I need your voice as a key to unlock all the love thats trapped in of me K18

Lily nauroi huvittuneena Alecin ranskan möngerrykselle. Alecista ei ehkä aivan heti ranskankielen taitajaa tulisi, mutta harjoitushan teki mestarin.
"Sinun täytyy harjoittaa vielä hieman ääntämistä", vaaleaverikkö huomautti virnistäen ja katseli miestä leveästi hymyillen, kun tämä oli suukottanut naista poskelle. "Ehkä vielä jonain päivänä osaat ääntää ranskaa oikein."
Ja taas neito nauroi huvittuneena. Hän hörppäsi sitten lämpöisestä lattestaan siemauksen ja päätyi sitten vilkaisemaa ympärilleen.

Tämä oli periaatteessa heidän ensimmäinen taukonsa shoppausreissun aikana, jos niitä pysähdyksiä kaupassa ei laskettu, kun Lily ja Alec pohtivat, mitä he ostaisivat perheillee tuliaisiksi. Lily oli ostanut omalle äidilleen kauniin harmaan silkkihuivin ja isovanhemmilleen hän oli löytänyt kauniit lautaset, jotka varmasti sopisivat heidän keittiöönsä. Alecin äidille Lily oli hankkinut hiuskoristeen, jonka Lily uskoi sopivan Alecin äidille oikein hyvin. Jennylle ja Paulille (ja Brendonille) Lily oli päättänyt ostaa pinnasänkyyn kiinnitettävän leikkikalun, jossa oli tähtiä, planeettoja sun muita avaruteen kuuluvia asioita.
Näihin neidon rahat olivatkin melkein hukkuneet, mutta kerrankos sitä pääsi tuhlailun makuun. Lily kun vielä uskoi, että hänen tuliaisensa toisivat varmasti hyvää mieltä niiden saajille.

"Eipä oikeastaan", vaaleaverikkö vastasi Alecin kysymykseen ja kallisti hivenen päätään kuin miettien vielä varmuuden vuoksi, oliko kaikki tullut hankittua. "Ehkä nämä tuliaiset saavat riittää. Aivan kuin olisi ostanut juuri joululahjoja joulua varten", Lily totesi nauraen ja sipaisi vaaleita hiuksiaan korvansa taakse. Onneksi jouluun oli vielä kauan aikaa, niin Lily ehtisi säästää sitä varten.
Mutta sitten naiselle tuli mieleen, että hän voisi ostaa jotain Aleclle. Tosin Lily ei tahtoisi Alecin näkevän sitä heti, mitä nainen aikoisi ostaa. Onnistuisikohan se, että Lily pyytäisi päästä vielä yksinään lähellä olevaan kauppaan? Kokeillaan.
"Haluaisin kyllä vielä käydä yhdessä liikkeessä... Sinun ei ole pakko tulla mukaan. Tai siis, voit tietenkin tulla, jos haluat. Ei minulla kauaa kestäisi. Se liike on aivan tässä lähellä. Voisit aivan hyvin odottaa minua tässä?"
Yrittänyttä ei laiteta.

Alec kohotti hivenen toista kulmaansa ylös, kun Lily ehdotti että mies odottaisi siinä sillä välin kun nainen kävisi ostoksilla vielä yhdessä liikkeessä. Olivathan he koko Pariisissa olleen aikansa seuranneet vain tiivisti toisiansa eivätkä olleet hetkeäkään erossa, joten ehdotus kuulosti hivenen kummalliselta Alecin korvaan. "Ai että jäisin odottamaan sinua tähän?" Mies toisti vielä kertaalleen Lilyn ehdotuksen epäilevän oloisena ja katseli edessään olevaa kahvikuppia arvioivasti, ennen kuin otti siitä hörpyn. "Kai se sitten käy", hän lopulta nosti katseensa kahvikupista takaisin neitoon ja hymyili merkilliseen sävyyn. Kyllähän Alec huomasi, että Lilyllä oli jotakin selkeästi mielessä eikä hän muuten ehdottaisi moista asiaa. Eikä mies halunnut tietenkään olla estelemässä toisen suunnitelmia, joten hän suostuisi jäämään vähäksi aikaa yksin kahvilaan. Alecia vain mietitytti se että mikä Lilyllä mahtoi nyt olla mielessä? Hän tiesi toisen mielessä olevan jotain, mutta nimenomaan jotakin, ei sitä mikä se oli..

