I need your voice as a key to unlock all the love thats trapped in of me K18

Alec pudisteli päätänsä huvittuneen oloisena. "En myönnä tuohon yhtään mitään.." Hän nauroi ja otti Lilyn kädestä kiinni, jolla toinen kuljetti sormiansa miehen poskella. Alec painoi huulensa sormille kevyesti ja risti ne sitten omiensa kanssa, painautuen lähemmäksi Lilyn kehoa. Oikeassahan hän oli, he eivät olleet liikkuneet juuri laisinkaan. Mutta Lilyn kanssa Alec mielellään makoilikin aina päivät pitkät töistä päästyää. Hän halusi vain rentoutua rakkaansa kanssa, joten tuskin siinä mitään väärää oli? Paitsi että kyllähän niitä toisiakin tapoja on viettää naisystävänsä (tai no, nyt kihlattunsa) kanssa aikaa. Kuten vaikka lähteä ihan pidemmällekin lenkille, ilman Daisyä. Mutta se olisi sitten taas myöhemmän ajan pohdintoja, kun he palaisivat Lontooseen.

Kaksi päivää myöhemmin

Niin se lähdön päivä oli sitten lopulta koittanut.. Valitettavasti. Alec ja Lily astelivat vierekkäin matkalaukkujaan perässä raahaten Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä, suunnaten kohti lähtöterminaalia. Heidän lento Lontooseen lähtisi tosin vasta muutaman tunnin kuluessa, joten tässä menisi vielä aikansa. Nyt täytyi vain odottaa.
Alec piti sormiansa ristissä sen puolesta, että lento lähtisi ajallaan eikä myöhästyisi yhtään, sillä lähiaikoina moisia sattumia oli tapahtunut lentoliikenteessä hälyttävän usein.. Hän kun inhosi lentokenttiä yli kaiken. Vielä enemmän kuin niitä liikenneruuhkia Lontoon M25-moottoritiellä, mikäli oli nyt vain mahdollista inhota jotakin asiaa yhtään sen enempää. Lentokentillä oli vain niin paljon erilaisia ääniä: lapsien huutoa, ihmisten eri puhekielten aiheuttamaa sekavaa puheensorinaa, se hirveä pling-ääni ennen lentojen kuulutuksia.. Alec tuli hulluksi sellaisen metelin keskellä, joten mitä nopeammin tämä oli ohitse, sen parempi.

"Minulla on kamala nälkä, mutta jokainen vastaantuleva ruokapaikka tulvii ihmisiä. Kaikkialla. Ihan liikaa ihmisiä", Alec nurisi vieressä olevalle Lilylle ja yritti tähystää näkökenttäänsä jotakin paikkaa, mikä ei vielä sattunut olemaan kirjavan ihmissekamelskan valloittama. Oli vieläpä jo keskipäivä, eli pahin mahdollinen ruuhka-aika lentokentällä..
"Tässä vaiheessa oikeasti voin jo sanoa etten malta odottaa kun pääsemme takaisin Lontooseen.." Alec jopa itse hämmentyi siitä mitä äsken oli suustaan päästänyt. Olivathan he Lilyn kanssa yhdessä odottaneet kauhulla tätä paluumatkaa ja vannoneet etteivät haluaisi koskaan Pariisista lähteä, mutta nyt olikin jo aivan toisenlainen ääni kellossa. Lontoossa sentään odotti se ikioma asunto, jossa oli aina turvassa maailman melskeiltä ja kaaoksilta.

Ne viimeiset kaksi päivää kuluivat aivan liian nopeasti, kiitos tapahtumarikkaiden päivien. Aivan, viimeisistä päivistä oltiin todellakin otettu kaikki mahdollinen irti, ja sen pystyi myös näkemään Lilyn täyttyneestä kamerasta, joka oli täyttynyt kuvista. Lily aikoisi viedä kameran vielä valokuvaamolle ja tulostuttaa kaikki kuvat sieltä, sillä hän halusi pistää kuvat mielummin valokuva-albumiin kuin tietokoneelle. Hän pyrki välttämään täyttämästä kannettavaansa, sillä muuten se ylirasittuisi ja vielä jonain päivänä sanoisi itsensä irti. Lily maksoi laskunsa koneella ja teki sen avulla vain töihin liittyvät asiat. Sen enempää hän ei aikoisi konettaan käyttää. Ja ai niin, tietenkin hän tarkisti sähköpostinsa netistä.
Mutta niin, kaikki hyvä loppuu aikanaan ja nyt heidän iki-ihana Pariisin loma oli loppumassa. Lily ja Alec olivat saapuneet lentokentälle ja olisivat pian valmiina astumaan Lontooseen vievään lentokoneeseen. Tietenkin Lilyä suretti jättää kaunis Pariisi taakseen, mutta arki oli jälleen kohdattava. Jäihän Lilylle kuitenkin onnelliset muistot tästä reissusta, kiitos Alecin.

