I wanna see if you give me some more

((Vaateparsi pubireissulle / Lalya ja Rocky tänne))

Mä petin Harrietia. Mä petin Harrietia. Shit. Mä tosiaan petin Harrietia. Mitä hittoa mä taas ajattelin? Shit, shit, shit! Se on upea. Se on hyvännäköinen. Se on ihana. Hitto, se osaa olla kyllä ihan helvetin rasittavakin. Kieran - ei näin. Mieti. Ajattele. Mitä sä oot menny tekemään? Idiootti!

Kieran sytytti tupakan heti, kun hän pääsi ulos rappukäytävästä. Vaikka siitä oli jo muutama viikko - siitä, kun Kieran oli pettänyt Harrietia - hän ei saanut tapausta mielestään. Mikä inhottavinta, kyseinen nainen asui Kieranin kanssa samassa kerrostalossa, tarkalleen ottaen kerrosta alempana kuin Kieran. Miten hän oli edes onnistunut sotkemaan asiansa näin lahjakkaasti? Kieran ei voisi muuta, kuin jäädä kiinni. Olivathan he riidelleet Harrietin kanssa sitä ennen, mutta sekään ei yksin antanut oikeutusta pettää tyttöystävää. Tyttöystävää, jonka kanssa Kieran oli ollut yhdessä viimeiset pari vuotta. Pää tuntui räjähtävän jo pelkästään siitä ajattelutyöstä, jonka Kieran oli viime viikkojen aikana käynyt lävitse päänsä sisällä. Mikä omituisinta, Kieran oli käyttäytynyt kuin ihminen myös potilaille - hän ei ollut nälvinyt, haukkunut tai ilkeillyt käytännössä katsoen yhdellekään potilaalle, ei ollut huutanut kollegoilleen ja työkavereilleen. Kyllä, asiat todella olivat sekaisin. Onneksi Kieran saisi edes hetkeksi sielunrauhan, sillä hän oli menossa käymään pubissa Rockyn kanssa. Edes Rocky ei vielä tiennyt Kieranin viimeaikaisimmista puuhista, joten olisi ehkä oikeutettua kertoa. Olihan Rocky sentään hänen paras ystävänsä jo pitkän ajan takaa ja niin akkamaiselta kuin se kuullostikin, Kieran jakoi lähes kaikki asiansa Rockyn kanssa.

Savupilvi leijaili Kieranin ympärillä, vaikka mies kävelikin kaiken aikaa eteenpäin. Tupakka oli tällä hetkellä ainoa asia, joka rauhoitti omia hermoja edes hieman. Kieran vilkaisi nopeasti ympärilleen, näkemättä kuitenkaan keitään tuttuja. Hänestä oli tulossa vainoharhainen. Hän lähes odotti, että Harriet ilmestyisi jonkin mutkan takaa ja tulisi sanomaan saaneensa selville sen, mitä Kieran oli tehnyt. Mutta kuinka se olisi edes mahdollista? Kieran oli jutellut Harrietin kanssa pari päivää sitten. He eivät vieläkään olleet erityisen lämpimissä väleissä riitansa jälkeen, mutta pystyivät puhumaan ja Harriet oli ollut yhden yönkin Kieranin luona. Silti sekään ei ollut tuntunut oikealta. Tuntui, kuin Harriet olisi ollut vain joku, jonka vieressä nukkua - ohimennyt vaihe Kieranin elämässä. Raskaasti huokaisten Kieran avasi The Irish Pubin oven ja heitti tupakkansa jämät jonnekin jalkakäytävälle, se saisi sammua siellä omia aikojaan.

Pubin ilma oli savusta sakeana, puheensorina kantautui jo pitkälle oven ulkopuolelle. Kauaa Kieranin ei tarvinut etsiä syytä - jalkapallo-ottelu. Kyllähän hänkin seurasi jalkapalloa, mutta kovinkaan fanaattiseksi kannattajaksi häntä ei voinut sanoa. Lähinnä jalkapallon seuraaminen oli Kieranille ajanvietettä. "Kaksi alea, ei - laita sittenkin lageria", Kieran sanoi tiskin takana olevalle naiselle. Seuraavalla pelikatkolla tiskinedusta täyttyisi jalkapallofaneista, eikä Kieran todellakaan halunnut jäädä jalkoihin. Sitäpaitsi, säästyisipähän Rockykin jonottamiselta. Kieran maksoi molemmat oluet, alkaen tähyillä vapaata paikkaa. Hän kiitti olematonta luojaansa siitä, että hänen vakiopaikkansa oli vapaana. Se oli nurkkapaikka kadunpuoleisen ikkunan vieressä, kauimpana televisiosta. Ei ihmekään, ettei paikka kelvannut jalkapallointoilijoille. Ainakin Rocky huomaisi hänet heti. Siemailtuaan hetkisen omasta oluestaan Kieran huomasi tutun kasvon ovelta. Hän heilautti kättään merkiksi - sen jälkeen Kieran osoitti kahta pöydällä lojuvaa tuoppia. Rocky tuskin ehti pöytäänkään, kun Kieran jo aloitti. "Tiedätkö Rocky, mä oon oikeastaan käyttäytyny kuin ääliö viime aikoina", Kieran sanoi ja otti pitkän kulauksen tuopistaan. "Korjaan. Oon käyttäytyny vielä idioottimaisemmin, kuin koskaan aiemmin. Cheers!" Kieran sanoi, kolauttaen tuoppinsa Rockyn omaa vasten. Aihe tuntui kuitenkin liian aralta - vieläkin - joten Kieran käänsi puheen Rockyyn. "Entä sinä? Mitä sulle kuuluu? Kerro vaihteeksi jotain hyvää. Mun elämä on tällä hetkellä - no, ei kehumista."

((Toivottavasti toi lopun pieni hittaus ei haittaa. Muokkaan kyllä jos haitannee)) :)

//Täältä tulllaaaaan! :D//


Rocky Winchester

"Kyllä, jepjep, kaikki on hienosti. Älä sinä nyt huolehdi siellä, olenhan mä jo pidemmän aikaa pärjännyt omillani. Hahah, selvä juttu äiti, hei!" Rocky lopetti puhelun ja sulloi puhelimen farkkujensa taskuun samalla, kun käppäili kohti Devon Streetin pubia. Aina vain hän sai syyn hymyillä hyväntahtoisesti äidilleen, joka edelleen jaksoi katsoa poikansa perään kuin tämä olisi ikuisesti kymmenkesäinen. Kyllä mies tiesi, että äiti kaikesta huolimatta luotti häneen ja tiesi miehen pärjäävän, mutta se oli kai vain juurtunut tavaksi soitella tietyin väliajoin ja kysellä, mitä kuului. Ja niinhän sen toki oli hyvä mennäkin, kyllä Rocky halusi pysyä läheisissä väleissä perheensä kanssa, asuisi itse sitten missäpäin maailmaa tahansa. Sitä paitsi, kyllähän ne isotkin pojat välillä neuvoa tarvitsivat. Luojan kiitos Rocky ei ollut onnistunut tunkemaan itseään vielä mihinkään sotkuihin. Ja huom, painotus sanalla vielä.

Saavuttuaan The Irish Pubin etuovelle ja tarrattuaan ovenkahvaan Rocky yllättäen pysähtyi hetkeksi. Tosiaan, hän näkisi pian ihmisen, joka oli kulkenut miehen elämässä mukana jo monet värikkäät vuodet. Kuinka aika tuntui kulkeneen niin hirvittävän nopeasti, ja samalla oli kuitenkin ikuisuus siitä, kun Rocky ensimmäisen kerran oli Kieranin tavannut. No, samapa tuo, pääasia, että he olivat pysyneet ystävinä. Rocky viihtyi aina Kieranin seurassa, ja nautti jo valmiiksi tulevasta illanvietosta rennosti jutellen ja juomaa siemaillen, kaverusten tyyliin. Oli ollut mahtava sattuma, että Rockyn perimä asunto sijaitsi niin lähellä Kieranin omaa kämppää.

Mies kiskaisi oven auki ja astui sisään. Ah, hän rakasti näitä pieniä kuppiloita, joita hänen ilokseen oli täällä Lontoossa joka kadunkulmassa. Vaikka tilat olivat savua täynnä ja paikan kunto muutenkin vähän niin ja näin, Rocky jostain syystä viihtyi sellaisissa. Tunnelma oli tarpeeksi rento ja sopiva tällaisille rauhallisemmille illanvietoille, vaikkakin tällä kertaa näytti siltä, että menossa oli joku jalkapallo-ottelu. Samalla, kun Rocky oli astelemassa jonon jatkoksi juotavaa hakeakseen, hän hoksasikin tutun hahmon viittilöimässä nurkkapöydän luona ja virnisti kaverilleen.
Mies ehti jo avata suunsa, mutta ei kerennyt sanoa sanaakaan, kun Kieran jo alkoi laukoa sanoja omasta suustaan. Jahas jahas, siinä siis meni se rento illanvietto. Kieranin kolautettua tuoppiaan Rockyn omaan, mies hörppäsi reilun kulauksen olutta ja katsoi ystäväänsä. Ei hän toiselle ärtynyt tai mitään sellaista, kaverithan olivat auttamista varten. Toisen toteamukset vain tulivat melkoisen yllättäen ja suoraan niin, että Rocky tiesi, ettei kaikki nyt oikeasti ollut niin kuin piti.

