Spotlights follow every single move

/ Samara tyttönsä kanssa < : /

Lovere oli rikkaiden ja hemmoteltujen keidas, täydellinen paikka tuhlata rivimiehen vuosiansiot muutamassa tunnissa. Täynnä kauppoja, joissa sukista sai maksaa satasen eikä sisään ollut asiaa ilman merkkivaatteita, pulleita lompakkoa ja rikasta perhettä. Ei siis ollut ihmekkään, että kaikkien niiden ostoskassien kanssa ympäri seilaavien ökyrikkaiden joukossa Jeffrey tunsi olonsa äärettömän vaivautuneeksi. Mies ei parhaimpina päivinäänkään sopinut yellowlaisten joukkoon, hänestä ei koskaan saisi trimmattua pesunkestävää hienostomiestä, joka kulki ympäriinsä hiukset silotettuna ja viidensadan päärmätyissä farkuissa. Hän erottui joukosta jo ruumiinrakenteensa puolesta, puhumattakaan tatuoinneista, jotka peittivät molempia käsivarsia ja rystysiä, rintakehää, kaulaa ja osaa kasvoistakin. Aluksi siilipää oli koittanut piilotella tatuointeja, hän oli kuitenkin todennut sen mahdottomaksi ja luopunut ajatuksesta. Nytkin päälle vedetty valkoinen t-paita oikein esitteli kuvioituja käsivarsia. Bensatahraiset ja rähjääntyneet farkut sentään jättivät näkymättömiin ne muutaman jalkoihin hakatut kuvat, mutta vahvistivat sängen ja siilitukan lisäksi pultsarivaikutelmaa entisestään.

Kuten arvata saatto,i ei mies ollut Loveressa omasta tahdostaan. Kuuliaisena poikaystävä hän oli kuskannut Sonjan paikalle käskyn käydessä, vain tullakseen hylätyksi heti kättelyssä. Nainen oli singonnut kauppaan ja käskenyt odottamaan hetken, ja hetki venyisi tuntikausiksi jos vanhat merkit paikkansa pitivät.
Jeffrey oli tehnyt jo kaiken, mitä Loveressa saattoi tehdä; ostanut tupakka-askin ja istunut paikallaan kyllästyneenä. Mies oli lukenut tupakka-askin varoituksen ainakin miljoona kertaa, istunut paikallaan, soittanut "työpuhelut" ja istunut vähän lisää. Mikään kaupoista ei näyttänyt siltä, että miehellä olisi niihin mitään asiaa. Hän ei ollut rikas, Sonja oli, tai oikeastaan tuon isä oli. Jeff oli Sonjan isän kanssa jo valmiiksi niin huonoissa väleisä, ettei uskaltanut tuhlata tuon rahoja senttiäkään. Parempi kyllästyä kun heittää veivinsä ennenaikaisesti. Ei sillä, että siilipää olisi voinut edes kuvitella itsensä siistiin pukuun tai kiillotettuihin nahkakenkiin.

Puolen tunnin odottamisen jälkeen Jeffrey päätti viimein suunnata tupakkahuoneelle. Kuinka loistava keksintö - eihän rikkaiden nyt sopinut seistä ulkona auringonpaisteessa polttamassa.