Lily loi Aleciin pahoittelevan katseen, kun mies ihmismassasta ja toivoi jo pian pääsevänsä takaisin Lontooseen. Vaaleaverikkö suikautti suukon Alecin poskelle (hän olisi kyllä muuten sipaissut kädellään miehen poskea, mutta valitettavasti naisen kädet olivat täynnä kantamuksia, joten se teko ei ollut nyt kovin mahdollinen). Ehkä pieni suukko hieman piristäisi Alecia, joka näytti selvästi siltä, ettei halunnut viettää lentokentällä aikaa enää sekuntiakaan.
"Mitä jos etsitään meille jokin rauhallinen paikka - tosin rauhallinen taisi olla väärä sana ympäristöä ajatellen - ja yritetään olla ajattelematta sitä, että olemme lentokentällä. Miltäs se kuulostaisi?" Lily ehdotti hyväntuulisena ja hymyili Alecille suloisesti. Lilyä oli turha yrittää nyt mitenkään lannistaa, sillä vasemmassa kädessä nimettömässä oli silläkin hetkellä asia, joka suorastaan tuntui antavan nuorelle naiselle vain enemmän onnea ja rakkautta. "Onneksi lentomme lähtee jo tunnin päästä, niin meidän ei tarvitse kauaa odote-"
"Hyvät matkustajat, olkaa hyvä ja poistukaa lentokentältä lähimmäiseltä uloskäynniltä ylimääräisiä ruuhkatilanteita välttäen. Kiitos."

Vaaleaverikkö ei edes ehtinyt silmiään räpäyttää, kun ihmisjoukkio alkoi työntää häntä kohti uloskäyntejä.
"A-Alec", Lily henkäisi ihmeissään ja onnistui kuin onnistuikin siirtämään matkatavaroitaan niin, että sai toisen kätensä vapaaksi yrittäen tavoittaa Alecin kättä.

Alecin vastaanottaessa Lilyn antama suukko poskelleen ärtyneisyys tuntui hiljalleen katoavan. Miten hän voisi enää näyttää hapanta naamaa, kun vierellä oli nainen joka selkeästi yritti saada miehen nurinan loppumaan hyväntuulisuudellaan ja hymyllään? "Hmmmh.. Pidän ajatuksesta." Alec hymyili jo hivenen takaisin Lilylle. Okei, ehkä hän kestäisi vielä hetken aikaa täällä. Täysin eri asia olisi ollut jos Alec olisi ollut yksin tai jos vaikka hänellä olisi ollut seuranaan ihan joku muu kuin Lily siinä. Mutta nyt hän jaksaisi olla kärsivällinen ja odottaa kiltisti lennon lähtemistä. Niin kuin Lily juuri oli sanomassa, sehän lähtisi jo tunnin pääs..

Äänekäs kuulutus peitti Lilyn puheäänen ja nainen itsekin oli jättänyt sanansa kesken sen tajutessaan. Alecin kasvoilla hetken koreillut hymy hyytyi, kun kuulutuksen sanat saavuttivat hänen ajatuksensa. "-poistukaa lentokentältä lähimmäiseltä uloskäynniltä-" Mistä ihmeestä nyt oli oikein kyse? Ei, eivät he voisi nyt pakottaa toisia lähtemään pois lentokentältä, lento Lontooseen lähtisi jo tunnin kuluttua! He myöhästyisivät vielä!
Lilyn kutsuessa Alecia nimeltä, hän ymmärsi että heidän täytyisi lähteä. Ja pian. Hän oli aivan yhtä hämmennyksissään ja ihmeissään kuin Lilykin, mutta tarttui naisen käteen tiukasti ja veti häntä lähemmäksi. Ihmisjoukko pariskunnan ympärillä oli tajunnut asian kuitenkin nopeammin ja puskivat Alecia liikkeelle voimakkaasti. Onnekseen mies oli ehtinyt tosiaankin tarttua toisen kädestä, sillä hyvin helposti siinä tilanteessa he olisivat voineet joutua erilleen toisistaan.

Alec lähti johdattamaan heitä poispäin, sinne minne muutkin ja piteli naisen kättä edelleenkin tiukasti omansa otteessa.
"Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu..?" Mies henkäisi Lilylle kummastuneena. Eikä hän todellakaan ollut ainut: sadat muutkin ihmiset siinä ympärillä selkeästi esittivät toisillensa täysin samaa kysymystä.
"Hyvät matkustajat, pyydämme teitä pysyttelemään rauhallisina ja odottamaan lisäohjeistusta, jotka kuulutetaan pian." Sama, monotomisen oloinen kuulutusääni toisti nyt uusia sanoja ja jatkoi kuulutusta todennäköisesti eri kielillä, joista Alec siinä tilanteesta onnistui tunnistamaan vain ranskan. Mutta miksi? Miten hän voisi pysytellä rauhallisena, kun heidät yhtäkkiä ohjastettiin ulos lentokentältä, noin vain? Eikä sen kokoista lentokenttää niin pystytty vain hetken mielijohteesta tyhjentämään, keskellä päivää! Kyse oli selkeästi jostain hyvin vakavasta. Alec puristi aavistuksen verran tiukemmin vaaleaverikön kättä.

