa, mutta poika oli päättänyt, ettei välittäisi siitä.
"Devon on ihan jees paikka asua. Ei siellä ihmiset ole liian köyhiä, mutta ei kyllä järin rikkaitakaan. Ei siellä ehkä ole nii paljon juoppoja ja nistejä, kun Rasheella, mutta kyllä niitäkin on", Tristian kertoi ja katseli sitten Smokeytä pitkään. "Ja sit tietty siel on niitä, jotka ovat vain saaneet jonkinmoisen nistin tai juopon maineen. Ja mä voin itse ilmottautua moiseksi. En ees tajuu, miksi, mutta kai se on se naapurin akka, joka on muutaman kerran nähnyt mut ja mun kaveriporukan pienissä ja sitten vetänyt siitä joitain johtopäätöksiä. Ja sitten tietty kailottanut asiaa ympäri katua ja aina kun mummo kävelee mua vastaan, nii se vaihtaa kadun toiselle puolelle", Tristian selitti naurahdellen ja katsoi toista silmiin.

Smokey veti vielä yhdet sauhut tupakastaan, heittäen sen sitten käsistään. Alhaalla kadulla kiisi poliisiauto ja ambulanssi pillit vinkuen. Niin noh - ehkä Lontoon yleisin ääni. Suurkaupungeissa sattui kokoajan. Smokey hymähti hieman ja venytteli vähän käsiään. Hän piti Lontoosta ihan kohtalaisen paljon, ei hän tänne välttämättä aikonut loppuiäkseen jäädä - olisi hienoa vaan kierrellä siellä täällä, mutta Lontoo oli kuitenkin jees. Aina toisinaan sitä kaipasi Irlantiin, vaikka siitä todella oli kauan kun hän viimeksi oli siellä asunut. Mutta ainahan vanhoja muistoja kaipasi, enemmän tai vähemmän - ainakin niitä positiivisia. Smokey kaipasi lapsuuttaan, tavallaan. Tai hän kaipasi sitä aikaa kun he olivat Liamin kanssa olleet pieniä ja riehuneet futismatseissa ja tehneet kaikkia pikkuilkeyksiä. Se oli ollut pitkään ennen Liamin pirisekoiluja ja rikollisuutta sekä ongelmia. Keesipää hymähti hieman ajatuksilleen.

Smokeyn katse kävi Tristianissa tuon vastatessa kysymykseen Devonista. Punkkari nyökytteli kevyesti. Asui hänellä itsellään joitain kavereita näillä kulmilla ja paikka vaikutti ihan ookoolta. Tosin ei Smokeylle se asuinalue niin olennainen asia ollut, itsekin kun hän tuntui olevan niin vähän kotona ja enemmän sekoilevan siellä täällä.
"Niin, kuulostaa tutulta", Smokey kommentoi toisen puheille maineesta. Keesipää hymyili ja vilkaisi ympärilleen, "ihmiset vetää helvetin helposti ihan omia johtopäätöksiä", jätkä myönteli. Häntä pidettiin joissain piireissä samanlaisena kuin Liam - tavallaan isobroidin sekoilut ja maine olivat vaikuttaneet häneenkin. Ja Liamilla oli kohtalaisen paljon vihamiehiäkin, joten aina Smokeytakaan ei katsottu hyvällä koska hän oli tuon pikkubroidi. Tosin ei Smokey jaksanut välittää - tottakai joskus vitutti tapella, ei Smokey varsinaisesti ollut väkivallan kannalla, vaikka toki hän aina laittoi takaisin. Ja noh - vanhemmat ihmiset saattoivat katsoa pitkään tai vaihtavan kadunpuolta vain nähdessään keesipään ulkomuodon. Sellainen oli hassua - olihan Lontoo kuitenkin täynnä ties minkänäköisiä ihmisiä. Jätkä raapaisi niskaansa ja katseli ympärilleen. Kauempana näkyi muutama tumma pilvi, vaikka muutoin aurinko pilkistelikin pilvien takaa.
"Meinaakohan se sataa tänään", Smokey hymähti hieman ja haukkasi vielä salaattiaan. Nälkä oli lähtenyt ihan hyvin. Poika hörppäsi mehuaan ja vaihtoi hieman asentoa korokkeella.

