I wanna know, what is the sound

// Dreamer tänne näin :'3

Järveltä päin tuuli hyinen ilmavirta vasten kasvoja, saaden silmät väkisinkin siristymään ja hiukset leijailemaan. Rannalla yksin istuvan nuoren naisen hiukset siitä tuntuivat varsinkin usein harrastavan. Tulisen oranssit kiharat säntäilivät ympäriinsä, sotkeutuen toisiinsa ja liehuen valtoimenaan ympäriinsä. Kiehkurat iskivät päin näköä ja takertuivat ripsiin, kunnes kohta taas hetkeksi rauhoittuivat ja laskeutuivat kiltisti olalle. Kaikkea muuta kuin siisteinä, tosin.
Melissa Freaktown istui aivan vesirajan lähettyvillä. Uhkaavasti lähestyvä vesiraja pysähtyi juuri, kun kohtasi tyttösen mustat tennarit ja palasi takaisin kauemmas. Vesi toisti sitä koko ajan, palasi ja palasi. Tuohon huikaisevaan tapahtumaan keskittyneenä Mel hyräili hiljaa Liisa Ihmemaassa leffan tunnaribiisiä. Hän oli katsonut leffan tänään aamupäivällä ja tuo pahaisen lumoava biisi oli jämähtänyt hänen päähänsä. Ei Melissan lauluääni ehkä kauneinta kuultavaa ollut, mutta ei siitä kamalimmastakaan päästä. Tuulen ulina sekoitti jännästi ääniväreet ja sai äänen kuulostamaan melkeinpä suoraan kauhuleffasta tempaistulta. Elokuvasta, jossa nuket nousevat kapinaan ja tappavat joukolla pieniä lapsia. Ja Melissan mielikuvitus lentää taas.

Vaikka näin iltasella olikin tavallista kylmempi, ei Mel juurikaan palellut. Kello läheni puolta yötä, eikä rannalla ollut näkynyt tämän kymmenen minuutin aikana yhtikäs ketään, kummallista sinänsä. Toki neidon lämmin olo saattoi johtua myös tämän vaatetuksesta. Jaloissaan hänellä oli pinkit farkut, ne oli tosin revitty reisistä pohkeisiin asti. Mustan, pitkän t-paidan päällä oli ainakin kaksi kokoa liian suuri huppari. Huppari oli samaa sävyä farkkujen kanssa ja rinnuksissa luki mustin, paksuin kirjaimen "REMIX".
Mel kurottautui ja noukki viereltään piskuisen kiven. Pienellä ranteen liikkeellä hän heitti kiven kauemmas järvelle. Se iski veden pinnan rikki kuuluvasti ja lähti vajoamaan pohjaan jättäen jälkeensä ilmaan ryöppyävät pikkuiset vesipisarat. Mel kietoi kätensä koukussa olevien polviensa ympärille ja laski leukansa polveaan vasten. Hän jatkoi veden tuijottelua ja biisin hyräilyä, eihän hänellä ollut vielä kiire minnekään. Kai se joskus hyvää tekisi rauhoittuakin.

//Hmmjaa en keksiny parempaakaan paikkaa tähän hätään, toivottavasti kelpaa vaikka lyhköinen onkin :'dd Ja tuo otsikko + liisaihmemaassajutut, saan kiksejä tästä biisistä ;__;

Jopa renttu osaa joskus arvostaa rauhaa ja hiljaisuutta, varsinkin Darienin kaltainen renttu, miehestähän olisi voinut tulla varsinainen runopoika ellei urheilu ja pelkkä jääräpäisyys olisi pelastanut tummaverikköä niin tyypilliseltä kohtalolta. Mistä muusta skotlantilaiset tunnettiinkaan paitsi runoilijoistaan? Vieläpä melko hulluista ja vinksahtaneista sellaisista, joiden kirjoituksia ei tajunnut ellei itsekkin ollut hukannut pari muumia laaksostaan.

Rannan hiekkaa pöllytti aika ajoin hieman kovempi puhuri, mutta muuten kylmä viima tyytyi vain nostattamaan lieviä aaltoja järven pintaan. Enää puuttui joku ulkoiluttaja heittämästä koiralleen keppiä tai vanhempi rouvasihminen valmiina hyiselle uintireissulleen, vain koska on tehnyt sitä yli viisivuosikymmentä. Pelkkä ajatuskin aikaa vastustaneista kasvoista itsevarmassa ja alentavassa ilmeessä saivat Darienin virnistämään itsekseen, mies oli aina pitänyt vanhuksista. Nyt tämä kieltämättä pettyikin hieman kun järven aallokossa ei näkynytkään roosaista uimalakkia suojaamassa harmaita järkevästi leikattuja hiuksia. Siitä olisi voinut tulla varsin avartava juttutuokio. Kokemus oli aina jollain tapaa viehättävää skotista, se oli myös kiehtovaa, kuinka paljon kukin oli nähnyt. Eikä kokemustakaan voinut mitata ajassa, se oli paljon enemmän.

