One road, many people

//Sentence kera Milanan :---) //

Meka käveli pitkin valaistua tienlaitaa, hypäten aina vastaan tulevien varjokohtien yli. Mies hyräili samalla jotain tuttua biisiä, jonka oli kuullut muutama tovi sitten ohi viilettävästä autosta, jonka bassot jumputtivat yhä tänne asti. Liftaamisessa oli se huono puoli, ettei koskaan tiennyt milloin joku ottaisi hänet kyytiin, vai pitäisikö tässä suunnata kävellen perille, vaikka matkaa oli ties kuinka paljon.. Meka ei kuitenkaan siitä asiasta huolinut, vaan nosti aina peukaloaan kuullessaan auton lähestyvän, mutta vielä ei ollut kukaan pysähtynyt hänen kohdalleen. Eipä Mekalla mikään kiirekkään ollut.

Olallaan hän kantoi vaaleansinistä takkiaan sekä pussia, jossa oli mm kipsi toisesta kädestä.. Toisessa kädessä Meka kantoi ukuleleaan, eli oltiin tulossa soittelemasta ja rikkinäisten farkkujen taskussa oli kasa kolikoita. Tänään oli hyvä syy olla tyytyväinen. Platinan valkeiden hiuksien päällä oli sombrero hattu. Jos Meka olisi pitänyt sitä kädessään olisi ollut liftaaminen vähän hankalaa. Kieltämättä hän saattoi vaikuttaa liian epäilyttävältä autoon otettavaksi, mutta aina siellä oli joku, joka ei ajanut kylmästi ohi.

Paitana Mekalla oli vain musta t-paita, joten näin illan pimennyttyä miehellä oli vähän kylmä, mutta silti hän ei halunnut pistää takkia päälleen.. ”Whoou.”, hän kohotti katsettaan kohti pimeää taivasta, katsoen sitä tarkkaan. Välillä mies jäi nojaamaan lyhtypylvääseen odotellen seuraavaa autoa. Taivaalla kuitenkin näkyi aina mitä oudoimpia asioita. Nytkin mies bongasi jonkun sateelliitin, mutta ei se mikään sateelliitti ollut..”Haloo!”, Meka huudahti seuraten liikkuvaa pistettä, mutta valitettavasti se ei muuttanut liitorataansa. Mies hymähti pettyneesti, mutta kuuli auton lähestyvän. Pian valokeilat osuivat näkyviin ja Meka nosti peukaloaan, toivoen josko nyt tärppäisi. Olisi kiva päästä takaisin kaupunkiin. Eihän tähän aikaan illasta vielä kotiin menty, vaan soittelemaan lisää! Mitä Meka olisi muka tehnyt kotonaan? Ei yhtikäs mitään..

Pitkään, harmaaseen villatakkiin pukeutunut Milana körötteli tietä pitkin kirkkaanpinkillä New Beetlellään. Auton radio pauhasi täysillä ja tyttö lauloi musiikin mukana. Milalla oli päässään suuri, villainen pipo ja villatakin alla lyhyt, mustavalkoinen mekko. Pelkät legginssit ja mustat korkokengät saattoivat olla huono valinta näin kylmällä, mutta eipähän tyttö ollut siitä ennenkään välittänyt. Hän vilkaisi kelloa - ei ollut mikään kiire. Milana siirsi katseensa bensamittariin ja tajusi, että nyt oli keksittävä bensa-asema. Hienoa, kaupunkiin oli vielä pitkä matka.

Kuin rukouksesta Milana erotti kaukana, risteyksessä pienen talon jossa oli valot. Hän kurvasi sen pihaan ja ajoi beetlensä bensa-automaatin eteen. Milana otti lompakkonsa pelkääjän paikalta, hyppäsi ulos autosta ja rupesi tankkaamaan. Kauempana näkyi selvästi ihmishahmo, joka huusi ensin taivaalle ja nosti peukkunsa sitten yös liftatakseen. Milana löi tankin kiinni ja meni takaisin autoonsa. Hän ajoi vain muutaman metrin ja pysähtyi parkkipaikalle. Milana nousi taas ylös ja suuntasi pikkuruiseen kauppaan. Jos tuo ihminen olisi vielä pihalla kun Milana tulisi takaisin, menisi tyttö juttelemaan tälle.