Onneksi he eivät joutuneet erilleen toisistaan, vaan pääsivät ehjin nahoin ulos lentokentältä, jossa oli muuten ollut todella paljon ihmisiä. Sadat, ellei jopa tuhannet ihmiset olivat päässeet ulos lentokentältä ja Lily painautui lähemmäs Alecia kuulostellen samalla ympärilleen saadakseen tietää edes jotain siitä, miksi heidät oli häädetty noin vain ulos lentokentältä.
".. joku mies oli siellä ja.."
"... nähnyt muuta kuin poliiseja ja sitten.."
".. joku mies vietiin pois.."
"... pommista he taisivat puhua.."
Pommi? Mitä, oliko täällä ollut pommiuhka? Oliko tämä siis jonkinlainen evakuointi? Lily oli kyllä seurannut uutisia ja saanut niistä selville, että terrorismi oli noussut yllättäen uutisten pääaiheeksi. Neito oli kuullut, että jossakin oli jopa pommi räjäytetty ja että pari ihmistä oli kuollut. Hän oli myös kuullut, että pommiuhkia oli ollut ympäri Euroopan lentokenttiä, joista kuitenkin kaikki olivat tähän asti olleet vain pelottelua.
Toivottavasti tämäkin oli vain pelottelua. Ei kai oikea pommi voinut sijaita juuri tällä lentokentällä, jossa Lily ja Alec tällä hetkellä olivat, ei, sehän olisi mahdotonta.

"Alec.." Lily kiinnitti Alecin huomion ja katsoi tätä vakavana suoraan silmiin. "Kuulin, että joku mainitsi pommin.." vaaleaverikkö kertoi kuulemansa miehelle ja piti yhä tiukasti kiinni Alecin kädestä. Tietenkin sellainen sai kenet tahansa säikähtämään ja nyt Lily pystyi vain toivomaan, että pommiuhka olisi aiheeeton.
Sen Lily kuitenkin tiesi, että heidän lentonsa tulisi myöhästymään. Kuten monien muidenkin.
"Alec!" kuului sitten erittäin tuttu ääni vaaleaverikön korviin, eikä Lily voinut olla pidättelemättä henkeään saadakseen itsensä rauhoittumaan. Miten kaikista maailman ihmisistä juuri hänen täytyi ilmestyä paikalle juuri nyt?

Gertrude Gilbert puski itsensä ihmismassan läpi huomattuaan Alecin seisovan jonkin matkan päästä hänestä. Jep, hänen silmänsä eivät olleet huomaavinakaan Lilyä, joka seisoi Alecin lähellä. Gertruden olisi pitänyt tulla myös samalla lennolla Lontooseen, mutta kuinkas sitten kävikään.
"Mitä täällä tapahtuu, miksi meidät häädettiin ulos?" Gertrude huohotti äänekkäästi ja pyyhki hikeään otsalta, kun oli päässyt Alecin lähelle.

Ajatukset tuntuivat olevan sillä hetkellä täyttä sekasortoa, joka oli myöskin osuva adjektiivi kuvaamaan sitä pariskunnan ympärillä tapahtuvaa. Ihmiset vaihtoivat ajatuksiansa kovaan ääneen toistensa kanssa ja mitä ilmeisemmin pohtivat Alecin tavoin äkillisen tyhjennyksen syytä. Tai no – Alec yritti pohtia minkä pystyi. Mies kun vihasi tämän kaltaisiin pakkaumiin joutumista ja liian äänekkäitä ihmisiä, joten ajatuksiin keskittyminen sai jäädä nyt toisaalle. Alec ei oikeastaan itsekään tiennyt että mitä sillä hetkellä teki. Tuijotti ärtyneenä ympärilleen ja yritti saada näköpiiriinsä jotakin mikä selittäisi tämän kaiken? Sitä se varmaankin sitten oli.

