A caged bird can never be free (sov.)

Totta puhuen, Travis ei ollut aivan varma osoitteestaan. Hänelle ei ikinä tullut postia, vuokranantaja hoiti kaikki kämppää koskevat laskut ja tuli hakemaan kuukauden vuokrarahat ovelta. Rashee Roadilla ei varsinaisesti ollut talonnumeroita missään näkyvillä, niin se jo vaikeutti asiaa.
Hän asui Rashee Roadin "kulmassa" sijaitsevan kerrostalorykelmän keskimmäisen talon toisessa kerroksessa, kolmas ovi vasemmalta. Simppeliä näin, vaikea kertoa toiselle. "Sä et oikeestaan osais tulla mun luo, vaikka kuinka haluisit" Travis virnisti. "Rashee on loppujen lopuksi itseään toistava ja sut luultavasti raiskattaisiin matkalla, etchetera etchetera..." poika jaaritteli ja teki kädellään pyörivää liikettä kuin korostaaksen ja-niin-edelleen-sanojaan.

"Okei. Mä vähän avaan sulle mun asuinpaikkaa. Tiedäthän sä kulman? Siellä on pari kerrostaloa, asun keskimmäisessä niistä, toinen kerros tai en oo varma, kumpi niistä kerroksista on ensimmäinen kerros, muttah... Sitten kolmas ovi vasemmalta, se minne on yritetty kirveellä sisään", Travis virnisti ja otti kulauksen oluestaan. Samassa Ada läväytti tyhjän viskilasin pöytään.

"Olen tainnut nähdä jo kaiken kun olen nähnyt yhden kadun ja baarin. Vai onko täällä kenties vielä jotain enemmän?" tyttö virnisti. Travis oli hiukan huvittunut ja sen näki poitsukkelin ilmeestä. "Hei, baby, ota ny toinenki. Ollaan jumalauta Rasheraspissa. Nynny", Travis virnisti takaisin.

Ada odotti innolla mitä toinen vastaisi tällä kertaa. Tai no, luultavasti tämä vastaisi samalla tapaa kuin aina. Sieltähän se tuli. Raiskattaisiin? Tuskinpa.
"Et uskoisi kuinka nopea olen jaloistani tai kuinka paljon osaan pistää vastaan. Voit kokeilla kyllä ihan vapaasti, jos et usko", Ada totesi virnistäen. "Sä voit luulla kaikkee mut et tietää."
Kulman? Come on, tietenkin. Se oli kohta, jossa kaksi seinää törmäsivät. No ei, mutta mikä kaikista kulmista? Rashee Roadilla kuin kaikkialla muillakin oli noin miljoona kulmaa. No, ehkäpä sitten vain pitäisi kiertää niin kauan kunnes löytäisi oikean kulman.
"Kirveellä?" Ada kysäisi. "Vakuuttavaa. Hukkuiko avain?"

"Ehkä jätän väliin, mutta voin hyvin katsoa sua kun juot omasi", Ada sanoi ja virnisti sitten. "Mulla oli tälle illalle muitakin ajatuksia."
Ada harvemmin ajatteli ja sen sijaan vain toimi. Eipä hän paljoa ajatellut nytkään vaan käytännössä vain toteutti sitä, mikä oli ollutkin tämäniltaisissa mahdollisissa tapahtumissa. Ada kumartui Travisin puoleen ja painoi kevyen suudelman tämän huulille. Se ei kestänyt kauaa, mutta toisaalta Ada oli tämänkin alan ammattilainen. Hän nousi pystyyn ja laski sormensa tyhjän viskilasin reunalle pyörittäen sitä siinä.
"En mä sun osoitetta ihan huvin vuoksi tiedustellut", neiti virnisti. "Jos tiedät mitä mä tarkoitan."

"Emmä haluu raiskata sua", Travis totesi aidosti hämmentyneenä ja katsoi Adaa kuin jälkeenjäänyttä.

