I need your voice as a key to unlock all the love thats trapped in of me K18

Lily sulki silmänsä tuntiessaan veden noruvan kasvojaan pitkin. Hän sipaisi märät hiuksensa pois kasvojen edestä ja antoi veden hyväillä kasvoja sekä vartaloa. Ei varmaankaan tarvitse kertoa, millaiselta Lilyn olo nyt tuntui? No, kerrotaan kuitenkin.
Se oli tuntunut aivan upealta, käsittämättömältä ja aivan mielettömältä. Ei sitä voinut kuvailla sen paremmin. Lily ei ollut koskaan aikaisemmin nauttinut rakastelusta niin paljon kuin äsken. Vaaleaverikkö ei olisi uskonut, että eri asennossa rakasteleminen voisi tuoda aivan erilaista nautintoa, mutta Lily oli väärässä. Mistä Lily olikaan jäänyt paitsi! Heidän täytyisi tosiaankin kokeilla kotonaan jotain erilaisempaa, jos se kerran saisi heidät molemmat aivan ääripäihin asti.

Naisen hiukset olivat saaneet lisää painoa ja Lily antoi veden valua niitä pitkin alas. Hän oli juuri tarttumaisillaan shampoo-pulloon, kun kuuli Alecin kysymyksen. Lily nosti katseensa Aleciin ja katseli tätä silmiin mitä lämpimin hymy huulillaan.
"Mikäpä siinä", vaaleaverikkö vastasi hivenen huvittuneena ja ojensi shampoo-pullon miehen kouraan. "Hiukseni suorastaan janoavat sormiasi", Lily hykersi ja painautui hetkellisesti kiinni alastomaan Aleciin. Lilyn teki mieli olla siinä miestä vasten painautuneena vaikka koko päivän. Mistä lie tämä käsittämätön läheisyydentarve johtuikaan. Ei kun ai niin, Lilyhän oli melkein aina kiinni Alecissa. Joten eihän tässä ollutkaan mitään ihmeteltävää, tämä oli aivan normaalia.

"Voisin halia sinua koko päivän.." Lily tuhisi tyytyväisenä miehen rintaa vasten ja antoi käsiensä nousta Alecin kyljille niitä hyväilemään. "Olet oma nallekarhuni", neito nauroi heleästi ja painoi suukon Alecin rintakehään.

Shampoopullo vastaanotettiin Alecin kätösiin, mutta hän jättikin pian pullon jo yhden käden varaan Lilyn painautuessa miehen kehoa vasten. Alec kietaisi toisen kätensä neidon ympärille ja painoi sitten lämpimän suukon tämän päälaelle. Hän naurahti hiljaa naisen sanoille ja hieraisi päätään lempeästi toisen omaa vasten, samalla kun availi shampoopullon korkkia ja levitti sen sisältöä käteensä.
"..Ja sinä olet ainoa joka ikinä saa kutsua minua nallekarhuksi.." Alec irvisti pienesti, mutta naurahti sitten huvittuneeseen sävyyn. Hän aloitti levittämään shampoota Lilyn hiuksiin hellävaraisesti hieroen sitä päähän ja laski sitten shampoopullon takaisin siihen, mistä Lily oli sen ottanut. "Oh, taisin laittaa liian paljon sitä.." Mies hykerteli huvittuneena, kun huomasi Lilyn pään todellakin olevan shampoon peitossa ja hiukset suorastaan tursusivat vaahtoa. "Mutta ei se minun vika ollut! En tiennyt kuinka paljon sitä pitää laittaa.."

Näitä yhteisiä hetkiä Lilyn kanssa Alec rakasti.. Kun he vain hymyilivät ja kiusoittelivat toisiaan, jakaen hellyydenosoituksia molemmin puolin. Ja näitä hetkiä heillä tulisi riittämään aina ihan koko loppuelämän ajaksi, ainakin toivottavasti.. Mutta Alecilla oli hyvä tunne siitä, että ne todellakin tulisivat riittämään. Olivathan he nytkin seurustelleet jo vuoden keskenään ja rakkauden määrä tuntui vain kasvavan entisestään. Loppua sille ei ainakaan näkynyt, ehei..

Lily virnisti leveästi, kun Alec sanoi Lilyn olevan ainoa, joka saisi kutsua Alecia nallekarhuksi. "Mitä, sinä olet nallekarhu sinisine nappisilminesi. Et voi väittää vastaan", vaaleaverikkö nauroi ja tunsi miehen sormet hiuksissaan. Pian neito tunsi hiuksiensa vaahtoavan, ja silloin Alec paljasti laittaneensa shampoota ehkä hivenen liikaa.
"Aivan pieni loraus olisi riittän- aa, nyt sitä on minun suussani!" Lily parkaisi nauraen ja yritti saada shampoon makua pois suustaan vettä juomalla suihkusta. Onneksi hän oli pitänyt silmiään kiinni, sillä muuten Lilyn silmätkin olisivat luultavasti täynnä shampoota.

Neito alkoi huuhtoa shampoota pois hiuksistaan ja pian hiukset olivat jo puhtaat. Paitsi, että ne olivat kauttaaltaan takkuiset. Lily otti käsiinsä hoitoainetta ja lorautti sitä kämmeneensä.
"Katso, tällainen loraus riittää", Lily opetti huvittuneena ja alkoi hieroa ainetta hiuksiinsa. "On sinun vikasi, jos en saa hiuksiani suoriksi." Sanojensa jälkeen Lily helähti taas nauruun ja otti vartalonpesuaineen hyllyltä. Hän alkoi hieroa ainetta vartaloonsa ja hienoinen kirsikantuoksu levähti ympäriinsä (Lilyn uusi vartalonpesuaine, jonka hän oli edellispäivänä ostanut.)

"Haluan pestä sinut.." Lily totesi sitten pehmeällä äänellä ja vaihtoi vartalonpesuaineen toiseen. "Sinä tuskin haluat kirsikalle tuoksua, vaikkei minulla olisi sitä mitään vastaan.." neito virnisti huvittuneena ja alkoi levittää vartalonpesuainetta Alecin tutuksi tulleeseen vartaloon, vaikka mies olikin jo ehtinyt itsensä jotenkin pestä. Lily kuitenkin tahtoi tehdä sen uudestaan, sillä hän ei halunnut pitää sormiaan irti miehestä. Hänen otteensä olivat hyvin helliviä ja hierovia, ja Lily toivoi Alecin nauttivan tästä pesuhetkestä.

"Noin.. Nyt olet putipuhdas", vaaleaverikkö lausahti ja painoi huulensa Alecin huulia vasten.

Alec hykersi huvittuneeseen sävyyn, kun katsoi kuinka Lily yritti huuhtoa sen kaiken shampoon määrän pois huksistaan, kuten myös ilmeisesti sen makuakin suustaan, joka oli sinne joutunut. Hän katsoi sitten kuinka Lily otti jotain toista ainetta käsiinsä (oletettavasti siis hoitoainetta), ja neuvoi miehelle kuinka paljon on riittävä annos sitä. "..Onko sillä nyt oikeasti niin paljon väliä ovatko hiuksesi suorat vai ei..?" Hän tuhahti hyvin huvittuneeseen sävyyn vaaleaverikölle ja katseli taas tämän puuhailuja vesisuihkun alla. Kun Lily sitten oli saanut itsensä pestyksi, niin Alec oli juuri aikeissa poistua suihkusta ja sulkea vesihana, kun kuuli naisen toteamuksen ja pian miehen vartaloon jo levitettiinkin pesuainetta.
"Ei me molemmat voida kirsikoilta tuoksua.. Muut parit eivät pysty käsittelemään meidän yhteistä vetovoimaamme silloin ja seurauksena on täysi kaaos, kun lähdemme kaupungille.." Alec virnisti Lilyn heittoon kirsikoilta tuoksahtavasta vartalonpesuaineestaan, sulkien silmänsä sitten hetkeksi ja antaen vain kehonsa nauttia naisen jakamista hierovista ja hellistä otteista.

"Mmmh.. Suussasi on vielä ehkä vielä pienen pieni saippuainen vivahde.." Alec mumisi neidon huulia vasten, kun pieni pesuhetki oli tullut sitten loppuunsa ja Lily totesi miehen olevan puhdas. Hän mutristeli huuliansakin vielä siihen malliin, kuin olisi maistanutkin oikeasti jotain sellaista Lilyä suudellessa, mutta huulenpielet kääntyivätkin jo pian pienoiseen virneeseen. "Hähä, kunhan vitsailin.. Ja kiitos pesusta", hän hymyili lempeästi ja painoi vielä lyhyen suukon naisen huulille, ennen kuin käänsi vesihanan pois päältä.

Alec tuli pois suihkusta ja ojensi Lilylle kuivaa pyyhettä, samalla kun etsi itselleenkin sellaista katseellansa ja kietaisi sen sitten oman vyötärönsä peitteeksi. Tästä aamusta olisi hyvin vaikea lähteä suuntaamaan yhtään alaspäin, sillä kaikki oli tähän mennessä sujunut oikein hienosti. Niin eli siis aamuinen, uskomaton rakastelutuokio ja yhteinen suihkuhetki. Vielä olisi edessä (toivottavasti Gertrudeton) aamiainen, piipahdus Louvressa ja sitten.. niin, eiväthän he olleet Louven jälkeiselle jäävälle vapaalle ajalle mitään erityistä vielä keksineet sunnittella..? No, eiköhän Alec saisi päivänmittaan jonkinlaisen toteutuskelpoisen idean sitten.. Kosiminen, kosiminen. Mies haluaisi tehdä sen ehdottomasti tänään.

"No on sillä, jos en halua näyttää rölliltä", Lily nauroi Alecin ihmettelyille siitä, täytyikö naisen saada hiuksensa hoitoaineella suoriksi. Onneksi se onnistui, eikä vaaleissa pitkissä hiuksissa ollut enää kuin pari hassua takkua.
Lily vain virnuili leveästi, kun Alec puhui kirsikantuoksusta ja siitä, miten muut ihmiset heihin reagoisivat. Kaikkea Aleckin keksi, eikä neito voinut muuta kuin pudistella päätään huvittuneena. Hän antoi käsiensä liikkua miehen vartalolla tiiviisti ja piti huolen siitä, että Alecin vartalon jokainen osa sai osansa Lilyn käsien sivelystä. Vaaleaverikkö niin nautti näistä suihkuhetkistä, kun hän sai kaikessa rauhassa kosketella Alecin vartaloa käsillään, eikä tarvinnut tekoonsa mitään erikoisempaa syytä.

Lily irvisti happamesti, kun Alec sanoi Lilyn suussa maistuvan saippua. "Ja kenenköhän vika se mahtoikaan olla..?" neito piikitteli ja nosti kätensä sekoittamaan miehen mustia hiuksia niin, että vesipisarat lensivät niistä ympäriinsä. Lily puhkesi heleään nauruun ja otti ilomielin vastaan Alecin kiitoksen sekä toisen huulet. Hän ryhtyi kuivailemaan itseään pyyhkeeseen, jonka oli Alecilta hetki sitten saanut. Ah, hotellien pyyhkeet tuoksuivat ja tuntuivat aina yhtä erilaisilta kuin omat pyyhkeet kotona. Mikähän oli hotellien pyyhkeiden salaisuus?

