Wanna Go Home

// zeppelin Stevenin kanssa tänne näin. :D Paikka on siis ihan Rashee Roadin jokin kävelykatu //

Wilf

Oli ilta, tai ilta joka oli muuttumassa kohta yöksi oikeastaan. 17-vuotias poika käveli katua pitkin, silmien katsoessa maata, samalla kun kulki eteenpäin. Suuhun hän pisti aina välillä pienen suklaapalan, jonka nappasi aina pienestä suklaapussista oman hupparinsa taskusta. Pojan nimi oli Wilf ja hänellä oli tajuttoman suklaahimo juuri parhaillaan. Hän rakasti muutenkin kaikkea makeaa ja hänellä oli erittäin suuri makeanhammas. Hän olisi pystynyt oikeastaan elämään pelkästään makealla, mutta koska hän oli fiksu nuoren miehen alku, tiesi vihannesten tärkeyden.

Wilf oli iloinen, että juuri sillä hetkellä ei satanut. Hän pystyisi vain nopeasti kipaista kotiin ja mennä nukkumaan. Huomenna olisi taas työpäivä ja sitä hän odottikin innolla. Hän oli niitä harvoja Rashee Roadilla, jotka oikeasti nautti työstä. Hän rakasti lukemista ja itse asiassa hänen kassissaan olikin kirja nimeltä Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka oli lainannut kyseisestä kirjakaupasta. Kirjakaupan pitäjä oli sen verran mukava, että antoi hänen lainata joka päivä yhden kirjan, kunhan veisi sen pian takaisin. Hän halusi nyt vain nopeasti kotiin ja kietoutua peiton alle, sitten uppoutua romaanin maailmaan.

Kuten tavallisesti Rashee Roadin kaduilla oli tänäkin iltana paljon elämää ja se näkyi, että kuului. Hän itse ei nauttinut kyseisestä näystä ja melusta, mutta oli vuosien aikana tottunut siihen. Poika nappasi yhden suklaapalan taas suuhunsa ja haroi hiukan tummia hiuksiaan. Hänellä oli yllään mustat farkut, joissa oli polvessa reikä. Sekä tummansinen, hiukan isompi huppari, joka näytti siltä, että se kuuluisi pian roskien joukkoon. Minkä hän sille mahtoi, että kyseinen vaatekappale oli yksi hänen ainoin lämpimistä vaatekappaleista ja ulkona oli jo hiukan viileää. Toki siellä alla oli siistimpi musta toppi, mutta ei hän sillä viitsinyt kävellä kadulla. Wilfillä oli myös vanhat, valkoiset tennarit jalassa, josta varmasti puhkeaisi pian jommastakummasta pohja. Sitten hän voisi yrittää säästää rahaa ja ostaa jotkut uudet tennarit. Wilf kulutti aina kaiken loppuun, ennen kuin osti jotain uutta.

Ah, pian olen kotona, Wilf ajatteli ja hymynkare nousi hänen huulilleen. Hän oli onnistunut välttämään hyvin humalaisia tai huumeidenvaikutuksen alla olevia. Yleensä ainakin yksi jompaakumpaa yritti jotenkin kommunikoida, kun hän tuli töistä tai muuten vain liikkui ulkona. Joskus ne olivat aivan harmittomia, mutta joskus taas jotkut yrittivät varastaa tai uhkasivat jollain muulla tavoin. Wilfillä onneksi oli kuitenkin ketterät jalat ja hän jotenkin yleensä onnistui välttämään sellaisia tilanteita.

//tässähän me : ) //

Steven

Stev istuskeli jossain päin Rashee roadin katuja hyvin humaltuneessa tilassa kasvoissa hieman kuivunutta verta ja vaatteet kuraiset sekä hieman repaleiset. Tämä oli oikeastaan hyvin normaali yö Stevenille sillä ainahan tämä turpaansa osasi kerjätä ja viellä useammin ottaakkin viellä.
Kaljaakin oli tämä vajaa pullo mistä mies jälleen otti huikan katsoen ohi meneviä ihmisiä, mitkä olivat hyvin tylsiä. Päällä tällä oli musta huppari , mustat pillit ja huppu päässä. Millonkohan mies saisi itsensä kuntoutukseen sillä sitä hän tosiaan tarvii omastakin mielestään, mutta silti viikonloppu kännit ja välillä myös viikko kännit houkuttavat Steviä.
Nimittäin miehen elämä oli täyttä paskaa sillä ei tuolla taaskaan ollut rahaa ja sitäkin tulee vasta viikon päästä eikä vuokra ole maksettu, että se on ulos lennon aika kohta.