"Lupaathan sitten ettei sinulla mene kauaa?" Mies hymyili suloiseen sävyyn ja painoi vielä kevyen suukon naisen poskelle. Ei hän sillä sitä tarkoittanut, että kyllästyisi odottelemiseen ja ehtisi tylsistyä sinä aikana, mutta ajatus päästää Lily pois silmistään (edes pieneksi ajaksi) jotenkin epäilytti häntä. Mutta Alec yritti unohtaa ne ajatukset, sillä olihan Lily aikuinen nainen ja pärjäisi varmasti ihan hyvin yksikseenkin vieraassa kaupungissa. Ylihuolehtivaisuus ei siis ollut tarpeen tässä tapauksessa. Ja jos liike sijaitsi vielä ihan lähelläkin niin syytä huoleen ei olisi.
Ja sitä paitsi, Alechan voisi ajankulutukseksi yrittää tutustua vaikkapa siihen äsken ostamaansa kirjaan. Se ei kylläkään tulisi onnistumaan kovinkaan hyvin kun mies ei ranskaa taitanut juuri lainkaan, mutta tuskin hän siinä mitään menettäisikään.

Lily nyökkäsi pariin kertaan, kun Alec vielä varmisti ymmärtäneensä oikein, mitä Lily oli mennyt äsken pyytämään. Pian mies kuitenkin jo suostui Lilyn pyyntöön ja neito hymyili oikein valloittavasti.
"Lupaan lupaan, kautta kiven ja kannon", vaaleaverikkö hykerteli huvittuneena ja sipaisi miehen poskea kevyesti. "Enhän pysyisi järjissäni, jos olisi liian kauan sinusta erossa", Lily totesi vielä hiljaa ja painoi vuorostaan suukon Alecin huulille. Hän oli ehtinyt juuri juoda lattensa loppuun, joten Lily voisikin jo heti mennä katsastamaan lähellä olleen liikkeen, joka oli herättänyt Lilyssä mielenkiinnon, kun he olivat Alecin kanssa sen ohi kävelleet.
"Tulen pian takaisin", neito vielä kuiskasi miehen korvaan, kun oli noussut ylös tuoliltaan. Sitte Lily jo katosikin hymyillen kahvilasta ja lähti hetken kahvilan ulkopuolella seisottuaan kohti läheistä liikettä. Liike ei tosiaankaan sijainnut kaukana, vain pari muuta liikettä oli sen ja kahvilan välissä.

Vaaleaverikkö oli löytänyt tiensä kyseiseen liikkeeseen ja katseli ympärilleen astuessaan sisään. Kyllä täältä varmasti jotain järkevää ostettavaa löytyisi, kunhan Lily nyt jonkin aikaa katselisi ympärilleen. Mitäköhän Alec tarvitsisi tai haluaisi?

Lily kuuli jonkun tulevan myös sisälle liikkeeseen, muttei kiinnittänyt tulijaan muuten huomiota. Neito oli jäänyt katselemaan plekrtoja miettien, tarvitsisikohan Alec uusia plektroja.
"No mutta kappas!"
Eikä neidolta mennyt aikaakaan, kun hän jo oli tunnistanut äänen alkuperän. Lily nosti katseensa plektroista viereen tulleeseen naiseen ja hymyileminen tuntui sillä hetkellä kovin vaikealta.
"Hei, Gertrude", Lily ähkäisi tervehdyksen ilmoille ja katseli ylimeikattua, vaatteista tursuavaa naista hivenen ahdistuneena. "Mitä sinä täällä teet?"
"Mitähän minä... Katselin vain ympärilleni ja satuin näkemään sinun astuvan tänne kauppaan. Minne olet jättänyt Alecin? Voih, pärjääköhän hän nyt yksinään", Gertrude puheli ja hymyili leveästi.
"Alec on kyllä turvassa, jos sitä epäilit.." Lily mutisi, mutta onneksi Gertrude ei ollut sitä kuullut. "Hän odottaa minua läheisessä kahvilassa. Aion yllättää hänet jollain lahjalla", Lily paljasti ja katsahti ympärillä oleviin tavaroihin. Gertrude hymähti hyväntuulisesti.
"Saanko auttaa valitsemisessa? Minä sattumoisin tiedän, mistä Alec pitää. Onhan hän minun alaiseni", nainen hykerteli tyytyväisyydestä ja alkoi metsästää mielestään Alecille sopivia tavaroita liikkeestä.
Lily voihkaisi. Ei kai tässä muukaan auttanut kuin katsella tavaroita yhdessä Gertrude Gilbertin kanssa. Lily ei kyllä ostaisi Alecille mitään sellaista, jonka Gertrude olisi valinnut.