Samassa tyttö ihmetteli kirvesjuttua. Se olikin hauska tarina. Yksi päivä Travis oli vihellellen jammaillut kadulla parin korttia pelanneen jengiläisen ohi. Mikäs vittu sua noin huvittaa? oli yksi kysynyt. Travis oli paskoa housuunsa sillä sekunnilla kun kolmikko nousi ylös. Hetken auottuaan suuta kuin kala kuivalla maalla, Travis oli pinkaissut pakoon minkä jaloistaan pääsi. Eiköhän hetken päästä takaa kuulunut jo kolmen jalkaparin rytmikäs töminä, onneksi ei sentään saavuttanut. Syrjäkujien ja katujen kautta Travis oli kiirehtinyt kotiin. Sitten oli isketty kirves oveen, ja siihen jätetty. "Tuli velanperijöitä", poika totesi olkia kohauttaen kuin asialla ei olisi mitään merkitystä. Olutta oli vielä puoli tuoppia jäljellä, ja Travis otti siitä kulauksen.

Ada ilmoitti suunnitelleensa jotain muuta, ja Travis virnisti. "Eläisit spontaanisti", poika ehti aloittaa, kunnes Ada teki jotain liiankin spontaania. Se jäädytti Travisin hetkeksi, poika ehti hädin tuskin sisäistää tapahtunutta, ennen kuin Ada jo virnisteli omalta baarijakkaraltaan viskilasillaan leikitellen. Travis ei varsinaisesti ollut nopean toiminnan mies, hän halusi ehkä parisuhteen, mutta tällä hetkellä tilanne oli ennemminkin pari suhdetta.

"Kyllä mä tiedän", Travis huikkasi oluttuoppi kourassaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. "Sä et oo ees humalassa. Miks?" Travis tiukkasi vittumainen hymynkare kasvoillaan. Toki häntä kiinnosti miksi. Travis oli maininnut olevansa nörttipoika MIT:n paperein, istuneensa vankilassa elinkautista kunnes karkasi ja on yhä etsintäkuulutettu suuremman puoleisella palkkiolla Valloissa. Kaikkea sitä näkikin, outo likka. Ja vieläpä The Yellow Avenuelta.

"En mä uskonutkaan", Ada totesi. "Mutta tarkoitinkin sitä juoksupuolta."
Neiti virnisti. Tietty sai sitä yrittää raiskatakin, mutta ehkäpä hän oli tarkoittanut tuon vähän toisella tavalla. Hupaisaa silti, että Travis oli käsittänyt sen niin.
"Verokarhuja vai suututitko kenties jonkun?" Ada kysyi. "Iskit sen kuitenkin siihen itse näytön vuoksi."
Piruilua toki. Tosin no, tuskin kukaan täysijärkinen olisi iskenyt kirvestä omaan oveensa näytön vuoksi. Miksei, jos joku tunsi sen olevan hauskaa. Ja olihan Travis kai linnassakin istunut, joten noh, kai se mahdollistakin oli. Todennäköisempää kyllä, että joku toinen oli käynyt iskemässä sen siihen. Ainakin toivottavasti se oli niin.

"En olekaan", Ada totesi kuin ei mitään. "Koska ihmisten pitää ottaa elämästä kaikki irti."
Noh, Ada ainakin otti kaiken elämästään irti karkumatkoillaan. Eipä rakkaat vanhemmat olleet sentään vielä kuulleet pahimmista sekoiluista, lehdissä olleet olivat vain pintauolta. Lukot eivät neitiä pidätelleet ja isäpuoli oli ajettu ikävään tilanteeseen jossa kysyttiin miten hän pystyi pitämään kaikki koulutusasiat kurissa jos hän ei kyennyt pitämään omaa tytärpuoltaan aisoissa. Ja totta puhuen Ada nautti isäpuolensa ärsyttämisestä. Tämä saattoi kuinka vain määrätä hänet arestiin tai lukkojen taa, mutta mikään ei pidätellyt häntä.
"Joka tapauksessa", Ada aloitti ja nousi tuoliltaan alas. "Se on sun menetyksesi."
Adalla ei suinkaan ollut ihan koko iltaa aikaa, jos luvassa oli pelkkää puhetta eikä toimintaa. Neitokaiselta se ei toki ollut pois, se oli vain yksi niistä jotka sinä iltana olisi voinut tapahtua. Ei hän koskaan oikein odottanut illalta mitään, jotain tapahtui jos oli tapahtuakseen. Niinpä hän päätti jättää asian Travisin käteen ja lähti itse suuntaamaan ulos. Aina sitä tekemistä riitti vaikka Yellow Avenuellakin.