Rasheella oli paljon porukaa, mutta kaikki olivat niin tylsän näkösiä, että ei niille viittinyt mennä juttelemaan kovasti tämä etsi ja tärppäsihän!
Ohi käveli nuori poika, joka, söi suklaata tai jotain "hei poeka", tämä huikassi ja nousi vaivalloisesti hymyillen kuitenkin "moroo", tämä katseli toista päästä varpaisiin arvioiden klinkatessaan oikeaa jalkaansa hieman kun asteli toisen luo "Tarvisiksä seuraa?", tämä kysyi tyytyväinen hieman hölmö hymy kasvoillaan välillä keinuen kun tasapaino tuntui heittelevän.
"Mä oon muuten Steven mihin sä oot menos ja kuka sä oot?" , tämä kysyi ja nyt kun mielenkiintoinen heppu löytyi ei tuo pääsisi helpolla lähtemään tämän seurasta.

Wilf

Selvä.. Mitä pahaa hän oli tehnyt, että hän ei pääsisikään vielä kotiin? Tai että hän saisi ainakin yhden häiriötekijän kotimatkalle? Hän oli aina pessyt hampaansa, ei tehnyt pahoja tekoja ja yritti aina olla kohtelias. Joten, miksi joku päätti rankaista häntä näin ankaralla kädellä? Hän ei nyt jaksaisi millään jakaa huomiotaan kenellekään, varsinkaan humalaisilla ihmisille. Ikävä kyllä pojan luonne oli täysin sitä ajatusta vastaan, että lähtisi juosten nopeasti pois. Hänen piti olla ystävällinen kohtelias.

Tuollaiset ajatukset pyörivät pojan päässä, kun hän ensimmäisen kerran kuuli sinä iltana tervehdyksen. Ensin hän ei ollut varma huudettiinko hänelle, mutta pysähtyi saman tien, katsellen ympärilleen. Äänen lähdettä etsiessä tajusi, että hänelle todellakin puhuttiin. Erittäin syvähuokaisu pääsi pojan pää sisällä, mutta kasvot pysyivät tyynenä. Pisti taas yhden suklaanpalan suuhunsa ja yritti hymyillä hiukan. Hymy oli kuitenkin hiukan hukassa, koska hän edelleen halusi vain kotiinsa ja uppoutua hyvään kirjaan.

”Eh.. Hei?” Sanoi varovasti ja kohotti sitten hiukan kulmiaan, kun toinen kysyi, tarvitsisiko hän seuraa. Näyttikö Wilf muka siltä? Ei hänen mielestään ainakaan. Hänhän oli ripein askelin kävellyt katua pitkin ja hänellä oli selvä päämäärä. Mutta ilmeisesti toinen oli hiukan liian humalassa sitä tajutakseen ja eihän Wilf sille voinut mitään. Ja mistä herra tiesi toisen olevan maistiaisissa? Toisen tasapaino ei näyttänyt olevan oikein kohdallaan ja toisen kasvoilla oli sen verran hölmö hymy, että vaihtoehdot olivat vähissä. Ja toki se pullo toisen kädessä helpotti myös ajatuksia.

Hetken emmittyään päätti vastata toisen kysymyksiin: ”O-olen Wilf ja matkalla tuota noin.. Kotiin..? Joten en oikein k-kaipaa seuraa, mutta kiitos kysymyksestä.” Ujous hiukan tärisytti hänen ääntään, mutta ei antanut sen haittaa puhumistaan kauheasti. Haroi hiukan tummia hiuksia ja puri hiukan huultaan. Kai toinen selviäisi humalatilassa omaan kotiinsa ja ei jäisi yöksi ulos? Toinen näytti siltä, kuin olisi ollut tappelussa ja ikävä kyllä Wilf oli erittäin auttavainen luonne. Hänen olisi varmasti hankala lähteä paikalta vähin äänin.
”Oletko kunnossa?” Kysyi sitten varoen, katsoen toisen läpi päästä varpaisiin.