"Nooh, eipä tässä, oon saanu kämppää jo aika kivan näköseksi ja sellasta..."Rocky vastasi samalla, kun kiskoi ruskean nahkatakkinsa yltään ollen näin pelkällä t-paidalla.Hänen ajatuksensa olivat kuitenkin jääneet Kieranin sanoihin. Hetken mies oli hiljaa asetellessaan takkinsa viereiselle tuolille ja nappasi sitten tuopin kouraansa hörpäten taas suullisen. Mies siirsi jo hitusen huolestuneen katseen kaveriinsa. Toisenlaisessa tilanteessa Rocky olisi kommentoinut jotain vähemmän totista, mutta tuntiessaan Kieranin tämä tiesi, että toisella tosissaan oli jotakin sydämellään. "Tota... sun piti vissiin kertoa mulle jotain?"

((Laitoin yksityisviestiä :p))

Kieran nyökytteli päätään ymmärtämisen merkiksi. "Sun olis pitäny pyytää mua remppa-avuksi. Enhän mä tietysti mitään olis osannu tehdä, mutta olisinpahan ainakin ollu päsmäröimässä", Kieran naurahti hyväntuuliseksi. Hetken aikaa Kieran vaikutti siltä, kuin olisi unohtanut kaikki murheensa. Ajatukset kuitenkin palasivat takaisin heti sen jälkeen, kun Kieran oli sulkenut suunsa. Hän, Harriet, Rosie - luoja, mikä soppa. Kieran otti oluen käteensä ja kulautti siitä ison kulauksen alas kurkustaan. Jotain väkevämpää sen olisi pitänyt olla, harmi, että Kieran ei ollut tajunnut sitä aiemmin. Nyt se oli myöhäistä, sillä jalkapallossa oli tullut väliaika. Kieran kirosi itseään. Hän hakisi itselleen jotain vahvempaa, todellakin, kunhan jalkapallofanit ymmärtäisivät kadota baaritiskin ääreltä. Kieran vilkaisi nopeasti pubin ympäri. Vain jalapallofanaatikkoja. Hetken ajan hän oli kuvitellut nähneensa Sadien, sisarensa, mutta nyt Kieran ei nähnyt edes ketään Sadien näköistä. Missään. Ehkä hänestä oli tulossa vainoharhainen.

Lopulta Kieran havahtui ajatusmaailmastaan kuultuaan Rockyn äänen. Hän joutui hetken aikaa palauttamaan tilannetta mieleensä. Mitä Rocky olikaan sanonut? Ai niin. Kieranilla todella oli jotain kerrottavaa Rockylle. Mies huokasi syvään, pitäen katseensa toistaiseksi tuopissaan. Hän ei kuitenkaan jaksanut pitää kaikkia asioita sisällään, hänen oli yksinkertaisesti pakko sanoa asiansa edes jollekin. Se jokin oli Rocky, eikä Kieran ollut epäillyt sitä hetkeäkään. Hän yleensäkin kertoi kaikki tärkeät asiat aina ensimmäisenä Rockylle. "Mä petin Harrietia", Kieran sanoi sen enempiä ajattelematta. "Cheers!" Kieran sanoi uudelleen, kohottaen tuoppinsa kilauttamaan Rockyn omaa. Ironiaa ei ollut vaikeaa havaita Kieranin äänestä. Hän ei ollut enää ollenkaan ylpeä siitä, mitä oli tehnyt. Tehty mikä tehty, eipä sitä enää voisi muuttaakaan.

Ei sillä, ei Kieran kuitenkaan enää olisi halunnutkaan jatkaa Harrietin kanssa. He olivat hänen puoleltaan olleet jo pidemmän aikaa lähinnä ystäviä, eivät pariskunta. Lopulta Kieran nosti katseensa tuopistaan ylemmäksi, Rockyyn. Hänen teki pahaa katsella Rockyakin silmiin, miltä tuntuisi kohdata Harriet? "Mä tiedän, mä tiedän", Kieran sanoi hetken päästä. Hän oli kieltämättä hieman sekava juuri sillä hetkellä. "Harriet on ihana, suloinen ja juuri sellainen, jota mun vanhemmat toivovat sukuun. Lähes. Yksi ainoa miinus. Ensihoitaja. Jos Harriet olisi lääkäri tai edes lääkäriopiskelija, olisin luultavasti jo pakotettu naimisiin Harrietin kanssa", Kieran puuskahti lopulta. Juttuun kuului vielä muutakin, mutta sitä ennen Kieran tarvitsi hörpyn olutta. Toisen, kolmannenkin. Kieran ei nähnyt tapahtumia ympärillään, hän keskittyi vain Rockyyn ja siihen, mitä juuri oli kertomassa. Hän oli onnellisen tietämätön siitä, että Harriet seisoi lähes hänen vieressään. "Tiedätkö, mikä tässä on hauskinta?" Kieran kysyi yhä ironiaa äänessään. "Se, kenen kanssa petin Harrietia, asuu mun alapuolellani, samassa kerrostalossa. Ja sattuu olemaan Sadien paras kaveri. Rosie. Rosanna. Joten kyllä, onnistuin sotkemaan asiani ihan kunnolla. Kippis, vaikka sitten sille!"

Se kuitenkin riitti. Kyyneleet silmissään Harriet astui Kieranin eteen ja löi tätä kasvoille, suoraan ja lujaa. "Paskiainen", Harriet sanoi täysin koruttomasti, vailla minkäänlaista sääliä. "Miten sä edes kehtaat? Etkä sä edes kadu sitä. Sen kuulee sun äänestä. Tiedätkö, Kieran - vietä oikein hauska loppuelämä. Mä en nimittäin kuulu siihen", Harriet sanoi ja lähti paikalta ovet paukkuen. Kirjaimellisesti - Harriet katosi ulos ovesta. Kieran oli jähmettynyt niille sijoilleen. Ei hän olisi Harrietille pettämisestä kertonut, mutta olisi kyllä tullut jättämään tämän, tavalla tai toisella. Pitkän aikaa pöydässä oli hiljaista, kunnes Kieranin oluensiemaus rikkoi hiljaisuuden ja mies kääntyi parhaan ystävänsä puoleen. "Noin. Olihan se Harrietilta vähän teatraalista, mutta nyt sä tiedät, missä mennään. Näin on asiat nyt", Kieran sanoi.

Rocky katsoi kaveriaan maltillisena, antaen toiselle aikaa koota lauseet järjestykseen. Mies ei keksinyt mitään, mikä voisi toisen mieltä kaivertaa, ja kun hän kuuli Kieranin sanat, joutuivat aivot hetken miettimään, olivatko korvat viestittäneet kuulemansa täysin oikein. Ja mikä Rockya hämmentävintä, Kieranin äänestä kuulsi selkeästi ironinen säväys. Eikö hän ottanut asiaa tosissaan? Vai kuuliko Rocky itse nyt omiaan? Hän oli yhtäkkiä täysin pihalla kaikesta, eikä asia selvennyt ollenkaan Kieranin jatkaessa avautumistaan.

Ystävän kittaessa oluttaan oli Rockynkin pakko siemaista jällleen iso suullinen. Mitäköhän helvettiä. "Kieran..." Rocky ehti aloittaa, mutta -ja ehkä onneksi, sillä Rockylla ei ollut minkäänlaista ideaa, mitä sanoa- lause jäikin kesken, kun toinen jatkoi taas puhumistaan. Uuden kulauksen saattelema olut meinasi miltei joutua väärään kurkkuun, kun Kieran kertoi tarkemmin syrjähypystään. Eikä Rocky voinut mitään -hän alkoi yskiä automaattisena reaktiona nielaistuaan osan nesteestä henkitorveen. Koko tämä sattumien sarja taisi kuitenkin vain säästää Rockyn suuremmilta aivojen käytöltä, sillä yskimisentarpeen vähennettyä tämä äkkäsi Harrietin seisomasta Kieranista takaviistossa. Voi s a a t a n a.

Seuraavat sekunnit olivat kuin elokuvasta, jota Rocky oli katsomassa. Draamaa, draamaa, draamaa. Eikä Rocky voinut kuin nojautua taaksepäin vähintäänkin hämmentynyt ja epätoivoinen katse naamallaan. Kuitenkin Kieranin suhtautuminen näillä näkymin entisen tyttöystävänsä reaktioon sai Rockyn silmät kaventumaan aavistuksen. Mikä oli tuo asenne? Miehen pitäisi ottaa teoistaan vastuu eikä kuitata juttua käden heilautuksella. Ystävänä Rocky kuitenkin halusi yrittää ymmärtää -mutta oli silti kahden vaiheilla. Sitten, enempiä miettimättä, Rocky nappasi takkinsa ja pomppasi pystyyn. "...Mä tuun heti takasin" tuo vain sanoi, kun jo kiirehti ovesta ulos Harrietin perään.