Travis katseli ehkä pari sadasosasekuntia hölmistyneenä Adan perää(n). Mitä helvettiä juuri tapahtui? Poika istui todellakin hämmentyneenä jakkaralla ja miettien, mitä sitä tekisi. Aivot eivät kyenneet toimittamaan viestiä raajoihin, käsi ihan tahtomattaan tarttui Adan ranteeseen, ennen kuin tyttö ehti paria askelta kauemmas.
"Mä en ymmärrä sua", Travis totesi irroittamatta otettaan. Ei todellakaan ymmärtänyt, tyhmä kun oli. Mitä Ada oli mahtanut tarkoittaa? Pitää ottaa kaikki elämästä irti. Ahaa, kokeilla niin montaa kaveria kuin mahdollista? Olisikohan Adalla sukupuolitauteja, jos hän oli toteuttanut tätä irtiottoa useampien kanssa...? Travis mietti jälleen sataa asiaa yhtä aikaa tuottaen mieleensä vain täydellisen sekasorron, joka aiheutti todellisen tilanteen menettämisen. Eli Travis heitti ajatuksensa, huolensa ja ilmeisestikin estonsa nurkkaan, mikä ei välttämättä ollut järkevin mahdollinen teko siinä tilanteessa. Itsehillintää, hyvä mies!

"Sä oot kuitenki vanhempien kanssa asuva, pahimmassa tapauksessa alaikäinen likka. Mä en haluu lisää kakkuu", Travis virnisti ja unohti heti itsehillintänsä seuraavassa lausahduksessa, jossa ei tosin ollut ainuttakaan valheenpoikasta. "Ei sillä, ettetkö sä olisi viehättävä, hyvännäköinen, herttainen, kiva, sarkastinen, epäluuloinen, egonpilaaja ja kaikkea tollasta", poika jatkoi virne naamallaan. Ei Travis todellakaan tiennyt mitä tehdä. Ehkä oli se oli vain hetken huumaa, mutta hän veti Adan lähelleen ja suuteli tätä, kunnes tajunta suorastaan huusi, että mitä helvettiä poika oli tekemässä. Saiko sen jotenkin pois päältä? Travisin teki kovastikin mieli sammuttaa mielensä hetkeksi. Sen kuului olla osa häntä, eikä tapella vastaan tai yrittää neuvoa jo-tehdyissä päätöksissä. Kuka ihmisen olikaan tehnyt tällaiseksi kuin se on?

Travisin mieli ei sillä hetkellä pystynyt käsittelemään mitään muuta, kuin huutaa ja yrittää taistella vastaan. Aivot eivät vain saaneet toimitettua käskyjä minnekään päin ruumista. Harmin paikka, sanoisinko? Travis se vasta olikin kummallinen mies.

Ada oli heittänyt syötin ja ainakin tämä kala näytti tarttuneen siihen. No, aina parempi. Ainakin Adaa ajatellen. Viis muista. Tai no, isäpuolta oli aina kiva piinata näillä pienillä elämänkertomuksilla.
"Kuka käski ymmärtää?" Ada heitti tälle vähän virnistäen. "Ei mua ymmärrä yleensä kukaan. Ei ne tajua vaikka yrittäis. Sen takia sillä ei kannata vaivata päätään."
Ada oli suhteellisen tyytyväinen - tai no, jos tämä päätyisi sinne mihin kuuluikin niin vielä tyytyväisempi. Oli miten oli, välillä oli vain ääliövarmaa, että joku nappaisi syötin. Ja noin 99% tapauksista nappasi.

