It's time to work - and I don't even give a shit

(( Sinikeiju ja Alicia tänne! : > ))

Se oli täysin tavallinen ja tylsä torstai. Heräsit herätyskellon korvia raastavaan pirinään, heität sen seinään ja jatkat unia. Sitten ehkä puolen tunnin päästä vihainen pomo soittaa ja ilmoittaa, että olet jälleen myöhässä. Eikä siinä tietenkään mahtanut mitään muuta kuin nousta, kiskoa puolihuolimattomasti vaatteet päälle, vetää jonkinmoiset rajaukset silmiin ja lähteä tarpomaan töihin. Siellä sitten kuuntelet tavanomaisen nuhdesaarnan myöhästelystä ja ehkä jopa uhkauksen erottamisesta, joka ei luultavasti ikinä käy toteen. Oli Jamie kuitenkin loppujen lopuksi melko ahkera työntekijä ja sai aikaan paljonkin. Toisinaan hän vain myöhästeli…

Jamie makoili taukohuoneen sinisellä sohvalla ja otti pieniä päiväunia. Pöydällä oli harmaa muki, jossa oli – luultavasti jo nyt kylmää – kahvia ja tupakka-aski sekä sytkäri. Hänellä oli ollut tarkoituksena käydä ulkona tupakalla, mutta oli sitten päättänyt hörpätä ensin kupin kahvia. Ja sitten hän olikin nukahtanut sohvalle. Onneksi tähän aikaan päivästä kaupassa oli melko hiljaista, sillä ihmisethän olivat töissä, lukuun ottamatta eläkkeellä olevia vanhuksia tai äitiyslomalla olevia äitejä lapsineen. Ja Jamie oli ansainnut pitää pienen tauon, sillä hän oli järjestellyt erään ruokahyllyn uudestaan ja koonnut paputölkeistä hienon pyramidin. Sitä paitsi, olihan täällä paljon muitakin työntekijöitä, jotka tulivat paljon paremmin toimeen kälättävien vanhusten kanssa. Jamiella yleensä meni hermot näihin ja sitten mies saattoi sanoa ihan mitä sylki suuhun toi. Eikä asiakkaalle tietenkään saanut väittää vastaan, vaan tätä kohtaan piti olla nöyrä ja kaikkea muuta paskaa. Sitten nuo vielä jaksoivat valittaa Jamien ’epäsiististä kuontalosta’ sekä ’törkeistä renkaista’ naamassa. Jos ei kelvannut, niin menisivät toiseen kauppaan asioimaan. Jamieta ärsyttivät moiset ihan kunnolla, joten tähän aikaan päivästä hän pysyi mieluimmin hivenen sivummalla.

(( Tulipa kökkö ja ei-tapahtumarikas aloitus… ))

Työpäivä tuntui puuduttavalta. Alicia kaipasi taukoa. Hän vilkaisi kelloaan ja huomasi taukonsa lähestyvän. Hän pääsisi nauttimaan pari kuppia kahvia ja tupakkaa. Hän salasi väsymyksensä asiakkailta. Heti kun toinen työntekijä tuli päästämään hänet tauolle, hän lähti kävelemään takahuonetta kohti, missä taukohuone sijaitsi.

Päästyään taukohuoneeseen neito meni ensimmäisenä kahvinkeittimen luokse. Hän otti kupin kaapista, kaatoi kahvia ja kermaa ja istahti tuolille pöydän ääreen. Hänen suupieliään särki hymyilemistä. Hän joutui joka työpäivä pakottamaan itsensä hymyilemään, vaikka asiakas olisi kuinka inhottava.
Alicia vihasi niitä vanhoja mummoja ja pappoja, jotka kuvittelevat hänen olevan joku, jonka kanssa kälättää. Hän joi kahvistaan ja oikaisi jalkansa toiselle tuolille. Vaikka kassalla oli tuoli, niin hänen piti seistä asiakkaiden aikana ja näitä oli riittänyt.
Hän huomasi yhden työtoverinsa ottavan päiväunia taukohuoneen sohvalla. Hän joi kahviaan yrittäen olla mahdollisimman hiljaa. Ehkä Jamie ei halunnut häiriintyä. Alicia päätti kohta mennä tupakalle. Tauko oli onneksi mukavan pitkä. Hän saisi nauttia kahvistaan rauhassa.