Tristian huokaisi ja heilutteli hivenen jalkojaan ilmassa. Korviin kantautui jonkun hälytysajoneuvon pillin ulina, joka kuului hetkellisesti aivan sen kerrostalon kohdalla, jonka katolla he istuskelivat. Ääni kuitenkin loittoni hiljalleen, mutta se kyllä kaikui ihan kiitettävästi talojen seinissä. Ilmeisesti jossain joku mummo oli saanut sydänkohtauksen tai sitten jossain oli tapahtunut ryöstö. Olikohan Tristian laittanut levykaupan ovet tarpeeksi hyvin lukkoon? Poika mutristi hivenen huultaan, mutta kuitenkin hymähti itsekseen. No, eiköhän hänen kännykkänsä olisi soinut ihan aikoja sitten ja toisessa päässä karjuisi erittäin vihainen työnantaja. Saisikohan Tristian potkut, jos hän olisi laittanut ovet lukkoon huolimattomasti ja sinne murtauduttaisiin? Olisiko se hänen syy? Luultavasti... Tristian virnisteli paljon leveämmin kuin aiemmin, vaikka tuskinpa siinä siinä tilanteessa olisi mitään naurunaihetta. Ja näyttihän tämä vähän pimeältäkin. Sillä tuskinpa Smokey oli mikään ajatustenlukija, joten ei ihmekkään, jos tämä pitäisi häntä hulluna hänen virnistellessään yksikseen. Ei kyllä olisi ensimmäinen kerta Tristianin elämässä. Oikeastaan, häntä oli sanottu hulluksi todella monta kertaa näiden muutamien vuosien aikana. Vaikka ei hän nyt sinällään edes ollut. Hän vain sattui sairastamaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja sen takia pojan käyttäytyminen saattoi... No, ei tuntua aina kovinkaan järkevältä. Ja automaattisesti hän oli sitten hullu muiden ihmisten silmissä. Ärsyttävää, mutta minkäs sille mahtoi. Ihmiset vetivät ihan liian helposti omia johtopäätöksiä. Ihan niin kuin Smokey sanoikin.
"Kaiketi siihen on sitten ajanmyötä tottunut. Tai ei se ainakaan mua kauheasti häiritse enää. Siis ainakaan, jos ne vetää johtopäätöksiä musta itsestään. Oon vaan niin jo tottunut", Tristian kohautti olkiaan ja katsoi sitten vieressään istuvaa keesipäätä. "Mutta ei se sitten ole kivaa, jos vaikkapa sattuu väärään paikkaan ihan väärään aikaan ja saa syyt niskoilleen tai jotain. Vaikka ei oikeesti ois tehny mitään. Niinkin mulle on käynyt tosi monta kertaa. Ja se johtui ainoastaan siitä, että ne veti omia johtopäätöksiä asioista", Tristian selitti ja sipaisi sitten hivenen tummaa otsatukkaansa pois vaaleanruskeiden silmiensä edestä. Tristianista saattoi huomata melko helposti, että hänen käyttäytymisensä oli muuttunut. Poika näet selitti toiselle asioita silmät kiiltäen ja suupielillä oleva virne oli muuttunut entistä leveämmäksi. Hänestä olisi jopa voinut uskoa, että poika oli nauttinut jotain piristävää, mutta ei. Ainoastaan kaupan valmista fetasalaattia ja vettä. Sellainen pojan sairaus vain oli. Se sai mielialat vaihtelemaan todella nopeasti, ääripäästä toiseen. Ja nyt hänellä oli ilmeisesti taas se nousukausi, jolloin paikallaan pysyminen tuotti hankaluuksia. No, ehkei hän nyt alkaisi täällä riehumaan tai juoksemaan ympyrää, jonka avulla hän sitten sai toisinaan purettua turhaa energiaa. Ei hän todellakaan halunnut Smokeyn pitävän häntä yhtään enempää hulluna ja karkoittaa tämän sitten lopullisesti Devonilta.