Neito henkäisi tyytyväisenä, kun oli saanut vartaloaan kuivattua ja kiedottua pyyhkeen sen suojaksi. Hän siveli märkiä hiuksiaan ja yritti suoristella viimeisiä takkuja auki.
"Mitähän kello mahtaa olla.." Lily totesi hiljaa itsekseen, kun lähti kävelemään kohti oleskelutilaa. Hän nappasi kännykkänsä käsiinsä pöydältä ja huomasi kellon olevan pari minuuttia yli yhdeksän. "Louvre taitaa aueta vasta kymmeneltä, joten meillä on hyvin aikaa pukeutua ja syödä kunnon aamiainen", Lily puhui Alecille, jonka toivoi sillä hetkellä kuuntelevan. Lily ryhtyi metsästämään itselleen alusvaatteita ja vaatteita, joita voisi pukea täksi päiväksi päälle.

//arvaa mitä. hyppäät nyt muuten sitten ton louvren reissun yli : DD

Alec lähti vaeltamaan kohti oleskelutilaa ja ryhtyi sitten kuivailemaan itseänsä pyyhkeeseen, ensin riisuttuaan sen pois vyötäröltään. Hänellä kun oli tapana aina ensin kietaista pyyhe peitteeksi ja sitten vasta kaikesta viimeisimpinä toimenpiteenä oli itsensä kuivaaminen siihen - tiedä sitten oliko siinä mitään järkeä..
Mies tiputti märän pyyhkeen sängylle ja etsi käsiinsä puhtaat bokserit, kun kuuli Lilyn puhuvan. "Sopii minulle.." Hän huikkasi naiselle vastaukseksi samalla kun puki boksereitaan jalkoihin. Niin, hyvinhän heillä tässä aikaa riitti vielä kun Louvre tosiaankin aukeisi vasta kymmeneltä ja he olivat tänä aamuna varsin aikaisin liikkeessä. Ja Lilyn kannalta varsinkin ravitseva aamiainen olisi tärkeä syödä, sillä olihan naisparan vatsa vieläkin eilisen jäljiltä tyhjä. Eikä kylpyhuoneessa vietetty kahden keskinen hetkikään järin energiaa säästävää touhua ollut..

--
Seitsemisen tuntia myöhemmin uupuneiden jalkojen johdattelemina pariskunta oli löytänyt tiensä taas siihen pikkuruiseen, lämminhenkiseen kahvilaan, jossa he olivat aiemminkin toissa päivänä ehtineet käydä kahvilla. Kaikki oli sinäkin päivänä sujunut siihen asti oikein hienosti (niin kuin nytkin), kunnes Lily oli lähtenyt hetkeksi omille teilleen ja Gertrude oli ilmestynyt taas kuvioihin.. No, ei siitä sen enempää. Alec ei halunnut muistella enää tapahtunutta ja toivoi ettei Lilynkään mieli tahriintuisi liikaa sen naisen vaikutuksesta nyt, kun he olivat päässeet taas viettämään kahdenkeskeistä laatuaikaa yhdessä..
He olivat jaksaneet seikkailla kummatkin Louvressa useitakin tunteja väsymättä siihen kaikkeen ihmetykseen ja hämmästykseen mitä olivat saaneet vierailunsa aikana kokea. Avartavan Louvren reissun jälkeen he olivat sattumalta kadulla kävellessään saaneet sitten idean poiketa myös elokuvissa, nyt kun heillä oli rutkasti aikaakin tehdä kaikenlaista mitä päähän vain sattui tulvahtamaan.. Elokuvan katsominen ranskankielisellä teksityksellä oli toki ollut melkoisen mielenkiintoinen kokemus, mutta onneksi se oli ihan muuten ollut selkeällä englanninkielellä puhuttu. Elokuvien jälkeen Lily ja Alec olivat sitten lähteneet vain ihan perinteiselle kaupunkikävelylle pitkin Pariisin katuja taas (niihinkään näkyihin he eivät sitten millään pystyneet kyllästymään..), kunnes äkillinen takatalvelle ominainen lumisade oli ajanut nuoren parin sitten tänne kahvilaan, sisätiloihin lämmittelemään kuuman kahvikupposen äärelle.

Alec katseli lumoutuneena viereisestä ikkunasta ulos kuinka lumihiutaleet laskeutuivat kadun tasolle, ruveten pikkuhiljaa tuomaan katunäkymään enemmän kaunista valkeutta maanpintaan. Ikkuna oli aivan huurteessa tietyin paikoin sieltä, mihin kahvilan lämpöisyys ei yltänyt pitämään sitä pitämään kirkkaana. Mies hörppäsi kahvikupistaan varovaisesti ja siirsi sitten katseensa ikkunasta vierelleen, katsoakseen Lilyä.
"Minulla on ollut kiva päivä.. Taas vaihteeksi. Kiitos sinun", hän suukotti naista huulille lempeästi ja antoi sitten onnellisuudesta kielivän hymyn kohota koristamaan huulenpieliänsä.

Mitä siitä voisi oikein kertoa?
Lily oli jälleen onnensa kukkuloilla, vaikka hänen jalkansa olivatkin jo hieman väsyneet kävelemiseen. Nyt hän istui Alecin kanssa tutuksi tulleessa kahvilassa ja joivat kuumia juomiaan. Lily nosti lattensa huulilleen ja hörppäsi kuumaa juotavaa kurkusta alas samalla, mun hän katseli ulos ikkunasta. Päivä oli sujunut juuri niin täydellisesti kuin Lily oli pystynyt vain kuvittelemaan. He olivat viettäneet Louvressa tuntikausia, eikä Lily olisi millään malttanut lähteä sieltä pois. Hän oikeasti ahdisteli opasta kysymyksillään, sillä hän tahtoi tietää lisää maalausten alkuperästä sekä niiden maalaajasta ja tietenkin kuvan tarina oli hyvä kuulla. Se, joka tunsi Lilyn ujona ja hiljaisena ihmisenä, olisi voinut luulla naista silloin Lilyn kadonneeksi kaksoissisarukseksi. Opas vastasi maltillisesti Lilyn kysymyksiin, ja osasi olla turhautumatta. Ilmeisesti opas oli tottunut tällaisiin kysymysryppäisiin. Ja vastauksiensa perusteella oli hyvin tietoinen maalauksista, niiden maalaajista ja kuvien tarinoista. Hienoa ammattitaitoa, se Lilyn oli ollut pakko myöntää.

Kun he sitten vihdoin ja viimein pääsivät pois Louvren kiinnostavasta museosta, he päättivät mennä katsomaan jonkin elokuvan. Lopulta he päättivät mennä katsomaan Eat Pray Love -nimisen elokuvan. Se olisi varmasti sopivan rauhallinen ja hyvänmielen elokuva. Tai näin Lily ainakin ajatteli. Ja hän oli ollut onneksi oikeassa. Kyllä Lily pystyisi katsomaan toimintaelokuviakin, mutta sillä hetkellä hän ei vain ollut sellaisella tuulella. Onneksi Alecilla sopi tämä elokuvavaihtoehto, vaikka saattoihan mies suostua vain Lilyn miellyttämiseksi. Noh, ei takerruta pikkuseikkoihin. (joo sori, päätin vaa randomilla ton leffan :--DDDDDDD )

Tässä he nyt siis istuivat ja katsoivat lumisadetta, joka ei vielä kertaakaan heidän lomansa aikana ollut yllättänyt heitä. Lily hymyili Alecille lumoavasti, kun mies sanoi päivän olleen kiva. Vaaleaverikkö otti vastaan miehen suudelman ja hipaisi sitten nenällään Alecin nenää hellästi.
"Kiitos sinulle, että toit minut ylipäänsä tänne.." Lily henkäisi onnellisena ja suukotti miestä nopeasti huulenpielelle. "Tämä matka on ollut unelmieni täyttymys, lukuunottamatta paria ikävää välikohtausta... En ikinä uskonut, että pääsisin tänne. Sanoinko jo, että rakastan sinua niin mielettömän paljon?" viimeisimmän lauseen Lily totesi hitusen huvittuneena ja antoi pienen huvittuneen virneen nousta huulilleen. Hän siirsi katseensa hetkeksi aikaa ikkunaan ja katseli, kun lumihiutaleet laskeutuivat maan pinnalle.

Lilyn kamera, joka oli nyt turvallisesti päätynyt hänen laukkuunsa, oli taas tänään täyttynyt monista kymmenistä uusista kuvista. Lily ajatteli tekevänsä tästä reissusta vielä kuvakirjan, jotta he voisivat milloin vain 'palata' kotona takaisin Pariisin lomansa lumoihin. Kameraan oli päätynyt kuvia maisemista, Louvresta, Alecista (köh köh) ja tietenkin yhteiskuvia. Täydellisiä muistoja, kerrassaan täydellisiä.
"Arkeen palaaminen tämän jälkeen tuntuu varmaan mahdottomalta", Lily totesi sitten nauraen kääntäen katseensa takaisin Aleciin. Niinpä, palaaminen arkeen. Aamulla herätys seitsemältä, jotta ehtisi kahdeksaksi töihin ja sen sellaista. Kuten tavallisestikin. Huoh, Lilylle tulisi niin ikävä tätä lomaa. Mutta onneksi heillä oli vielä pari päivää aikaa. Lily aikoisi ottaa näistä viimeisistä päivistä kaiken irti.
"Missä me emme ole vielä käyneet.." Lily pohti ja yritti miettiä vielä jotain paikkaa, jossa he voisivat vielä lomansa aikana käydä.

"..Minäkin rakastan sinua", Alec hymyili lämpimään sävyyn Lilylle ja katsoi neitoa suoraan silmiin, omilla syvän merensinisillä silmäpareillansa. "Eikä sinun tarvitse mistään kiittää, ajatellin vain että matka osuisi nyt hyvään saumaan ja olin itsekin pienen tauon tarpeessa työelämästä.." Hän lisäsi vielä kevyesti sanojensa jatkeeksi ja vrinisti pienoisesti. Niin, hän todellakin oli ollut pienen loman tarpeessa.. Ei hän työssään mitään vikaa ollut, ehei, mutta ihastuneen pomon kanssa työskentely oli sitten aivan eri juttu. Alec vain oli yksinkertaisesti täysin väsynyt toisen ehdotuksiin ja flirttiyrityksiin, joilla ei todellakaan ollut minkäänlaista myönteistä vaikutusta mieheen. Eikö Gertrude voisi vain yksinkertaisesti jättää häntä ja Lilyä rauhaan ja ymmärtää, että Alecin sydän kuului ja tulisi myös aina kuulumaankin vain ja ainoastaan Lily Gleasonille.