// Hihii :3 //

Nuori vartijaneito oli silmin nähden helpottunut, kun viimein pääsi ihmisvilinästä turvaan valvontakopperoon, kahvitauon aika. Valitessaan ovella oikeaa avainta avainnipustaan, ovi aukeni ja tauolla ollut Eric oli vähällä törmätä häneen.
"Hei, Lucy", Eric tokaisi hajamielisesti, väisti ovelta ja sitten jo syöksyikin kiireisin askelin kohti määränpäätään.
"Hei vaan", Lucy mutisi kulmat kurtussa vetäessään oven perässään kiinni. Vähän taaempana pari ihmistä tutki valvontakameroita enemmän tai vähemmän innoissaan, mitä nyt kumpainenkin kaljamahainen miehenköriläs röhähtivät välillä raikuvaan nauruun. Lucy heilautti näille kahdelle kättään ja suuntasi oitis pieneen "keittiötilaan", joka tosin koostui vain yhdestä tasosta, lavuaarista, minijääkaapista, pienestä pöydästä ja parista hassusta tuolista. Tasokin oli melko mitätön, ja kaikenlisäksi sen valtasi lähes kokonaan kivikautinen mikro seuranaan kahvinkeitin. Lucy nappasi epäröimättä mikron päältä oman kuppinsa ja kaatoi sen täyteen nyt jo vähän viilentynyttä kahvia. Vaikka samapa tuo, Lucy joi kahvinsa mustana, mielummin vähän viileänä kuin tuoreena ja tulikuumana. Kahvikuppinsa Lucy oli saanut Eliakselta viimeisimmiltä syntymäpäiviltään, kupissa luki isoin, lapsen sormin kirjoitettuna "BEST MOM". Sormivärit olivat vähän levinneet ja osa kirjaimista harvinaisen epäselviä, mutta se oli yksi Lucyn lempimukeista siltikin. Eliasta ajatellessaan Lucyn huulille muodostui melko automaattisesti pieni hymynkare. Alkuun pahinta mitä saattaisi kuvitella, tätä nykyä sitä parasta mitä saattoi kuvitella.

Kauaa Lucy ei kuitenkaan saanut kahvitauostaan nauttia, kun jo korkeampi taho kutsui.
"Hei Lucy!" neito tunnisti äänen kameraheppujen riveissä kauemmin aikaa pysyneeksi mieheksi, tuo toimi jo niin ikään kameravalvojien johtajana, siinä samalla myös kahvitaukoa viettävien vartijoiden käskyttäjänä, näköjään. Huokaisten Lucy ilmestyi keittiönurkkauksesta kahvikuppi kädessään, miehen ääni ei ollut ollut niin kiireinen, ettäkö Lucy olisi oitis laskenut kuppinsa alas ja syöksynyt ovelle.
"Niin?" tuo kurtisti kulmiaan ja tepasteli lähemmäs.
"Pitäisi varmaan käydä poimimassa yksi heppu talteen", mies hymähti ja viittoi kameroiden suuntaan. Lucy kohdisti katseensa yhteen kuvaruutuun, jossa käveli eräs heppu.
"Ja miksi?" nainen tokaisi kulmat yhä kurtussa. Kuvaruudussa olevan miehen olemus näytti etäisesti tutulta, mutta juuri nyt Lucy ei saanut päähänsä miksi, varsinkaan kun pieni, ei niin tarkka kuvaruutu ei asiaa paljoa edesauttanut.
"Koska minä sanon. Aavistan tästä hepusta sen, oikeastaan minä tiedän, että kohta tapahtuu jotain josset hae häntä pois", mies puhui äänensävyllä, johon ei ollut vastaan laittamista. Lucy pyöräytti silmiään, ennen kuin pyörähti ympäri ja hörppi kahvinsa loppuun keittiötilaan astellessaan. Tuo huuhteli pikaisesti kahvimukin lavuaarin alla, ennen kuin laski sen hellästi takaisin mikron päälle, jonka jälkeen vaaleaverikön askeleet lähti suuntaamaan ulos vartiointikopista.
Hän painoi oven perässään hyvin kiinni ja vilkaisi itseään vielä peilistä, tietäen varsin hyvin, että kopin sisältä katsottuna se ei kyllä ollut peili. Hän sipaisi yhden karanneen vaalean hiuskiekuran takaisin korvansa taakse, asetteli nutturansa paremmin ja lähti sitten kävelemään turhia kiirehtimättä oikeaan suuntaan.
"Tupakkahuoneella", kuului kohta Lucyn korvaan kuulokkeista ja itsekseen nyökkäillen tuo jatkoi matkaansa, hetken päästä jo saapuen perille. Lucy kävi muutamat hassut ihmiset siellä nopeasti katseellaan läpi, ennen kuin pysäytti katseensa oikeaan ihmiseen.
"Jeffrey", tuo totesi astuttuaan parilla askeleella miehen luo. Pieni hymy kävi Lucyn kasvoilla, hänhän jopa tiesi tämän kiinniotettavan. "Ja käsky kävi että minun pitäisi sut kiinni napata", tuo hymähti pienen virnistyksen vilahtaessa vaaleaverikön kasvoilla.