Kieran oli vain. Häntä vain otti päähän se, miten tässä oli käynyt. Miksi Harrietin oli juuri nt pitänyt sattua olemaan täällä? Miksei vaikka... Huomenna? Se tästä nyt vielä puuttuisi, että Sadie pelmahtaisi paikalle. Kieran pyöritteli päätään, katsellen vuoroin tuoppiaan ja vuoroin Rockya. Edes Rocky ei osannut sanoa mikään, mikä ei sinänsä ollut Kieranin mielestä kovinkaan hyvä merkki. Hän olisi mielellään halunnut tietää, mitä miehen päässä liikkui, mutta mitäpä hän olisi sitä kysymään? Oikeastaan Kieran tunsi olonsa vaivautuneeksi. Nyt Rockykin oli joutunut sotkeutumaan tähän, hänen ja Harrietin väliseen soppaan. Ja oikeastaan aika monen muunkin ihmisen väliseen. Olipahan Kieran ainakin onnistunut itselleen sopan keittämään, jos ei muuta.

Katse tuopista herpaantui ylemmäksi, kun Rocky nappasi takkinsa. Kieran vain mutisi jotakin epämääräistä vastaukseksi, mitään muuta hän ei siinä tilanteessa osannut sanoa. Mitä Rocky nyt oli tekemässä? Vai pystyisikö Rocky jollakin ihmeen keinolla painamaan kelausnappia niin, ettei Harriet olisi koskaan mitään kuullutkaan? Mahdotonta. Omat, ironiset ajatukset naurattivat Kierania vielä siinäkin vaiheessa, kun Rocky oli kadonnut pubin ovesta ulos.

Harriet harppoi täyttä päätä Kieranin asunnolle. Hänellä oli avain, hän voisi aivan yhtä hyvin hakea tavaransa nyt, eikä hänen tarvitsisi kuulla koko Kieranista mitään enää, ikinä. Raivosta sokaistuneena Harriet luultavasti töni useampiakin ihmisiä kävellessään, ei - puolijuostessaan - mutta hän ei välittänyt. Vaikka hän kuuli takaansa juoksuaskeleet, Harriet ei edes kääntynyt katsomaan taakseen, vaan jatkoi matkaansa entistä kovempaa vauhtia eteenpäin. Vasta siinä vaiheessa, kun hän tunsi käden olkapäällään, hän kääntyi ympäri salamannopeasti, tuimana. Hän oletti tulijan olevan Kieran, mutta että Rocky? Kieranin paras ystävä? Mitä hittoa Rocky teki juostessaan hänen peräänsä? "Jos sulla on jotain puolusteltavaa siitä, mitä Kieran teki, voit samantien lähteä takasin sen niljakkeen luokse", Harriet sanoi, kääntyen uudelleen menosuuntaansa. Hän lähti kävelemään vauhdikkaasti eteenpäin. Luultavasti noilla sanoilla Rockyn ainakin saisi katoamaan, toivottavasti. Kuinka Harriet juuri sillä hetkellä toivoikaan voivansa vain hävittää ihmisiä maailmankartalta. Juuri nyt hän olisi mielellään päässyt eroon useammastakin, kuin yhdestä ihmisestä.

Askeleet kuuluivat kuitenkin aina vain selkeämpinä hänen takanaan. Huokaisten raskaasti ja syvään Harriet pysähtyi ja kääntyi ympäri. Rocky. Hän tuijotti miestä suoraan silmiin, katse tuimana. Enää Harrietia ei itkettänyt, lähinnä häntä raivostutti. "Mitä asiaa sulla on? Sä tiedät, että Kieran teki tosi pahasti. Eikä sillä ollu edes pokkaa kertoa siitä mulle. Eikä Sadiella. Eikä Rosiella. Kaikki on valehdellu mulle", Harriet sanoi. Hän kuitenkin oli väärässä. Häntä ei vain raivostuttanut, häntä myös itketti. Heti sanojensa päätteeksi Harriet puhkesi kyyneliin ja alkoi nyyhkyttää hysteerisenä.

Missämissämissämissä.... Haah, tuolla. Kävelyaskeleet vaihtuivat juoksuksi, kun Rocky äkkäsi Harrietin loittonevan selän kadulla kulkevien ihmisten lomasta. "Anteeksi, sori, uups, anteeksi, minulla on hieman kiire, pääsenkö tästä..." Äh, mitä helvetin väliä, hän pääsisi puolet nopeammin eteenpäin, mikäli vain rynnisi väkijoukon läpi. Ja niin hän päätti tehdäkin, huomatakseen saaneensa Harrietia heti reilusti kiinni. Miksiköhän ihmeessä mies ylipäätään oli lähtenyt naisen perään? Ehkä siksi, että hän kummaksui Kieranin käyttäytymistä? Kenties sen takia, että haluaisi estää Harrietia tekemästä mitään tyhmää vihaisena ollessaan? Siksi, että hän piti naisesta? Mies ei itsekään tainnut tietää todellista syytä, ei ainakaan halunnut tietää. Hän oli aina ollut iloinen Kieranin puolesta tuon löydettyä rinnalleen niinkin upean neidin kuin Harriet -ja heidän ystävyyssuhteensa oli aina ollut niin tiivis ja hyvä, ettei siihen mahtunut kateutta. Rocky oli aina ollut aidosti onnellinen ystäväns puolesta, vaikkei voinutkaan väittää, etteikö Harriet täyttäisi myös hänen kriteerejään mahtavasta tyttöystävästä. Kenties nämä ajatukset saivat Rockyn entistä enemmän sekaisin tilanteesta.

Rocky oli nyt saavuttanut Harrietin, ja koetti saada tämän pysähtymään ottamalla naista kiinni tämän olkapäästä. Toisen reaktio yllätti miehen täysin. "Ei kun, Harriet, odota!" Mies jäi hetkeksi hämillään seisomaan keskelle katua, kunnes sai taas liikuntakykynsä takaisin ja lähti uudestaan Harrietin perään. Ei näin, ei näin... Mitä helvettiä hän kuvitteli tekevänsä?

Tällä kertaa Harriet kääntyi vapaaehtoisesti Rockyn suuntaan. Mies sai kohdata tuiman katseen, ja myönnettäköön, hänen tunnettu vahva itseluottamus ei ollut sillä hetkellä täysissä voimissaan. Tuttuun tapaan Rocky ehti avata vasta suunsa, kun jotakin ehti jo tapahtua. Naisen purskahtaessa itkuun Rocky vilkaisi nopeasti ympärilleen. Hän huomasi parin metrin päässä alkavan sivukahdun, ja johdatti nyyhkyttelevän Harrietin sen kulmaan, pois ihmisten jaloista. "Siksi mä lähdinkin sun perään -mä kyllä huomasin, ettei Kieranin suhtautuminen asiaan ollu se kaikkein järkevin. Mä en halua että kukaan joutuu kärsimään yhtään tätä enempää, joten en mä voinu jäädä vaan kattomaan kuinka sä lähet menee.." Heeeeetkinen. Mies puhui kuin Kieran olisi vain joku, eikä hänen paras ystävänsä. Mutta se mitä Rocky oli juuri sanonut oli hänestä ihan totta, ja kyllä Harrietkin olisi oikeutettu saamaan tukea, itseasiassa oikeutetumpi kuin Kieran, olisi mies kuinka ystävä tai ei, sillä Harriethan tässä uhri oli. Ja jolleivat kerran hänen ystävänsäkään olleet kertoneen mitään, vaikka olivatkin tienneet, jonkun muun täytyisi ojentaa auttava kätensä.
Rocky astahti Harrietin eteen, painoi kätensä naisen olkapäille ja katsoi tätä silmiin. "Uskothan sä mua?"

Harriet oli kaikkiaan niin sekaisin, ettei edes huomannut Rockyn johdattelevan häntä mihinkään. Hän huomasi jossain vaiheessa ihmisvilinän kadonneen ympäriltään, mutta muuten kaikki oli samaa. Yhtä samaa ja harmaata - aivan, kuten siitä hetkestä lähtien, kun hän oli kuullut sanat Kieranin suusta. Lohduttomana Harriet nyyhkytti edelleen, kuunnellen puolella korvalla Rockyn sanoja. Ne tuntuivat lohdullisilta, mutta kuinka tosia ne olivat? Herranjumala sentään, Rockyhan oli edelleen Kieranin paras ystävä. Kuinka hänen eksänsä paras ystävä voisi olla millään muotoa lojaali Harrietille? Harriet puuskahti ensin Rockyn sanoille, mutta ei kuitenkaan antanut sanaisen arkkunsa avautua vielä, kunnolla. Harriet ei voinut katsoa Rockya silmiin. Kuinka hän enää koskaan voisi katsoa ketään silmiin sen jälkeen, mitä Kieran oli tehnyt? Ainakin toistaiseksi kaikki miehet olivat Harrietille sikoja ja pettureita. Edes Rocky ei tehnyt siinä poikkeusta Harrietin silmissä, ainakaan tällä hetkellä.