"Et olisi muistuttanut.." Mies mutristi huuliansa selkeästi vähemmän mielissään siitä faktasta, että loman jälkeinen aika palautumisen kanssa arkeen tulisi olemaan hyvin vaikeaa. "Ehkä jonain päivänä joku kaukainen miljonäärisukulainen, jonka olemassa olosta en edes ole tietoinen, kuolee ja päättää testamentata kaiken omaisuuden minulle.. Sitten meidän kummankaan ei tarvitse enää huolehtia aikaisista aamuista." Alec hymisi huvittuneen oloisena ja pudisteli hivenen omaa päätänsä itsekin epäillen tapahtuman todennäköisyyttä.
Mies katsahti sitten taas vierellän olevaan vaaleaverikköön, kun tämä mietti missä he eivät olleet vielä ehtineet Pariisissa ollessaan vierailla. Nyt kun Aleckin sitä mietti, niin hänen mieleensä ei ollut tullut oikein mitään.. He olivat nähneet jo Eiffel-torninkin useampaankin otteeseen, Riemukaaren, käyneet Louvressa, kävelleet Seinen varrella, nähneet ranskalaisten kuuluisaa balettia, rampanneet pariisilaisissa liikkeissä.. Mitähän he vielä eivät sitten olleet ehtineet nähdä?

Alec unohtui tuijottamaan taas ikkunasta ulos mietteisiinsä uppoutuneena.. Hän ei ollut kohdistanut katsettansa mihinkään tiettyyn asiaan, joka ulkona kadulla sijaitsi, hän vain.. Tuijotti. Ja mietti, hyvin keskittyneen oloisena. Tarkemmin sanottuna hän ei kylläkään miettinyt sitä äskeistä asiaa nyt enää lainkaan (että mitä he eivät olleet vielä ehtineet Pariisista nähdä), vaan erästä toista hyvin tärkeää asiaa..
"Odota tässä.."
Hän oli noussut tuoliltaan yhtäkkiä seisomaan ja teki jo hyvää vauhtia tietänsä pois kahvilasta, ulos lumiseen katunäkymään. Ulkoilman pakkasen purevuus tuntui jo nyt Alecin iholla, sillä mies oli jättänyt päällystakkinsa tuolin nojalle ja olikin nyt pelkässä neulepaidassa.. Mutta ei tämä hänen asiansa niin kauaa aikaa veisi, että mies ehtisi vilustua siinä ajassa. Alec käveli aivan ikkunan taakse, juuri sen saman josta oli äsken Lilyn kanssa katsellut ulos. Sydän oli ryhtynyt jo hivenen pamppailemaan pienoisesta jännityksestä, kun hän katsoi Lilyä huurteisen ikkunan takaa.. No, nyt olisi enää liian myöhäistä jänistää tästä tilanteesta ja palata neidon luo takaisin aivan kuin mitään ei äsken olisikaan tapahtunutkaan.. Ja Alec oli muutenkin kerännyt muutamia ihmetteleviä katseita siinä ikkunan takana seistessä ilman minkäänlaista takkia hyisessä ulkoilmassa.
Mutta sitten hänet valtasi hyvin lämpöinen tunne, joka valtasi hänen koko kehonsa aina varpaisiin saakka.. Pakkasen purevuus ei tuntunut enään missään. Hän olisi valmis tähän..

Alec painoi sormensa huurteista ikkunaa vasten ja ryhtyi piirtämään sen pintaan.. kirjaimia. Olisi luullut sen olevan hivenen vaikeamman puoleinen tehtävä (Alec joutui kirjoittamaan viestinsä peilikirjoituksena, että ikkunan toisella puolella oleva Lily saisi siitä edes jotenkin selvää), mutta asia sujui oikein sulavasti.. Ja pian teksti olikin saatu piirrettyä ikkunan huurteeseen. "Tuletko vaimokseni?" Alec toisti kysymyksen vielä ääneen, vaikka tiesikin että Lilyn olisi mahdotonta kuulla sitä ikkunan lävitse..

"Voi, toivotaan parasta", Lily naureskeli Alecille, kun tämä oli puhunut jotain 'kaukaisesesta miljonäärisukulaisesta'. "Kyllähän meille muutamat miljoonat olisivat tervetulleita.." vaaleaverikkö alkoi pudistella huvittuneena päätään. Niin, mikäs siinä, jos tilille rapsahtaisi mukavasti pari miljoonaa. Kyllä niillä elelisi, ainakin jonkin aikaa. Voisi kaikessa rauhassa pitää pientä lomaa ilman pelkoa siitä, että rahat loppuisivat kesken.

Lilykin keskittyi hetkeksi aikaa tuijottelemaan jonnekin, mutta hän palautui nopeammin ajatuksistaan kuin Alec, joka näytti oikeasti vajonneen syville aatoksiinsa. Juuri, kun Lily oli kysymässä, mitä mies ajatteli, niin Alec käski Lilyn odottaa ja pomppasi ylös tuoliltaan. Lily räpäytti pari kertaa silmiään kummissaan ja katsoi hämmentyneenä, kun Alec pyyhälsi ulos kahvilasta ilman takkiaan. Mistä oli kyse, oliko Alec kentis kadottanut jotain ja lähtenyt etsimään sitä kadonnutta asiaa?
Lily näki Alecin nyt ikkunan toisella puolella katsomassa naista. Mistä oli kyse, miksi Alec oli mennyt ulos kylmään, kun sisällä oli paljon lämpimämpi olla? Lily ei voinut olla katsomatta Alecia kuin kummastuneena. Monet muutkin kahvilassa olijat katselivat Alecia ikkunan takaa, ja näköjään odottivat supinansa perusteella jotain jännittävää tapahtuvan. Mitä jännittävää tässä muka oli, Alec vilustuisi, jos hän ei kohta palaisi takaisin sisälle lämpimään!

Sen enempää vaaleaverikkö ei kuitenkaan ehtinyt Alecin hyvinvointia ajatella, kun hän huomasi miehen sormien koskettavan ikkunan pintaan ja alkavan muodostaa siihen kirjaimia. Lily jännittyi kauttaaltaan, eikä hän osannut muuta kuin tuijottaa Alecin liikkuvaa sormea. Kun sormi lopulta pysähtyi ja Lily kiinnitti huomionsa Alecin liikkuvaan suuhun, tajusi Lily lukea ikkunassa olevan tekstin.
Ja silloin hän tunsi sydämensä pysähtyvän sekä vatsan kääntyvän ympäri.

Siinä se luki. Ikkunassa, kahvilassa olevien silmiparien nähtäväksi. Siinä se oli. Se asia, jota Lily oli aamulla miettinyt, mutta ehtinyt ihanan päivän mittaan unohtaa. Siinä se tosiaan näkyi. Ja alkoi muuten hiljalleen haalistua.
Alec kosi Lilyä.
Lilyn kädet olivat lennähtäneet naisen suun eteen ja hän tuijotti silmät suurina Alecia. Neito oli kuvitellut olevansa varautunut tähän, mutta kuinkas kävikään. Tämä oli tullut täytenä yllätyksenä ja Lilyn silmät alkoivat kostua, vaikka hän oli luvannut itselleen, ettei antaisi itsensä liikuttua liikaa. Haha, aivan kuin se olisi mahdollista.
Ihastuneet huokaukset kantautuivat sitten Lilyn korviin ja se sai jotenkin neidon aktivoitua. Hän räpäytti silmiään kuin herättääkseen itsensä ja nousi nopeasti ylös tuolilta. Lily puri vimmatusti huultansa, kun yritti pidätellä kyynelryöppyä. Hän pinkaisi ulos kahvilasta Alecin luokse ja heittäytyi miehen syliin.

Ei se varmaan vaatinut enempää selittämistä. Tosin... Lilyn täytyisi kai vielä sanoa jotain Alecille. Tämä tuskin riitti vastaukseksi.
".." Lily yritti avata suutaan, mutta hän tajusi silloin itkevänsä holtittimasti ja yritti nyt saada kurkkuaan auki. "T-t-tietenkin tulen..!" hän sai lopulta henkäistyä ja tiukensi halauksensa voimaa. "Tietenkin tulen.." Lily itki onnellisena ja mitä rakastavin sekä onnellisin hymy kipusi hänen huulilleen. Hän niiskautti ja naurahti hiljaa itselleen.
Tämä Oli Täydellistä.

Alec seurasi Lilyn reaktiota hyvin jännittyneenä ikkunalasin takaa ja tunsi sydämensä tekevän rintakehässään entistäkin tiheämpiä lyöntejä, kun nainen oli nostanut kätensä suunsa eteen ja tuijotti nyt häntä suurin silmin. Oliko.. oliko tämä nyt hyvä vai huono juttu? Johtuiko äskeinen reaktio onnesta vai silkasta järkytyksestä, kun Alec oli päättänyt kosia yhtäkkiä Lilyä? Toivottavasti ei nyt kuitenkaan jälkimmäinen ollut kyseessä.. Olivathan he tosiaan Lilyn kanssa jo vuoden ehtineet seurustella ja ison osan siitä ajasta jo asuneetkin yhdessä saman katon alla, eikä Alec nähnyt mitään estettä sille että miksei heidän avioliittonsakin voisi onnistua yhtä hienosti.. Mutta Lily saattoi tosiaan olla asiasta eri mieltä. Ei mies ollut aikaisemmin ottanut puheeksi nyt ihan missään virallisessa mielessä avioliittoa saatika sitten kysynyt naiselta edes sitä, että mitä mieltä hän mahtaisi kosinnasta olla..
Alec oli ollut kerran aikaisemmin kihloissa, Eveliinan kanssa ja siinä tapauksessa he olivat miettineet useasti kihloihin menemistä, ennen kuin sitten lopulta päättivät sen olevan oikea vaihtoehto.. (Joka oli kuitenkin myöhemmin osoittautunut vääräksi.) Mutta Lilyn kanssa ollessa Alec ei tuntenut edes tarvetta epäröidä kihloihin menemistä hänen kanssaan. Kaikki tuntui niin oikealta.. aidolta, kun mies oli neidon kanssa yhdessä.

Sitten Alec tajusikin jo sen, että nyt omasta puolestaan Lily oli pongahtanut ylös tuolilta ja teki nopeasti tietään kohti kahvilan ovea.. Ja seuraavassa hetkessä hän pinkoikin jo kohti miestä, päästessään ulos kahvilasta ja heittäytyi suoraan miehen syleilyyn. Alec oli ehtinyt siinä pienessä hetkessä jo ruvennut tuntemaan hivenen kylmyyttä ulkona seistessään, mutta nyt kaikki se kylmyys tuntui pakenevan kauas pois ja kehon valtasi suunnaton lämpöisyys, joka johtui tasan kahdesta asiasta. Nimittäin siitä, että Lily oli juuri äsken juossut miehen syliin ja siitä, että hän.. No, suostui kosintaan.