(( Sori tän vastauksen kesto. ))

Jamieta väsytti nyt aivan jumalattoman paljon ja hän olisi voinut luultavasti vedellä sikeitä vaikka kuinka kauan. Joistakin tämä taukohuoneen sohva oli erittäin epämukava nukkumiseen, mutta mies ei ollut sitä mieltä. Oli erittäin käytännöllistä, että taukohuoneessa oli näinkin mukava sohva, jossa pystyi lepuuttamaan silmiään. Oli vain sitten täysin toinen asia, että antoivatko työkaverit hänen nukkua rauhassa. Yhtenä kertana pomo oli potkinut hänet hereille, sillä tauko oli loppunut jo aikoja sitten ja seuraavana kertana yksi molopää oli kaatanut kahvinsa hänen päälleen. Tulikuumaa vieläpä ja Jamien olisi tehnyt mieli viskellä sitä miestä ympäri seiniä. Harmi vain, että kyseinen tyyppi oli ollut ainakin kaksi kertaa Jamieta leveämpi, joten se juttu tyysäsi sitten siihen. Eikä se muutenkaan olisi ollut aivan järkevää käyttäytymistä työpaikalla, sillä silloinhan hän saattaisi saada kenkää.

Tummatukkainen venytteli unissaan erittäin nautinnollisesti ja kierähti toiselle kyljelleen, joka kuitenkin osottautui kohtalokkaaksi virheeksi. Jamie nimittäin löysi itsensä varsin pian taukohuoneen lattialta pitkin pituuttaan.
"Ai vittu perkele saatana..." mies kiroili erittäin matalasti, eikä edes aluksi tajunnut jonkun muunkin istuskelevan täällä viettämässä taukoaan. No, ihan sama se hänelle oli. Eivätköhän kaikki täällä olevat työntekijät tietäneet Jamien olevan melko paha suustaan ja päästi pahoissa tilanteissa kirosanan jos toisenkin. Ja toisinaan myös niissä tilanteissa, jossa ei kirosanoja välttämättä tarvitsisi. Sitä se huono kotikasvatus teetti, vaikka Jamien vanhemmat olivatkin juuri niitä Yellow Avenuen puhtoisimpia ja hyväkäytöksisimpiä ihmisiä. Ilmeisesti omena oli pudonnut aika helvetin kauas puusta sitten...

Jamie nousi voihkaisten lattialle istumaan ja huomasi sitten tuolilla istuvan tummanruskean tukan omaavan naisen. Kyllä hän toisen tunnisti. Ilmeisesti Aliciallakin oli meneillään tauko, vaikka eihän se Jamieta kamalasti kiinnostanut. Ei hän ollut tuon kanssa montakaan sanaa vaihtanut, joten tyyppi oli Jamielle aika tuntematon. No, kenet Jamie täältä muka tuntisikaan hyvin? Tai kuka tuntisi hänet? Jamie oli erakko täälläkin, joka oli ihmisille ihan okei.
"Moi vaan sullekki", Jamie haukotteli, nousi venytellen ylös lattialta ja käveli kahvinkeittimen luokse kaatamaan itselleen kupposen kuumaa. "Onks kaupassa nyt millainen ruuhka?" hän kysäisi ihan huvikseen, sillä sitten hän ainakin voisi ajoittaa tauon loppumisen niin, että ei pamahtaisi ihan keskelle pahinta ruuhkaa.

Alician onnistui estämään itseään nauramasta Jamielle, kun tämä kierähti lattialle kääntyessään unissaan. Hän joi kahviaan pidätellen nauruaan. Tilanne kieltämättä huvitti häntä. Hän totesi itsekseen, että oli vain parempi olla nauramatta.
”Sattuko?” hän kysyi varovasti pitäen kasvot peruslukemilla.
Alicia haki toisen kupin ja palasi pöydän ääreen istumaan. Hän alkoi selata pöydällä olevaa lehteä kiinnostumatta sen kummemmin mistään aiheesta.
”Eipä tuolla pahemmin ruuhkaa ollu.”
Siitä neito oli vain tyytyväinen. Hän vihasi työvuoroja, jolloin oli ruuhkaa. Hänen jalkansa olisivat silloin kovilla. Kassalla kun ei saanut istua asiakkaiden läsnäollessa, mikä oli Alician mielestä aivan typerä sääntö. Hän olisi voinut kapinoida ja istua, mutta seurauksena saattaisi olla potkut ja niihin hänellä ei ollut varaa. Hänellä oli muutenkin vaikeaa nyt ja potkut vain pahentaisivat hänen tilannettaan.
Hän näki päivän sanomalehden pöydällä ja avasi sen. Hän selasi sitä, kunnes tuli työpaikkailmoitukset tulivat esiin. Niissä ei ollut paljoa tarjolla. Hän huokaisi hiljaa. Yhtää sopivaa ei löytynyt. Hänen olisi kuitenkin pakko saada toinen työ tai kämppäkaveri. Oli aivan pakko.