Miehen käsi omalla olkapäällä tuntui jollain tapaa hyvällä. Jollain tapaa se myös ahdisti, sillä Harriet olisi halunnut olla yksin. Siitäkin huolimatta Rockyn läsnäolo tuntui rauhoittavalta ja hyvältä. "En. Mä en usko sua", Harriet sanoi hiljaa, tällä kertaa voipuneena. "Sä olet Kieranin paras kaveri. Sä et halua lohduttaa mua, sä haluat olla Kieranin tukena ja sanoa sille, että naisia tulee ja menee. Niinhän miehet aina tekee", Harriet sanoi, painaen päänsä kumaraan. Hän keskittyi hetken aikaa asvaltin potkimiseen ja siihen, miltä maa hänen jalkojensa alla näytti. Vasta siinä vaiheessa hän ymmärsi, ettei ollut enää Devon Streetillä. Hän oli jossakin hieman sivummalla, rauhallisemmassa paikassa. Nainen huokasi pitkään ja syvään, miettien, mitä Kieran mahtoi tällä hetkellä tehdä. Tarkalleen ottaen juuri sillä hetkellä Kieran kuunteli sisarensa saarnaa The Irish Pubissa, mutta vaikka Harriet sen olisikin tiennyt, hän ei olisi välittänyt. Tällä hetkellä kumpikaan Crawleyn sisarus ei ollut erityisesti hänen suosiossaan. Harriet jatkoi maaperän potkimista ilman, että oikeastaan edes ajatteli mitään. Kaikki tuntui joko tylsältä, turhalta tai siltä, että sitä pitäisi lyödä naamaan. Aivan, Kierania.

Sen kummempia ajattelematta Harriet nosti katseensa ylös, Rockyyn. Harriet suoristi itsensä täyteen ryhtiin ja tunsi uhman kohoavan itsessään. Hän ei ollut ainoa, joka osasi pelata likaista peliä - sitä paitsi, Rockyhan oli hyvännäköinen ja vielä mukavakin, ainakin sen tiedon perusteella, mitä Harriet miehestä tiesi. "Tiedätkö mitä. Mä voisin oikeastaan vaikka uskoakin sua", Harriet sanoi. Tällä kertaa äänessä ei ollut itkuista sävyä, ainoastaan määrätietoista päättäväisyyttä. He olivat jo ennestään lähekkäin, mutta Harrietin ottaessa ainoan ja tarvittavan puolikkaan askeleen päästäkseen lähemmäksi Rockya koko tunnelma muuttui. Kun Harriet saattoi haistaa miehen takin tuoksun, hän ei ihme kyllä ajatellut Kierania. Hän oli tottunut Kieranin tuoksuun, ei Rockyn. Ja silti tuoksu tuntui niin luonnolliselta. Liian monta asiaa tuntui tapahtuvan yhtä aikaa.

Ensimmäisenä Harriet huomasi kietovansa kätensä Rockyn ympärille niin, että hän todella oli nyt lähellä miestä. Harriet oli pitänyt katseensa kaiken aikaa Rockyn silmissä, tutkien niiden ilmettä. Hieman kysyvän oloisesti Harriet kohotti toista kulmaansa, antaen omien kasvojensa lähestyä Rockyn kasvoja. Vaikka joku olisi voinut kuvitella Harrietin olevan epävarma, asia oli täysin päinvastoin. Lopulta Harrietin huulet koskettivat Rockyn huulia sillä seurauksella, että Harriet ei miettinyt tekoaan tippaakaan. Hän suuteli Rockya kaikella sillä intohimolla, jolla hän oli äsken ollut valmis raivoamaan Kieranille. Luoja, kuinka hyvältä yksi suudelma tuntuikaan, eikä Harriet todellakaan aikonut antaa Rockyn karata minnekään.

Tänään sai kokea déjà vu -ilmiötä nähtävästikin useampaan otteeseen. Sanottavansa sanottuaan Rocky hiljeni, seisoi vain siinä, odottaen ja antaen Harrietin rauhassa miettiä seuraavaa siirtoaan. Mies tarkkaili toista, ei tuijottanut, vaan katseli, aidon lempeä katse silmissään, kuin sanoakseen, ettei päästäisi nyt mitään pahaa lävitseen iskemään Harrietiin. Vaikka tilanne oli Rockylla varsin hyvin tiedossa, tuo sai silti hieman yllättyä -vai olisiko pettyä parempi sana-, kun kuuli Harrietin seuraavat sanat. Mies oli tosissaan luullut puhuvansa tarpeeksi vakuuttavasti ja aidosti. Sanoja jäätiin miettimään hetkeksi -Harriet oli yllättävän oikeassa. Sellaisiahan miehet tuppasivat olemaan. Ottamaan turhan kevyesti tällaiset asiat, tai ylipäätään kaiken, mitä naisiin tuli. Oliko kyse sitten esittämisestä vai epävarmuudesta? Raja taisi olla melkoisen häilyvä, kuin veteen piirretty viiva. Tai se saattoi johtua tilanteesta. Paha Rockyn oli terapeuttina toimia, kun ei itse tällaista tilannetta ollut koskaan joutunut elämässään kokemaan, mutta yrityshän oli tärkein, eikö? Ja Rocky halusi yrittää.

"Mä olen Kieranin paras kaveri, totta. Mä haluan auttaa sitä, ja mä myös olen sanonut, että naisia tulee ja menee. Mutta mistä sä keksit, etten haluais auttaa myös sua? Mä oon oikdeudenmukainen mies, ja ennen kaikkea haluan, että kaikkia kohdellaan niin ku niillä on oikeus tulla kohdeltavaks. Ja siks mä oon nyt tässä." Sanat vain tulivat, liiempiä miettimättä, ja sanojensa perään Rocky mietti, mahtoiko sanoa jo vähän turhankin paljon vaikuttaen pelkältä selittelijältä. Toisaalta, Rockyn ääni oli luonnostaan jo ystävällinen, aito ja turvallinen, minkä ei luulisi kertovan pelkästä sanahelinän selostamisesta. Rocky todella tarkoitti, mitä sanoi. Tällaisessa tilanteessa mikään muu ei tullut kuuloonkaan.

Tuntiessaan naisen katseen itsessään Rocky hätkähti todellisuuteen ja ilme kasvoilla muuttui hetkeksi epävarmaksi. Tunne kuitenkin katosi pian, ja kun Rocky näki Harrietin muuttuneet kasvot ja kuuli tuon vahvistuneen äänen, ei mies voinut olla esittämättä kysyvää katsetta. Toisen sanoja seurasi kysyville kasvoille vieno hymy, josta tarkin saattoi erottaa jonkin hitusen veikeyttäkin. Harrietin astuessa pienen askeleen eteenpäin Rocky irrotti kätensä ja laski ne alas, muuten seisoen täysin hievahtamatta, ajatukset laukaten liian lujaa, katsoen naista suoraan silmiin.

Kun naisen kädet kietouivat miehen ympärille, sydän lähti liikkeelle takoen ulos rinnasta. Harrietin esittäessä viehkeän katseensa kasvot aivan lähellä miehen omia, mahanpohjasta kouraisi. Maailma katosi ympäriltä, todellisuuden antaen vain sykäyksittäisiä muistikuvia itsestään. Harriet oli hänen parhaan ystävänsä tyttöystävä. Ei, entinen. Mutta Kieran oli silti hänen paras ystävänsä. Mutta silti. Rocky oli lähtenyt Harrietin perään lohduttaakseen tätä petetyksi tulemisesta. Ja mitä helvettiä hän itse sitten teki siinä? No lohdutti! Tai siis... No kun... Niin no... Naisen huulten koskettaessa Rockyn huulia yhteys aivoihin katkesi välittömästi. Ensimmäisen suudelman ajan Rocky seisoi järkytyksestä halvaantuneena paikoillaan, jokainen lihas jännitettynä. Toisen aikana miehen olemus rentoutui jo selvästi, kun hän tunsi toisen intohimon kosketuksessaan. Kolmannen aikana viimeisetkin järjen äänet olivat karanneet miehen mielestä. Tuo painoi kätensä vahvasti Harrietin rintakehälle, työnsi naista pari askelta taaksepäin seinää vasten, painautui lähelle naisen ruumista ja vastasi suudelmaan -vähintään yhtä suurella intohimon määrällä kuin Harriet itse. Oikea käsi valui kyljenkaarta pitkin lantiolle pysähtyen siihen, toinen taasen kohosi ylemmäs naisen niskaan. Mies oli tunteidensa vallassa, eikä tällä hetkellä tilanteeseen mahtunut mitään muuta. Kuitenkin, kun tilanne hitusen taantui, Rocky pysähtyi, jättäen kuitenkin otsansa nojaamaan Harrietin omaan. Ei hän saisi tehdä näin.. Mutta kun... Ei saatana.. Ei hän voinut itselleen mitään. Ei haluilleen, ei tunteilleen. Miehellä oli juuri nyt hyvä olla siinä, Harrietin lähellä, mutta enkeli oikealla olkapäällä muistutti silti koko ajan, mikä tilanne oli. Harriet on parhaan ystäväsi tyttöystävä. Entinen! Silti...
Ei Rocky toivonut nyt mitään muuta, kuin Harrietin pysyvän siinä, hänen luonaan.