Ada virnisti kun toinen alkoi luetella mitä Ada voisi olla. Toisaalta hän oli mielissäänkin kun toinen alkoi ladella kohteliaisuuksia.
"Egonpilaaja?" Ada kysyi. "Et taida..."
tietää kuinka nautin tuosta, neiti oli yrittänyt sanoa, kun Travis puolestaan suuteli häntä. Ada meni mukaan siihen, kunnes jonkin ajan päästä irrottautui siihen itse, jättäen asian ehkä hieman avoimeksi Travisille.
"Mikä se osoitteesi taas olikaan?" hän virnisti.

"Mä haluaisin kovasti ymmärtyy", Travis oli vastannut ja vetänyt Adan luokseen. Kun toinen irroittautui syötyään sanansa. "Oikeesti, mikään ei pilaa kaverin egoa paremmin kuin se, että sen jättää yksin baaritiskille päättämään kahden yhtä pahan väliltä", poika totesi harkiten ja virnisti. Hyvähän se nyt oli puhua kuin tämä olisi täysin arkipäiväistä - niin kuin asia ei tietenkään ollut, tai ainakaan Travis omana itsenään ei muistanut ikinä yhtään mitään. Olihan hänellä pari tyttöä ollut Rashee Roadille tulon jälkeen, mutta niissä kukaan ei ollut ikinä tullut Travisin luokse, vaan poika itse oli aamulla paennut kotiinsa voivoittelen sitä, mitä tuli taas tehtyä.

Sai nähdä, millainen aamusta tulisi, jos parivaljakko päätyisi harrastamaan seksiä vieläpä Travisin surullisenkuuluisille kulmille. Tuurilla poika pakenisi itse omasta kämpästään, aamulla taas täysin omana itseenään - sympaattisena ja yliherttaisena nuorukaisena, jolla oli ongelmia sulatella Travis-kakkosen kotiintuomat tytöt ja niiden kanssa tapahtumaan päässet asiat... Travis-ykkönen halusi parisuhteen, Travis-kakkonen enemminkin pari suhdetta.

Mutta Travis-kakkosta ei tällä hetkellä haitannut yhtään se, että tämä käveli takaperin kohti Rasheraspin ulko-ovea pidellen kiinni Adan siroista käsistä, johdatellen tätä kohti jo yöksi muuttunutta iltahämärää.
"Mähän sanoin, etten tiedä mun asuinpaikkaa. Mut eiköhän me löydettä", Travis iski silmää leikkisästi hymyillen samalla veikeästi. Poika päästi toisen käden irti avatakseen ulko-oven Adalle. Herrasmies mikä herrasmies.

"Mä voin uskoa", Ada totesi hymyillen. "Mutta luulen ettet koskaan tuu ymmärtämään."
Ada tunsi olonsa jopa imarrelluksi - ja paskat, jätkän jättäminen kahden vaihtoehdon väliin oli aina yhtä syöttiä. Se oli ihan taktikoitua ja usein toimikin. Tai no, olihan siinä omat riskinsä että jäi ilman, mutta jos ei alunperinkään lähtenyt liikkeelle mielellä "hei pokaanpa jonkun satunnaisen tyypin kadulta" niin eipä siinä mitään hävinnytkään. Olihan Adalla ollut omat mielikuvansa illasta, joskaan ei välttämättä ihan tällaiset.
"Ai että kahden pahan?" Ada kysäisi huvittuneena. "Jos olisin perinteinen yellowavenuelainen teini, sanoisin että sinun onnesi että ylipäätään eksyin tänne. Sinun onneksesi, en ole perinteinen yellowavenuelainen."