"Hei, miltäs tämä näyttäisi Alecin kaulassa?" Gertrude nosti nyt esille solmiota, jossa oli punavalkoisia raitoja. Lily irvisti hieman, mutta peitti nopeasti ilmeensä.
"Se on oikein... Omaperäinen.. Mutta tämä on mielestäni parempi", Lily otti itse esille mustan kravaatin, jossa oli tummanharmaita raitoja. Paljon parempi kuin Gertruden ehdotus. Tosin ei Lily kyllä kravaattia aikonut miehelle ostaa, sillä niitä löytyi Alecin kaapista jo tarpeeksi.
Lily alkoi vakavasti kääntyä plektrojen puoleen. Plektrat olivat näköjään jotain kunnin merkkituotteita, sillä niiden hinta oli melko kallis. Mutta saihan Lily välillä Aleciin tuhlata rahojaan.
Gertrude huomasi Lilyn kiinnittäneen huomionsa plektroihin ja vilkaisi lähellä olevaan kalliiseen rannekoruun. Sitten hänellä välähti idea, joka oli tietenkin aivan pakko toteuttaa. Hän otti rannekorun käsiinsä ja sujautti sen huomaamattomasti Lilyn takin taskuun.
"Oi, onpas hienoja", Gertrude totesi nähdessään plektrat, vaikkei niitä olisikaan Alecille ostanut. Pian nainen jo olikin siirtynyt muualle katselemaan tavaroita ja Lily otti plektrat käsiinsä.

PIIPIIPPIIP

Lily säikähti ääntä, joka lähti hälytysporteista oven luota. Liikkeen myyjä kiiruhti Lilyn luo ja sopersi naiselle jotain ranskaksi, mutta eihän neito ymmärtänyt mitään. Sitten mies selitti huonolla englannilla Lilylle, että miehen täytyisi nyt tutkia naisen laukut ja taskut. Lily nyökkäsi ymmärtäväisesti, eikä huomannut sitä Gertruden ilkeää virnettä, kun tämä Lilyä katseli hivenen kauempaa.
"Miss", myyjä herätti sitten Lilyn huomion ja Lily huomasi miehen ottaneen naisen taskusta rannekorun, jota Lily ei edes muistanut ihastelleensa. Miten se oli hänen taskuunsa päätynyt? Ei Lily ollut edes koskenut koruun!
"E-en tiedä miten se on sinne päätynyt", Lily änkytti hämmentyneenä, mutta se ei nähtävästi kelvannut selitykseksi myyjälle, joka vaati naista tulemaan takahuoneen puolelle odottamaan poliisia. "Minä en ole varas", Lily yritti vakuutella myyjälle, mutta tämä vain työnsi häntä kohti takahuonetta.

Hupsista. Sinne meni Lily. Gertrude henkäisi tyytyväisesti ja lähti pois liikkeestä etsimään kahvilaa, jonne Lily oli Alecin jättänyt. Kauaa hänen ei tarvinnut miestä etsiä, sillä ensimmäinen kahvila, jonne hän astui, tuotti jo tulosta.
"Alec!" Gertrude henkäisi muka yllättyneenä ja pinkaisi miehen pöydän luokse istuutuen aloilleen. Hän hymyili Alecille niin kauniisti kuin vain osasi. "Törmäämme taas!" Gertrude riemuitsi ja nosti kättään saadakseen tarjoilijan huomion.
"Missä Lily on?"

Lily oli sitten lähtenyt suunnitelmiensa mukaan siihen liikkeeseen ja poistunut kahvilasta. Alec joi kahvinsa nopeasti loppuun ja tilasikin perään jo toisen, sillä hän ehtisi varmasti juomaan vielä senkin ennen kuin nainen palaisi pieneltä ostosreissultaan. Miehen huomion vei nyt kokonaan vain ja ainoastaan tämän edessä oleva kirja, jonka sisältö oli vielä ainakin toistaiseksi Alecille tuntematonta. Ja tuskin se siitä selviäisikään sen enempää, mutta ainakin nyt oli jotain tekemistä. Harmi kun miehellä ei sattunut olemaan sanakirjaa mukana, muuten hän olisi voinut yrittää kääntää hivenen kirjaa englanniksi itselleen.. Nyt hän osasi tunnistaa vain muutaman sanan noiden monien lauseiden keskeltä eikä se juurikaan mitään hyödyttänyt..