Lily oli suostunut Alecin kosintaan. Lilystä tulisi Alecin vaimo ja heidän suhteensa virallistuisi lopullisesti. Heidän tulevaisuutensa näyttäisi entistäkin valoisammalta.. He tulisivat elämään onnellisina yhdessä aina ikänsä loppuun saakka. Tämä kaikki kuulosti aivan liian satumaiselta ollakseen totta, mutta mies todellakin uskoi nyt niin että näin tulisi tapahtumaan.
Mies halasi Lilyä hyvin tiukasti, melkeinpä rutistaen (mutta ei tietenkään niin paljoa, että se olisi naista satuttanut) ja päästi ilmoille hyvin helpottuneen ja samalla tyytyväisen huokaisun huuliltansa.
"Älä itke.. Tai minäkin itken", Alec oli sulkenut silmänsä tiukasti kiinni ja ne avattuaan hän vasta tajusi Lilyn itkevän. Hän naurahti hivenen murtuneella äänensävyllä ja mies todellakin teki kaikkensa etteivät onnenkyyneleet rupeaisi hänenkin silmistään tulvimaan, sillä tällaiset tunteenpurkaukset.. Ne eivät vain ollut hänen alaansa. Alec räpytteli silmiänsä pariin otteeseen ja nauroi sitten taas, painaen kasvonsa pehmeästi Lilyn kaulaa vasten. Hän ei oikeasti ollut tuntenut mitään tämän kaltaista onnellisuuden tunnetta ja purkausta koskaan aikaisemmin elämässään.. Tämä oli vain jotain niin ainutlaatuista ja täydellistä, etteivät nekään sanat kunnolla pystyneet kattamaan sitä koko tunnetta..

"Sormus.." Mies sitten yllättäen tajusi sen ainoan puuttuvan asian tästä tilanteesta ja antoi otteensa löystyä hyvin vastahakoisena Lilyn ympäriltä, jotta hän kykenisi kaivelemaan kaipaamaansa asiaa housujensa taskuista. Ja pian käteen osuikin se musta, pikkuinen rasia jonka sisässä valkokultainen kihlasormus vielä lepäsi koskemattomana. Alec avasi sormusrasian hivenen vapisevin käsin (eikä se johtunut alhaisesta lämpötilasta sitten lainkaan), tarttui sitten neidon vasempaan kätöseen ja otti sormuksen rasiasta pois. Sormuksen pienet timantit säihkyivät hivenen Pariisin valojen luomassa loisteessa Alecin pidellessä sitä kädessään. Ja sitten hän pujotti sen tarttumaansa Lilyn käteen, eli tarkemmin sanottuna vasempaan nimettömään. Mies katseli naisen kättä nyt hymyillen leveämmin kuin koskaan. Sormus istui täydellisesti neidon käteen ja Alec oli osannut arvioida oikein tämän sormuksen koon onnekseeni. (Hei, jos hän olisi ruvennut tiedustelemaan Lilyltä sitä tietoa niin toinen olisi osannut epäillä jo jotakin tämänkaltaista varmasti..) Vaikka sormus ei ollutkana mikään kovinkaan yleellisen ja kalliin näköinen, niin silti Alec oli heti ensimmäisen kerran sormuksen nähtyään koruliikkeessä osannut kuvitella sen Lilyn sormeen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se oli kaunis, aivan niin kuin Lilykin oli.. Ylisuuret timantit olisivat kielineet kantajastaan jotain aivan muuta eikä Alecilla sitä paitsi olisi ollut edes varaa mihinkään sellaisiin.. "Toivottavasti se kelpaa sinulle.. Voimme tietenkin käydä vaihtamassa sen jos haluat jotain aivan toisenlaista, ihan mitä tahansa.."

Lily tärisi kauttaaltaan ja hengitti tiheään tahtiin. Kyyneleet vain noruivat vesiputouksen lailla hänen silmistään, vaikka neito kuinka yrittikin niitä pidätellä. Hän ei todellakaan mahtanut itselleen mitään, kaikki ne tunteet, joita hän Alecia kohtaan tunsi, purkautuivat itkun lailla ulos. Ja kaikki ne kyyneleet johtuivat vain ja ainoastaan suunnattomasta onnellisuudesta.
"E-en voi lopettaa itkemistä", Lily sopersi ääni särkyneenä, mutta hänen äänestään kuuli huvittuneisuuden ja iloisuuden."Olen niin.. Olen niin onnellinen.." neito tiivisti sen hetkisen olotilansa kolmeen sanaan. Ehkä ne sanat riittivät, koska juuri ne sanat olivat täyttä totta.

Alec mainitsi sitten sormuksen ja antoi otteensa löystyä. Lily räpytteli silmiään ja pyyhki märkiä poskiaan pitkähihaisen paitansa hihaan. Alec oli oikeasti kosinut Lilyä, ja nyt he olivat lupautuneet toisilleen. Alec ja Lily tiesivät molemmat, mitä tämä tarkoitti ja tulisi heille tekemään. He olivat nyt oikeasti pari, lähitulevaisuudessa mies ja vaimo. Oh my...
Eikä Lily osannut olla enää tämän onnellisempi, vaikka hän kuinka sitä yritti.
Sormus päätyi pian Lilyn vasemman käden nimettömään. Lily katseli sormusta vesittynein silmin ja ihasteli sitä liikuttuneena. Hänen oli edelleen vaikea hillitä pinnalle nousseita tunteitaan, mutta enää hän ei ainakaan itkenyt holtittomasti.
"Se on täydellinen.." vaaleaverikkö henkäisi ihastuksissaan, kun Alec oli puhunut jotain sormuksen vaihtamisesta. Vaikka Lily oli tänä aamuna sormuksen vahingossa nähnyt, hän ei ollut tajunnut sen kauneutta kuin vasta nyt. "Aivan kuten sinäkin.." Lily jatkoi sanojaan ja antoi käsiensä taas kietoutua tiukasti miehen ympärille. Miten tästä tunteesta tulisi pääsemään yli? Toivottavasti ei milloinkaan! Lily leijui seitsemännessa taivaassa, ja hänestä tuntui oikeasti siltä, ettei hänelle olisi koskaan tapahtunut mitään pahaa. Elämä oli täydellistä, kunhan Alec olisi hänen kanssaan.

Tosiaan, he molemmat olivat jättäneet takkinsa sisälle kahvilaan, mutta Lilyllä ei ollut lainkaan kylmä. Tuntui, että hänen vartalonsa hehkui ylimääräistä lämpöä, ja oli ihan hyvä saadakin vähän viilennystä.
Olisiko tämä avioliitto erilainen kuin Lilyn ja Willin? Voi kyllä, tämä tulisi olemaan erilainen avioliitto, siitä Lily oli hyvin varma. Mutta tulisiko heidän elämänsä tästä juurikaan muuttumaan? Miksi se muuttuisi, Lilyllä vain olisi sormus sormessa ja hän luultavasti vaihtaisi sukunimensä Alecin sukunimeksi. Lily pääsisi eroon omasta sukunimestään. Sen asian tiedostaminen sai Lilyn huokaisemaan. Pääsisikö hän viimeinkin kokonaan yli menneisyydestään? Voisiko uuden sukunimen avulla Lily muuttua täysin entiselleen?
Luoja, anna asian olla niin!

"... Lily Lawford... Se kuulostaa aika hyvältä, eikö niin?" Lily naurahti itkuisesti ja sai viimeisetkin kyyneleensä itkettyä. Hän antoi vuorostaan otteensa löystyä miehen ympäriltä ja haki Alecin merensiniset silmät katseeseensa. Naisen katse oli mitä viattomin ja lempein. "Rakastan sinua", neito henkäisi lumoutuneena ja painoi huulensa tiiviisti Alecin huulia vasten kuin yrittääkseen kertoa sen hetkisen onnellisuutensa määrän.
Lily ei lainkaan tajunnut ikkunassa olevien silmäparien katsovan heitä ihastuksissaan. Kadullakin pari ihmistä oli pysähtynyt ja he huokailivat tyytyväiseen sävyyn. Romanttinen kosinta, se saisi kenet tahansa lämpenemään.
Heitä katsoi tosin yksi sellainen silmapäri, jonka katseesta ei huokunut muuta kuin katkeruutta, mustasukkaisuutta ja vihaa. Jep, Gertrude Gilbert istui kadun toisella puolella olevassa kahvilassa ja tuijotti silmät kiiluen ulos ikkunasta Lilyä ja Alecia, jotka halailivat toisiaan tiukasti kadulla. Gertrude ei ollut uskoa silmiään. Alec oli mennyt kosimaan Lilyä. Oliko asia tosiaan niin, ettei Alecilla ollut mitään tunteita häntä kohtaan?
Asian tiedostaminen sai Gertruden laskemaan kahvimukinsa ehkä liiankin kovaa pöydälle ja kolahdus säikäytti pari lähellä istuvaa ihmistä.

Alec tunsi olonsa hetki hetkeltä vain entistäkin onnellisemmaksi ja tyytyväisemmäksi, mikäli se nyt oli enää vain mahdollista.. Lily kertoi sormuksen olevan täydellinen, eikä hän todellakaan näyttänyt olevan lainkaan pettynyt miehen valintaan, joten kaikki oli hyvin. "Sinä ansaitset vain kaikista parasta.." Hän kuiski neidon korvaan samalla kun kietoi myös omat kätensä taas tämän ympärille, halaten Lilyä taas tiukasti.
Ja silloin se tapahtui. Pieni kyynel vierähti Alecin silmänurkasta ja valui parhaillaan pitkin tämän poskea aina leukaan saakka, sitä seuraten toinen samanlainen kyynel.. Hän ei vain ollut mahtanut sille mitään ja ymmärsi nyt entistäkin paremmin Lilyn äskeistä itkukohtausta, vaikka hänen vastaava vuodatuksensa sisälsikin huomattavasti vähemmän kyyneleitä. Kun vain oli niin onnellinen, että sydän oli haljeta siitä niin itsekontrolli meni vähemmästäkin sekaisin..

"Se kuulostaa täydelliseltä, tuleva rouva Lawford.." Hän naurahti käheästi Lilylle ja antoi myös katseensa haukeutua neidon siniharmaisiin silmiin vaistomaisesti, kun tunsi otteen löystyvän ympärillään. Se tapa, jolla Lily Aleciin katsoi sai hänen sydämensä taas kiihdyttämään lyöntitahtiaan aivan järkyttäviin nopeuksiin asti.. Ei paljoa oltaisi siihenkään vaadittu, kun mies olisi saattanut jopa pyörtyä siihen paikkaan siitä uskomattomasta hyvän olon tunteesta ja onnellisuudesta. "Minäkin rakastan sinua", Alec ehti kuiskata, ennen kuin tunsi tuttujen huulien painautuvan vasten omiaan ja hän sulki silmänsä tiiviisti, vastaten suudelmaan hellästi, täydellä sydämellään. Hänen kätensä nousi hiljalleen Lilyn kasvoille ja mies hyväili hellävaroen neidon poskia, kunnes ne jäivät kasvojen reunoille kehystämään sitä kaikkea kauneutta vaaleaverikön kasvoilla.