Kieltämättä Harriet oli aavistuksen hämmästynyt siitä, että Rocky vastasi hänen suudelmaansa. Aluksi suudelma oli tullut päähänpistona, jota Harriet ei ollut edes ajatellut - kai hän oli halunnut kokeilla, miten Rocky reagoisi. Harrietista tuntui nimittäin, ettei hänellä juuri sillä hetkellä ollut mitään menetettävää, joten miksei hän olisi voinut leikkiä tulella? Kun toinen suudelma vaihtui utuisesti kolmanteen, Harrietin mielen täytti ainoastaan Rocky ja miehen huulet, jotka tuntuivat vastustamattoman hyviltä hänen omiaan vasten. Harriet huomasi tulleensa työnnetyksi selkä seinää vasten, mutta se ei häirinnyt häntä pätkääkään. Yksittäiset mielikuvat Kieranista Rosannan kanssa vilahtivat välillä pään sisällä, mikä oli omiaan lisäämään Harrietin raivoa ja halua Rockyyn. Aivan liian pian suudelma oli loppunut. Aavistuksen hengästyneenä Harriet nojasi otsallaan Rockyn otsaa vasten, miettien, mitä juuri oli tapahtunut. Nyt, kun huulet eivät enää liikkuneet toisiaan vasten, kaikki tuntui selkeämmältä. Äsken kaikki oli vain kadonnut pienessä hetkessä ympäriltä. Hengitystään tasatessaan Harriet katseli hieman epävarmana maahan miettien, miten hän voisi jatkaa tästä. Mitä Rocky halusi? Pieni ääni oman pään sisällä muistutti siitä, että mies todella oli Kieranin paras ystävä. Mutta kuitenkin - mitä sitten? Eihän Kierankaan ollut kysellyt mielipidettä Harrietilta mennessään sänkyyn Rosien kanssa.

Pienen huokauksen saattelemana Harriet nosti katseensa takaisin Rockyyn. Ensin vakavailmeiset kasvot kääntyivät kuitenkin vinoon hymyyn Harrietin kohdatessa Rockyn silmät. Mitä hän tässä oli muka tehnyt väärin, tai Rockykaan? Enää Harriet ei epäröinyt antaessaan pienen suukon Rockylle. Nyt hän ei kuitenkaan antanut suukkojen venyä suudelmiksi, vaan pienet suukot todella saivat pysyä suukkoina. Harriet yritti kerätä ajatuksiaan kasaan. Mitä hän tekisi seuraavaksi? Uskaltaisiko hän todella mennä aivan niin pitkälle, kuin hän juuri tällä hetkellä halusi? Lopulta suukot olivat muuttaneet olomuotoaan pieniksi näykkäisyiksi, lähinnä kiusoitteleviksi sellaisiksi. Se ei ollut enää tietoista, mutta sopi tapahtumien kulkuun hieman liiankin hyvin.

Koska Harriet ja Rocky eivät olleet menneet sivukujalla kovinkaan pitkälle, joten maltettuaan olla hetken irrallaan Rockysta Harriet vilkaisi kadulle pubin suuntaan. Liikettä kadulla kyllä oli, mutta kukaan näistä ei näyttänyt yhtään tutulta, eikä pubin ovi käynyt. Kieran luultavasti istuskeli paikoillaan edelleen, samoin, kuin Harrietinkin pöytäseurue. Yhtäkkiä omassa käsilaukussa oleva avain Kieranin luokse tuntui lähes polttavalta, se suorastaan vaati tulla käytetyksi. Avain halusi antaa Harrietille mahdollisuuden - mikään ei tietenkään ollut kiinni Harrietista itsestään tai Rockysta. "Sä oot siis sitä mieltä, että kaikilla on oikeus tulla kohdelluks oikeudenmukaisesti?" Harriet kysyi. Äänestä luultavasti oli vaikeaa ottaa selvää - samaan aikaan Harriet tunsi olevansa epävarma, mutta kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, mitä oli tekemässä. Eikä kyse ollut läheskään kokonaan kostosta Kieranille. Ei, Harriet halusi Rockyn juuri nyt miehen itsensä takia, ei sen vuoksi, että tämä sattui olemaan Kieranin paras ystävä. Tietysti sekin oli mieltä kutkuttavaa - saada kostaa Kieranille.

Enempää miettimättä Harriet kohensi käsilaukkunsa asentoa käsivarrellaan, nostaen laukun olkapäälle. Kieranin kerrostalo näkyi lähes suoraan heidän edessään, sinne ei kävelisi muutamaa minuuttia kauempaa. Harriet vilkaisi sivukujalta uudelleen Devon Streetille. "Jos sä kerran haluat lohduttaa mua ja ajatella tarkemmin sitä oikeudenmukaista kohtelua, niin tuota... Äh, tule", Harriet sanoi lopulta oikeiden sanojen alkaessa takellella. Ei hänellä ollut hajuakaan mitä hän oli ollut sanomassa, hän ei tiennyt, oliko siinä pienintäkään järjen hiventä viedä Rocky Kieranin asunnolle vain omien halujensa johdattelemana, mutta luoja se tuntui hyvältä.

Epäilyksen siemen hiipi Rockyn mieleen tuon seistessä Harrietin edessä otsa edelleen nojaten naisen omaa vasten. Oliko tämä ollut virhe? Mies tiedosti turhankin hyvin, että oli taas menettänyt itsehillintänsä tilanteessa, joka oli ollut hänelle liian vastustamaton. Harriet, nainen, jota Rocky oli aina sivusilmällä katsellut tuon ollessa pariskunnan kanssa liikenteessä, oli nyt siinä hänen edessään, lähellä, ja mies oli juuri suudellut hänen kanssaan. Puolustuspuheena Rocky ajatteli, että kuka vain hänen tilanteessaan olisi varmasti tehnyt samoin. Eihän kukaan voinut torjuta tällaista tilaisuutta tällaisen ihmisen kanssa? Eihän Rocky ollut ollut mitenkään tavallisesta miehestä poikkeava suudellessaan parhaan ystävänsä tuoretta ex-tyttöä? Ei kai? Voisiko joku tulla kertomaan, ettei tilanteessa ollut mitään väärää?

Rocky ei uskaltanut tehdä mitään tai liikkua mihinkään. Hän odottaisi niin kauan, että Harriet tekisi seuraavan siirron. Ehkä olisi parasta, jos nainen vain vetäytyisi pois, hymyilisivät toisilleen nolostuneina ja jatkaisivat matkaansa kumpikin omaan suuntaansa. Salaa mies kuitenkin toivoi jotain aivan muuta. Oikeasti edellä mainittu esimerkki oli häntäpäässä hänen toivomuslistassaan. Mutta siltikään mies ei uskaltanut hievahtaakaan kertoakseen, tai antaakseen edes vinkkiä, toiveistaan.
Suuri varjo valahti alas harteilta, kun Rocky sai kohdata Harrietin kasvot ja niitä koristavan vinon hymyn. Miehen silmistä näki selvästi, kuinka epäilys vaihtui helpotuksen tunteeseen, ja tuon olemus rentoutui taas selkeästi. Rocky ei katunut tapahtunutta. Harriet ei katunut. Luoja, mikä helpotus. Pian mies sai jälleen tuntea naisen pehmeät huulet omiaan vasten, tällä kertaa kevyemmällä kosketuksella. Vähä vähältä pienet suukot muuttuivat kevyiksi, kiusoitteleviksi näykkäisyiksi, mikä ei ollenkaan tehnyt hyvää mitä Rockyn itsehillintään tuli. Pidä itsesi nyt kurissa. Rauhoitu. Malta, malta, malta... Rocky sai kuin saikin maltettua mielensä halujen vaatiessa jotain ihan muuta, ja ehkä oli helpotus, kun Harriet irtaantui ja katsahti kadulle. Tässäkö sitä nyt mentiin, naisen pauloissa kuin koira hihnassa, nöyränä ja valmiina miellyttämään. Jotain omanarvontuntoa sentään hyvä mies!

Katse ajautui Harrietiin Rockyn kuullessa tämän puhuvan. Mies nyökkäsi vastaukseksi. Aivot surrasivat koittaen keksiä, missä mentiin ja mitä nainen mielessään oli kehitellyt, mutta koska mitään varmaa vastausta ei ehditty keksimään, Rocky päätti vain pysyä mielipiteessään. "Ehdottomasti."
Seuraavat sanat saivatkin jo miehen tajuamaan paljon lisää. Eeeei Harriet ollut tosissaan. Rocky päätteli vain omiaan. Hän oli kuullut väärin. Äh, ketä Rocky tässä yritti huijata? Mies tajusi vallan mainiosti, missä mentiin. Oikeudenmukaisuus oikealla olkapäällä oli edelleen äänessä toitottaen tilanteen kulun vääryyttä, mutta nyt vasemmanpuoleinen piru oli nostanut päätään. Kieran ei nyt varmasti välittäisi, palaisiko hänen ystävänsä takaisin pubiin vai ei. Ja mikä tilaisuus! Jumalauta mies, vain pelkuri livistäisi nyt paikalta. Tätähän sinä olit aina salaa halunnut, eikös vain? Ota ohjat käsiisi ja anna mennä. Harriet oli osoittanut oman mielipiteensä jo, joten kaikki olisi enää sinusta itsestä kiinni. Etkä-sinä-ole-tekemässä-mitään-kiellettyä.

Senkin koira... Rocky solvasi itseään lähtiessään Harrietin perään kohti Kieranin asuntoa.