Jonkin aikaa siinä lueskeltua Alecin keskittymiskykyä häiritsi jokin ääni.. joku tuttu ääni kutsui hänen nimeänsä, mutta se ei kuulunut Lilylle. Ei todellakaan. Mies nosti pahaaenteilevänä katseensa äänen suuntaan ja.. no, ei ollut kovinkaan innoissaan näkemästään. Se oli Gertrude. Taas.
"Ai hei Gertrude", hän tervehti pomoansa vähemmän innostuneemmalla äänellä, mutta yritti kuitenkin kohottaa huulilleen edes jonkinlaista hymyä ettei vaikuttaisi töykeältä häntä kohtaan. "Lily on ostoksilla läheisessä liikkeessä ja palaa pian", Alec vastasi tämän esittämään kysymykseen ja laski katseensa takaisin käsissään olevaan kirjaan. Niin, naisen olisi parastakin palata pian ettei miehen tarvitsisi enää kahvilassa istua. Kahvilan viihtyvyys kun oli laskenut kummallisen nopeasti tasoaan Alecin silmissä heti kun hän oli tajunnut Gertruden läsnäolon. Mies ei nimittäin voinut mitenkään olla muistamatta sitä, että kuinka kyseinen nainen oli melkein onnistunut pilaamaan pariskunnan illan.

Ääh, miksei se Lily voisi jo ilmaantua paikalle ja pelastaa Alecin tästä tilanteesta? Neidolla tuntui kestäneen jo ikuisuuden, vaikka lähdöstä ei ollut ehtinyt kulua kuin vähän aikaa. Mutta silti, Lilyn tuntien hänellä ei mennyt kuin hetki tämän kaltaisissa asioissa eikä aikataulun venyttäminen kuulunut ollenkaan tämän tapoihin. Päinvastoin, nainen oli melko täsmällinen lupauksissaan ja mies rupeaisi todenteolla pian huolestumaankin, jos häntä ei pian näkyisi. Mitä jos Lilylle oli tapahtunut jotain..? Se oli hyvin epätodennäköistä mutta mahdollista silti. Vielä hetken aikaa Alec vielä odottaisi neidon saapumista, mutta jos hän ei tulisi pian niin mies kyllä lähtisi itse etsimään häntä käsiinsä läheisistä liikkeistä.

Lilystä tulikin mieleen, että.. Alechan oli luvannut Lilylle että puhuisi Gertruden kanssa heti kun näkisi tämän. Ja nyt hän valitettavasti oli joutunut siihen tilanteeseen, joten..
"Gertrude.. Minulla on sinulle vähän asiaa." Mies oli ensiksi huokaissut syvään ja sitten nostanut taas katseensa pois kirjasta taas vaihteeksi juuri äsken pöydän ääreen asettuneeseen naiseen. Alecin käyttämä äänensävy oli melko vakava ja siitä pystyi huomaamaan oitis, että mies oli tosissaan. "Me emme voi jatkaa tällä tavalla."

Gertrude katseli Alecia yhä säkenöivästi hymyillen. Jo miehen näkeminen ja toisen katseen kiinnittäminen sai naisen tuntemaan olonsa paljon paremmaksi. Tämä todellakin voitti sen varjostamisen ja kaukaa katselemisen.
"No, minäpä juon kanssasi kahvit Lilyä odotellessa", pyylevämpi nainen totesi ja tilasi tarjoilijalta kaksi kahvia. "Minä tarjoan", Gertrude vinkkasi vielä nopeasti silmää ja kiinnitti huomionsa nyt kirjaan, jota Alec luki. "Oi, opetteletko sinä ranskaa? Voi kuinka romanttista! Minäkin niin haluaisin opetella tätä kaunista kieltä", Gertrude hihkaisi ja hymyili yhä. Luulisi, että naisen posket kohta kramppaisivat, jos hän tätä mallia jatkaisi.
Tiesihän Gertrude, missä Lily tällä hetkellä oli, mutta eihän hän missään nimessä aikonut sitä Alecille kertoa. Eihän nainen muuten saisi viettää kahdenkeskistä aikaa rakkaansa kanssa.

Siitä puheenollen, Alec totesi seuraavaksi, että hänellä oli asiaa. Gertruden silmät suurenivat uteliaisuudesta ja hänen sydämensä alkoi lyödä tiheämmin. Kun Alec sitten sanoi, etteivät he voisi jatkaa tällä tavalla, alkoi nainen nyökytellä kiivaasti päätään ja asetti kätensä sydämelleen.
"Ihanaa, että tunnet samoin", Gertrude sanoi vakavalla äänellä, vaikka hänen teki mieli hyppiä onnesta. Niin, Gertrude ajatteli, että nyt Alec aikoisi paljastaa hänelle rakastavansa oikesti häntä eikä Lilyä. "Olen jo pitkään halunnut keskustella asiasta kanssasi, mutta en ole oikein saanut sopivaa tilaisuutta. Mutta hienoa, että otit asian puheeksi!"
Voi miten väärin tämänkin keskustelun kykenisi ymmärtämään.