Toinen kuitenkin puhui jotain mahdollisesta sateesta ja niinpä Tristiankin katsahti taivaalle. Kyllä vain. Vaikka aurinko pilkistelikin pilvien takaa, niin kyllä kauempana oli erotettavissa muutama tummempi sadepilvi.
"Hyvin mahdollista. Se on tää brittiläinen ilmasto. Aina vaan sataa", Tristian hymähti ja katseli toista hymyillen. "Se on vaan sitten vähän paskempi homma sun kannalta, jos meinaat joskus kotiis Rasheelle lähteä. Vaikka, ei kai sitten sateessa käveleminen niin kauheeta ole", poika kohautti olkiaan ja katseli taivalle.
"Niin. Tai voit sä sitten tulla meille vähäksi aikaa hengaa, jos näyttää siltä, et alkais sataa", Tristian tokaisi ja kaivoi sitten olkalaukustaan tupakka-askin sekä vihreän sytkärin. Tupakka syttyi varsin nopeasti ja poika veti siitä ensimmäiset sauhut. Voi, että se teki sitten hyvää syömisen jälkeen.
"Soitatko sä mitään soitinta?" Tristian sitten päätti kysyä ihan älyvapaan kysymyksen, vaikka tuskin sillä tiedolla ikinä mitään tekisi. Hänen oli vain pakko saada puhua jotain, joten miksei sitten?

Smokey pyöritteli mehupulloa käsissään mietteliäänä. Mitähän kello oli? Jäbä ei jaksanut kaivaa kännykkäänsä esiin, joten asia jäi arvoitukseksi. Eipä sillä niin väliä, Smokey ei tahtonut elää kellonaikojen mukaan. Miksi olisi pitänyt? Aikakin oli vain jonkun valopään keksintö, joka rajoitti ja ohjaili ihmisten elämää. Smokey hymähti. Hän itse rakasti sitä kun vaikka iltaisin saattoi vain istua parin bissen kera jonnekin kivalle paikalle, poltella vähän ja vaan olla - ilman ajatusta kellosta ja ajasta. Jotenkin oli kiva pysähtyä - jopa Smokeyn kaltainen sekoilija rakasti sellaista rauhoittumista. Keesipää heitti pullon ilmaan ja nappasi sitten käsiinsä, kiertäen korkin auki ja ottaen pitkän hörpyn.

Katse käväisi Tristianissa tuon todetessa johtopäätösten vetoon tottumisesta. Smokey nyökkäsi.
"Yeah, mä en ainakaan jaksa ees välittää nykyisin - siinäpähän ajattelevat mitä haluavat", hän hymähti kohauttaen olkiaan. Olisi kai aika surkeaa jos eläisi muiden mielipiteiden mukaan ja ottaisi itseensä jokaisesta pikkujutusta. Sinällään Lontoossa oli helpompaa, että täällä tosiaan kulki mitä omituisemmannäköisiä ihmisiä, joten ei saanut niin paljon katseita osakseen, kuin vaikka jossain pikkukaupungissa. Keesipää haukotteli hieman ja vilkaisi vähän ympärilleen.
"Jeah, sateessa on joskus ihan jees kävellä, vaikka kieltämättä tähän säätilojen kokoaikaiseen vaihteluun on vähän kyllästynyt", Smokey sanoi viitaten toisen sanoihin. Noh, meri-ilmasto oli mitä oli, satoi paljon ja talvella oli aika rumaa, mutta samapa tuo. Ei Smokeyta vesisade haitannut. Vaikka kieltämättä hän haaveili joskus matkustavansa käymään jossain lämpimässä, mutta niin, tuskin hänellä koskaan olisi rahaa matkustella. Sinitukkainen hymähti hieman ja käänsi katseensa Tristianiin tuon esittäessä kysymyksen.
"Hmm, soitin mä joskus rumpuja, mut nyt on vähän jäänyt. Ja sit jonkun verran osaan kitaraa rämpytellä", hän vastasi toiselle, "entäs sä?" Smokey katsoi Tristiania harmailla silmillään, "millasta musiikkia sä ylipäätänsä kuuntelet?"

