It's a castle in my mind

// Sovittu on, Suntsu & Jamie (:

"Lilo.." Uhkaavan varoittava murahdus kaikui autiossa kerrostalon rappukäytävässä. "Jos sä et ole tän oven sisäpuolella, kun mä lasken kolmeen, niin.. Siitä ei seuraa hyvää," Mel sihisi hampaidensa välistä ja piti ovea auki tanskandogille, joka ei oikein tainnut tykätä emäntänsä jokailtaisista menoista. Se istahti tyynen rauhallisesti oven ulkopuolelle turvallisesti parin metrin päähän ja kallisti päätään.
"Yksi.." Mel aloitti ja vilkaisi äkäisesti kelloa. Eihän hänellä tosin mitään kiirettä mihinkään ollut, mutta ei häntä myöskään huvittanut taistella harvinaisen itsepäisen ja ovelan koiran kanssa rappukäytävässä. Lilo ei tuntunut korvaansakkaan hetkauttavan Melissan puheille, ehkä se ei edes tajunnut, mutta silti Mel oli satavarma että se virnisti. Virnisti.
"Kaksi.." Mel ärähti ja osoitti äkäisesti talon sisäpuolelle. Stitch istui kiltisti eteisen ovella, asunnon sisällä tietenkin. Mel saattoi jo kuvitella koiralle poppareita ja limua elokuvanautintoa varten, niitä se ei tosin Melissan iloksi tulisi saamaan.
"Kolme!" Melissa ärähti kuuluvammin. Hän veti jo keuhkonsa täyteen ilmaa, valmiina rääkymään eläimellisen karmivasti, viis siitä että naapuritkin oli olemassa. Viime hetkellä neito kuitenkin huomasi tumman vilahduksen silmäkulmastaan ja ah, aivan oikein, Lilo oli asunnon sisäpuolella.
Melissa kiepsahti vikkelästi ulkopuolelle, vilkutti vielä hymyillen herttaisesti ja pamautti oven kiinni. Vihdoin!

Korkokenkien kopina kaikui melko hiljaisella Rasheen kadulla myöhään illalla. Vain harvoissa ikkunoissa paloi valo, mutta Mel veikkasi ennemminkin riehakasta juopotteluiltaa, kuin aikaista nukkumaanmenoa. Melissan määrätietoiset askeleet suunnistivat eteenpäin, määrätietoisuus tosin oli harhaa, koska ei Melissalla ollut varsinaista päämäärää minnekään. Hän ajatteli vain kävellä Elm Squaren läpi ja jatkaa siitä matkaa mahdollisesti baariin. Mitä sitä suotta hyisessä illassa etanan vauhtia matelemaan, kun aikansa saattoi käyttää kaikkeen muuhunkin kun löntystelyyn.
Hyisessä illassa toden totta, Melissan kylmyystasoa ei auttanut yhtään hänen vähäiseen kallistuva pukeutumisensa. Melissan yllä oli pohkeiden puoliväliin yltävä purppuranpunainen paita ja sen alla sähkönsiniset legginsit. Lämpimämpänä vaatetuksena toimi ainoastaan musta nahkatakki ja kyllä tosin punertavat tennaritkin mukavan lämpöiset oli.
Tuttuun tapaan tuon hiukset hulmusivat villinä tulipesäkkeenä ympäriinsä. Jotkut olivat väittäneet Melissan hiusten hohtavan tulen lailla pimeissä illoissa, mutta.. Noh, ainahan niitä kännisten höpötyksiä kuullaan. Ei Mel kyllä itsekään ihmetellyt, että miksi hiustensa väri sekoittaa känniläisraasujen päät.

Nopeasti Mel saapuikin Elm Squarelle ja vihdoin jopa hidasti vauhtiaan. Siellä ei enää ollutkaan ihan niin hiljaista, kuin "asumusseudulla". Punatuille huulille levisi pieni hymynkaari, kun känninen miesjoukko örvelsi jotain punahiuksisen neidon perään. Ihme kyllä, että aina nuo tuollaisetkin jaksoivat saada Melissan paremmalle tuulelle.

(( Here we come :'D ))

Tämä ilta ei ehkä ollut niitä kaikkein parhaimpia lähteä ulkosalle, sillä ilma oli suoraan sanottuna melko hyinen. Jotkut olivatkin jääneet ihan suosiolla sisätiloihin, mutta jotkut taas olivat päättäneet uhmata tätä äkkinäistä ilmastonmuutosta ja lähtenyt vaikkapa kävelemään ystäviensä kanssa läheiseen baariin. Tietenkin, kylmältä ilmalta pystyi suojautumaan pukeutumalla lämpimämpii vaatteisiin, joihin jotkut olivat turvautuneet. Ulkona kuitenkin hyppi myös niitäkin, jotka eivät suostuneet mistään hinnasta vetämään käsiinsä lapasia tai päällensä jotain lämmintä takkia, vaan kulkivat täällä sellaisissa asuissa kuin kesälläkin.
Jamie ei nyt oikeastaan ollut niitä ihmisiä, jotka lähtivät kylmällä ilmalla ulos (ehkä läheiseen baariin hän saattoi lähteä, mutta ei muuten). Hän kun muutenkaan ollut mikään kauhea ulkoiluihminen vaan mielummin istuskeli sisällä katsoen televisiota, juoden, poltellen pilveä tai soittaen kitaraa. Häntä ei todellakaan useasti innostanut lähteä muiden ihmisten joukkoon, sillä hän oli luonteeltaan suurimmaksi osaksi erakko ja tyytyi mielummin omaan seuraansa.

