Everybody wanna move and get it on

repa ja Liam, kiitos!

Rocky Winchester

Loskassa ei todella ollut kovin mukava kävellä lyhytvartisilla kengillä, mutta minkäs teet. Toisinaan Rocky mietti, oliko koiran pitäminen kaiken sen arvoista, mutta aina päädyttiin samaan vastaukseen: olihan se. Ei mies olisi mitenkään voinut jättää Pabloa kotiseudulleen äitinsä luokse, kun itse muutti tänne Lontooseen, sen verran tärkeä koirasta oli omistajalleen tullut. Yhteisiä vuosia takana oli lähemmäs kymmenen, ja se oli pitkä aika. Harmaa cairnterrieri oli elävä muisto menneisyydestä, toveri ja se ikuinen ystävä. Ehei, Pablo kulkisi aina siellä missä Rockykin, ihan loppuun asti.

Tällä kertaa kaksikko kulki Devon Streetillä sijaitsevaa puistoa pitkin. Pieni ja lyhytjalkainen koira oli mahakarvojaan myöten kurassa, eikä ollut ensimmäinen kerta. Moneen otteeseen Rocky oli saanut manata talven säät ja kelit syvimpään maanrakoon, mutta aina sitä sitten kuitenksin jaksettiin. Kaipa se oli tämän arvoista -halusi mies kohdella toveriaan hyvin. Puhtaana pysymistä ei kuitenkaan edesauttanut yhtään se, että iästään huolimatta Pablo jaksoi hypellä pitkin poikin ryteikköjä. Antaa mennä vaan, joka tapauksessa karvakasa joutuisi pesulle.

Koiran ulkoiluttaminen oli mukavaa uudessa ympäristössä. Jokainen tie oli uusi, jokaisen mutkan takaa paljastui ennalta arvaamaton näkymä. Sitäpaitsi, koiran kanssa oli kätevää tutustua uusiin kotikulmiin. Tässä sitä paitsi sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Pablo kahlasi sohjossa tarkkaavaisesti maata nuuskien. Rocky katseli mietteissään koiran puuhia, poimi kädellään takin taskusta tupakka-askin ja nappasi sieltä yhden huuliensa väliin. Ihan turhaan, kyllä vain, mutta nyt oli vain täydellinen hetki pistää tupakaksi. Pistetään kelin piikkiin, joka ärsytti miestä suunnattomasti. Käsi nappasi taskusta sytkärin, jonka avulla tupakka saatiin syttymään. Matkaa jatkettiin hissuksiin pitkin Down Parkin hiekka -siis loska- tietä.

Liam käveli maastonvihreän takkinsa alta pilkistävän hupparin huppu päässään loskaisella tiellä. Jos hän ei olisi ollut niin ylisosiaalinen ja rakastanut ravata kaverilta toiselle, ei hän tässä säässä olisi ulos lähtenyt, sillä loskassa tarpominen ei kuulunut miehenalun lempiharrastuksiin. Mutta koska hän halusi tavata kavereitaan (eikä halunnut kutsua noita aina kylään kotiinsa, koska vietti siellä aikaa muutenkin jo ihan tarpeeksi), oli vain kestettävä.

Nuorukainen oikaisi puiston poikki. Hänen kaverinsa asui puiston toisella puolella. He olivat vähän sopineet pienestä pikkulauantain naukkailuhetkestä. Vodka oli hyvää, kun sitä ei ottanut liikaa. Liamilla ei ollut onneksi koskaan ollut ongelmaa päihteiden kanssa ja hän ottikin aina kohtuudella, ellei sitten sattunut käymään virhearviointia ja juominen meni sen takia vahingossa yli. Niin tapahtui kuitenkin harvoin, sillä mies tunsi jo hyvin omat rajansa.

Jos Liam ei olisi ollut niin eläinrakas, hän olisi varmasti kävellyt tyynen rauhallisesti koiraa ulkoiluttavan miehen ohi. Koira kuitenkin veti häntä puoleensa ja nuorukainen kyykistyi maahan, jotta se voisi tulla tekemään hänen kanssaan lähempääkin tuttavuutta, jos vain muilta touhuiltaan malttaisi.