---

Lily istui tuolilla epämukavasti ja katseli arkana myyjää, joka selvästi piti naista pahemmankin sortin myymälävarkaana. Neito oli hetki sitten kysynyt, saisiko hän tehdä nopean puhelun, mutta myyjä ei ollut antanut lupaa, vaan oli käskenyt odottaa poliisien tuloa. Poliisit tulivat pitkältä tuntuneen 10 minuutin kuluttua ja antoivat naisen viimeinkin soittaa yhden puhelun, kun Lily oli ensiksi kertonut kaiken oleellisen ja näin.
Vaaleaverikkö piti kännykkää korvallaan ja toivoi Alecin vastaavan ja pian.

Alec ei viitsinyt sen enempää ruveta korjailemaan Gertruden sanoja, kun toinen oli luullut miehen opiskelevan ranskaa kirjastaan. Mitäpä se nyt edes kyseiselle naiselle kuuluisi, joten väliäkös sillä.
"Ihanaa, että tunnet samoin." Miehen vakava ilme menetti tehoansa heti sillä sekunnilla, kun hän oli kuullut naisen sanat ja kasvoille kiiri hämmentyneisyydestä viestittävä ilme ... Anteeksi mitä? Oliko Alec kuullut oikein vai kuvitteliko hän vain? Ihanaa, että tunnet samoin. Mitenkä niin muka ihanaa ja samoin? Gertrude oli varmasti ymmärtänyt miehen sanat täysin väärin, aivan varmasti oli.

"Anteeksi, mutta mitä sinä oikein tarkoitat?" Mies oli esittänyt omasta puolestaan nyt Gertrudelle kysymyksen ja oli edelleenkin hyvin hämillään tästä koko tilanteesta ja sen hänen kasvoiltaan ja käyttämästä äänensävystään pystyi huomaamaan selkeästi. Ellei sitten ollut sokea tai kuuro, mutta Gertrude tuskin oli kumpaakaan.. kai?
"Minä tarkoitin sitä, että kun -" Alec oli ehtinyt taas aloittaa puhumisensa, mutta tuttu värinä housujen taskuissa sai hänen puheensa keskeytymään. Miehen puhelin soi. Hän mitään sanomatta keskittikin nyt huomionsa soivaan puhelimeen, jättäen keskenjääneen lauseensa vielä ilmaan leijailemaan. Lopulta Alec sai puhelimensa käsiinsä ja katsoi näytölle ilmestynyttä nimeä.
"Hei, missä sinä oikein viivyt?" Mies oli vastannut puhelimeensa oitis tajuttuaan soittajan nimen, eikä siinä kovinkaan fiksu tarvinnut olla että osasi jo päätellä soittajan olevan Lily. Vaikka Alec olikin itsekin tietoinen siitä, että oli törkeästi ignorannut pomonsa ja vastannut puhelimeensa mitään sanomatta kesken lauseen niin hän ei tuntenut olevansa lainkaan pahoillansa. Hei, Gertrude oli itse tunkenut miehen seuraan ja nyt herra oli vieläpä viettämässä työvapaata lomaansa.

Getrude katseli Alecia edelleen hymyillen.
"Miten niin, mitä tarkoitan?" nainen kysyi ystävällisesti ja hänen tilaamansa kahvit saapuivat pöytään. Gertrude tuikkasi viiden euron setelin tarjoilijalle ja keskittyi taas Aleciin, joka näytti selvästi hämmentyneen Gertruden äskeisistä sanoista. "Minähän tarkoitin sitä, että meidän tunteemme toisiamme koh-" nainen ei ehtinyt lopettaa puheenvuoroaan, kun Alecin puhelin pirahti soimaan ja mies vastasi siihen. Ja heti, kun Alec oli puhunut puhelimeensa Gertrude tiesi, kuka soittaja oli.

---

"Alec", Lily henkäisi puhelimeen, kun mies oli siihen vastannut ja kysynyt heti, että missä nainen viipyi. Neito hieroi päätään ja puri huultaan samalla miettien, miten hän pystyisi kertomaan sen hetkisestä tilanteesta miehelle. Jotenkin Lily häpesi sitä, että hänet oltiin muka saatu kiinni myymälävarkaudesta, vaikkei hän moiseen ollut edes osallinen. "M-minä, tuota.." vaaleaverikkö sopersi etsien oikeita sanoja ja vilkaisi nopeasti vieressä seisovaan polisiin. Hetikös nainen sai rohkeutta.
"Minua syytetään myymälävarkaudesta ja poliisit haluavat viedä minut asemalle kuulusteltavaksi.." Lily paljasti sitten viimein hiljaisella äänellä ja teki kaikkensa, jottei vain alkaisi hätääntyä. Sekös tästä vasta puuttuisikin. "Mutta minä en pistänyt sitä rannekorua taskuuni, se... Se oli vain ilmestynyt taskuuni... Alec, voisitko tulla tänne.."
Lily kertoi Alecille sitten liikkeen nimen, jonka jälkeen häntä käskettiin sulkea puhelin.