Nyt hän kuitenkin liikkui ulkona aivan muista syistä, kuin esimerkiksi hakeakseen lähikaupasta tupakkaa tai kulkeakseen työpaikalleen. Noh, kyllä mies nytkin periaatteessa täällä töiden takia liikuskeli, joskin ei tietenkään mitenkään luvallisissa sellaisissa. Ja tuskinpa yleensä ihmiset liikuskelivat Elm Squarella missään luvallisissa merkeissä, sillä tämähän oli ehkä Rasheen pimeimpää seutua. Tämä oli juuri se paikka, missä huumeet vaihtoivat omistajia katukaupassa ja missä joku pahamaineiselle jengille velkaa ollut ihminen hakattiin hengiltä. Nämä tapahtumat olivat täällä ihan arkipäivää, eikä niihin juurikaan puututtu. Ei ainakaan poliisi, eikä yleensä nekään, jotka eivät halua saada vihaisia jengiläisiä peräänsä.
Jamien syy tällä seudulla liikkumiseen oli onneksi se ensimmäiseksi mainittu ja siinäkin hän oli se aineita myyvä osapuoli. Mies oli näet törmännyt tässä pari päivää sitten erääseen vakioasiakkaaseen ja tämä oli tietenkin tullut tiedustelemaan, että olisiko Jamiella mahdollisesti jotain myytävää. Ei miehellä tietenkään aineita ollut ihan loputtomiin varastossa, vaan sitä ennen hänen oli tietenkin pakko uhrata hivenen omia rahojaan, nopeastipa hän saa ne takaisin. Lisäksi aineet tulivat eräältä hänen tutulta, joka ei yleensä peri Jamielta yhtä paljoa kuin monilta muilta.
Jamie nojaili juuri parhaillaan erääseen tiiliseinään Elm Squarella ja vilkuili ympärilleen. Hänellä oli yllään mustat rikkinäiset pillifarkut, tumma hihaton t-paita ja sen päälle oli vielä vedetty kulahtanut nahkatakki. Kenkinä toimivat tällä kertaa valkoiset lenkkarit, jotka olivat ihan hajoamispisteessä. Tukka oli laitettu tavanomaisesti lakan avulla sekaisin ja sen sekaan oli vielä aseteltu puna-valkokuvioinen huivi. Vihreitä silmiä reunusti tavanomaisesti haalea kerros mustaa kajaalia ja huulten välissä oli palava tupakka. Miehen toinen käsi oli työnnetty visusti toiseen nahkatakin taskuista, joissa aineet sijaitsivat. Olisihan hän tietenkin voinut laittaa ne paljon varmempaan piiloon - ihan vain poliisien varalta, mutta Jamie ei kokenut sitä tarpeelliseksi. Eivät poliisit tällä kadulla kovinkaan usein käyneet, joten asia oli aivan sama.

Jamie vilkuili kyllästyneenä ympärilleen ja vaikkei hänellä juuri nyt kellosta ollutkaan tietoa, niin hän tiesi sen, että hänen asiakkaansa oli myöhässä. Tämä oli ollut aina, joten onneksi Jamie oli siihen tottunut. Tyyppi kuulemma oli sitä Rasheen pohjasakkia, joka suurin piirtein asui roskiksissa ja veti huumeita, jotka olisivat vieneet näläntunteen pois. Miestä tosin ihmetytti, että miten näillä oli varaa huumeisiin, mikäli ei edes ollut kunnollista asuntoa.
Nopeasti mies havahtui siihen, että lähistöltä kuului askeleita ja katse ponnahti oitis sinne suuntaan. Kyllä. Sieltä tämä kulkuri saapui, yhtä rähjäisenä ja narkkarin näköisenä kuin ennenkin. Silmät suorastaan tuijottivat tyhjää ja vaatteet olivat rikkinäisiä sekä likaisia.
"Tulithan sä sieltä", Jamie tokaisi ja sai vastaudekseen pienen nyökkäyksen. Tämä ei ollut sitä puheliampaa sorttia, joten mies päätti siirtyä suoraan asiaan. Hän kaivoi taskustaan pienen pussin, joka sisälsi gramman valkoista jauhetta - kokaiinia.
"Paljonko?" tämä laitapuolenkulkija kysäisi ja kaiveli taskustaan risaisen lompakon, joka ei näyttänyt kauhean täydeltä, mutta tuskinpa se ihan tyhjäkään olisi.
"Kolkyt", Jamie sanoi hinnan nopeasti ja katsoi ihan vaistomaisesti ympärilleen. Kadulla ei onneksi ollut muita, kuin äärimmäisessä humalassa olevia miehiä, joista juuri nyt ei olisi harmia. Narkkari kaivoi jokseenkin vastahakoisesti rahat pussistaan ja työnsi ne Jamielle kouraan, napaten samalla pienen pussin.
"Tiedät mistä mut löytää, jos tulee... ongelmia", Jamie tokaisi ja vei jälleen tupakan huulilleen. Toinen vain nyökkäsi ja lähti hiljaa laahustamaan poispäin, pian kadoten näkyvistä. Ei mies nyt tiennyt, että oli oikein kannustaa ihmisiä huumeiden käyttöön, mutta tottakai hänelle ylimääräinen raha aina kelpasi. Jamie katseli hetken ympärilleen ja vei tupakan huulilleen.