"Hieno koira sulla", hän totesi hymyillen miehelle. Katse pysyi tavallista kauemmin toisen kasvoissa, sillä toisessa oli jotain tuttua. Nuorukainen ei vain saanut päähänsä, että mitä. Hänen otsansa rypistyi ja hän keskittyi tarkkailemaan toisen kasvoja selvästi mietteliään näköisenä. Jotakin todella tuttua miehessä oli, mutta hän ei kuolemakseenkaan saanut päähänsä, että mistä hän mahtoi toisen tuntea.

"Tota.. ollaanko me nähty joskus ennenkin?" hän kysyikin tajutessaan tuijottaneensa toista jo turhankin tarkkaan ja ehkä jopa häiritsevästi. Hän muisti yleensä kaikki tapaamansa ihmiset hyvin, mutta tätä miestä hän ei muistanut. Kuitenkin hän oli varma, että he olivat jotakin kautta toisensa ennenkin tavanneet.

Kunpa saisikin loskakeleistä ilon irti samalla tavalla kuin koirat... Rocky ei keksinyt yhtäkään syytä, miksi loskassa olisi jotain ideaa, mutta Pablo näytti nauttivan omistajansakin puolesta loiskutellessaan menemään. Mies katseli koiraansa kummaksuen, eihän tuo yksinkertaisesti voinut olla hauskaa kastella jalat ja turkki läpimäriksi. Mutta kuinka vain, pääasia, että koiralla oli kivaa ja että se kuluttaisi energiansa ulkona eikä sitten illalla ennen nukkumaan menoa, jolloin olisi pakko saada pelata vielä muutamat pallopelit omistajan kanssa...

Pablon pysähtyessä yllättäen katselemaan tarkkaavaisesti eteenpäin kohotti Rockykin katseen. Joku käveli puistotietä heitä vastaan. Kohtalotoveri, mies naurahti mielessään. Eipä ollut monia näkynytkään tämän lenkin aikana rämpimässä tässä säässä pitkin katuja. Rocky nakkasi tupakanjämät loskaan samalla, kun Pablo päätti jatkaa omia touhujaan loskan kimpussa.

Kohtalotoveri oli päässyt jo melko lähelle, ja parinkymmenen metrin päässä olessaan erotti jo kasvonpiirteitäkin. Hetkinen, kaverihan näytti jotenkin tutulta. Äh, kai mies vain muistutti jotakuta. Mutta lähemmäs päästyään Rockysta alkoi vahvasti tuntua siltä, että hän tunsi miehen jostain.
Pablo oli ampaissut toisen luo hoksatessaan tuon kyykistyneen maahan, ja kiehnäsi nyt miehen jaloissa. Rocky tuijotti heitä mietteliäänä kulmat kurtussa. Näkyä olisi voinut sanoa jopa koomiseksi: hetken päästä molemmat miehet tuijottivat toisiaan mietteliäs ilme kasvoillaan, paikoilleen jähmettyneinä koiran tepastellessa heidän välissään. Melkein heti miehen kysyttyään kysymyksensä Rocky koki ahaa -ekämyksen, joka näkyi selvästi kasvoilla asti.
"Hei, sähän olet Liam!"

Liamia olisi naurattanut tilanne, jossa kaksikko oli, jos hän ei olisi ollut niin keskittynyt muistelemaan, mistä toinen oli niin tuttu. Ja pian toisen kasvoilta loisti ahaa-elämys ja tuo muisti hänen nimensä. Hetken Liamia hävetti, että hän ei muistanut itse tuota toista, kunnes hänenkin kasvoilleen levisi ymmärrys.

"Joo niin oon ja sä oot se tyyppi sieltä Dameista!" hän totesi ja nyökytteli päätään iloisena siitä, ettei hänen muistinsa ollut pettänyt häntä. "Rockyko sun nimi nyt olikaan vai?" hän kysyi vielä, kun nimi ei vain meinannut muistua mieleen vaikka hän muuten kyllä muisti toisen vahvasti. He olivat sattuneet Amsterdamissa samaan kannabiskahvilaan ja siellä jutelleet hetken. Siitä oli aikaa, muttei niin kauan, ettäkö tapahtuma olisi pyyhkiytynyt pois miehen muistista.