Tristian nyökytteli toiselle, vaikka ei nyt oikeastaan tuota edes katsellut. Pikemminkin vaaleanruskeat silmät oli kohdistettu suoraan eteenpäin, mutta kyllä hän sivusilmällä näki sinisen irokeesin omaavan seuralaisensa. Tai no, mikäli tässä voisi edes seuralaisesta puhua. Kuulostaisi sitten lähinnä siltä, että pojat olisivat treffeillä tai jotain muuta sellaista. Jossain paljon lähemmässä tai tiiviimmässä kontaktissa. Johon he tuskinpa tämän päivän aikana joutuisivat. Tai, niin... Eihän sitä koskaan tietänyt. Pörrötukkainen vilkaisi Smokeyta päästä varpaisiin ja hymähti sitten. Hänen oli kyllä pakko sanoa, että komean keesin omistavat ihmiset olivat aina kiehtoneet häntä jonkin verran. Tai oikeastaan, aika paljonkin. Vaikka ei nyt irokeesi ollut kamalan harvinainen näky Lontoon kokoisessa kaupungissa, tai varsinkaan sellainen värjättynä shokkivärein. Kyllähän Tristian itsekkin väreillä leikki, eikä todellakaan ollut yllätys, jos hän kävelisi kaupungilla hiukset sähkönsinisinä. Eikä siitä ollut kamalan paljon aikaakaan, kun Tristian oli värjännyt hiuksensa sinisistä mustaksi. Voisi luulla, että tällainen jatkuva värjääminen teki pahaa kukkarolle, kuin hiuksillekin, mutta eipä poikaa jaksanut kiinnostaa. Hän vain tykkäsi leikkiä shokkiväreillä ja kauhistuttaa veljeään sekä tämän tyttöystävää. Nämäkin olivat sellaisia tylisä ihmisiä, jotka eivät sitten ymmärtäneet näitä Tristianin päähänpistoja sitten ollenkaan.

"Niinpä niin. Varmaan ihmiset on kyllä tottunut tähän ainaiseen sateeseen", poika kohautti naurahtaen olkiaan ja katseli taivaalle. Hän vei tupakan mietteliäänä huulilleen ja pyöräytti alahuulessaan olevaa huulikorua. Aurinko pilkahteli pilvien takaa, mutta kyllä sekin varmaan kohta häviäisi. Kaukana olevat, hyvin tummat pilvet ajan myötä lipuisivat tähän heidän yllensä ja sitten sataisi.
Toisen kertoessa, että tämä oli kyllä tämä oli soittanut rumuja joskus ja kitaraakin tämä osasi rämpytellä, jonka takia Tristian hymähti. "Mä ite oon aina ollut musiikillisesti niin lahjaton, että ihan itkettää. Kyllä mä joskus olen yrittänyt kitaraa soittaa, mut eihän siitä mitään tullut. Ihan turhaan hommasin sen akustisenkin, ku nytkin se on vaan mun huoneen nurkassa pölyttymässä. Pitäis vissiin kohta myydä pois, jos sais vaikka vähän rahaa", Tristian kohautti olkiaan ja mietti samalla, missä saisi myytyä moisen pelin mahdollisimman nopeasti. "Ei sulla olisi moiselle käyttöä?" poika sitten kysäisi ja hymähti hivenen. No, jos tuo kerran osasi kitaraa jonkin verran soittaa, niin kaiketi tällä oli oma kitara. Vaikka, mistähän sitä koskaan tiesi. Ja olisihan se hyvä olla varakitara, jos se vanhempi sattuisi menemään rikki tai jotain...
"No, mähän oon töissä musakaupassa, niin siellä kyllä tulee kuunneltua ihan musiikkia laidasta laitaan. Mutta vapaa-aikana yleensä stereoista soi joko punkkia tai sitten jotain leppoistaa reggaeta, tai sitten skata", poika hymähti ja käänsi katsomaan Smokeyta. "Ja munhan oisi varmaan turha kysyy samaa sulta, kun mähän sain jo jonkinlaisen ensivaikutelman sun musamausta tuolla kaupassa. Ja yhdistettynä sitten se vielä sun ulkonäköön", poika hymähti, vaikka mistä sitä koskaan tiesi. Eihän kukaan voinut tietää, mitä ihminen kuunteli, vain tämän ulkonäön perusteella. Mutta Tristian heitti vain villin veikkauksen. Toinen korjatkoon sitten, jos se meni ihan metsään.