Päästyään sisälle Milana tervehti ensimmäiseksi nuorta, punatukkaista myyjää. Hän otti korin ja käveli joka ikisen hyllyvälin napaten sieltä täältä jotain mukaansa. Pakattuaan korin täpötäyteen Milana meni kassalle ja otti muovipussin.
"Kuusitoista ja viisikymmentä", myyjä hymyili.
"Ole hyvä!" Milana ojensi rahat. Myyjän annettua viisikymmentä senttiä takaisin Milana pakkasi tavaransa ja meni takaisin pihalle. Nyt hahmon erotti jo mieheksi, sillä se nojasi valotolppaan.
"Hei", Milana huusi miehelle. Mies kääntyi kohti Milanaa joka huitoi tälle.
"Minne sä olet menossa?" Milana kysyi avatessaan takapenkin oven. Hän heitti muovipussin ja lompakkonsa penkille ja paiskasi oven kiinni. Milana lähti kävelemään kohti miestä avaimet kädessään.

Auto ei kuitenkaan koskaan tullut Mekan kohdalle, vaan kääntyi muualle, mutta niin oli tehnyt kaikki muutkin ajokit.: viilettäneet ohi tai kääntyneet. Eivät mukamas huomanneet liftailijaa. Mies hymähti laskien kätensä. Hän päätti kuitenkin jäädä hetkeksi seisoskelemaan ja koettelemaan onneaan. Kyllä sieltä joskus tärppäisi.. Meka vilkaisi kuitenkin vaivihkaa autoa, joka oli jäänyt parkkiin. Sen kuski ei kuitenkaan ollut matkalla hänen luokseen, joten turha luulo. Muutama auto viiletti edes takaisin, mutta mikään ei tärpännyt. Tänään ei näköjään ollut niin hyvä päivä liftaamiselle. Ehkäpä se oli se kellonaika? Kaikki olivat jo menneet töistään kotiin niin liikenne oli harvempaa.

Äkkiä Meka kuitenkin havahtui kääntyen äänen suuntaan, joka selvästi viittoi häneen. Mies nosti sombrerohattunsa reunaa ylemmäs, että näki paremmin naisen, joka oli suuntaamassa häntä kohti. Sehän oli se samainen nainen, joka oli hetki sitten suunnannut toiseen suuntaan. Kaikkea sitä. Näköjään kyyti oli tärpännyt, tai ainakin voisi tärpätä. Riittävästi kun toivoi niin.. ”Riippuu ihan siitä minne sä olet menossa.”, hän huikkasi hieman kauempaa kävellessään rennosti kohti punatukkaista neitiä. ”Mun suunta on kuitenkin kaupunkiin, ihan minne vaan. Sulta tippuis kyytiä?”, Meka pysähtyi naisen eteen. ”Sä alat olemaan jo mun viimesiä mahdollisuuksia.”, syvään puuskahtaen hän laski kassiaan ja takkiaan, nimittäin pitkän ajan kantamisen jälkeen alkoivat paikat vähän jumitella. Mies katsahti samantien punatukkaista neitiä päästä jalkoihin, ja vielä uudelleen tuon autoa. ”Kyllä tällä kelpais. Kaupungissa mut voi jättää mihin vaan, kunhan pääsis ensin sinne asti. Täällä alkaa olla vähän kylmä..”, yritystä ei ainakaan puuttunut. Meka nimittäin mielummin istui ensin lämpimässä kun kävelisi koko yön.

Milanan kasvot kääntyivät leveään, valkoiset hampaat paljastavaan hymyyn miehen puhuessa tauotta.
"Kaupunkiin mäkin olen menossa", Milana viittoi miehen mukaansa takaisin autolle. Hän meni kuskin puolen ovelle ja kääntyi sitten takaisin miestä kohti.
"Jos haluat niin laita tavarat takapenkille, matkaa on kuitenkin enemmän ku jalkatilaa", hän nauroi. Milana istahti penkille, veti oven kiinni ja painoi avaimet virtalukkoon. Milana tähyili itseään peilistä odottaessaan miestä. Hän veti pipon pois päästään ja heitti sen takapenkille. Milanan pöyhiessä punaisia hiuksiaan mies istui autoon.
"Siinä sun puolella laatikossa on levyjä, saat vaihtaa jos tahdot. Tää on mun vastapainettu lätty mikä nyt soi, et ymmärrän jos ei kolahda", Milana selitti häpeissään kun kaiuttimista pamahti hänen oma biisinsä. Milana laittoi äänen hiljemmalle ja toivoi, että mies oli edes hitusen vaihtoehtorock-ihmisiä.