Ihmisten puheet olivat miehen korvissa muuttuneet epäselväksi ja vaimeaksi sorinaksi, josta hän ei saanut mitään selvää. Tämä tilanne oli vain yksinkertaisesti niin epämiellyttävä ja outo Alecille, että vähemmästäkin tipahti kärryiltä. Kuin ihmisiä tulisi paikalle vain lisää, lisää ja lisää, puheensorinan kiihtyessä ja aika tuntui pysähtyvän paikoilleen.
”Alec..”
Tutun oloinen ääni hänen vierellään onnistui kiinnittämään Alecin huomion ja keskittymisen itseensä. Mies häivytti ärtyneisyyttä pois kasvoiltansa ja yritti saada ilmeensä pehmentymään, kun hän katsoi Lilyä. Alecin ärtyneisyys kun ei johtunut lainkaan hänestä eikä hän halunnut naisen saavan edes sen kaltaisia käsityksiä. Hänen katseensa oli nyt kuitenkin kysyvä, sillä Lilyllä oli selkeästikin jotakin asiaa miehelle.

Pommin..? Lily oli kuullut jonkun mainitsevan pommin? Alecin kasvoille oli kohonnut hämmentynyt ja epäuskoinen ilme, mutta pian sekin rupesi hiljalleen valahtamaan pois kasvoilta. Nyt kun mies oikein mietti kuulemiansa sanoja ympärillään, niin oli hänkin kuullut jonkun lähistöllä olevan mainitsevan jotakin pommista. Eikä pommiuhka täysin hatusta tempaistu näihin aikoihin olisi ollut, sillä terrorismi oli ihan ajankohtainen asia. Alec ei vain osannut keksiä nyt tähän hätään, että mistä terroristit juuri Ranskalle kantaisivat muka kaunaa – mutta eihän se oikeastaan hänen ongelmansa ollut.
”Se.. se on varmasti vain aiheeton hälytys. Tai sitten joku on kertonut väärää tietoa poliiseille.. - ” Alecin onnistui avata suunsa ja vastata Lilylle. Tuntui kuin kurkussa olisi ollut jokin valtaisa esine sitä tukkimassa ja puhuminen oli muutenkin tuntunut vaikealta. Vaikka viisainta olisikin nyt vain pysytellä rauhallisena ja odottaa lisäohjeistusta ja muuta informaatiota lentokentän henkilökunnalta. Tai ihan keneltä tahansa muulta henkilöltä, joka olisi pätevä kertomaan asioiden oikean laidan..

Ja sitten mies kuuli jonkun toisenkin kutsuvan tätä nimeltään. Nyt ääni tosin särähti ikävästi korvaan, sillä.. No, tunnistihan siitä kauemmaskin että ääni kuului Gertrude Gilbertille. Alec ei vienyt katsettaan Lilystä vielä äänen suuntaan, vaan hän sulki silmänsä hetkeksi irvistäen kuin kävisi läpi suurempiakin tuskia. Hiljaa kiroten hän sitten veti kasvoillensa pokerinaaman, ennen kuin käänsi katseen Gertruden suuntaan ja nyökkäsi tälle tervehdykseksi.
"Sen kun tietäisi.." Miten se nainen oletti nyt Alecin tietävän, että mitä siellä tapahtui kun mies oli itsekin äsken terminaalista tyhjennettyjen ihmisten joukossa? Vähemmästäkin sitä tässä tilanteessa ärsyyntyi.
Hän halusi Gertruden vain häipyvän nyt jonnekkin kauas pois, mutta tiesi ettei se tulisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä tapahtumaan. Viime tapaaminen naisen kanssa oli päättynyt Lilyn hermoromahdukseen ja Alec ihmetteli suuresti miten toisella oli pokkaa vielä tulla siihen seisoskelemaan.

Lily yritti näyttää rauhalliselta ja onnistuikin nyökkäämään Alecille, kun tämä sanoi kyseessä varmasti olevan aiheeton hälytys. Niin, neidon täytyisi ajatella koko tilannetta vain väärinkäsityksenä tai muuten hän menettäisi järkensä. Hänen siniharmaissa silmissä vilahti aika ajoin pelkoa ja kauhua. Eiköhän se jo tullut selväksi, että Lily ei pitänyt tilanteista, joissa ihmishenkiä uhkasi jokin. Lily ei halunnut kenenkään kuolevan lähellään, ei enää koskaan, koska hänen mielenterveytensä ei välttämättä kestäisi sellaista. Oh God, jos Alecille tapahtuisi jotain...
Ei, ei Alecille voisi tapahtua mitään. He olivat päässeet turvallisesti ulos rakennuksesta ja odottelivat nyt lisätietoja. Lily piti yhä tiukasti kiinni miehen kädestä, eikä ollut aikeissa päästää vielä vähään aikaan irti. Naisen vatsassa myllersi. Hän pelkäsi oksentavansa pelkästään tilanteen epämukavuuden takia. Liian paljon hätääntyneitä ihmisiä ympärillä, jotka yrittivät kukin tavallaan piilottaa kauhuaan. Lily tunsi olevansa sieni, joka imi ihmisten pelon itseensä.
Eikä tilannetta helpottanut lainkaan Gertrude Gilbertin saapuminen.