Travis otti häntä sen jälkeen käsistä kiinni ja lähti johdattamaan kohti Rasheraspin ulko-ovea. Vai ei tuo tiennyt missä asui, vaikka oli luetellut jo litanian.
"Eikös se ollut jokin "kulma" jos en muista väärin?" Ada kysäisi. "Keskimmäinen kerrostalo, toinen kerros, kolmas ovi vasemmalta, jossa näkyy kirveenjälki?"
Adalla oli kyllä älyttömän hyvä muisti, jota useat ihmettelivätkin. Hän tuntui muistavan pikkuasioita ja olevan hyvin älykäs muutenkin, mutta useimmat eivät vain tajunneet hänen järjenjuoksuaan. Oli eri asia olla älykäs kuin fiksu. Ada siirtyi sitten ulos.

Travis kulki kohti omaa asuntoaan ja "kulma" löytyi sitten viimein. Ada painoi matkanvarrelta mieleensä yhtä jos toista, mutta ei sen tarkemmin. Hän vain oli valppaana ja tarkkaili ympäristöään. Viimein Ada oli kapuamassa rappusia ylös Travisin perässä toiseen kerrokseen. Kolmas ovi vasemmalla. Perhana, siinä muuten oikeasti oli kirveenjälki.
"Ne velkojat taisivat olla tosi vihaisia", Ada totesi ja antoi Travisin sitten avata oven.

Travis heräsi aamulla auringonsäteen osuessa sil... Tai, olimme Rashee Roadilla. Travis heräsi aamulla hätkähtäen pihalta kuuluvaan myökkään, naapurin pentu kävi varmaankin heittämässä roskat. Kuitenkin Travis sävähti siitä hereille istuma-asentoon ja oli aikeissa nousta ylös, kunnes kuuli vierestään untuvapeiton rapinan. Hitaasti poika käänsi katseensa vasemmalle, katsomaan hiljalleen nukkuvaa tyttöstä, joka näytti nuorelta. Pieni ja pelästynyt huuto karkasi pojan huulien välistä, ja tämä säikähdettyään tippui muksahtaen sängystä ja kaatui lattialle. Toinen näytti yhä torkkuvan tumma hiuspehko Travisiin päin, mutta käänsi kylkeä. Kauniit kasvot näyttivät levollisilta. Travis nousi lattialla istumaan ja käänsi päänsä hitaasti kohti Adaa. "Mitä helvettiä?" poika kuiskasi itselleen ja raapi niskaansa.

Hän päätti rohkaistua, ja kiivetä takaisin sängylle katsastamaan unikaveriaan, ilmeisesti jotain muutakin kaveriaan.. Sirot piirteet, hiukan tummat silmätaluset ja ilmeisesti eilisiltaiset meikit kasvoilla. Eilisiltaiset... Tosiaan, Travisparka ei muistanut mitään illasta. Ehkä haparoiden Rasheraspin ja adrenaliinirysäyksen paon ja piileskelyn aikana. Mutta tuo tyttö? Travis varovaisesti hivuttautui takaisin sängylle konttausasentoon ja tutkaili parin sentin päästä Adan kasvonpiirteitä. Jotain tuttua siinä oli, jotain, mitä poikaparka ei saanut päähänsä.

Samassa se avasi silmät. Se oli niin äkkinäinen liike, että Travis säikähti ja peruutti saman tien, epäonnistuneesti horjahti ja löi päänsä terävästi kaapin kulmaan. "Au au au au au au..." Travis mutisi päätään pidellen. Ai että, se sattui. "Ei sun noin olis tarvinu tehdä", poika katsoi myrtyneenä Adaa, vieläkään saamatta kasvojen omistajan nimeä päähänsä.