Alecilta kesti hetken aikaa sisäistää sitä, että mitä Lily oli oikein äsken puhelimeen sanonut. Lily syytettynä myymälävarkaudesta? Eihän se käynyt mitenkään järkeen! Naisen tuntien hän tiesi ettei Lily ikinä sortuisi moiseen. Tämän oli pakko olla joku vitsi. Tai joku iso väärinkäsitys.. mutta mikä ihmeen rannekoru? Oliko naisen taskusta sitten löytynyt jonkinlainen rannekoru?
.. Miehen pää oli tosiaankin pahemman kerran sekoittunut hämmentyneistä ajatuksista ja kysymyksistä, joita Lilyn tilanne oli hänessä saanut aikaan. Eikä hän ollut vieläkään onnistunut saamaan ainuttakaan sanaa tai äännähdystä suustaan, sillä siitä ei yksinkertaisesti olisi vain tullut mitään. Alec vain kurtisteli kulmiaan epäuskoisena ja pudisteli päätään itsekseen, vaikka tiesi ettei nainen sitä puhelimen kautta pystyisi näkemään.

"Tietysti.. Olen siellä muutaman minuutin sisällä." Hän oli lopulta onnistunut sanomaan, juuri ennen kuin Lily kertoikin että hänen täytyisi lopettaa puhelu. Puhelu sitten katkesi ja mies nousi paikaltaan oitis ja rupesi pukemaan tuolin selkänojassa ollutta takkia päällensä, keräten samalla tavaroitaan käsiinsä. Kun hän oli poimimassa pöydälle jäänyttä kirjaa niin hän muisti taas Gertruden olemassaolon. Helkkari, sekin vielä.. "Minun täytyy mennä tästä", Alec vielä selitti, vaikkakin nainen oli varmasti tajunnut äskeisestä että mies teki todellakin lähtöä tästä. Hän nyökkäsi päätään hyvästin merkiksi nopeasti, ennen kuin lähti kahvilan ovesta ulos kiireellä.

Nyt hän ei päässyt puhumaan Gertrudelle, kuten Lilylle oli aikaisemmin luvannut, mutta asiat tärkeysjärjestyksessä.. Ja Lilyn tilanteen selvittäminen oli siinä nyt etusijalla. Alecilla ei ollut hajuakaan siitä, että miten nainen oli onnistunut sellaiseen tilanteeseen itsensä saamaan ja ajatus siitä, että hänet vietäisiin poliisiasemalle kuulusteltavaksi sai hänet tuntemaan olonsa kauhistuneeksi.

Siihen ei kauaakaan mennyt, kun Alec löysi naisen kertoman liikkeen ja ryntäsikin jo pikaista vauhtia sen ovesta sisään, suunnaten heti ensimmäisen henkilön luokse joka näytti kuuluvan liikkeen henkilökuntaan. Mies selitti pikaisesti asiansa ja henkilö tajusikin näyttää Alecille tietä liikkeen takahuoneeseen, jonne Lily oltiin viety.
Hänet päästettiin lopultakin sisälle ja mies näkikin tutun naisen tuolilla istumassa. "Lily", hän henkäisi nopeasti ja teki tietään nopeasti vaaleaverikön luokse, välittämättä siitä tosiasiasta että huoneessa tosiaankin oli heidän lisäkseen ilmeisesti yksi liikkeen myyjistä ja Ranskan poliiseja. "Mitä tämä oikein tarkoittaa..?"

Gertrude nipisteli huuliaan tiukaksi viivaksi, kun Alec puhui puhelimessaan ilmeisesti Lilyn kanssa. Joka varmastikin kertoi tilanteensa juuri Alecille tämän ilmeiden perusteella. Gertrude hykerteli tyytyväisenä mielessään ja pyöritteli lusikkaa kahvimukissaan odottaen, että Alec sanoisi puhelimeen edes jotain, sillä mies oli ollut melko hiljaa puhelun ajan. Nyt Alec varmasti ajattelisi Lilyn olevan varas ja aikoisi pistää poikki Lilyn kanssa. Ahh, sitä odotellessa!
Mutta sitten Alec jo ilmoittikin tulevansa Lilyn luokse ja sulki puhelimensa. Gertrude, joka juuri parhaillaan nieli suussa olevaa kahviaan alas kurkusta, katsahti Aleciin jotenkin säikähtäneesti. Mitä, noinko vain Alec aikoisi hänet tänne jättää? Ei ikinä! Pitäisihän Gertruden olla Alecin tukena silloin, kun tämä menisi jättämään Lilyn. Alec tarvitsisi silloin lohdutusta, jota Gertrude olisi mielellään miehelle antamassa.
"Saanko tulla mukaan? Ah, hienoa", nainen ilmoitti, eikä kuunnellut lainkaan vastaväitteitä. Hän joi kahvinsa nopeasti loppuun ja pisti takkinsa kiinni, jonka jälkeen hän nousi tuoliltaan ja lähti seuraamaan Alecia. Ai niin, eihän Gertrude saisi tietää, minne Alec olisi juuri matkalla. Nooo, ehkä miehellä olisi nyt suurempiakin ongelmia mietittävänään tällä hetkellä, ettei ehtisi tarttua tähän pikkuseikkaan.