Vaaleaverikkö vilkaisi heidän lähelleen tullutta Gertudea tuimasti, sillä hän kantoi tälle naiselle yhä kaunaa viime kertaisesta. Eikö Gertruden ajatuksissa tosiaankaan ollut mitään järjen hiventäkään? Miten toinen edes kehtasi ilmestyä heidän luokseen, vaikka Gertrude oli tahallaan aiheuttanut hankaluuksia Lilylle ja Alecille?
Tässä tilanteessa ei auttanut muuta kuin ajatella ihmisten erilaisuutta. Gertrude oli erilainen kuin Lily. Mutta se ei ollut tarpeeksi hyvä syy siihen, että Lily antaisi Gertrudelle anteeksi tämän teot.

"Kummallista", Gertrude pohti ääneen ja henkäisi. "Ei minulle ole aikaisemmin samanlaista tilannetta sattunut, vaikka matkustakin aika usein. Viimeksi, kun olin lomalla Espanjassa, matka sujui vaivatta! Tämä reissu on kyllä ollut todella kestettävä... Nimittäin minun laihdutuslääkkeet loppuivat kesken matkan! Kyllä kyllä, minä laihdutan, myönnän sen avoimin mielin. Yritän laihduttaa itseäni, jotta mahtuisin viehättävämpiin vaatteisiin", nainen puheli kuin hyville tutuilleen ja vinkkasi muka vaivihkaan Alecille silmää. Lilyn suu loksahti auki, sillä hän oli nähnyt tämän silmäniskun vallan hyvin. Lily päätyi kuitenkin vain mutristamaan suutaan, sillä hän ei halunnut aiheuttaa ylimääräistä, äänekästä välikohtausta Gertruden kanssa, vaikka tämän kanssa oli todella kestämistä.
"Syön sellaisia laihdutuslääkkeitä, jotka saavat oksentamaan. Ne muuten toimivat! Voin syödä mitä haluan pelkäämättä, että ne jäisivät kehooni, sillä oksennan ne tunnin sisään kuitenkin ulos. Nerokas keksintö, nerokas keksintö.." Gertrude ylisti ja hymyili maireasti.
"Ilmankos hampaasi ovatkin kellertävät.." Lily nurisi hiljaa, eikä olisi pistänyt pahakseen, vaikka Gertrude olisi hänen sanansa kuullut. Gertrude käyttäytyi yhä kuin Lilyä ei olisi olemassa. Naurettavaa ja lapsellista käytöstä.

Miehen ilme olisi varmastikin ollut näkemisen arvoinen, kun hän tajusi ettei heidän seuraansa tunkeutunut nainen olisikaan tekemässä lähtöä siitä vielä hyvään toviin. Ei nyt, ei nyt.. Ihan mihin tahansa muuhun aikaan, mutta ei nyt! Alec tunsi saaneensa jo yliannostuksen kyseisen naikkosen seurasta kuluneen viikon aikana – eikä oloa helpottanut lainkaan ilmoilla kummitteleva fakta siitä, että heidän lentonsa Lontooseen tulisi myöhästymään ja paljon. Ainoa asia mitä Alec sillä hetkellä halusi, oli että Gertrude pitäisi sen turpansa vain kiinni ja häipyisi mahdollisimman kauas hänestä ja Lilystä. Mutta se oli näköjään liikaa vaadittu. Miehen katse oli hyvin ärsyyntynyt ja vaivaantuneen oloinen, kun hän tuijotti Gertrudea kuin tämä olisi ollut jotakin halpaa makkaraa. Eikä Alec tällä kertaa edes yrittänyt peittää sitä millään tavalla.

Gertrude söi laihdutuslääkkeitä? Ilmeisesti nainen oli päätellyt ettei Alec pystyisi elämään ilman edellä mainittua tietoa. Ja jos totta puhuttiin niin kohta Alec oli se joka oksentaisi kaiken sen päivän aikana syömänsä ravinnon ulos vatsastaan, mikäli toinen ei pian tajuaisi olla paljastamatta lisää yksityiskohtia elämästään.. Mies oli kuin ei olisi huomannutkaan Gertruden suomaa silmän iskua, mutta yökkäysrefleksi ei kovinkaan kaukana siitä tilanteesta ollut. Hän käänsi katseensa viileästi takaisin vierellään olevaan Lilyyn ja painautui entistäkin lähemmäksi vaaleaverikköä. Jos Gertrude ei tajuaisi edes tästä eleestä häipyä pois paikalta, niin Alec luovuttaisi. Nainen näytti olevan yksinkertaisesti vain vitun tyhmä eikä mies valitettavasti sitten mitään voinut enää tehdä, mikäli mieli vielä pitää työpaikkansa turvattuna.