Hyvin pitkäksi venähtäneen suudelman jälkeen Alec vastahakoisesti irrottautui neidon huulilta, jääden kuitenkin hyvin lähelle vielä tämän kasvoja ja henkäisi syvään, keuhkonsa täyteen kirpeää pakkasilmaa. Hän avasi vasta nyt silmänsä ja hymyili Lilylle hyvin lempeään sävyyn, hyväillen taas sormenpäillaan naisen kasvoja. "..Ehkä meidän kannattaisi palata sisätiloihin? En halua että sairastut.."

Lily oli puhjeta uuteen itkuun, kun hän kuuli Alecin kutsuvan häntä rouva Lawfordiksi. Alecin sanomana se vain kuulosti niin... Niin satumaiselta. Oliko tämä oikeasti totta, saiko Lily olla näin huumaantuneen onnellinen? Aivan sama, hän olisi nyt onnellisempi kuin koskaan, eikä tätä iloa voinut mikään ajatus murtaa. Ei edes oma synkkä menneisyys.
Suudelmakin tuntui aivan liian täydelliseltä. Lilyn sydän lepatti onnellisesti rinnassa ja lämmin aalto pyyhkäis jälleen hänen lävitseen. Vaaleaverikkö oli 100%:sen varma, että juuri tämän miehen kanssa hän tahtoisi viettää loppuelämänsä. Hän tahtoi vanheta yhdessä Alecin kanssa ja olla miehen kanssa viimeiseen hetkeen asti. Willin kanssa Lily ei koskaan tullut edes ajatelleeksi miettiä tulevaisuutta, hän vain eli hetkessä. Nämä tunteet Aleciin olivat todellakin sen verran vahvoja ja oli juuri se oli näiden tunteiden syytä, että Lily nyt ajatteli tällaisia tulevaisuudennäkymiä. Hän tahtoi tehdä kaikkensa, ja aikoisi myös tehdä kaikkensa, että he kaksi tulisivat pysymään aina yhdessä. He olivat selvinneet tähänkin asti, vaikka vastoinkäymisiä oli ollut jo jonkin verran. Ne olivat vain vahvistaneet heidän kahden välistä suhdetta.

Ja he molemmat huolehtivat toistensa terveydentilasta. Miten suuri suojeluvietti heillä molemmilla toisiaan kohtaan olikaan.
"Meinasin sanoa aivan samaa sinulle.." Lily hymyili rakastuneesti ja tajusi vetäessään nenän kautta henkeä ulkoilman kylmyyden. Hengittäminen nenän kautta ei nimittäin tuntunut kovin mukavalta sillä hetkellä. "Mennään vain sisälle."
Lily tarttui Alecia, tulevaa miestänsä kädestä ja palasi sisälle kahvilaan lämpöön tämän kanssa. Sisällä olijat katsoivat heitä kahta leveästi hymyillen ja osa jopa toivotti onnea heille ranskaksi (sen jopa Lily ymmärsi). Lilyn posket helottivat punasta, mutta hymy ei tehnyt lähtöä hänen huuliltaan. Hymy oli kuin tullut jäädäkseen, siltä se ainakin näytti.

Eikä Lily saanut silmiään irti Alecista. Kuin ne olisivat liimautuneet kiinni mieheen. Ehkä Lily jotenkin pelkäsi, että jos hän siirtäisi katseensa pois miehestä, tämä suunnaton onnellisuuden tunne katoaisi. Lily kun ei tahtonut onnellisuuden katoavan, hän tahtoi olla onnellinen niin pitkään kuin oli vain mahdollista.
He istuutuivat takaisin omille paikoilleen ja Lily toi tuoliaan vain entistä lähemmäs Alecin tuolia päästämättä irti tämän kädestä. Lily antoi kasvojensa mennä lähemmäs Alecin kasvoja ja neidon nenänpää hipaisikin miehen kasvoja aika ajoin. Välillä hän jopa eksyi suukottamaan miestä sinne tänne. Hänestä jos kenestä huomasi sen, että tämä oli tosirakkautta.
"Sinä olet tehnyt minusta maailman onnellisimman naisen..." Lily kuiskasi Alecin kasvojen lähellä ja antoi sinisten silmiensä tutkailla lumoutuneena miehen silmiä. "Ja tämä loma on kuin haaveuni. En halua herätä tästä unesta koskaan.."

Pian heidän pöytäänsä kuitenkin ilmestyi kaksi kakunpalaa, jotka tarjoilija oli tuonut. Hän vain hymyili Lilylle ja Alecille leveästi kadoten onnittelujen jälkeen takaisin töihinsä. Ilmeisesti sitä kannatti kosia julkisella paikalla, kun se tosiaankin taisin saada kenen tahansa sydämen lämpenemään.
"Se oli romanttista", Lily totesi sitten hiljaa Alecille ja hymyili sädehtivästi. "En olisi edes kuvitellut sinulla olevan rohkeutta sellaiseen, mutta sinä se jaksat yllättää minut kerta toisensa jälkeen." Lily tietenkin tarkoitti tapaa, jolla Alec oli häntä kosinut. Se oli todellakin ollut rohkea teko, ja Alecin pisteet (jotka olivat tosin korkeuksissa jo nytkin) kasvoivat Lilyn silmissä vain entisestään.

Alec piteli Lilyn tarjoamasta kädestä kiinni ja seurasi tätä takaisin kahvilan sisätiloihin. Lämmin ilma suorastaan tulvahti tuntuvasti hänen kasvoillensa, kun ovi heidän takanaan oli sulkeutunut ja he palasivat pöytänsä ääreen, jolla tutut kahvikupit odottivat siinä aivan sellaisina kuin he olivat ne siihen hetki sitten jättäneeet. Ja nyt hän vasta tajusi, että useat silmäparit tapittivat heidän saapumistaan iloiten ja muutama jopa onnitteli heitä. Alecin kasvoille lehahti pieni punoitus siitä, kun hän ymmärsi näiden kaikkien ihmisten varmasti seuranneet ikkunan toisella puolella tapahtunutta tapahtumaa tiiviisti.. No, sen siitä sai kun kosi julkisella paikalla. Ja vieläpä Pariisissa, joka oli tunnettu rakastavaisten romanttisena kaupunkina.. Mutta ei se Alecia häirinnyt. Pääasiana oli nyt Lilyn onni ja tyytyväisyys sekä kaikin puolin onnistunut kosinta..
Mies istuutui tuolilleen, Lilyn vierelle ja tuijotti tätä merensiniset silmänsä tuikkien siitä kaikesta onnesta ja rakkaudesta mitä hän sillä hetkellä tunsi. Ja tulisi tuntemaan vielä pitkäänkin, voi kyllä..
"Mukava kuulla, että olen onnistunut tavoitteessani.." Hän virnisti pienoisesti ja suikautti pehmeä suukon vaaleaverikön suupielelle. Oikeasti, voisiko olotila tästä enään paremmaksi muuttua..? Jos muuttuisi, niin Alec ei ollut varma pystyisikö hän edes käsittelemään järjissään sitä tämän enempää..

Hän havahtui Lilyn silmien lumoista takaisin todellisuuteen, kun kuuli astioiden kolahtavan heidän pöytäänsä vasten ja tajusi tarjoilijan tuoneen siihen kaksi kakunpalaa. Joita he eivät Alecin käsittääkseen edes olleet tilanneet..? Juuri kun mies oli huomauttamassa tästä tarjoilijalle, niin tämä kertoi onnittelunsa leveästi hymyillen ja Alec ehti huikata tälle kiitokset, ennen kuin tarjoilija palasikin jo takaisin töidensä äärelle.
Mies palautti katseensa välittömästi takaisin Lilyyn, kun kuuli hänen taas puhuvan.
"Olen itsekin huomannut, että pystyn melkoisiin ihmeellisiinkin tekoihin sinun kanssa ollessasi.." Alec hykerteli tälle hiljaisesti ja painoi huulensa taas naisen suupielelle. Hänen kasvonsa oikeasti varmaan kohta olisivat turta siitä kaikesta hymyilystä, mutta olisi yksinkertaisesti mahdoton tehtävä yrittää estää miestä hymyilemästä.. Oikeasti. Hänestä tuntui nyt jopa siltä, että vaikkapa Gertrude Gilbert ilmestyisi taas jostakin kumman syystä paikalle, niin edes hänkään ei onnistuisi enää pilaamaan tätä päivää tai hetkeä.

"Äitini varmaan sekoaa, kun palaamme takaisin Lontooseen ja ilmoitamme tästä perheillemme.. Hän ryntää varmasti heti ensimmäisenä ostamaan meille jo kihlajaislahjaa - ja tiedustelee hääpäivää.." Mies naurahti pienesti ja pyöräytti sitten silmiänsä.
"Onko sinulla jo mielessä jotakin häihin liittyen?"

Lily sipaisi hennosti Alecin poskea ja hymyili edelleen rakastuneena.
"Ja hyvin onnistuitkin.." neito totesi Alecille, kun tämä sanoi onnistuneensa tavoitteessaan. "Ehkä liiankin hyvin, mutta en pistä sitä lainkaan pahakseni", Lily naurahti sanojensa jälkeen ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse. Jos sydän ei kohta lakkaisi läähättämästä onnesta, niin se varmasti pian pettäisi. Lilyllä oli edelleen niin tuhottoman kuuma, ja se näkyi hentona punana hänen poskillaan. Voi, hänen teki niin kovasti mieli vain olla painautuneena Aleciin kiinni ja jakaa tälle huomionosoituksia, mutta he olivat nyt julkisella paikalla ja liiallista läheisyyttä olisi siis yritettävä välttää. Harmi.

Lily katseli pöydällä olevia kakkulautasia hymyillen. Miten huomaavaisia muut ihmiset osasivatkaan olla. Lily oli jo ehtinyt unohtaa, että Gertruden lisäksi oli olemassa muitakin ihmisiä, jotka osasivat olla kohteliaita ja ystävällisiä. Pariisissa ihmiset saattoivat olla ehkä jopa enemmän ystävällisempiä ja huomaavaisempia, sellaisen käsityksen Lily oli matkan aikana ainakin saanut.
"Oma supermieheni.." neito nauroi hiljaa Alecin kasvojen lähellä, kun tämä sanoi pystyvänsä ihmeellisiin tekoihin naisen kanssa ollessa ja painoi hymyilevät huulensa miehen huulia vasten. "Toivottavasti teet vielä monia ihmeellisiä tekoja", Lily hykersi huvittuneena ja onnisti erkanemaan pari senttiä miehen kasvojen luota.