---

"Alec", Lily voihkaisi epätoivoisena, kun Alec oli saapunut takahuoneeseen. Neidon käsissä oli käsiraudat ja ne saivat hänet näyttämään vain entistä enemmän syylliseltä, vaikkei hän sitä ollutkaan. "E-en tiedä, mitä tämä o-"
"Rouva yritti varastaa tämän rannekorun liikkeestä", myyjä, joka rouvitteli Lilya puhuessaan Alecille, koska hän tietenkin oletti parin olevan naimisissa, puhui Lilyn päälle ja nosti pöydällä olevan korun käsiinsä näyttäen sen Alecille.
"Mutta minä en-"
"Meidän täytyy viedä hänet asemalle kuulusteltavaksi, sillä tämä on törkeä rikos", toinen poliiseista puhui Lilyn päälle ja naisen kasvoille ilmestyi entistä epätoivoisempi ilme.
"En minä edes-"
"Jos rouva ei tunnusta tekojaan, häntä odottaa luultavasti pahempi tuomio. Varoituksella hän ei selviä, sillä rannekorun hinta oli hyvin korkea", nyt toinen poliisi puhui Lilyn päälle. Lily pidätti henkeään ja yritti kuumeisesti keksiä jotain, millä hän selviäisi tästä. Mutta mitään selviytymiskeinoa ei vain millään tuntunut tulevan mieleen. Lily oli pulassa, hyvin pahassa pulassa.

Gertrude, joka oli myös liikkeeseen palannut, oli jäänyt liikkeen puolelle, sillä jos Lily näkisi hänet täällä, niin tämähän voisi yrittää saada Gertrudea puolustamaan tekemisiään. Ja tällöin Alecille selviäisi, että Gertrude olisi ollut paikalla silloin, kun Lily 'jäi kiinni' myymälävarkaudesta.

Alec jäi odottamaan Lilyltä jotain selitystä asiaan, mutta kokoajan naisen päälle puhuttiin eikä hän saanut missään vaiheessa minkäänlaista puheenvuoroa. Ja sekös miestä ärsytti! Kaiken tämän lisäksi he selvästikin syyttivät Lilyä vakavasta rikoksesta ja olivatpa vielä laittaneet hänet käsirautoihinkin, vaikka Lilyn kaltaiselle ihmiselle se ei olisi lainkaan tarpeen. "Hetkinen nyt!" Alec ärähti lopulta ääneen ja tehden kädellään pienen eleen, jolla osoitti Lilyn puheen taas keskeyttäneelle poliisille että tämä vaikenisi. "Tämä on aivan varmasti joku väärinkäsitys. Tällä naisella ei ole minkäänlaista rikollista taustaa, voitte vaikkapa tarkistaa sen sieltä jostain.. en minä tiedä, tietokannoistanne!" Hän yritti saada itseään rauhoittumaan hengittämällä syvään, sillä mies oli todellakin siinä pisteessä että saattaisi kilahtaa minä hetkenä hyvänsä. Ja kunnolla. Totta kai hän uskoi Lilyä enemmän kuin noita poliiseja, mutta se ei riittänyt naisen keplotteluksi pois tästä tilanteesta.

"Te ette vain voi lukita ihmisiä käsirautoihin tuosta vaan. Lily on sitä paitsi vieläpä Britannian kansalainen eikä teillä ole mitään oikeutta ruveta syyttämään häntä mistään tai ruveta raahaamaan häntä kuulusteluihin, kun teillä ei ole mitään tarpeeksi varmoja todisteita tapahtuneesta. Mistä te voitte edes tietää sitä, että miten rannekoru olisi muka päätynyt Lilyn taskuun? Tämä on uskomatonta, törkeää..! Vaadin teitä päästämään hänet edes pois noista raudoista", mies oli kääntynyt vihaisen oloisena puhumaan poliisien suuntaan. Hengitä syvään Alec, hengitä syvään.. Täytyisi yrittää pysyä mahdollisimman rauhallisena, sillä jos mies menettäisi malttiansa enää yhtään enempää niin seuraava käsirautoihin joutunut henkilö saattaisi olla hän. "Oletteko edes tarkistaneet valvontakameroiden videonauhat? Kai täällä nyt sellaiset edes on? Vaadin päästä näkemään ne, nyt heti." Mies oli nostanut kätensä puuskaan ja katsoi poliiseja taas kovin uhmakkaalla katseella. Kaikkea sitä joutui kestämään..