"Aika vitunmoinen sattuma törmätä suhun täällä! Asutko sä jossain lähellä?" hän kysyi ja rapsutti koiraa heidän välissään.


[anteeksi kesto ja pituus. jotenki takkuaa nyt. : / ]

"Rocky, joo", mies vastasi ja naurahti sitten huvittuneesti. Mieletön sattuma törmätä vuodentakaiseen tuttuun ykskaks keskellä Lontoota!
"No on todella! Mä asun tuolla Yellow Avenuella", Rocky sanoi heilauttaen päätään oikeaan suuntaan. "Perin mun isoisältä kämpän sieltä ja muutin ihan tässä vasta pari päivää sitten, nyt tsekkailemassa vähän lähimaastoja Pablon kanssa."

Tosiaan, paljon olikin ehtinyt tapahtua pienessä ajassa. Rocky ei oikein edes ollut ehtinyt pysähtyä ja miettiä tapahtumia -hän oli vain kulkenut ajan mukana, innoissaan uudesta mahdollisuudestaan, luonteensa omaisesti pistänyt menemään sen kummempia epäröimättä. Ei sillä, etteikö päätös olisi ollut Rockyn mielestä hyvä, joskus vain olisi ihan hyödyllistä osata pysähtyäkin. Tässä hetkessä sellaiseen oli pieni hetki, kun Rocky tajusi, miten lyhyt aika vuosi olikaan ollut. Vastahan he olivat Liamin kanssa tavanneet, kun Rocky oli ollut ´reppu selkään ja menoksi´ -retkellään Keski-Euroopassa. Eihän siitä voinut mitenkään olla kokonaista vuotta! Minne päivät olivat taas kadonneet, kun yhtäkkiä huomasi elävänsä aikaa, josta hetki sitten ei ollut ollut tietoakaan? Niin se aika juoksee -turhankin lujaa, kun ei meinaa perässä pysyä.

"Mut hei, kerro miten sulla menee?"


//Joo, tää tenttiviikko on lamaannuttanu mun aivotoiminnan, harvinaisen kökköä tekstiä sorryy..:'D//

Liam hymähti toisen naurahdukselle ihan refleksinomaisesti. Oli kyllä uskomatonta törmätä tähän hyvänpäiväntuttuun Amsterdamista, joka oli ollut nuorukaisen yksi 'pakko mennä katsomaan' -matkakohteista. Oli jo ollut outoa törmätä toiseen Lontoolaiseen siellä kahvilassa, mutta että törmätä täällä uudelleen.. se oli jo mieletöntä!

Rocky kertoi, että asui Yellow Avenuella asunnossa, jonka oli perinyt isoisältään ja johon oli muuttanut vasta.
"Ai et Yellow Avenuella. Siel on hitonmoisii palatsei", hän virnisti. Hän ei tuntenut siltä alueelta juurikaan ihmisiä muuta kuin nimeltä, sillä noilla oli tapana pyöriä omissa porukoissaan omilla alueillaan, joihin nuorukainen itse eksyi harvoin.
"Mä ite asun ihan täs lähel. Ei ne asunnot taida ihan tähän näkyy, mut ei tästä oo ku alle kilometrin matka mun luo", hän selitti hyväntuulisesti ja hymyili koiralle, joka oli ilmeisesti päättänyt tehneensä riittävästi tuttavuutta hänen kanssaan ja viiletti jo muualla.

Toisen kysymys sai nuorukaisen kohauttamaan olkapäitä.
"Ei mitään ihmeellistä. Duunia, duunia ja duunia", hän sanoi ja naurahti. "Mä oon nykyään raksahommissa mun sedän yrityksessä. Ihmeen hyvin niitä töitä riittää. En mä valita, saapahan ainaki makkarat ja juustot leivän päälle", hän jatkoi ja hymähti.

[mullakaan ei nyt oikein näytä sujuvan tää : S]