Vaaleaverikkö oli ehtinyt laittaa lusikallisen kakkua suuhunsa, kun Alec sitten mainitsi äitinsä ja perheensä. Aivan niin, tästähän pitäisi ilmoittaa perheille! Lily nielaisi kakunpalan kurkustaan alas ja alkoi miettiä, miten hänen äitinsä, siskonsa ja isovanhempansa tulisivat tähän reagoimaan. No... Elena varmasti hyppisi riemusta, olihan tämä pitänyt Alecia heti ensinäkemältä loistavana sulhasehdokkaana. Äidillä taas ei sinänsä pitäisi olla mitään Lilyn naimisiinmenoa vastaan, mutta aivan varmasti äiti pelkäsi tyttärensä hätiköivän, jälleen kerran. Äitikin oli tosin Aleciin ihastunut, joten... Ei Lily varmaankaan huutoja saisi?
Chlóe taas... Chlóe oli avoin kaikelle. Alec oli hänen vanha tuttavansa, eivätkä heidän kahden välit olleet ikinä olleet huonot. Joten tältäkin kohdilta kaiken pitäisi olla kunnossa. Ainakin toivottavasti.
"Häät.." Lily henkäisi aivan lumoissaan, kun oli kuullut Alecin puhuvan häistä. Naisen silmät tuikkivat kirkkaasti, kun hän siirsi katseensa Aleciin. "Me oikeasti menemme naimisiin.." neito totesi itselleen yrittäen sisäistää asian edes jotenkuten. Hänen huulensa kääntyivät iloiseen hymyyn ja pian hän jo hymyili valkoiset hampaat esillä. Lily teki mieli hyppiä onnesta ja hän onnistui vaivoin pidättelemään itseään. Heidän suhteestaan tulisi todellakin virallista, eivätkä he enää olleet vain kaksi ihmistä, jotka seurustelivat. Heistä tulisi oikeasti aviopari, jotka olivat lupautuneet toisilleen.
"Eipä oikeastaan... Juhlatilaisuus kirkossa ja jatkot läheisten kanssa jossain vuokratussa huoneistossa... Sellainen riittää minulle mainiosti. Kunhan vain saan olla kanssasi", Lily vastasi sitten miehen kysymykseen ja hymyili sädehtivästi.

Lily oli lapsesta pitäen rakastunut häitä, mutta hän ei koskaan ollut toivonut mitään kovin kalliita häitä. Hänelle riittäisi se, että hän saisi olla yhdessä läheistensä kanssa ja olla oma itsensä. Kaunis valkoinen mekko, sellaisen kun vielä löytäisi, niin silloin häät olisivat Lilyn mielestä täydelliset.

No tulihan sitten sekin hetkikin jo, kun Alecin hymy oli hiljalleen ruvennut hyytymään ja hänen kasvoilleen oli noussut hämmentynyt ilme. Lily nimittäin puhui kirkkohäistä. Mies laski katseensa nyt edessään olevaan kakunpalaan, joka oli toistaiseksi vielä täysin koskematon. Ei siis nyt mitenkään sillä, että Alecillako olisi jotakin erityisempiä ollut naisen ajatusta vastaan, mutta kun Alec ei edes kuulunut kirkkoon. Hän oli ateisti eikä täten myöskään uskonut itse, että kirkkohäät tekisivät avioliitosta mitenkään erityisemmän kuin mitkään toisenlaisetkaan häät.. "Kirkko..? En kuulu kirkkoon.."

Hän nosti katseensa takaisin Lilyyn hivenen aran oloisena. Alec oli toki maininnut naiselle joskus aikaisemminkin siitä, ettei uskonut Jumalaan eikä kuulunut mihinkään uskontoon, mutta sen verran harvoin oli asiasta tullut puhuttua että hän ymmärsi Lilyn unohtaneen sen seikan helposti.
"..Mutta voihan naimisiin mennä ihan missä tahansa muuallakin. Ellei.. elleivät ne kirkkohäät ole sinulle sitten ihan välttämätön asia ja toive?"
... Niin, mitäpä jos kirkkohäät tosiaan olivatkin Lilylle tärkeä asia? Toivottavasti ei nyt kuitenkaan, sillä Alec ei halunnut tästä asiasta tulevan minkäänlaista riitaa heidän välilleen.. Avioliiton ja häiden pitäisi olla iloinen asia eikä mikään aihe riitelyyn.

Tosin ei se kirkkoon liittyminenkään Lilyn vuoksi tuntunut kovinkaan mahdottomalta asialta. Mutta se oli kaikista viimeinen vaihtoehto, johon Alec haluaisi päätyä. Se nimittäin tuntuisi melkoisen tekopyhältä, sillä eihän miehen ajatukset kirkosta ja uskonnosta siihen miksikään muuttuisi, vaikka hän kuuluisikin kirkkoon ja menisi siellä naimisiin.

Sieltä se sitten tuli, se asia, jonka Lily oli ajan mittaan ehtinyt unohtaa. Hänen huulillaan ollyt leveä hymyä katosi hetkellisesti ja hän tuijotti Alecia ensiksi epäuskoisena, mutta hiljalleen hän alkoi muistaa sen erään illan, jolloin Alec oli kertonut hieman enemmän itsestään. Niin, silloin Alec oli kertonut olevansa ateisti ja sen, ettei kuulunut kirkkoon. Eihän Lily sitä enää ollut muistanut! Hän oli jo hyvän aikaa ehtinyt haaveilla kirkkohäistä Alecin kanssa, mutta eihän se enää ollutkaan niin mahdollista kuin Lily oli kuvitellut.

Lily sai sitten väännettyä kasvoilleen pienen hymyn ja hän pudisteli päätään.
"Ai niin, en muistanut lainkaan.." vaaleaverikkö myönsi ja puraisi huultansa. "Ei, eivät ne kirkkohäät ole pakolliset..." jälkimmäinen oli tietenkin valhetta. Tai siis, eihän sillä tietenkään pitänyt olla mitään väliä, missä naimisiin mentäisiin, mutta Lily.. No, Lily oli varsin vanhanaikainen näissä tällaisissa asioissa. Hän tahtoi- ei, hän oli haaveillut menevänsä Alecin kanssa naimisiin kauniissa kirkossa. Mutta aina ei voinut saada kaikkea, mitä halusi ja toivoi. Täytyi myöntää, että Lily oli hivenen pettynyt, mutta hän yritti kuitenkin peittää sen mahdollisimman hyvin. Onnellinen tässä pitäisi yhä olla, eikä pettynyt! Alec oli sentään kosinut häntä, sitä pitäisi yhä riemuita!

Mutta siis... Kirkossa kuului mennä naimisiin! Niin Lilylle oli opetettu. Hänen kaikki tuttunsa, jotka olivat naimisiin menneet, olivat tehneet sen kirkoissa, joissa oli kaunis kaiku ja se erityinen tunnelma. Nyt näyttäisi käyvän niin, että Lily ei pääsisi kirkossa naimisiin. No, olihan neito mennyt Willin kanssa kirkossa naimisiin ja kaikki oli sujunut tietenkin hyvin, mutta nyt oli kyse oikeasta, todellisesta rakkaudesta. Lily uskoi Jumalaan ja tahtoi Jumalan antaa heille siunauksensa. Tähän päivään asti Lily oli ollut aivan tyytyväinen Alecin uskomisasioihin, mutta nyt... Nyt jokin oli mennyt pieleen.

"Niin, voimmehan me mennä maistraatissa naimisiin", Lily yritti kuulostaa mahdollisimman huolettomalta ja vilpittömältä, mutta se tietty äänenpaino hänen äänessään paljasti naisen todelliset ajatukset tätä ideaa vastaan.

Vaikka Lily kuinka vakuutteli, etteivät ne kirkkohäät olleet hänelle pakollinen asia, niin Alec ei voinut mitenkään olla huomaamatta sitä että toinen oli todellakin pettynyt.. Ja oli selkeästikin ajatellut heidän menevän naimisiin kirkossa. Hän huokaisi syvään ja pudisteli hivenen päätänsä Lilylle, kun hän totesi heidän voivansa mennä naimisiin maistraatissa. Kyllä Alec sen huomasi ettei nainen kovinkaan paljoa asiasta ollut innostunut.. "Älä.. Minä kyllä huomaan sen ettet pidä ajatuksesta.." Mies puri hivenen huultaan ja päästi taas syvän huokaisun. Ei tämän näin pitänyt mennä, ei sitten lainkaan. Miksi asioiden piti olla niin monimutkaisia ja vaikeita?

....
"Olen käynyt rippikoulun ja saanut kasteen jo vauvana, joten kirkkoon uudelleen liittymisen ei pitäisi kai olla mitenkään vaikeaa.."
Noin. Nyt ne sanat oli sitten sanottu ääneen. Alec taas puolestaan ei pitänyt yhtään ajatuksesta liittyä takaisin kirkkoon, mutta näillä näkymin se näytti olevan ainoa asia joka mahdollistaisi Lilyn kaipaamat kirkkohäät. Ja mies halusi antaa kaiken mahdollisen naiselle, minkä vain kykeni, joten kai se oli vain nöyrästi nieltävä ylpeytensä ja tehtävä kaikenlaisia asioita toisen eteen.. Alec välitti Lilystä aivan liikaa antaakseen tämän pettyä mihinkään.
"Mutta kun häät ovat ohi niin eroan uudestaan kirkosta. Heti", hän lisäsi vielä sanojensa loppuun ja pyöräytti silmiänsä.
Kaikkeen sitä suostuikin pelkän rakkauden ja toisen onnen takia..

Lilyn kasvoille ilmestyi pahoitteleva ilme, kun Alec oli saanut hänet kiinni. Niin, eihän Lily kovinkaan hyvä valehtelemisessa ollut... Alec näytti myös pettyneeltä ja Lily tiesi, ettei tämä ollut miehellekään varmasti hyvä asia. Siis se, että he toivoivat häistä aivan erilaisia. Tietenkin Lily tahtoisi löytää jonkun sopivan ratkaisun tähän, mutta häät eivät tainneet antaa kuin kaksi vaihtoehtoa; kirkkohäät tai vihkiminen maistraatissa. Ja valitettavasti jälkimmäinen kalskahti Lilyn korvaan hyvin pahastii.

"Ei, ei, ei... Ei sinun tarvitse", vaaleaverikkö totesi sitten kiireesti, kun Alec oli jo mennyt 'suostumaan' liittyvänsä kirkkoon uudestaan. Lily suukotti nopeasti miehen kättä, jota muuten piti yhä omassa kädessään ja laski sen sitten pöydälle pitäen kätensä miehen käden päällä. "Sinun ei tarvitse tehdä mitään, mitä et halua", neito tarkensi itseään ja hakeutui silmillään miehen silmiin. Hän ei halunnut, että Alec liittyisi kirkkoon vain hänen takiaan, jotta Lily saisi haluamansa kirkkohäät. Tämä oli varmasti Alecille sellainen asia, jota hän ei haluaisi tehdä, joten ei miehen tarvitsisi tehdä sitä edes Lilyn takia.
"Minä mielummin luovun haaveilemistani kirkkohäistä kuin annan sinun liittyä kirkkoon vain minun takiani. Keksitään jotain muuta... Jotain sellaista, mikä sopii hyvin meille molemmille?" Lily puhui rauhallisella äänellä ja se pettymys, joka oli äsken hänestä näkynyt, oli jo kadonnut melkein kokonaan. Miksi Lilyn oli edes pitänyt mennä pettymään kirkkohäiden mahdottomuudesta näinkin paljon. Kysehän vain oli siitä, että he kaksi haluaisivat virallistaa suhteensa. Kyllä kyllä, kirkossa vihkimisellä oli kuitenkin omat puolensa, mutta Lily oli valmis luopumaan tästä haaveesta. "Nyt on aika toteuttaa välillä sinunkin haaveitasi.."