"Mä olen muuten Milana", hän esittäytyi pakittaessaan pois bensa-asemalta. Milana kääntyi takaisin isolle tielle ja painoi kaasua.
"Ja tätä suoraa mennäänkin sitten hetki", Milana sanoi puoliksi itselleen. Milana katsoi ikkunasta ohi meneviä puita, jotka olivat ainut asia mitä niin pimeällä saattoi erottaa. Milana mietti hetken aikaa, montako taloa tai ylipäätään rakennusta tällä matkalla mahtoi olla - ja mitä tuo mies oli tehnyt näin keskellä ei mitään. Hän ei kuitenkaan halunnut olla utelias tai painostava, olihan tässä vielä aikaa rupatella. Milanan mielenkiinto palasi takaisin tiehen tämän huomatessa vastaantulevan auton ajavan pitkät päällä, ylinopeutta ja välillä väärällä kaistalla poukkoillen. Milana huokaisi ja pudisti päätään, onneksi hän oli kaikkeen tottunut kuski. Kun beetle oli ohittanut turvallisesti känniläisen, Milana kurottautui ottamaan takapenkiltä vesipullon. Milana irrotti hetkeksi kätensä ratista ja avasi pullon - kokoajan tietä tarkkaillen. Hän otti huikan ja ojensi pullon korkkeineen sitten miehelle.

(Anteeks ku mä tollain julmasti omin luvin autohittasin ja istutin Mekan autoon ;<)
"Haluatko sä?" Milana hymyili.

// eipä mitään n__n//

Ainakin naisen suunta oli oikea, joten ei kannattaisi jättää yrittämättä. Mekan kasvoille kohosi heti toiveikkaampi ja tyytyväisempi hymy, toivoen myös, että niilläkin olisi jotain vaikutusta asiaan.. Punapää vieläpä viittoi miestä mukaansa, joten niinpä hän uskoi olevansa jo voiton puolella. Jo oli aikakin.. Mitään sanomatta ja kyselemättä Meka viskaisi tavaransa, sekä sombrerohattunsa auton takapenkille. ”Kelpaa mulle. Mielummin mä istun ku kävelen koko yön.”, mies istahti pian itsekkin autoon huokaisten juuri siihen sävyyn kun ei olisi istunut alas koko päivänä. Okei, lievästi jalat olivat vähän kuolleet.. ”Ah, ihanaa. Lämmin auto, ja mulle kelpaa ihan mikä vaan musa”, hän puheli hieraisten reisiään. Auton käynnistyminen kuulosti nyt harvinaisen lohdulliselta.

Meka ajatteli juuri itsekkin esittäytyä, kuin punatukkainen ennätti ensin esitellä itsensä Milanaksi. Mies haroi hieman hiuksiaan, vilkaisten ohimennen itseään sivupeilistä, kun kääntyi enemmän kuskia kohti. ”Kiva nimi. Mä vaan Meka.”, hän nyökäytti päätään ojentaen kättään kättelyyn, tajuten muutaman sekuntin myöhässä, että Milanalla oli kädet kiinni ratissa. Ja kädet ristiin ja mitälie sotkua vielä päälle voisi aiheuttaa huonoa onnea loppu ajomatkaksi. Niinpä Meka veti kätensä takaisin, laskien ne reisilleen. Otettaisiin ihan rauhassa vaan, ja rentouduttaan ennenkuin aletaan käydä kuskin hermoille. Hetkessä mies laskeutui enemmän löhöasentoon, nojaten kyynärpäällään auton ovenpieleen, katse tiessä.

Yhtäkkiä näkökenttään pongahti vesipullo ja Meka otti sen lähes automaattisesti käteensä. ”Joo, haluun.”, tietty juotava kelpasi kun sitä tarjottiin. Hän otti 'pienen' hörpyn ja pullosta oli enää alle puolet jäljellä. ”Kiitooos.”, Meka pisti korkin kiinni jättäen muovipullon niille sijoilleen. ”En oo vähään aikaan joutunu odottamaan kyytiä näin pitkään. Ja aina se kuski on joku karvanen rekkamies tai jotain..”, Meka virnisti. ”Tällä kertaa kehtaa jopa vilkasta kuskiakin.” Mies ei tietenkään jäänyt tuijottelemaan, mutta piti sitä jotain kohteliaisuuksia lausua. ”Kiitti muuten ku annat kyyd.. Vhoou. Mä niin tykkään kattoo illalla ku siltoihin ja kaupunkiin tulee valot..”, Mekan tapa puhua oli lievästi epämääräinen, koska aiheet vaihtuivat vähänväliä sitä mukaa mitä silmä löysi löydettävää, kuten nytkin vastaantulevan sillan syttyneet varoitusvalot. ”Nii joo, mä sanon sit mihin mut voi jättää. Pitää saada vielä vähän lisää rahaa, et saa jotain syötävääki.. Sen takia kaikki noi kamat”, hän ravisteli taskuaan, jonka kilinä kyllä kertoi, etteivät ne ihan tyhjät olleet.