Jeff oli melkein odottanut, että tupakkahuone olisi sisustettu kuin lehtien mallihuoneet ikään. Lasikopissa ei kuitenkaan ollut koristetauluja, tauluteeveetä tai edes radiota, ei mukavaa sohvaa, kristallilamppua tai edes ikkunaa, muista mukavuuksista, kuten kunnon ilmanvaihdosta tai valaistuksesta, nyt puhumattakaan. Se ei varsinaisesti ollut paikka, jossa olisi halunnut polttaa tupakkansa, mukavampaa olisi ollut pihalla sateessa tai paahteessa. Huone toi miehen mieleen poliisiaseman kuulusteluhuoneen; lasiseinät täynnä sormenjälkiä, pari kulunutta metallipöytää ja -tuolia, viimeisiään vetävä lamppu ja rutosti ihmisiä, jotka näyttivät siltä, että olisivat mielummin uineet lantalassa. Toisaalta mies oli huomannut, että kovin monella rikkaalla oli sellainen ilme päällä jatkuvasti.
Ilma haisi niin vahvasti savulta, että se sai varmasti nyrpistämään nenäänsä kokeneemmankin polttajan. Ei tosiaankaan sellainen hienostunut paikka bisnesneuvottelulle, kun vanhoissa elokuvissa usein kuvattiin, ennemminkin ihmisakvaario tai katumuskoppi. Ohikulkijat katsoivat nauraen tupakansavussa seisovia ihmisiä, jotka imivät savukkeitaan posket lommolla koittaen kiirehtiä ulos mahdollisimman nopeasti. Jeff liittyi virnistäen muiden tupakoitsijen seuraan. Kuinka riemukas joukkio.

Mies nojasi lasiseinään oven vieressä, sytytti halpistupakkansa sytkärillä, jota sai komentaa useaan kertaan ennen kun sai aikaan pientäkään liekkiä. Pitäisi ostaa uusi, tai vaihtoehtoisesti etsiä uusi, mikä oli huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto. Viisi puntaa saattoi käyttää johonkin hyödyllisempäänkin kun uuteen sytkäriin. Tupakkahuone oli uuden sytkärin hankkimiselle ihanteellinen paikka, piti vain katsella ympärilleen, valita mieleisensä ja ottaa se. Kuinka yksinkertaista. Silmään osui selvästi kallis, koristeltu versio ja kaksi teinityttöä, jotka puhuivat jostain kiihkeästi keskenään.
"Tulta?" Jeff huikkasi toiselle tytöistä, ne katsoivat häntä hetken hiljaa, heittivät sytkärin epäluuloisen oloisina ja palasivat sitten keskustelemaan keskenään kovaan ääneen. Minuutin päästä ne eivät vieläkään odottaneet sytkäriään takaisin, eivätkä olisi saaneet vaikka olisivat pyytäneetkin, se oli jo hyvässä tallessa miehen farkkujen taskussa.

Mies katsahti laiskasti viereensä kuullessaan jonkun kutsuvan itseään nimeltä. Vartija-asuinen nainen, yllätys yllätys. Jeff kohotti kysyvästi toista kulmaansa, eikä ehtinyt muodostaa kunnon kysymystä kun vartija oli jo selittänyt millä asialla oli. Se ei heittäytynyt dramaattiseksi, osoitellut aseella, iskenyt rautoja ranteisiin ja taluttanut miestä ulos, yllätys sinänsä. Turvakameroista vastaavat olisivat varmasti katsoneet sellaista esitystä mielellään.
"Ahh, entä jos mä vastustan pidätystä?", Jeffrey tiedusteli naiselta virnistäen, kaikkea muuten paitsi uhkaavalla äänellä, "Toisaalta mun rööki kyl loppu just, joten mikä ettei." Miksei hän ollut yhtään yllättynyt?