Neito kurottautui taas lähemmäs miestä ja suukotti tätä hellästi otsalle.
"Ei sinun tarvitse aina yrittää miellyttää minua... Kyllä minunkin pitää saada kokea pettymyksiä, jotta pysyn jatkossa selväjärkisenä.." Lily kuiskasi Alecille ja hymyili tälle lämpimästi.

"Mmmh.. niin kai sitten.." Alecilla ei ollut oikeastaan mitään vastaan sanomistakaan Lilyn ehdotukseen, että he keksisivät jotakin muuta. Mutta siltikin miestä edelleenkin harmitti hivenen se, että nyt he molemmat olivat tyytymättömiä.. Ei sille kai mitään voinut. He molemmat nimittäin välittivät toisistaan niin kovasti, etteivät antaneet kummankaan tehdä mitään toistensa vuoksi, mitä muuten eivät halunneet.. Lily kun halusi kirkkohäät, Alec ei taas välittänyt siitä menisivätkö he kirkossa naimisiin vai ei, mutta se olisi mahdottumuus miehen kirkkoon kuulumattomuuden takia.. Johon tämä taas ei mielellään halunnut kuuluakkaan. "Haluan vain, että tiedät minun olevan valmis tekemään senkin, jos nyt ihan välttämättä niin haluat.." Hän sitten kohdisti taas katseensa vieressään istuvaan naiseen ja hymyili jo taas hivenen. "Mutta ei mietitä niitä asioita nyt. Meillä on vielä kaksi päivää tässä aikaa ottaa rennosti ja nauttia pelkästään toistemme seurasta.." Hän puristi kevyesti neidon kättä painaen samalla välittävän suukon toisen huulille.

"Oikeastaan minun piti kosia sinua jo eilen, mutta en pistä lainkaan pahakseni että tässä kävikin näin.. Ilmaista kakkua ja kaikkea", Alec naurahti hiljaa Lilylle ja palautti katseensa herkullisen näköisiin kakkupaloihin, jotka heidän eteensä oltiin tuotu tarjoilijan toimesta hetki sitten.
"Je t'aime, Lily.." Mies käänsi katseensa taas rakastamaansa naiseen, säteilevästi hymyillen ja painoin taas uuden suudelman tämän huulille. Alec ei tuntenut sen hääpaikka-asian enää häiritsevän häntä lainkaan, ja olihan se myöskin sitten näytettävä kunnolla Lilylle. Jos he vain antaisivat asian muhia nyt ainakin sen aikaa, kunnes palaisivat Lontooseen ja palautuisivat takaisin arkeen ja töihin. Mutta ei nyt. Nyt he olivat Pariisissa, eikä heidän tulisi huolehtia tai murehtia mistään. Sitäkin oli tultu tehtyä jo aivan tarpeeksi tämän matkan aikana (=Gertrude)..

"Minä tiedän, että olet valmis tekemään vuokseni vaikka mitä ja se on todella, todella herttaista. Mutta et sinä voi lelliä minua piloille jatkuvasti", Lily hymisi huvittuneena, vaikka periaatteessa tilanteessa ei ollut mitään koomista. Lily oikeasti piti Alecista ja tämän ihanasta luonteenpiirteestä pitää naisesta huolta ja että mies piti huolen siitä, että Lily oli tyytyväinen. "Minä kuitenkin haluan myös sitä, että sinä olet tyytyväinen yhteiseen päätökseemme."
Lily kuitenkin nyökkäsi heti, kun Alec ehdotti tämän asian puimisen siirtyvän seuraavalle kerralle, eli silloin, kun he olisivat kotiutuneet takaisin Lontooseen.
"Sopii minulle.." Lily henkäisi hiljaa ja otti hymyillen vastaan Alecin suudelman.

"Eilen? Siis eilen, kun minä.." Lily irvisti hienoisesti, kun hän alkoi yhdistää asioita mielessään. Niin, luultavasti Alec olisi kosinut häntä juuri sen balettinäytöksen jälkeen, mutta Lily päättikin tehdä lähempää tuttavuutta pusikon kanssa. "Se olisi ollut niin romanttista, mutta minä pilasin kaiken", neito totesi säälittävästi naurahtaen ja sipaisi vaaleita hiuksiaan korvansa taakse.
"Je t'aime, Alec", neito hykersi onnellisesti takaisin ja vastasi mielellään Alecin suudelmaan. Voi, tätä menoa he eivät pystyisi olemaan enää lainkaan toisissaan erossa edes yhtä kahdeksan tuntista työpäivää! Ehkä vieroitushoito olisi hyvä idea, mutta ei ainakaan aivan vielä.

Siinä he kaksi sitten vain istuivat, tuijottelivat toisiaan silmiin ja puhuivatkin välillä niitä näitä. Kyllä sokeakin pystyi heistä kahdesta huomaamaan sen, että he olivat toivottomasti rakastuneita toisiinsa. No, sehän oli vain totta. He olivat rakastuneita ja juuri menneet kihloihin. Voiko elämä olla tämän parempaa? Lily toivoi, että jokainen löytäisi itselleen jonain päivänä sen oikean kumppanin, sillä sen oikean kanssa elämä oli kuin yhtä tanssia. Siltä se nimittäin Alecin kanssa tuntui.

Lopulta he saivat itsensä ylös kahvilan mukavista tuoleista ja he poistuivat kahvilan lämmöstä ulkoilmaan. Ilma oli hivenen kiristynyt ja ulos hengittäessä henki höyrysi. Lilyllä oli kuitenkin sopivan lämmin siinä Alecia vasten nojautuneena. He kävelivät yhdessä katuja pitkin ja antoivat ajan kulua. He nauttivat Pariisiin hämärtyvästä illasta, ja ainakin Lily näki vain pelkkää ihanuutta ympärillään. Hän ei vain millään voinut ajatella mitään masentavaa tai negatiivista. Kaikki oli ihanaa. Kuin Lily näkisi maailman vaaleanpunaisten lasien takaa. Se luultavasti olikin totta.
Heidän hotellinsa tuli jossain vaiheessa vastaan ja he päättivät mennä sinne viettämään loppuiltaa, elleivät he sitten keksisivät jotain laadukasta tekemistä. Lily, joka ei yleensä käyttäytynyt tavallisen naisen tapaan (siis ylpeillyt vaateillaan, koruillaan yms), ei kuitenkaan voinut olla esittämästä sormustaan vastaanottovirkailijalle, joka oli pari iltaa aikaisemmin haukkunut Lilyä salarakkaaksi. Nainen ihasteli Lilyn sormusta ja esitti parille onnentoivotukset. Hän myös vihjasi jotain siihen suuntaan, että illan mittaan heille saattaisi ilmestyä jokin yllätys oven taakse.

"Aaah", neito henkäisi huojentuneena, kun he pääsivät takaisin hotellihuoneeseensa, viettämään aikaansa vain kahdestaan. Lily heitti takkinsa läheiselle tuolille ja kietoi nyt kätensä taas vaihteeksi miehen niskan taakse suudellen Alecia ties kuinka monetta kertaa sen päivän aikana. Hei, Lily oli suostunut kosintaan! Hän sai olla onnellinen ja läheisyydenhaluinen. "Rakastan, rakastan, rakastan sinua.." vaaleaverikkö hymisi Alecin huulia vasten, eikä millään malttanut erota niistä. "Vaikka tiedäthän sinä sen.."
Lily alkoi nauraa soinnukkaasti ja alkoi riisua miehen takkia tämän yltä.

"..Olet niin erityinen", Alec henkäisi lumoutuneena Lilyn huulia vasten, kun tämä oli vetänyt miehen suudelmaan ja jakeli Alecille parasta aikaa rakkauden tunnustuksia. Ja pian hän tunsikin naisen riisuvan miehen takkia yltänsä, jossa tämä häntä auttoi ja lopulta se oli saatu riisuttua pois siihen Lilyn oman takin vierelle. Alec kietaisi kätensä neidon vyötärölle ja veti häntä vain entistäkin lähemmäksi itseänsä, jatkaen pitkää suudelmaa.
Niin, he olivat juuri äsken saapuneet lopulta sitten takaisin hotellille. Täällä heidän hotellihuoneessa kukaan ei pystyisi pahastumaan, vaikka pariskunta jakelisikin toisilleen jatkuvasti hellyydenosoituksia ja olisi kokoajan liimautunut toisiinsa kiinni.. Julkisella paikalla he eivät pahemmin kehdanneet sitä tehdä, mutta nyt mikään ei ollut heidän esteenä. Ja tätähän hetkeä he olivat varmasti molemmat odottaneet innolla, sillä mitäpä muutakaan vasta kihlautunut pari halusi tehdäkään kuin olla vain ja ainoastaan toistensa seurassa ja nauttia läheisyydestä niin paljon vain kun oli mahdollista..

Kihloissa. Alecin oli vieläkin hivenen vaikea sisäistää sitä tosiasiaa, että he todellakin olivat nyt kihloissa, lupautuneet menemään naimisiin toistensa kanssa ja elämään koko loppuelämän yhdessä.. Ja sitähän he molemmat halusivatkin aivan yhtä kovasti.. Vaikka heidän takanaan olikin jo kokonainen vuosi yhteistä taivalta, niin Alecista tuntui siltä ettei heidän suhteesta koskaan katoisi tämä "alkuhuuman" kaltainen tunne, että he olivat kokoajan toisissaan kiinni ja toistivat rakkauden tunnustuksia useammankin kerran päivässä toisilleen.
Ja se tunne seurasi Alecia ihan kaikkialle, silloinkin kun hän ei Lilyn seurassa ollut. Töissä ollessaan hän ajatteli taukoamatta naista ja odotti sitä, että milloin pääsisi takaisin kotiin rakkaansa luokse, pienillä työmatkoilla (vaikkapa ihan vain vieraaseen kaupunkiin) hän oli aina seota ikävän tunteesta.. ja.. no niin.. eihän hänen muuten tarvinnutkaan erityisemmin viettää aikaansa ilman Lilyä? He kävivät yhdessä lenkeilläkin, viettivät rauhallisia koti-iltoja ja Alec seurasi Lilyä balettitunneillekkin pianonsäestäjänä. Hyvin, hyvin harvoin mies jätti naisen yksin kotiin ja lähti ulos ystäviensä kanssa. Eikä Alec edes kaivannut lainkaan niitä aikoja, kun notkui baareissa ja ties missä muualla kaveriporukkansa kanssa. Silloin hän ei ollut vielä tavannut edes Lilyä ja oli vain hukannut turhaan aikaansa moisiin..
Jos Alec nyt yritettäisiin vieroittaa naisen seurasta, niin se ei todellakaan tulisi onnistumaan. Hän oli tullut riippuvaiseksi jo ihan pelkästä Lilyn läsnäolosta, saatika sitten tämän hellistä kosketuksista, kauniista kasvoista, pehmeästä äänestä.. Kukaan muu ei kykenisi ikinä aiheuttamaan Alecissa näin syviä tunteita. Ja hyvä niin, sillä mies ei haluaisikaan enään koskaan jättää Lilyä ja olla tästä erossa.. Sekin oli suhteen alkuainoina tullut koettua eikä Alec edes halunnut enää miettiä sitä tuskan määrää, mitä oli kokenut.
Ja jos mies vielä kerrankin menettäisi naisen, niin.. Hän ei ollut todellakaan varma siitä, että tulisiko selviämään siitä koskaan järjissään. Alec luultavasti riutuisi ikävästä, menettäisi elämänhalunsa eikä koskaan palautuisi ennalleen.