Ada nukkui aivan autuaasti, siinä vaiheessa tietämättä vielä mitään todellisuudesta. Oli vain uni, Ada ja autuas hiljaisuus. Tai siis siihen asti, kunnes jostain kuului vähän isompi ryminä ja Ada heräsi säpsäyttäen silmänsä auki ja melkein säpsähtäen itse kun joku tuijotti häntä suoraan hänen edessään. Tosin tämä lensi pian seinää päin. Ai niin joo. Raven. Tai siis Travis. Ada vain tykkäsi kutsua tätä Raveniksi.
"Voi helvetti", Adan päähän sointui heti. "Mitä kello on?"
Ja samassa hän vilkaisi omaa kelloaan - tai puhelintaan jonka oli näköjään jättänyt toisen työpöydälle. Kahdeksan viestiä. Voi perkeleen helvetti. Varttia vaille kaksitoista. Miten hitossa hän oli nukkunut niin pitkään? Hän nousi sängystä pikaisesti ja alkoi etsiä vaatteitaan - joita hänellä ei tietenkään ollut päällään, joskin alusvaatteet löytyivät suhteellisen siististi sängyn vierestä.

Kun kaikki olivat päällä, Ada vilkaisi itseään peilistä. No, ainakin suurimmat osat meikeistä olivat vielä päällä. Joskin jotkut olivat valuneet alaskin. No, nopea korjaus - pyyhkäisy ja kajaalin korjaus. Sitten kaikki oli kondiksessa. Hajuvesi - no sekin taisi olla jossain. Voi piru, hänellä oli tasan kymmenen minuuttia aikaa ehtiä Yellow Avenuelle. Teki tiukkaa.
"Hittohittohitto", Ada mutisi. "Mitä kautta pääsee nopeimmin Yellow Avenuelle?"
Kaipa tuo tietäisi, kun oli asukaskin.

Travis piteli yhä päätään ja katsahti puolialastonsa, vaatteitaan hakevaa tyttöä. Onneksi Travisilla itsellään oli sentään bokserit päällä, kuset housussahan koko kaveri olisi ollut jos olisi herännyt alasti (mikä ei luonnollisesti ollut mahdollista, koska ei voinut kusta housuihin jos ei ollut housuja päällä). Ada vaikutti täysin rennolta, kiroili heti alkuun ja hyppäsi pystyyn. "Kello on.." Travis selvitti kurkkunsa ja ehti aloittaa, ennen kuin Ada ehti jo alkaa pistämään itseään kondikseen.

"Kuka sä oot?" Travis paukautti hiljaa ja noukki kaappinsa oven päältä collegehöntsät ja veti ne jalkaansa. Kyllä tuolla vatsalla kelpasi paidatta olla. Poikaparka ei muistanut tosiaankaan lähes mitään eilisestä. Samassa tyttö paukautti jo kysymyksen The Yellow Avenuelle pääsystä. "Mulla on auto tossa pihassa", Travis totesi pienesti epäröiden ja mietti samalla päässään yön tapahtumia - ja kallistui pahimpaan mahdolliseen. Seksiin.

Ada hymähti. Toisen ei näköjään tarvinnut olla edes kännissä unohtaakseen. Toisaalta sellainen oli joskus myös onnekasta. Toisinaan ei vain halunnut muistaa. Adalla meni muisti vain pahimmissä känneissä. Niihinkin tarvittiin aika monta annosta. Tosin kyllä hän muisti mitä oli viimeyönä tehnyt. Eikä se häirinnyt häntä. Asia oli nykyään niin arkipäivää, ettei hän ehtinyt kärsiä mistään henkisestäkään morkkiksesta. Se kuului osana elämään ja oli nykyisin niin luonnollista Adalle - entisaikaan hän varmaan olisi kärsinyt ties mitä tunnontuskia.
"Sä taisit tulla känniin joko kahdesta pienestä drinkistä tai sitten oot vaan muuten unohtavaista sorttia", Ada totesi tälle viimeistellessään kajaalit.