Kaksikosta Harriet oli lähtenyt ensimmäisenä kävelemään pitkin Devon Streetia, mutta hänen oli yksinkertaisesti pakko varmistaa, olivatko hänen vaistonsa oikeassa. Hän oli lähes täysin varma siitä, että Rocky todella seurasi häntä, mutta katse taaksepäin varmisti kaiken. Kyllä, mies seurasi hänen kannoillaan. Harriet hidasti kävelyvauhtiaan sen verran, että Rocky sai hänet kunnolla kiinni. The Irish Pubiin oli muutenkin jo sen verran matkaa, että ellei Kieran omistaisi laserkatsetta, hän ei näkisi erikseen kahta, kadulla eteenpäin kävelevää hahmoa. Harriet vilkaisi vielä kertaalleen taaksepäin Rockyyn ja katsoi tätä nyt avoimen kutsuvasti. Hetken ajan Harriet tunsi itsensä pikkutytöksi - hän kiepsahti ympäri kannoillaan niin, että hän käveli hetken verran takaperin. Hän tarttui Rockya käsistä molemmin käsin ja hidasti vauhtiaan niin, että sai miehen kunnolla eteensä. Kauaa eteenpäin käveleminen ei Harrietia kuitenkaan kiinnostanut, sillä hän huomasi kurottautuneensa lähemmäs miestä ja jälleen kerran hän suuteli tätä. Suudelma hiipui hetkittäin pienemmiksi suukoiksi, kunnes huulet vain lepäsivät toisiaan vasten Harrietin pitäessä vielä silmiään kiinni.

Itsehillintä ei pitänyt enää kauempaa. Harrietin oli pakko päästä päämääräänsä - hän halusi neljän seinän sisälle, hän halusi napata Rockyn mukaansa. Nyt Harriet lähti kävelemään samalla vimmalla eteenpäin, kuin aiemminkin, mutta tällä kertaa hän katsoi eteensä ja piti toisella kädellään edelleen kiinni Rockyn kädestä. Korot kopisivat katukivetystä vasten, päässä raksutti vain ja ainoastaan tyhjää. Mitäköhän hänkin oli todellisuudessa tekemässä juuri nyt? Ja ennen kaikkea, miksi? Hitto vieköön, hän halusi tätä. Hän halusi olla Rockyn kanssa. Lopulta Kieranin asunnon alaovi oli oikealla kohdalla ja välittämättä miettiä, missä suojatiet menivät, Harriet vilkaisi kadulla ympärilleen ja lähti sopivassa kohdin kulkemaan vilkkaasti liikennöidyn Devon Streetin ylitse. Harriet nykäisi jo ovea edessään, kunnes muisti - Kieranin taloyhtiössä haluttiin olla äärimmäisen tarkkoja, eikä alaovi ollut auki edes päivisin. "Helvetin taloyhtiöt. Kuka tänne muka haluais tulla vapaaehtoisesti. Tavallaan", Harriet puoliksi puuskahti ja puoliksi naurahti. Omat kädet tärisivät niin paljoa tiedostamattomasta jännityksestä, että avaimet lipesivät muutaman kerran käsistä takaisin käsilaukun pohjalle. Vihdoin ja viimein Harriet kuitenkin sai avaimet käteensä ja sitä kautta myöskin alaoven auki. Harriet oli kuitenkin aivan liian kiihtynyt edes kuvitellakseen kävelevänsä ylimpään kerrokseen portaita pitkin ja sitäpaitsi - hissikin oli juuri sopivasti alhaalla. Nainen nykäisi Rockyn mukaansa hissiin ja ennen kuin ovet hississä ehtivät edes sulkeutua, oli Harriet painanut Rockyn hissin seinää vasten ja suuteli tätä. Kuinka hänestä ihmeellisesti tuntui, ettei hän vain voinut saada miehestä tarpeekseen? Vielä muutamia minuutteja sitten Harriet ei edes tiennyt haluavansa Rockya. Nyt se oli ainoa asia, jonka hän todella tiedosti itsessään.

Olivatko he olleet hississä vain pienen hetken, vai pidemmänkin tovin? Harriet ei tiennyt. Hänen ajantajunsa oli kadonnut lukemattomiin suudelmiin, jotka olivat olleet päättymättömiä ja silti samalla aikaa monta yksittäistä suudelmaa. Harriet peruutti hissistä suoraan Kieranin ovea vasten asunnon avaimet yhä kädessään. Se oli melkoista taiturointia - Harriet ja Rocky olivat edelleen yksi, tiivis paketti, Harriet selkä ovea vasten ja siitäkin huolimatta hän onnistui avaamaan asunnon oven takanaan. Ensimmäinen asia, jonka Harriet asunnon sisäpuolelle päästyään teki, oli kenkien potkiminen pois jaloista. Vaikka ne olivatkin korkeakorkoiset, pitkävartiset saappaat, ne lähtivät jaloista ihanan kivuttomasti. Nyt Harriet tosin oli lyhentynyt vajaat kymmenen senttiä, mutta se ei tuntunut haittaavan tahtia. He olivat nyt päässeet Rockyn kanssa tietyn kynnyksen yli - luultavasti kumpikaan ei ujostelisi tai epäröisi enää. Nyt he vain antaisivat asioiden mennä omalla painollaan.

Toisen perässä kulkiessaan alkoi Rockyn mieli rauhoittua lopullisesti. Mitä hänen muka tarvitsisi pelätä? Ei ollut tapahtumassa rikosta, ei mitään väärää, ei mitään kiellettyä, joten mitä mies oikein odotti tapahtuvan. Mikään ei estänyt häntä tekemästä sitä, mitä tuleman piti, ei estäisi nauttimasta jokaisesta sekunnista. Joskus saisi olla vähän itsekäskin.
Veikeä hymy kiiri Rockyn kasvoille vastaukseksi Harrietin kutsuvaan katseeseen. Mies naurahti hiljaa Harrietin käännyttyä ympäri ja otettuaan tätä käsistä kiinni, ja miehen kasvoilta näki kyllä, kuinka hyvä olo hänellä sillä hetkellä oli. Suudelmaan vastattiin jälleen, mutta sen annettiin myös loppua ajallaan, kunnes Rocky jälleen huomasi kulkevansa Harrietin perässä kohti Kieranin asuntoa. Hän antoi tytön viedä -nostaa tuon innokkuutta entisestään. Rocky itse oli jo päättänyt siirtyä johtavaan asemaan vasta seinien sisäpuolella, kun he olisivat viimein kahden, vain kahden, kaikessa rauhassa muiden silmien ulottumattomissa...

Pian kohosi oikea rakennus heidän edessään tien toisella puolella. Kadun ylitys kävi nopeasti, ja kaksikko seisoi ulko-oven edessä alta aikayksikön. Harrietin kommentille Rocky tyytyi vain naurahtamaan huvittuneesti samalla, kun asettui naisen taakse kietoen kätensä naisen ympärille, kumartuessaan hitusen alaspäin ja hengittäen Harrietin hiusten tuoksua syvälle keuhkoihinsa. Mies hymyili lempeästi itsekseen nähdessään, kuinka Harrietilla oli hieman vaikeuksia saada avaimia laukunpohjalta pois, mutta kun niiden onnistui saavuttamaan päivänvalon ja päästyään avaimenreikään he olivatkin nopeasti rakennuksen sisäpuolella.
Ennen kuin Rocky ehti ajatellakaan, hän huomasi, kuinka tie vei suoraan hissiin, seinää vasten, kuinka naisen huulet jälleen tavoittivat miehen omat. Rocky jaksoi vieläkin ihmetellä koko tätä tapahtumaa, Harrietia ja tämän nopeaa toimintaa, itseään, mutta kun hissin ovet avautuivat ja edessä häämötti Kieranin asunnon tuttu ovi, Rocky antoi loppujenkin ajatusten kuihtua pois. Mukaan oli lähdetty jo, haluja toteltu ja toista seurattu. Eikä Rockylla ollut aikomustakaan jättää sitä siihen, ehei, nyt kaikki vasta saisi alkaa.

Intohimoisesti naista suudellen Rocky yritti mahdollisimman taitavasti kulkea hissiltä ovelle. Sillä aikaa, kun Harriet taituroi ovea auki, mies keskittyi vain naiseen suudellen tämän kaulaa, henkäisten korvaan, kosketellen niskaa -ja voi luoja kuinka kaikki tämä sai miehen halut ja vaistot ääriään myöten heräämään. Oven auettua ja kynnyksen yli päästyä tipahtivat myös loputkin järjen äänet käytävälle, jääden sulkeutuvan oven ulkopuolelle. Rocky seurasi Harrietin esimerkkiä potkien itsekin kengät jalastaan, samalla takkinsa yltään repien ja maahan heittäen. Sitten hän sai hetkisen hengähdystauon, jonka aikana tuo seisoi paikallaan ja tuijotti Harrietia. Rocky ei ollut saanut vähään aikaan katsella mitään niin kaunista, hentoa, pientä, mutta samalla niin vahvaa ja rohkeaa, määrätietoista ihmistä, kuin Harriet siinä hänen edessään. "Sä olet uskomaton nainen", tuo sanoi aidosti sanoja tarkoittaen, astuen samalla muutaman askeleen Harrietin luo, kietoen jälleen kätensä tämän ympärille ja suudellen tuon otsaa. Rocky astui vielä eteenpäin askeleen, toisen, kolmannen, tarkoituksenaan johdatella heidät kohti tiettyä huonetta. Mies muisti kyllä vallan hyvin ystävänsä kämpän, joten suunnistamisessa ei ollut ongelmia. Otteen pitäminen erossa Harrietista taas oli, mutta tuo seikka nyt ei haitannut ketään. Määrätietoisesti Rocky johdatteli heitä oikeaan suuntaan miettimättä enää hetkeäkään, mitä teki. Hän luotti nyt täysin tunteisiinsa.