Kun Lily oli respaan tullessa esitellyt vasenta nimetöntänsä naisvirkailijalle, ei Alec ollut osannut muuta kuin hymyillä hyvin lämpimästi ja yrittää olla huokailematta onnesta, kun näki Lilyn sellaisena. Oikeasti, ero siihen Lilyyn johon Alec oli ensitapaamisella tutustunut oli hyvin huikea siihen verrattuna mitä nyt nainen oli (ja siis oli oikeasti, sen masentuneen ja hauraan ulkokuorensa alla.) Niinä aikoina Lily oli varonut hymyilemästäkin ja vältteli sosiaalisia tilanteita muiden ihmisten kanssa.. Mutta nyt nainen oli vain hymyillyt säteilevästi tuntemattomalle (tai no tuntemattomalle ja tuntemattomalle..) hotellivirkailijalle ja esitellyt ylpeänä sormustaan..
Ja tämän naisen kanssa Alec halusi elää. Elää koko elämänsä loppuun asti, antamatta sen rakkauden hiipua tai lannistua lainkaan koko sen aikana. Hän halusi nähdä tuon saman hymyn Lilyn kasvoilla joka päivä, kun mies hänen kanssaan eli..

"Jos olen jo nyt näin onnellinen, niin miltäköhän minusta häidemme jälkeisinä hetkinä mahtaa tuntua..?" Alec henkäisi hiljaa, kun oli onnistunut jotenkin irrottautumaan Lilyn huulilta ja oli edelleenkin vain muutaman sentin päässä neidon kasvoilta. Hän pudisteli päätään hivenen ajatukselleen, hipoen taas hymyilevillä huulillansa naisen kasvoja. "Olet oikeasti liian hyvää ollaksesi totta.. Olet paras asia, mikä minulle on ikinä tapahtunut." Alec sulki Lilyn entistäkin tiukempaan syleilyyn ja hengitti rauhallisesti hänen kaulaansa vasten. Hän halusi vain olla siinä, lähellä Lilyä eikä lähteä koskaan siitä pois.

"Niin olet sinäkin.." Lily kuiskasi onnellisesti, kun Alec oli sanonut naisen olevan erityinen. Voi, niin oli Aleckin erityinen Lilylle. Oli aivan käsittämätöntä tuntea jotain tällaista, jotain näin suunnattoman vahvaa jotakuta kohtaan. Kuin Lily olisi oikeasti menettänyt toisen puolen sydämestään miehelle, sillä ilman miestä Lily ei tuntenut itseään kokonaiseksi. Lily oli kokonainen vain silloin, kun Alec oli hänen lähellään. Vain Alec sai Lilyn sydämen lepattamaan tällä tavalla, vain Alecin seurassa Lily pystyi olemaan oma itsensä (nyt ei lasketa niitä lapsia sieltä balettitunnilta). Neito ei edes tahtonut ajatella elämää ilman Alecia, koska se olisi yksinkertaisesti vain synkkää ja pimeää ilman valonpilkahdustakaan.

"En osaa ollenkaan sanoa", Lily hymisi nauraen, kun mies mietti, miltä hänestä tuntuisi häiden jälkeen. Lily antoi toisen kätensä sivellä miehen niskaa ja toisen kätensä hän upotti Alecin tummien hiusten sekaan niitä hellästi hyväilemään. "Mutta jos meistä molemmista tuntuu tältä jo nyt, niin luultavasti emme pysty edes kuvittelemaan onnemme määrää silloin.."
Nainen nojasi päätään vasten Alecin päätä, kun hän tunsi toisen hengityksen kaulallaan. Lilyn kädet pysyivät yhä samoilla paikoillaan, mutta neito alkoi hiljalleen keinuttaa heitä sivulta sivulle. Hänen teki mieli alkaa itkeä onnesta (kyyneleet olivat jo kiihonneet hänen silmiinsä), mutta tällä kertaa hän onnistui pidättelemään kyyneleitään pysymään silmissään.
"... Jos en olisi tavannut sinua Chlóen kanssa niissä juhlissa, en tiedä missä olisin nyt..." Lily henkäisi värisevästi ja painoi suukon miehen hiusten sekaan. "Olet pelastanut minut, kirjaimellisesti.."

Se oli totta. Alec oli pelastanut Lilyn pelkällä olemassaolollansa. Jos Lily ei olisi koskaan tavannut Alecia, ja törmännyt toiseen balettitunnilla aivan sattumalta, Lily ei ehkä olisi tässä nyt, tällä tavalla hymyilemässä ja iloitsemassa elämästä. Lily pahoin pelkäsi, että... Että hän olisi tehnyt itselleen jotain pahaa tiedostamattomasti. Mutta neito ei halunnut ajatella sitä sen enempää, pääasia oli, että hän oli nyt tässä yhdessä Alecin kanssa.
Lily huokaisi syvään ja sulki silmänsä nauttiakseen Alecin läheisyydestä entistä enemmän. Hän niin rakasti Alecin tuoksua, Alecin vartaloa, Alecin hiuksia, Alecia kokonaisuudessaan... Tällä hetkellä oli vaikeaa ajatella mitään masentavaa tai negatiivista, nyt oli pakko ajatella vain iloisia asioita.
"... Tätä menoa emme suostu lähtemään Pariisista koskaan", Lily totesi sitten hiljaa ja naurahti vaimeasti sanojensa jälkeen.

"Totta.. Vaikea uskoa että parin päivän päästä olemme muka jo palaamassa Lontooseen." Mies hymähti epäuskoisena. Hän siveli Lilyn selkää hellästi kädellänsä ja hellitti häntä nyt syleilyn otteestaan hivenen, että kykeni katselemaan toisen kasvoja. Alec hymyili taas osoittaakseen sen suuren onnen tunteen mitä vieläkin koki, painaen sitteni välittävän suukon vaaleaverikön kasvoille taas.

Tämä loma oli tosiaankin mennyt hurjan nopeasti. Lontooseen palaaminen ei todellakaan kuulostanut houkuttelevalta ajatukselta nyt kun he olivat lähes viikon ajan saaneet majailla Ranskan maaperällä. Eikä hotellissakaan mitään valittamista ollut. Oli ihanaa saada vain olla, kun ei tarvinnut huolehtia ruoanlaitosta tai asunnon siistinä pitämisestä. Hotellin palvelusväki hoiti kaiken moitteettomasti ja Pariisi oli pullollaan hienoja ravintoloita. Ainoa asia mistä piti huolehtia oli vain se, että rahatilanne tilillä ei pääsisi laskemaan turhan alhaisiin lukemiin. Niin ja tietysti se, että he nauttivat lomastaan täysillä, mutta se ei todellakaan mikään ongelma ollut näille kahdelle. Pienistä matkan varrella sattuneista kommelluksista huolimatta, sillä olihan Pariisin loma muuten ollut täydellinen.

Mutta työ ja vastuu kutsui taas vaihteeksi.. Pitihän sitä nyt Daisyakin vähän ajatella. Koira kun ei ollut tottunut varmastikaan olemaan niin pitkiä aikoja erossa emännästään tai poissa edes kotoansa, täysin vieraan ihmisen hoidossa. Työpuoli ei nyt niinkään kriittinen ollut, sillä Alecin Gertrude sattui sattumoisin olemaan Pariisissa myöskin. Ja vieläpä samassa hotellissa.. Mutta täytyihän sinnekkin lopulta palata mikäli tahtoi pitää tilinsä vielä plussan puolella ja elättää itsensä.

"Voidaanko olla näin vielä ihan hetken aikaa..?"

Lily katseli Alecia levollisena suoraan silmiin ja hymyili hitusen kuullessaan toisen ehdotuksen.
"Eihän meillä ole minnekään mikään kiire.." neito päätyi kuiskaamaan ja antoi huulilla olevan hymyn vain kasvaa entisestään niin suureksi, että se varmasti viestitti Alecille kaiken oleellisen. Eli sen, että Lily voisi olla tässä samassa paikassa ja asennossa vaikka miten kauan tahansa, kunhan hän saisi olla Alecin lähellä ja tuntea toisen läheisyyden.

Kyllähän siinä helposti parisen tuntia kului, kun pari vain nautti toistensa läheisyydestä. He olivat päätyneet sängylle makoilemaan, sillä eihän sitä nyt seisoa jaksanut, kun sänky oli aivan lähellä. Lily siveli hennosti Alecin poskea ja hymyili säteilevästi katsoessaan sormensa liikettä pitkin Alecin poskea.
"Me olemme olleet kyllä todella laiskoja.." Lily mutisi huvittuneena ja antoi silmiensä kohdata Alecin merensiniset silmät. "Me vain makoilemme päivästä toiseen, vaikka nyt Pariisissa olemmekin kävelleet sinne sun taas, mutta kotipuolessa... On ihme, ettei kumpikaan meistä ole vielä huomattavasti lihonut", neito hymisi nauraen viimeiset sanansa ja taputti kevyesti miehen vatsaa. Lily oli pistänyt merkille liikunnan vähenemisen. Kyllähän he Daisyn kanssa kävivät lenkeillä, mutta eihän sellainen rento kävelylenkki juurikaan mitään tehnyt, eikä lasten balettitunnin vetäminen kovinkaan hikistä hommaa ollut. Aleckin oli selvästi vähentänyt kuntosalillakäyntiä (hyvä jos mies kerran parissa viikossa kävi salilla).

"Emme tule pysymään tässä kunnossa, jos emme tee mitään sen eteen. Ei sillä, ettenkö rakaistaisi sinua lihavana, tulen rakastamaan sinua aina sellaisena kuin olet. Mutta meidän molempien terveyshän tässä on kyseessä... Ja myönnä, olen paljon houkuttelevampi tällasena kuin ylipainoisena", Lily puhui ja irvisti lopulta leikkisästi. Naiselle liikunta oli aina ollut tärkeä osa elämää, ja hän tahtoi pitää sen myös osana elämäänsä. Ehkä he löytäisivät yhteisen harrastuksen tai sitten he molemmat yrittäisivät etsiä aikaa liikkumiselle.