Mies ei vaikuttanut oikeastaan yhtään yllättyneeltä, eikä kyllä vastahakoiseltakaan. Yleensä jos Lucy ilmoitti joutuvansa kuljettamaan jonkun suoraan poliisiasemalle, nuo rupesivat häijyksi. Väittivät, etteivät koskaan olleet tehneet mitään, ainakaan mitään sellaista, minkä takia pitäisi kiinni ottaa. Eikä ainakaan juuri nyt, koko aikana kun olivat jossakin ostoskeskuksessa oleskelleet. Jotkut tosin ottivat oitis jalat alleen, pinkoivat kuin henkensä edestä, vaikka jossei mitään vakavampaa ollut tehnyt, niin silloin olettaen myöhemmin jäävän kiinni yleensä kävi vain vähän pahemmin, että tämäkin oli sikäli aivan turhaa. Jotkut taasen hyökkäsivät kimppuun kuin raivotautiset gorillat, onneksi Lucy oli tähän asti osannut ennakoida nämä raivokohtauksen ja estää ne, joutumatta itse kovin pahasti nyrkkeilysäkiksi. Mutta onneksi oli myös näitä Jeffreyn kaltaisia, jotka ilmeisesti olivat jo tottuneet, eikä jaksaneet sen suurempaa häslinkiä aiheuttaa, vaikka ne nyt olivatkin vähän harvemmassa.

Naisen kulmat kohosi pari astetta, miehen kysyessä että entä jos hän vastustaisikin pidätystä. No, eihän tuo kovin tosissaan olevalta kuulostanut ja lisäsipä vielä perään röökinsäkin juuri loppuneen.
”No”, Lucy aloitti. ”Jos sinä vastustaisit pidätystä esimerkiksi väkivaltaa käyttämällä tai yrittämällä käyttää, minua, vartijaa, eli järjestystä ylläpitävää viranomaista kohtaan, minun suorittaessani korkeamman johdon antavaa tehtävää, sinä epäilemättä joutuisit vain pahempiin ongelmiin”, Lucy selosti jokseenkin konemaisesti, vaikka pieni virne tuon kasvoilla kertoikin hänen tajunneen, että Jeff tuskin kovin tosissaan oli mitään vastustamassa.
”Silloin minulla on myös oikeus käyttää apuna voimakeinoja, tai voimankäyttövälineitä, joita pidetään puolustettavina. Ja ei, minä niitä en arkaile käyttää”, tuo lisäsi perään edelleen pieni hymynkare huulillaan. No joo, jos totta puhuttiin, niin ei Lucy yleensä paljon mitään käyttänytkään. Käsirautoja saattoi joskus iskeä joidenkin ranteisiin, muutamia kertoja oli kaasusumutintakin käyttänyt, muttei mitään kummempaa. Pistoolillaan tuo oli toki pari kertaa uhannut nähdessään sen tarpeelliseksi, mutta vain kerran joutunut erästä pakenevaa hunsvonttia ampumaan jalkaan. Toisaalta hän ei edes ollut kauaa vartijana ollut, eiköhän tässä kerennyt vielä, vaikkei Lucylla mikään hirmuinen hinku ollutkaan mitään näistä välineistä käyttää.
”Onko siellä jotain ongelmia?”, kuului yhtäkkiä särisevä ääni Lucyn nappikuulokkeesta. Lucy tukahdutti huokauksensa ja etsi katseeseensa tupakkahuoneen valvontakameran. Hän nyökkäsi lähes huomaamattomasti viestittäin kamerahepuille kaiken olevan kunnossa, Lucy oli melkein varma näkevänsä kameran pienestä linssistä miehet istumassa kuvaruutujen takana ja vahtimassa silmä kovana, että Lucy takuulla nappaisi tämän miehen ja kiikuttaisi parempaan talteen raastamasta heidän hermojaan.

”Koska minulla ei ole oikeuksia kumota ylempien käskyä, pyytäisin nyt enemmän tai vähemmän ystävällisesti sinua tulemaan mukaani”, Lucy selitti asiansa äänensävyllä joka viestitti selvästi, ettei hän kaivannut yhtään mitään kommervenkkejä. Vaikkei Lucy pahemmin Jeffreyn epäillytkään mitään tekevän, jo naisen vartijana oleminen velvoitti olemaan tarkkana ja valmiina estämään jokaisen pahemman aikeen, joka toiselle saattaisi tulla mieleenkään. Sanojensa vahvuudeksi Lucyn pää nyökkäsi vielä aavistuksen tupakkahuoneen ovelle, jota kautta he voisivat poistua koko rakennuksesta ja jonka jälkeen Lucyn ilmeisesti pitäisi heittää mies työautollaan kamarille, tai no, ainakin jonnekin muualle kuin jättää tänne.