Äkkiä Alec käänsi päänsä ja katseensa taas Gertrudea kohden, kun palat alkoivat hiljalleen loksahdella hänen aivoissaan (joiden toiminta oli äsken ollut ehkä hivenen hitaamman puoleista.) Merensiniset silmät rupesivat täyttymään silkasta inhosta.. ja vihasta.
"Sinä..! Sinä livautit sellaisen myrkkypillerin Lilyn juomaan, etkö niin? Minä näin sinut, näin!"

Lily antoi kaiken Gertruden kertoman mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hänen mieleensä ei jäänyt mitään, mitä Gertrude ystävällisesti heille kertoi. Naisen mieli oli tällä hetkellä tyhjää täynnä - tai oikeastaan hän ajatteli 'ei mitään, ei mitään, ei mitään' lauserypästä uudelleen ja uudelleen. Hän ei todellakaan tahtonut painaa mieleensä jotain sellaista, mikä oli tullut Gertrude Gilbertin suusta.

Yhtäkkiä Alecin asento muuttui täysin ja Lily nosti päätään nähdäkseen Alecin kasvot huomaten miehen silmien kiiluvan inhosta ja vihasta. Mistä oli kyse, mistä moinen mielenmuutos?
"Alec, mistä oikein puhut? Mikä myrkkypilleri, missä näit hänet?" vaaleaverikkö hämmästeli ja kääntyi vuorostaan katsomaan Gertrudea kuin vastausta hakien. Mistä ihmeen mykkypillereistä Alec oli puhunut ja missä Alec oli Gertruden muka nähnyt? Mikä oli saanut miehen menemään tuolla tavalla pois tolaltaan?

Getruden kasvot valahtivat kalpeiksi - hän tiesi jääneensä kiinni. Hän oli mennyt vahingossa lipsauttamaan suustaan jotain sellaista, mikä oli mennyt kertomaan Alecille naisen salakavalan suunnitelman. Oliko Alec nähnyt hänet siellä baletissa? Silloin, kun Gertrude oli sujauttanut oksennuspillerin Lilyn juomaan? Ei, ei Alec ollut voinut sitä nähdä, koska... Koska muutenhan mies olisi syyttänyt häntä siitä jo aikapäiviä sitten!
"E-en tiedä, mistä puhut", Gertrude sopersi hätääntyneen oloisena ja käänteli katsettaan sivulta sivulle kuin turvaa etsien. "Minä en ole nähnyt teitä pariin päivään missään. Lienet nähnyt ha-harhoja... Ehkä sinun pitäisi pitää kotipuolessa parin päivän vapaata? Oh, kappas! Minä taidankin... Käväistä... Tuolla.." Getrude oli jo aikeissa livahtaa pois Lilyn ja Alecin luota välttyäkseen enemmiltä syyttelyiltä. Jotka luultavasti pitäisivät paikkansa.

Alec mulkaisi Gertrudea hyvin tuimasti vielä kerran, ennen kuin hän käänsi katseensa takaisin Lilyyn. Nainen ihmetteli ihan täysin ymmärrettävästä syystäkin, sillä eihän Alec ollut maininnutkaan nähneensä Gertrudea sinä iltana. Mies oli osannut aavistaa tulevia ongelmia jo pelkästään siltä vilaukselta, minkä hän oli naisesta nähnyt. Eikä lainkaan turhasta syystä. Ehei. Mutta ehkä Lily voisi antaa sen anteeksi Alecille, sillä ymmärsi hän varmasti itsekin miehen tarkoittaneen vain heidän molempien parasta kun ei ollut sattunut mainitsemaan sanakaan siitä toisesta naikkosesta koko illtana.
”Minä näin hänet siellä baletissa, väliajalla. Eikä se sinun äkillinen pahoinvointisi voinut olla pelkkää sattumaa, en ole ikinä nähnyt sinua sellaisessa kunnossa! Ja se lakkasi muutenkin jo aamuun mennessä.”

Sitten toinen nainen rupesikin jo selittelemään, yrittäen peitellä sitä tietoa minkä Alec oli juuri äsken saanut selville. Mies katsoi tätä tyrmistyneenä. Se nainen yritti vieläpä pistää kaiken Alecin ”harhojen” piikkiin! Luuliko hän oikeasti, että Lily uskoisi hänen selityksiänsä enemmän kuin miehen? Vielä sen kaiken kurjuuden jälkeen jota hän oli pelkällä olemassaolollaan aiheuttanut Lily-paralle?
”Anteeksi mitä..!” Alec ähkäisi epäuskoisen oloisena ja käännähti jälleen kerran Gertrudea kohden. ”Luuletko sinä oikeasti, että minä ja Lily ollaan niin tyhmiä että uskoisimme tuota?”
Hän pisti sen merkille, että huomasi naisen yrittävän selkeästi etsivän nopeinta mahdollista pakoreittiä pois tästä kiusallisesta tilanteesta. Alecin puolesta hän olisi saanutkin häipyä ja kauas, mutta mies oli edelleenkin hyvin raivoissaan siitä tempusta minkä Gertrude oli Lilylle tehnyt. Ja sen lisäksi hän kantoi vielä kaunaa siitä, että oksennuspillerin takia hänen ensimmäinen kosintayrityksensä oli epäonnistunut.. Vaikka lopulta se oli sitten onnistunutkin yllättävän hyvin, niin kyllähän Alec tulisi sen mokan muistamaan vielä pitkään.