Jamie venytteli hivenen niskojaan sekä käsiään, jotta koko kroppakin siinä samalla heräisi. Ja olihan se sohvalla nukkuminen tehnyt hivenen pahaa niskalle, sillä eihän täällä mitään tyynyjä ollut ja sohvakin oli ikivanha. Mutta mikäs siinä, jos sai vain ummistaa silmänsä ja unohtaa pelkän työpaikan olemuksen. Ja olihan Jamien sänkykin kotona melko... Muhkurainen ja kaikkea, joten eiköhän hän nyt niska- sekä selkäkipuihin ollut tottunut.

Alician kysymys ei yllättänyt miestä, sillä sehän oli melko tavanomainen tässä tilanteessa. Mitäpä muutakaan voisit kysyä työtoverilta, joka mätkähti turvalleen maahan kesken uniensa?
"Äh. Ei sattunu. Oon mä nyt kuitenkin selvinnyt paljon pahemmistakin kaatumisista ja jutuista", mies vastasi vinohkon virneen koristaessa suupieltä. Tosiaan. Jamiellahan oli tapana kaatuilla - etenkin humalatilassa - ja satuttaa itsensä jotenkin. Häneltä oli murtunut niin käsi kuin jalkakin temppuiltuaan jossain pimeällä kujalla ympäripäissään, joka tietenkin oli tietänyt sairaalareissua. Ja olihan miestä tietenkin puukotettukin, josta hän oli selviytynyt hengissä.

Jamie haukotteli ja laahusti sitten takaisin kohti sohvaa. Hän sattui vilkaisemaan ihan ohimennen sitä mitä sivua nainen luki ja virnisti aavistuksen.
"Mitä mitä? Ootkos ettimässä uutta työpaikkaa, vai? Eikö oikein jaksa enää innostaa palvella kälättäviä vanhuksia ja katella niitä vitun penskoja, joita täällä juoksentelee ihan yhtenään joka päivä koulun jälkeen?" Jamie virnisteli ja joi varovasti huikan kahvistaan. Ai, että se osasikin maistua hyvälle. Jamie itse oli ihan tyytyväinen tähän työpaikkaansa kaupassa, vaikka niitä vanhuksia täällä näin aamupäiväisin parveilikin ja sitten iltapäivällä näiden tilalle tuli ylimielisiä teinejä. Mutta mistäpä muualta mies rahaa repisi kuin täältä? Ei sitä huumeiden myymisestä loppujen lopuksi niin paljoa rahaa saanut, että Jamie saisi sen avulla maksettua vuokran ja kaikki muut menot.

Alicia hymähti.
"Kuka niitä jaksaiskaan? En mä välttämättä uutta löydä, mutta toinen työ helpottais huomattavasti laskujen maksamisessa", hän vastasi juoden kahvinsa loppuun. Hän laski lehden pöydälle huokaisten hiljaa. Mitään sopivaa ei löytynyt. Kaikissa vaadittiin koulutusta, jota häneltä ei löytynyt. Hän ei kuitenkaan luovuttaisi. Hän löytäisi vielä jotain. Hän oli varma siitä.

Alicia vilkaisi kelloa, joka paljasti hänen taukonsa päättyvän pian. Hän kaatoi kuppiinsa uutta kahvia ja otti sen mukaansa tupakkahuoneeseen. Hän tarvitsi hermosauhut, jotta jaksaisi seuraavat viisi tai kuusi tuntia kuunnella kälättäviä vanhuksia ja kaupassa juoksentelevia penskoja. Etenkin vanhuksien kestämisessä tarvittiin hermoja. Nämä tuntuivat oikeasti kuvittelevan, että kassoilla oli aikaa kuunnella heidän löpinöitään, vaikka jonoa olisi kuinka paljon.
Alicia puhalteli savuja ulos ja joi kahviaan. Hän venyttäisi taukoaan niin pitkään kuin suinkin kykeni.