Punaiset leimuavat hiukset hyppäsivät maisemasta Darienin silmiin lähes surrealistisella tavalla, vanhuksen sijaan rannalla istuskelikin nuori nainen, joka muistutti miehestä lähes niiden tarinoiden keijukaiselta joita tämä oli joskus kuullut. Tummaverikkö asteli uteliaana lähemmäs. Muutaman metrin päässä ollessaan Darien kuuli toisen myös hyräilevän, mikä vain vahvisti miehen mielikuvaa toisesta mystisenä olentona.

"Tuollaisen keijukaisen kuin sinun pitäisi tietää ettei vetten henkiä saisi häiritä." tummaverikkö huomautti hymyillen lämpimästi ja tutkaili punapäätä utelias katse silmissään, äänen leikkimielinen sävy kyllä oli tarpeeksi kertomaan ettei Darien ollut mikään kylähullu maailmalta joka viihdytti itseään pelotellen nuoria neitokaisia keskiyön jälkeen.

Veden hiljainen liplatus ja tuulen humina yhdistettynä mielenkiintoiseen aaltojen liikkeeseen takaa varmasti sen, ettet hahmota kovinkaan tarkasti ympärillä tapahtuvia asioita. Aika taattua, että Mel pelästyi sydänjuuriaan myöten, kun yhtäkkiä hänen hiljaisen hyräilynsä yli kantautui miehen ääni. Hyräily lakkasi kuin seinään ja siro neito pomppasi - tai no, yritti pompata nopeasti jaloilleen. Muutaman sekunnin kompuroinnin ja hiekkaisten kämmenien jälkeen Mel tosin oli jo päässyt turvallisesti suorille jaloille. Hän pyyhkäisi pari kertaa kämmeniään yhteen karistaen hiekat pois, ennen kuin risti kätensä rinnalleen. Siistiksi nypityt kulmat kurtistuivat ja suu meni mutruun, kun tuo tarkasteli muutaman metrin päässä seisovaa miestä.
Kun Melissa oli todennut miehen kyllin vaarattoman näköiseksi, hänen ilmeensä pehmeni aavistuksen, mutta kädet olivat silti päättäväisesti ristissä rinnallaan.
"Ja jopa tuollaisen hurmurin kuin sinun pitäisi tietää ettei naisia valloiteta säikyttämällä heitä puolikuoliaiksi." Mel hymähti ilme vakavana, vaikka pieni hymynkare tuon suupielessä nykikin. Okei, ei hän tiennyt millainen mies oikeasti oli, mutta paksut kiharat ja lämmin hymy ilmaisivat Melissalle oitis hurmurimiehiä. Toisaalta mies näytti hyvinkin turvalliselta ja tietävältä, ehkäpä paljon maailmaa nähneeltä.

Miehen sanat kaikuivat Melissan päässä. Keijukainen. Tuo tosiaan oli sanonut häntä keijukaiseksi, ajatus levitti pienen hymyn naisen kasvoille, kunnes tuo nopeasti tajusi pyyhkiä sen pois. Kädet laskeutuivat rennosti tuon sivuille ja liian suuret hihat valahtivat kämmenien peitoksi. Melin pää kallistui aavistuksen ja tuo katseli miestä uteliaasti. Vaaleansiniset silmät selasivat hetken miestä ylhäältä alas ja nauliutuivat sitten tuon silmiin.
"Ja mitähän itse täällä keskiyön aikaan teet, ellet vetten henkiä häiritse?" Melissa kysyi silmät uteliaisuutta tihkuen ja huulet viattomassa hymyssä. Hetkeksi yltyävä tuulenpuuska lennätti jälleen punapään hiukset tuon kasvojen suojiksi, mutta silmät ei ainakaan irrottanut otettaan miehestä.
Toisessa oli jotain hyvinkin lumoavaa, tuo oli suorastaan syötävän söötti tummien kiharoidensa ja renttumaisten piirteidensä kanssa. Jopa Melissa oli niin viisas, että tunnisti aksentin skottilaiseksi. Viimeistään se olisi saanut neidon kiinnostuksen heräämään, ellei se olisi herännyt jo.