"Sinä.. sinä saat luvan jättää Lilyn rauhaan! Tai minä etsin uusia töitä – ja voin sanoa, etten jätä asiaa tähän jos vielä jatkat tuota!"
Alecin kärsivällisyys ja hermot olivat suorastaan laskeneet silmissä hämmästyttävän alhaiselle tasolle niin lyhyen aikavälin sisällä. Ja hetkeksi aikaa hän oli unohtanut kokonaan sen seikan, että Gertrude oli hänen pomonsa. Mutta millainen pomo hän olikaan.. Argh!

//Gertrude on oikee unelmapomo <3

Lily tunsi sisälmyksiensä rutistuvan kasaan, kun hän kuunteli Gertrudea ja Alecia. Vaaleaverikkö yritti tunnistaa niitä tunteita, jotka sillä hetkellä hänen sisässään kuohusivat. Naisen sydän alkoi hakata tiheämmin rinnassa ja pää tuntui kuumenevan. Ystävälliset ja vilpittömät kasvot muuttuivat hetki hetkeltä tuimemmiksi.
Gertrude oli ollut taas kaiken takana. Vaaleaverikkö ei voinut olla miettimättä sitä, oliko hänellä lainkaan keinoa suojautua Gertrude Gilbertin päähänpistoilta. Jos kerran toinen pystyi saamaan Lilyn huonovointiseksi, niin oliko enää mitään, mitä Gertrude ei pystyisi tekemään? Niin, Lily oli siis oksentanut Gertruden oksennuspillereiden takia, neito osasi sen verran laskea yksi plus yksi kuulemiensa asioiden perusteella.
Miten Lily ja Alec voisivat enää koskaan olla yhdessä kaikessa rauhassa ilman, että Gertrude tulisi pilaamaan jokaisen heidän yhteisen hetkensä? Eivätkö Lily ja Alev enää saaneet kokea yhdessä onnellisia muistoja, kun Gertrude yrittäisi tunkea nokkaansa joka kolkkaan. Oliko tämä tosiaan mennyt sellaiseen pisteeseen asti, että tulevaisuus yhdessä Alecin kanssa oli tuhoontuomittu, jos Gertrude Gilbert liikkuisi vapaalla jalalla?

Kun Lily seuraavan kerran vetäisi henkeä (hän oli ajattelemattaan pidätellyt henkeään useiden hetkien ajan), oli Gertrude jo kadonnut jonnekin. Neito tajusi höllätä otetta laukkunsa hihnasta, sillä hänen rystysensä hehkuivat valkoisina. Hän parahti hiljaa ja sulki uupuneena ja turhautuneena silmänsä.
"... Minä en jaksa enää.." neito mumisi epätoivoisena ja teki kaikkensa pidätelläkseen suurempaa tunnekuohua. Olivathan he keskellä muutenkin panikoivaa ihmisjoukkoa, ja jos Lily nyt purskahtaisi hillittömään itkuun, se saisi aikaiseksi vain turhaa hysteriaa. "Minne tahansa menemmekin, hän ilmestyy jostain... Olen aivan puhki."

Alec tunsi pientä helpottuneisuuden tunnetta jo silloin kun tajusi Gertruden ymmärtäneen vihdoinkin, että hänen olisi kaikkien parasta ajatellen häivyttävä paikalta mahdollisimman kauas Alecista ja Lilystä. Mies hengitti syvään, yrittäen häivyttää sitä raivostuneisuuden tunnetta pois, joka oli hänen päässään ehtinyt äsken jo jonkin verran kiehahtaa esiinkin. ”Ei sinun tarvitsekaan”, hän mumisi Lilylle. ”Jos hän ei nyt tajunnut keskittyä omaa elämäänsä, niin otan oikeasti loparit ja hankin lähestymiskiellon.”