//hei äää, millaset vaatteet Harrietilla on päällä? :D //

((Pistetääs vaikka tuollasta!))

Oli oikeastaan hassua, kuinka he vain saattoivat hetken katsella toisiaan. Äskenhän he eivät olleet malttaneet pitää käsiään erossa toisistaan ja nyt, siinä he vain olivat ja katsoivat toisiaan silmiin? Rocky oli kaikkea, paitsi Kieran. Juuri sitä, mitä Harriet halusikin. Eri tavalla komea, ulkonäkönsä lisäksi myös äärimmäisen kiltti ja huomaavainen - Rocky selvästi halusi, että Harriet tuntisi olonsa paremmaksi. Siinä Rocky myös onnistui, sillä jo nyt Harriet oli kuin sulaa vahaa tämän käsissä. Miehen sanoille Harriet naurahti kevyesti, ehkä jopa hieman viettelevästi. "Kiitos", hän sanoi lopulta, kun sai punan poskiltaan tasaantumaan. "Ja sussa on jotain sellaista, joka vain yksinkertaisesti vetää mua puoleensa", Harriet sanoi, henkäisten sanansa Rockyn kaulalle. Mies tuli askel askeleelta eteenpäin, eikä Harriet laittanut piirunkaan vertaa vastaan. Oikeastaan hän antoi Rockyn johdattaa heitä varsin mielellään. Molemmille tämän asunnon huoneet olivat tulleet tutuiksi, tosin hieman eri syistä kuitenkin. Rockyn sekä oman suuntavaistonsa ansiosta Harriet ei törmäillyt ovenpieliin, ei saanut ikäviä kolhuja päähänsä tai mustelmia käsiinsä. Seuraava yllätys oli vasta siinä, kun he tulivat Kieranin sängylle. Se tuli vastaan yllättävän nopeasti, ja peruuttanut Harriet kaatui selälleen sängylle.

Se kuitenkaan ei saanut Harrietia nolostumaan - päin vastoin, hän alkoi nauraa hersyvää naurua, voimatta oikeastaan sille mitään. Hän piteli edelleen Rockyn käsistä kiinni, eikä voinut vastustaa kiusausta nykäistä mies hänen kanssaan sängylle. Inhottava ajatus hiipi hänen mieleensä sangen salakavalana - hän oli viimeksi ollut tässä sängyssä Kieranin kanssa. Hän oli itse vaihtanut juuri nämä lakanat tähän sänkyyn - vain siksi, että ne olivat Harrietin mielestä mukavimmat ihoa vasten, mutta myös kauneimmat. Verhotkin Harriet oli valinnut, samoin lattialla olevan maton. Harriet tunsi pienen piston jossakin, mutta se ei johtunut Rockysta. Kieranista se johtui - siitä, että Harriet tajusi jättävänsä kaiken taakseen juuri tällä hetkellä. Hän ei enää palaisi tekemisiin Kieranin kanssa, eikä se asia tuntunut pahalta. Pistos tuntui enemmänkin sysäykseltä - kehotukselta siirtyä eteenpäin. Oli aika antaa tämän osan omasta elämästä jäädä menneisyyteen, antaa tilaa ja mahdollisuus uudelle. Uusi alku - juuri sitä Harriet tarvitsi. Niin suhteissaan kuin perhepiirissäkin. Suurimmat ajatuksensa taka-alalle työntäen Harriet huomasi repivänsä Rockyn paitaa päältä pois lähes eläimellisellä vimmalla - samalla, jolla hän iski hetkeä myöhemmin hampaansa Rockyn kaulaan ja imaisi pienen, punaisen jäljen. Harriet ei voinut olla virnistämättä sen jälkeen Rockylle. Tarkalleen ottaen Harrietin olisi tehnyt mieli kirjoittaa vedenpitävällä tussilla, suurin kirjaimin viesti Rockyyn: "Sorry, Kieran! -Well, not really!" Ajatus sai Harrietin remahtamaan nauruun. "Mä vaan pohdin, mitä Kieran ajattelis, jos näkis meidät tässä. Se olis oikeastaan aika houkutteleva ajatus", Harriet virnisti vielä. Pikaisesti ajatellen Harriet tajusi jossakin alitajunnassaan, ettei ollut muistanut laittaa ovea takalukkoon. Mutta hitto vieköön, ei se Kieran juuri nyt pelmahtaisi paikalle.

Vaatteet Rockyn päältä alkoivat kadota rivakalla tahdilla. Harriet ei edes jaksanut kiinnittää huomiotaan siihen, missä kunnossa Rockyn vaatteet päätyivät lattialle - olivatko ne vielä ehjät, vai näkyikö niissä pieni käytön jälki. Yhä virnistäen Harriet upotti kyntensä Rockyn selkään ja näykkäsi miestä alahuulesta. Nyt hän piti katseensa kaiken aikaa, vakaasti miehen silmissä. Jos Rockylla oli ollut pienintäkään aikomusta perääntyä, halusi Harriet nyt varmistaa, että Rocky hautaisi haaveensa kotiinlähdöstä. Nyt tässä olisivat vain he - he eivät välittäisi mistään ulkopuolisesta. Ehkä Harriet raahaisi Rockyn myöhemmin omalle asunnolleen tai päättäisi lähteä Rockyn mukana tämän kotiin, se kuitenkin oli ajan kysymys. Juuri tällä hetkellä Harriet vain halusi olla tässä.

Naisen sanat pyörivät Rockyn päässä kaiun lailla, kun he yhdessä etenivät kohti makuuhuonetta. "vetää mua puoleensa..." Vaikka mies olikin kokenut, itsevarma ja rohkea, Harrietin sanat pönkittivät ruskeasilmäisen itsetuntoa kummasti. Tuntui aina yhtä hyvältä kuulla, kuinka oli jollekin ihmiselle tärkeä, tai ainakin mieliksi. Nämä seikat varsin hyvin tiedostaen Rocky jatkoi kulkuaan kohti päämääräänsä, työntäen Harrietia hellästi edellään, tuon käsistä kiinni pitäen ja otsaa suukotellen. Tämä yö olisi heidän yönsä.

Harrietiin keskittyneenä mies miltei säikähti, kun toinen yllättäen katosikin hänen edestään sängyn osuessa vastaan. Kuitenkin itsekin nauramaan ruveten tämä horjahti naisen kiskaisusta tuon päälle hajareisin, jääden katsomaan naista silmiin naurun hiipuessa lämpimäksi, mutta viekkaaksi hymyksi. Siinä ei enää mietitty, että sänky, jolla he nyt toisiaan tuijottelivat, oli Rockyn parhaan ystävän ja Harrietin exän sänky, sillä ajatukset todella oli jätetty ulko-oven taakse. Eläimellinen kiihko valtasi loputkin miehen viattomasta, kiltistä puolesta, kun nainen hänen allaan repi t-paidan pois tämän päältä ja iski kiinni. Harrietin virnistys oli piste iin päälle -vai että leikitään, no leikitään sitten!

Harrietin puhetta ei enää ymmärretty niin, kuin se normaalitilanteessa olisi ymmärretty. Mikään ei nyt pysäyttäisi miestä, ei saisi tätä lopettamaan, ei menettämään tilaisuutta viettää joka aistille mielekäs, toiminnan täyteinen yö. Vahvoilla, lihaksikkailla käsillään Rocky tarrautui naisen vartaloon, koskettaen tuota kaikkialta, hipelöiden, puristaen, kiusoitellen, kunnes tarrasi siniseen paitaan repien vuorostaan itse vaatekappaletta pois Harrietin päältä. Halut voimistuivat sekunti sekunnilta, eikä mies peitellyt fiiliksiään. Selässä tuntuvat kynnet ja huulelle kohdistuva näykkäisy olivat omiaan lisäämään Rockyn tahtoa ottaa tuo jumalainen nainen, tehdä tuolle hyvää ja saada nauttimaan kovemmin kuin koskaan ennen. Siellä täällä nyt jo naisen paljaalla iholla vaeltavat kädet hakeutuivat alaspäin kohti farkkuja alkaen avaamaan nappeja. Suosiolla Rocky vetäytyi irti naisen otteesta nousten seisomaan sängyn päätyyn, kiskoen sitten farkut pois tuon jalasta. Vinon hymyn siivittämänä Rocky asettui takaisin Harrietin yläpuolelle, katsoen tuota nyt tiukasti silmiin ennen kuin antoi huultensa laskeutua intohimoiseen suudelmaan toisen omia vasten. Vasen käsi hakeutui takaisin naisen keholle oikean kannatellessa miehen painoa ylhäällä. Huulet siirtyivät ensin sivulle näykkäisemään naisen korvalehteä, josta ne siirrettiin alaspäin kohti kaulaa ja solisluita. Rocky nautti täysin rinnoin, tätä varten hän oli Lontooseen muuttanut.