Smokey nojautui hieman käsiensä varaan ja katseli taivaalle silmät vähän sirrissä. Pari bisseä olisi kelvannut nyt. Jäbä hymähti - siitä hän piti, kun he kaveriporukalla istuivat jonnekin ja korkkasivat parit kaljat ja jauhoivat paskaa. Se oli jotenkin rentoa. Vähän sama homma oli pösyttelyn kanssa - jointti maria tiettyinä hetkinä kevensi meininkiä sopivasti. Keesipää haukotteli vähän ja hörppäsi mehua pullostaan, kääntäen sitten katseensa pois taivaalta. Hänellä ei ollut mitään suunnitelmia täksi päiväksi. Periaatteessa voisi suunnata keskustaan päin tai jotain. Kotona nyhjääminen ei ainakaan ollut ihan Smokeyn juttu.

Smokeyn huulilta karkasi pieni haukotus jätkän katsellessa ympärilleen melko mietteliäänä. Jotenkin hän kaipasi jotain tekemistä ja lopulta paremman puutteessa sinitukkainen alkoi rummuttaa polviaan. Smokey omisti kasan mitä oudoimpia tapoja, ja sinällään oli ihan hyvä, ettei hän alkanut niitä toteuttaa siinä nyt, vaan tyytyi ihan vaan polvien rummutteluun. Periaatteessa Smokeysta ajateltiin jo kaikenlaista hänen ulkonäkönsä takia, mutta pikkujutut herran luonteessa toivat vielä lisää maustetta siihen kaikkeen. Poika hymähti hieman huvittuneena. Noh, jokainen olkoon millainen halusi.

Smokey käänsi harmaiden silmiensä katseen Tristianiin tuon puhuessa kitarasta.
"Jeah, iteki opettelin soittamaan skittaa vaan biisien mukana, ei meillä mihinkään soittotunteihin varaa oo. Mut nyt en oo kyl aikoihin soitellu", hän totesi, "No joo, löytyy kyl kitara ihan kotoo, eikä ois kyllä yhtään massiakaan uutta ostaa, mut toivottavasti saat sen kaupattua", punkkari jatkoi ja hymyili sitä rentoa Aidanmaista hymyään. Niin no, kyllähän Liamin vanha akustinen melko käyttämättömänä oli pysynyt viimeisen parin vuoden ajan - vaikka Smokey aina joskus koittikin vähän soitella. Hänellä ei oikein riittänyt kärsivällisyys siihen, eikä kotona istuminen ollut edelleenkään hänen juttunsa. Mielummin hän juoksenteli ulkona.
"Mmm, nojoo, aika paljon kasikyt ja ysikyt luvun punkia menee, ja sit psychobillyä, skata... Jotkut rap-artistit on kans jees", Smokey hymähti ja raapaisi niskaansa. Poika hörppäsi mehuaan ja pyöritteli pulloa hetken käsissään, vilkaisten sitten ympärilleen.
"Mitäs sä tänään meinasit?" hän kysyi kohta koska hiljaisuus ei ollut Smokeyn lempparijuttu. Jäbä hieraisi vähän silmiään ja keskitti sitten katseensa Tristianiin.

Tristian hymähti ja katseli sitten, kun Smokey rummutteli käsillään reisiensä pintaa. Hänestä Smokey vaikutti todella mukavalta tyypiltä ja Tristian halusi ilman muuta tutustua toiseen paremmin. Varsinkin, kun keesipää ei pitänyt häntä suurimman luokan friikkinä tai muuten vain epätavallisena ihmisenä. Ainakaan toivottavasti. Moisia luuloja oli ihan suhteellisen monella ihmisellä ja saatoivatpa nämä myös alkaa kartella nuorukaisen seuraa, kun hän oli muka käynyt liian puheliaaksi ja kertonut outoja juttuja. Eivät ne Tristianin mielestä olleet outoja, vain niistä tavallisimmista jutuista poikkeavia. Yleensä ne jutut olivat niitä kaikkein mielenkiintoisempia, sillä niitä ei ihan joka päivä kuullut. Okei, joskus ne menivät hivenen yli, mutta eiköhän kaikki mennyt joskus.