Auto. No joo, olisi sillä nopeammin päässyt tietenkin, mutta kyse oli siitä, että Ada ei todellakaan voinut mennä kenen tahansa kyydissä Yellow Avenuelle. Ei sillä etteikö hän olisi voinut itse näyttäytyä, mutta ei hän halunnut vanhempiensa olevan aina tietoisia siitä missä oli ollut.
"Kiitos, mutta luulen vähän että et halua nähdä omistushaluista poikaystävääni", Ada totesi tälle. "Se pieksisi sut vaan mennen tullen ja säästäisin sut siltä mielelläni."
Okei, vale - ei Adalla poikaystävää ollut mutta halusi vain joskus vähän järkyttää toisia sillä.
"Joten mikä täältä on suorin kävelyreitti Yellow Avenuelle?" neiti kysyi uudestaan.

"Emmä... Mä... Mä oon kaks eri ihmistä, välillä", Travis mumisi hetken päästä seisottuan pari sekuntia hölmistyneenä. Hän oli itse käsittänyt, että hänellä oli joko on/off-muisti tai kirjaimellisesti hän oli kaksi eri ihmistä. Rauhallinen ja sympaattinen Travis, tai ylimielinen ja rento Travis, joka saattoi ärsytettynä pimahtaa ja alkaa ammuskella. Samassa poika näki silmäkulmastaan mustan aseensa pöydällä. Hän vilkaisi Adaa sivusilmällä ja kipitti sitten nopeasti tungemaan lataamattoman aseen taskuunsa. Eihän se sinne mahtunut, joten Travis päätti sitten tunkea sen housuihin selänmyötäisesti. Paita vain puuttui. No, kaipa tyttö oli sen jo nähnyt.

Totta puhuen Travis oli aivan hermoraunio - mitä tyttö, josta hän ei tiennyt mitään, tiesi hänestä? Mitä he olivat todellisuudessa tehneet ja miten he olivat päätyneet siihen tilanteeseen? Samassa Ada mainitsi poikaystävästään ja Travis oli paskoa housuun. Onneksi tämä oli selin Adaan, kääntäen kahvinkeitintä päälle, eikä Ada nähnyt pojan järkyttynyttä ilmettä. Travis nielaisi ja selvitti kurkkuaan, kunnes kääntyi Adan suuntaan. "Meet Elm Squaren läpi, siitä Devonia vähän matkaa ja oot Yellow Avenuen puistolla", poika selvitti ja selitti käsillään samalla.

"Kuka sä oot?" Travis kysyi vielä kolmannen kerran. Vai olikohan se toisen kerran. Julia ei nyt muista.

"Ookoo", Ada tokaisi.
Ei hän osannut siinä kohtaa päivää ottaa mitään asiaa tosissaan. No eipä se mitään. Ada ei pahemmin siinä kohtaa seurannut Travisin puuhia, vaan lähinnä keskittyi vain itsensä laittamiseen, jotta pääsisi lähtemään pian, sillä hänellä oli kiire kotiin, jotta hän ehtisi sinne ennen omia vanhempiaan. Tai no, nämä tulivat yleensä herättämään hänet jossain kahdentoista aikaan, ainakin jos koulua ei ollut aiemmin ja Ada oli yleensä jo hereillä siinä kohtaa.

Ada tahallaankin katsahti peilistä Travisin suuntaan, joka keitti juuri kahvia selin häneen. Jossain kaapin ovessa oli kuitenkin peili, josta Ada näki tämä ilmeen. Aina sen arvoinen. Hupinsa oli kullakin. Ada nautti järkytyksen tuottamisesta. No ei aina, mutta oli se hiukkasen hauskaa. Sitten poika luetteli suorimman tien Yellow Avenuelle. Ada laittoi meikkipussin laukkuunsa ja kuljetti pari kertaa sormiaan hiustensa lomassa setviäkseen niitä. Olivathan ne käytännössä ihan kunnossa, mutta silti oli ihan mukavaa mennä Yellow Avenuelle vielä hitusen siistimmän näköisenä.

"Hei vaan, Raven", Ada sanoi lähtiessään ja heitti oven kiinni perässään.