Aika tuntui menettävän merkityksensä, kun suudelmat tuntuivat loputtomalta jatkumolta ja Harriet saattoi tuntea Rockyn lähes joka puolella itseään. Asetelma kuitenkin muuttui, kun Rocky nosti heidät molemmat seisomaan sängyn päätyyn. Hetken hiljaisuudessa Harriet saattoi kuulla oman, raskaan hengityksensä, aistia myös Rockyn hengityksen, kunnes vaatteet olivat poissa. Huulet olivat jälleen hakeutuneet Rockyn omia vasten, vaistomaisesti ja kuitenkin täysin niitä tarviten. Tuntiessaan miehen hampaat korvanlehdellään Harriet hengähti rytmistä poiketen, kallistaen päätään taaksepäin. Hän huokasi kevyesti, antaen käsiensä kulkea pitkin Rockyn ylävartaloa tutkien. Mielihalut ajoivat kaiken muun edelle, sillä ajan lisäksi myös paikka katosi. Vain Harriet ja Rocky - tämä hetki, tämä nimenomainen kerta. Harriet näykkäsi Rockya kevyesti kaulasta - kädet vaelsivat edelleen levottomina, aina vain alemmaksi ja alemmaksi Rockyn vartalolla. Kuinka Harriet edes voisi saada tästä tarpeekseen? Tämä tuntui niin... Kielletyltä. Niin - Rocky oli hänelle kielletty, melkein. Ei kielletty ollenkaan, mutta jos joku kohteliaisuussäännöistä välittäisi, ei Harrietilla olisi asiaa edes vilkaista Rockyyn päin. Juuri sillä hetkellä Harriet ei kuitenkaan edes halunnut ajatella asiaa niin - hän vain halusi nauttia miehestä ja antaa tämänkin nauttia hänestä.

* * Ennen kuin Harriet edes huomasi, he makasivat yhdessä paikoillaan, raskasta hengitystä tasaillen. Harriet oli yhä Rockyn päällä, nojaten toisella kädellään tukea sängystä. Hän piirteli huomaamattaan pieniä kuvioita Rockyn rintakehälle, puhallellen välillä vaihtelun vuoksi. "Kiitos äskeisestä", Harriet sanoi hiljaisella äänellä, katsellen puhuessaan Rockyn solisluiden muotoa ja kaulaa, jossa Harrietin aiemmin jättämä punainen jälki loisti ehkä liiankin voimakkaasti. Se sai Harrietin naurahtamaan hieman - Harriet tosin ei itsekään tiennyt, miksi. Harriet huomasi katselevansa Rockya kuin rakastunut ikään - tämä tuntui jopa liian hyvältä ollakseen totta. Oliko se väärin vai muuten vain kieroutunutta, että Harriet saattoi sanoa tuntevansa itsensä jopa onnelliseksikin?

Juuri siltä hänestä kuitenkin tuntui. Hän oli onnellinen. Ainakin hetken aikaa - ei tätä onnea välttämättä kestäisi pitkään, mutta ainakin nyt asiat olivat hyvin. ...Toistaiseksi. Harriet ei edes tajunnut kolinaa, joka kantautui rappukäytävästä, mutta vahvistui kuitenkin kaiken aikaa. Lopulta jokin rasahti lukossa ja kuului henkäyksenkevyt vingahdus, kun ovi työnnettiin auki. Harriet oli niin täydellisesti uppoutuneena omaan pilvilinnaansa, ettei todellakaan huomannut mitään outoa tapahtuvan eteisessä. Kieran sen sijaan kuunteli ensin - hiljaista. Ja siitä huolimatta hän näki kahdet sikin sokin potkitut kengät omassa eteisessään - molemmat kenkäparit olivat Kieranille harvinaisen tutut. Hän ei kuitenkaan nähnyt kaksikkoa missään - ei olohuoneessa, ei juttelemassa keittiössä - kaikkialla oli hiljaista. Kengät kuitenkin paljastivat sen, ettei Kieran ollut asunnossaan yksin ja olihan Harrietilla avain hänen asuntoonsa. Lopulta paha aavistus valtasi Kieranin kokonaan. Oli kaksi paikkaa, joita hän ei ollut tarkastanut - kylpyhuone ja makuuhuone. Hän ei voinut olla väärässä, ainakaan tällä kertaa. Kieran paiskasi olohuoneen oven kiinni ja ryntäsi suoraan makuuhuoneeseen nähdäkseen jotain, jota hän välttämättä ei olisi halunnut nähdä. Luojan kiitos ne kaksi olivat sentään ymmärtäneet vetää peiton päälleen. "Mitä helvettiä te teette?" Kieran pamautti suoraan, ääntä säästelemättä. "Näinkö muijaa lohdutetaan vai?"

Kun tajunnan räjäyttävät tunteet olivat tasaantuneet, oli aika palata maantasalle. Ajatukset luikertelivat takaisin mieliin tehden hallaa täydelliselle hetkelle. Shit, mihin olikaan ryhdytty. Oliko kaikki tämä ollut nyt sittenkään niin viisasta? Ja vielä täällä, Kieranin asunnossa, hänen hyvän ystävän asunnossa... Sä kerjäät turpaan... Rocky soimasi itseään ääneti. Ei hyvää päivää.
Mutta kun ajatukset ajelehtivat takaisin Harrietiin, iho tunnisti taas naisen kosketuksen ja katse kohtasi toisen oman, mies pakotti kurjemmat ajatukset pois tieltä, taka-alalle. Mikään ei voisi, eik saisi, pilata tätä hetkeä nyt.

"Ilo oli mun puolella", Rocky vastasi vaatimattomasti, kuitenkin vienosti hymyillen. Hän ei voinut ymmärtää, kuinka Harriet pystyi olemaa niin... niin aito, ja rohkea, kaiken tapahtuneen jälkeen. Senhän olisi pitänyt olla naiselle tuhat kertaa vaikeampaa kuin Rockylle? Mies vain ei voinut mitään sille, että omatunto alkoi soimaamaan, olihan hän juuri viettänyt intohimoisia hetkiä ystävänsä juuri entiseksi vaihtuneen tyttöystävän kanssa. Eikä Rocky voinut mitään sillekään, jos tämän katseesta erotti varovaisuutta ja epävarmuuden häivähdyksiä, mutta nämä tuo koetti mitätöidä pienillä eleillä, hellillä kosketuksilla naisen iholla.
"Mun on niin hyvä olla nyt", ja tosiaan, sanoja tarkoitettiin, eikä miehellä ollut mitään syytä taikka aikomusta katua edellisiä minuutteja.

Eteisen ovi kuului käyvän, ja se oli kuin sähköisku Rockyn kehoon. Kuuloaisti äärimmilleen terästettynä mies jäi kuuntelemaan, ja kyllä, hän oli kuullut oikein. Askelia. Harrietin käsivarsilla vaeltavat kädet puristuivat vaistomaisesti tiukemmin kiinni naisen ihoon, aivot löivät tyhjää. Helvetttiiiiiihhh..... Ja ennen kuin kukaan tajusi mitään, Rocky tajusi tuijottavansa ovensuussa seisovaan Kieraniin. "Voi vittu, Kieran, mä.." Rocky tunsi itsensä niiiiin typeräksi siinä änkyttäessään "Anna minuutti niin me.. mä oon ulkona tästä kämpästä."


//Perrrrkeleen näppis rupes töppii taas tossa keskenkaiken ni piti tiivistellä tuo vika kappale mut pääasia et sain nyt tän vuoron edes jotenki väännettyä :'D//

Kieran tunsi raivon kasvavan itsessään, se ei odottanut tai kysynyt lupaa. Mitä helvettiä Rocky ja Harriet tekivät hänen asunnossaan? Paitsi kyllä - kyllähän Kieran näki sen kysymättäkin. Mutta hän ei ikinä olisi uskonut sitä, ei pitkäaikaisesta parhaasta ystävästään. Ei ikinä. Sanoi vain menevänsä lohduttamaan Harrietia, mutta oliko lohduttaminen todella tällaista? Ei ainakaan Kieranin mittapuulla. "Älä jumalauta selitä", Kieran sähähti huuliensa välistä, tuijottaen salamoivin silmin molempia. "Mä käyn keittiössä, juon lasin vettä ja te ootte molemmat kadonneet täältä sillä aikaa. Harriet, sä saat sun tavarasi postissa. Toimitettuna Rockyn luokse." Ihme kyllä Kieran pysyi suhteellisen rauhallisena - tilanteesta huolimatta hän ei ollut edes suunitellut lyövänsä Rockya, kuten hän luultavasti olisi toiminut kenen tahansa muun kohdalla.

"Pois. Nyt", Kieran sanoi vielä, kääntäen selkänsä kaksikolle. Hän ei kestänyt katsoa enempää. Vaikka hän itse olikin ajanut Harrietin ja tietyllä tavalla varmasti Rockynkin tähän tilanteeseen, hän ei siitäkään huolimatta halunnut nähdä tätä. Juuri tällä hetkellä Kierania kiinnosti vain kaksi asiaa - saada Harriet ja Rocky pois hänen asunnostaan ja lähteä itse hakemaan lohtua jostakin. Alicia. Aivan, hän hakisi lohtua Alicialta. Vielä kerran, kuin itseään ärsyttääkseen Kieran vilkaisi selkänsä takana vaatteita päälle vetävään kaksikkoon ja katosi keittiöön.

((The end, slut, finito - loppu for now))