Ei Steven pahaa tahtonut hän vain kaipasi seuraa murrettuna ja piestynä jälleen kerran oli niin tapahtunut ja ulkona oli viellä niin kylmä, että yksin piestynä voisi tuo kuolla, vaikka ehkä hieman liioittelu se olikin niin miehen mielestä voisi käydä sillälailla.
Toinen kyllä tervehti, mutta katsoi hieman kummetsuvasti tätä, vaikka tavallinen ihminen hän vain oli miksi Steven muka ansaitsisi syrjintää ehkä hän oli muutaman ottanut, mutta eihän se haittaa.
Ulkona oli jo hyvin kylmä ja hengityksen mukana tuli höyryä eikä ilman valoja olisi varmasti tälläkään kadulla nähnyt mitään, mutta nyt riitti ilmojen katselu ja Steven kohotti katseensa tuohon Wilfiksi itseään kutsuvaksi pojaksi
"Hei Wilf en mä oo mikään paha enkä taho tiekkö sulle mitään pahaa, mutta kun mun on niin paha ite olla, että sä et tiedäkkään, mutta mä haluaisin hetken vaan jonkun kanssa jutella, mutta ei en mä pakota sua jäämään mee kotiis vaa", miehen ääni totesi hiljaa huokaisten tämän elämä oli ihan perseestä ainakin tuon omasta mielestä ja Steven kääntyikin klinkaten yhden askeleen pois päin.
Toinen sattui kysäisemään tämän kunnosta ja mies kääntyikin heti "miten sen nyt ottaa jollain putkella jalkaa paskottu nenä veressä , viimeiset rahat viety ja vaatteet paskana, kämppä lähtee alta , elämä potkii perseelle , ei sukua ja näin, muuten kyllä ihan hyvin", tämä nauroi sarkastisesti ja veti hupun päähänsä ja tuijotteli seinää miettien kaikkea äsken sanomaansa ja oisi voinut varmaan sata juttua lisätä tuohonkin listaan.
"Mut mee vaan kun sun kotiin piti mennä, en mä haluu sua häiritä ku ei se sun asias oo", Stev tokaisi syvään huokaisten.

Elämä taisi oikeasti paiskoa kiviä joskus joidenkin päälle? Ainakin siltä hänestä tuntui, kun hän katsoi edessä olevaa henkilöä vielä hetken aikaa. Ei hän pitänyt toista kauhean ilkeänä ja vastenmielisenä tyyppinä, jonka luota hän haluaisi juosta nopeasti pois. Hänellä oli ollut vain selkeä päämäärä, jonka eteen oli tullut este. Hänen ihana kirjansa odotti ja hän halusi päästä sen pariin. Ikävä kyllä nyt näytti siltä, että kirja saisi odottaa ainakin hetken aikaa. Pitäisi hänen varmistaa, että toinen ei ulos joutuisi jäämään jäätymään. Ulkona todellakin oli hiukan kylmä ja kylmyys tuntui purevan hiukan Wilfin nenänpäätä. Hän hieroi hiukan nenäänsä ja katseli edelleen toista, kuin pohtien mitä tekisi.

Kyllä hän tajusi, että ei toinen mitään pahaa hänelle luultavasti halunnut. Ei hän mikään tyhmä ollut. Toinen vaikutti erittäin yksinäiseltä ja surulliselta.
”Kyllä minä sen tajusin, että et halua mitään pahaa”, sanoi hiljaa, hiukan ujolla äänellä. Hän oli ujo, eikä voinut sille mitään. Ei hän tarkoittanut olla töykeä tai mitään. Eikä toinen pakottanut häntä jäämään. Hän vain kamppaili sisällään, että mitä hän oikein voisi tehdä toisen hyväksi. Hänen äitinsä oli kotona, joten hän ei voisi viedä toista kotiinsa toipumaan. Wilfin äiti ei pitänyt siitä, jos hän toi kotiin tuntemattomia.

Toisen kertoessa mitä oli sattunut, Wilf tunsi sympatiaa toista kohti. Ei varmasti ollut helppoa, jos kattokin meinasi lähteä pään päältä.
”Et sinä häiritse, minulla oli vain omat asiat mielessäni”, hän sanoi hiljaa ja katsoi hetken aikaa varpaitaan. Lopulta Wilf kaivoi taskustaan suklaapalapussinsa ja ojensi sitä hiukan toiselle.
”Ota suklaata, sen sanotaan auttavan.. Moniin vaivoihin”, sanoi ääneen ja mietti hetken aikaa, mihin vaivoihin suklaa lopulta auttoi. Hänellä se auttoi henkiseen pahaan oloon. Sai olon tuntumaan paremmalta, mutta eihän se kaikille sitä tehnyt.
”Ja voin minä kuunnella, jos haluat puhua. Ei m-minulla, niin kiire ole mihinkään”, sanoi vielä hiukan vaimealla äänellä, saaden sitten kasvoilleen mukavan pienen hymyn. Ei hän voisi nyt toista tuohon kuntoon jättää kadulle – jos toinen nyt haluaa vain juttuseuraa. Eihän se mitään maksanut.