"No voi perse. Ois just nyt ollu vähän ylimääräiselle käyttöä. Pitäis saada uusia vaatteita ja nää kengätkin on pohjasta ihan paskana", Tristian kohautti olkiaan ja näytti toiselle kenkäänsä. Pohja oli melkein kantapäästä irti ja jos satoi, niin tuppasi se vesi menemään niistä sisään. Eikä todellakaan ollut kiva olla märissä sukissa koko helvetin työpäivä. Onneksi poika oli kuitenkin moiseen osannut varautua ja piti aina ainakin yhdet ylimääräiset sukat työpaikalla. Eikä hän tosin kieltänyt sitä, etteikö hänellä olisi ollut siellä muitakin vaihtovaatteita - ihan vain varmuuden vuoksi.
"Mut kaiketi mä sen saan joskus myydyksi. Onneksi mun pari kaveria tuntee aika paljon sellaisia ihmisiä, jotka soittaa kitaraa. Ehkäpä se menee sit niille", Tristian kohautti hymähtäen olkiaan ja heilutteli sitten jalkojaan ilmassa. Olo alkoi olla hänellä jokseenkin levoton ja pian pojan olisi varmaan pakko nousta ylös hivenen kävelemään. Tai ehkei käveleminen ihan riittäisi tässä vaiheessa. Juokseminen voisi tehdä ihan hyvää.

Poika nyökkäili hyväksyvästi toisen vastatessa siihen musiikkia koskevaan kysymykseen. "Mä arvasin", hän tokaisi ja virnisti pienesti, kuin se olisi ollut joku isokin juttu. Poika vain tykkäsi todella paljon siitä, että hänen arvelunsa olivat osuneet oikeaan - oli sitten kyse kuinka pienestä asiasta tahansa. "Mutta mikäs siitä. Punk on hyvää. Ja samoin ska", poika kohautti olkiaan.
Sitten toinen tiedusteli sitä, mitä poika aikoisi tehdä vielä tänään. "En mä oo varma. Kaiketi voisi tossa lähibaarissa kattomassa, jos sieltä vaikka löytyis jotain seuraa. Mä en tykkää nukkuu yksin", Tristian kertoi ja katseli sitten suoraan eteenpäin. "Tai, enhän mä nyt silleen nukukkaan yksin, kun kuitenkin asun Maxin kanssa samassa kämpässä. En vaan oikeen jaksa innostua asialle, että yrittäisin sen kainaloon tunkea. Ja tuskin sekään nyt ihan kauheesti. Tai se sen tyttöystävä", poika puheli hivenen virnistellen ja käänsi sitten katseensa keesipäähän. Tristian kaipasi toisen ihmisen läheisyyttä joskus ihan liikaakin, että hänen oli vain yksinkertaisesti pakko mennä baariin ja iskeä sieltä joku, joka voisi viettää yönsä hänen kanssaan. Poika oli jäänyt elämässään vaille äitinsä läheisyyttä, että hänen oli hoidettava puutosta näin vanhemmalla iällä. Kun ei nyt mitään suhdettakaan ollut.

Hetken vielä siinä istuttuaan, hän hyppäsi seisomaan. Se levottomuuden tunne oli käynyt lähes sietämättömäksi ja Tristianin oli pakko saada tehdä jotain. Ihan sama, vaikka Smokey pitäisi häntä tämän jälkeen ihan tärähtäneenä yksilönä... Jota hän kieltämättä olikin hivenen.
"Älä kuule yhtään pelästy sitä, mitä mä teen nyt", Tristian päätti varoittaa, ettei toinen ihan oikeasti luulisi hänen seonneen lopullisesti ja hälyttäisi vaikkapa apua. Friikkipoika näet lähti nopeaan juoksuun ympäri kattoa ja lisäsi vauhtiaan hetki hetkeltä. Silmät painuivat nautinnollisesti kiinni, kun hän tunsi viileän tuulen vasten poskiaan ja kädet oli levitetty sivuille, kuin joksikin linnun siiviksi. Tämä saattoi näyttää ulkopuolisen silmin todella oudolta, mutta Tristianille sekä hänen läheisilleen tämä oli normaalia.
Poika juoksenteli vielä ainakin viisi minuuttia ympäriinsä, kunnes pysähtyi noin katon keskikohdalla ja heittäytyi sitten voipuneena maahan istumaan. Jalat hän heitti suoraksi ja nojasi käsillään taaksepäin. Hengitys oli raskasta ja sydän pumppasi verta ennätystahtiin.