Miten ihmeessä heidän lomansa oli tällaisen käänteen saanut? Vielä muutama tunti sitten he olivat olleet onnensa kukkuloilla – tai no ehkä hivenen haikeita, kun oli kuitenkin kyseessä Pariisista lähtö päivä, ja nyt Alec mökötti pahantuulisena. Mies kun ei pitänyt lainkaan tästä tilanteesta. Gertrude oli äskettäin ilmestynyt taas heidän elämäänsä pilaamaan (mutta onneksi myös häipynytkin paikalta vähintäänkin yhtä nopeasti ja yllättävästi), eikä kukaan tuntunut tietävän että kuinka paljon lennot oikein tulisivat myöhästymään ja kuinka kauan aikaa tässä vielä menisi.

Alec halusi vain takaisin Lontooseen ja rauhoittua siellä. Lysähtää sohvalle, lukea kirjaa ja juoda ehkäpä kupposen teetä kaikessa rauhassa. Nyt haaveet moisista ylellisyyksistä kuin sohva, kirja ja lämmin teekuppi olivat silkkaa toiveajattelua.

Lily onnistui rauhoittamaan itseään, eikä hän enää ollut romahtamispisteen alaisena. Hän hengitteli vain syvälle sisään ja ulos antaen ajan kulua kaikessa rauhassa. Ajatukset Gertrude Gilbertistä eivät tosin tuntuneet katoavan sitten millään. Lily ei voinut ymmärtää, miksi joku tahtoi aiheuttaa toisille ihmisille mielipahaa? Gertrude oli varmasti tietoinen siitä, mitä hän Lilyssä ja Alecissa aiheutti (jos ei ollut tietoinen, niin nainen olisi sitten tunnevammainen ihminen), joten miksi ihmeessä Gertrude vain jatkoi härnäämistä? Eikö sille naiselle ollut muka tullut jo selväksi se, ettei Alec ollut jättämässä Lilyä, eikä toisin päin? Ota nyt sitten sen naisen ajatuksista selvää.
Neito kuitenkin oli jyrkästi sitä mieltä, että Gertruden pitäisi lopettaa heidän ahdistelunsa, koska se oli väärin. Se oli niin väärin! Jos Gertrude ei tajuaisi jättää heitä nyt rauhaan, Lily veisi tämän asian takuuvarmasti korkeamman tahon käsiin. Hänhän ei enää halunnut Gertruden pilaavan hänen ja Alecin hetkiä. Alecin näytti jo siltä, että nyt tämä saisi riittää. Mies mainitsikin ottavansa lopputilin, jos Gertrude ei jättäisi heitä rauhaan. Yleensä Lilyllä oli tähän jotain vastaansanomista, mutta enää hän ei vain jaksanut puolustella Gertrudea ja tämän aikeita. Lily ei tahtonut olla enää missään tekemisissä Gertruden kanssa.

Lopulta, useiden kymmenen minuuttisten jälkeen, tilanne lentokentällä selveni. Kyseessä oli ollut virheellinen hälytys. Erään miehen matkalaukusta oli kuulemma löytynyt jokin pomminkaltainen, mutta pommi se ei kuitenkaan ollut ollut. Eli kaikki oli hyvin. Tosin lennot myöhästyisivät ehkä useitakin tunteja, sillä lentokoneiden kiitoradoille mahtui aina yksi lentokone kerrallaan ja niitä lentokoneitahan riitti jonkin verran lentokentällä.

Kello lähestyi kahdeksaa illalla, kun Lily ja Alec pääsivät vihdoinkin takaisin kotiinsa, Lontooseen. Lily oli täysin uupunut, eikä hän jaksanut tehdä muuta kuin riisua takkinsa ja jättää matkalaukut eteiseen. Hän käveli makuuhuoneeseen ja käpertyi hetkessä lämpimien peittojen alle. Alec tuli myös pian hänen viereensä ja he nukahtivat sen sileän tien. Olihan se ollut uuvuttavaa, kun joudut seisomaan pitkän aikaa ihmismassan keskellä odottamassa pääsyä eteenpäin. Ja jos kerta heillä molemmilla olisi huomenna työpäivä, kunnon yöunet olisivat nyt tervetulleita.

Se täydellinen loma oli nyt saanut loppunsa. Kyllähän sieltä hyviä muistoja tuli, mutta vielä parempia muistoja olisi kertynyt, jos Gertrude ei olisi ilmaantunut paikalle. Lily ei voinut muuta kuin toivoa, että Gertrude tajuaisi jättää Alecin rauhaan, koska nyt nainen oli ylittänyt rajan totaalisesti.
Mutta muuten Lily oli onnellinen. Hän oli saanut nähdä ja kokea Pariisiin yhdessä Alecin kanssa. Eikä reissu ollut mikään turha reissu ollut, sillä nyt Lilyn vasemman käden nimettömässä koristi kaunis kihlasormus. Ehkä Lily vain pyyhkisi Gertruden ilmaantumiset Pariisissa mielestään ja yrittäisi muistella reissua ilman naista. Mmm, johan tämä ajatus piristi huomattavasti.

//The end