Kaikki huoneessa olevat ihmiset katsoivat miestä, mutta erilailla. Lily katsoi Alecia tyrmistyneenä, sillä hän ei ollut vielä tätä puolta Alecista nähnytkään vuoden aikana. Poliisit katsoivat huoneeseen saapunutta miestä vakavina ja olivat koko ajan valmiina puolustamaan itseään, jos vaikka mies yrittäisi käydä päälle. Myyjä taas oli valahtanut punaiseksi ja siirteli katsettaan sinne tänne, sillä hän oli totaalisesti mennyt unohtamaan valvontakamerat, jotka tietenkin olivat kuvanneet koko tapahtuman. Tai ainakin jotain siitä.
"Tietenkin viemme rouvan Englannin suurlähetystöön, jossa he saavat hoitaa tämän asian loppuun. Kyllä me tiedämme oikeutemme, hyvä herra, eikä teillä ole oikeutta puhua meille tuolla tavalla. Joten olkaa hyvä ja rauhoittukaa, asia on yhä käsittelyssä", poliisi puhui tasaisella ja matalalla äänellä katsoen koko ajan Alecia tuimasti.

Poliisi alkoi sitten puhua ranskaa myyjälle, eikä Lilyllä tietenkään ollut käsitystäkään siitä, mistä keskustelusta oli kyse. Naisen siniharmaat silmät katsoivat Alecia surumielisinä, sillä hän tunsi jotenkin olonsa syylliseksi. No, jos päädyt lomamatkalla poliisien kuulusteltavaksi, matka ei voisi kovin hyvä olla?
Myyjä otti sitten puhelimensa esille ja alkoi pian puhua siihen. Huoneeseen oli tullut tiivis tunnelma, sillä poliisit selvästikin odottivat jotain. Samoin kuin Lily ja Alec, jotka odottivat oikeutta.

Sitten viimein myyjä lopetti puhelun ja selitti taas jotain ranskaksi poliiseille, jotka reagoivat asiaan huokaisemalla. Lily ei voinut muuta kuin ihmetellä sillä hetkellä.
"Nyt on niin, että paikan omistaja on parhaillaan Senssissä (Ranskassa joku kylä? emt xD) ja hänellä kestää parisen tuntia tulla tänne. Joudumme odottamaan hänen tuloaan", poliisi, joka oli kääntynyt heidän puoleen, selitti selvästikin hivenen turhautuneella äänensävyllä ja istuutui sitten aloilleen vapaalle tuolille.
Lily sulki silmänsä ja yritti estää itseään huutamasta turhautuneisuudesta ja asian epäreiluudesta. Hänen teki nyt sillä hetkellä vain mieli olla Alecin käsivarsien syleilyssä, sillä ne toivat turvaa. Miten heidän lomansa onnistuikin menemään näin?

Alec vain tyytyi mulkaisemaan poliisia vihaisena, kun tämä käski miehen rauhoittua. Rauhoittua..?! Miten tässä tilanteessa yksinkertaisesti pystyisi muka rauhoittumaan? Hänen avovaimonsa oli käsiraudoissa istumassa erään liikkeen takahuoneessa vieraassa maassa, heidän romanttisella vuosipäivälomalla ja häntä syytettiin rikoksesta, johon oli varmasti täysin syytön. Lilystä puheenollen, mies siirsi katseensa vaihteeksi tähän ja yritti kertoa katseellaan naiselle ettei mitään hätää olisi, vielä he saisivat hänet pois tästä tukalasta tilanteesta.. Hän toivoi ettei neito ollut säikähtänyt Alecin äskeistä reaktiota, sillä kovin harvoin mies toi tämän vihaisuudesta kiihtyneen puolensa esille. Jostain syystä heidän lomansa oli tässä nyt taas uhattuna, vaikka he olivatkin vasta toista päivää Pariisissa. Uskomatonta, mutta totta.
"Anteeksi mitä? Parisen tuntia?" Mies ähkäisi epäuskoisena poliisille, joka oli ruvennut taas puhuttelemaan häntä. Tämän oli pakko olla joku typerä vitsi. Ettäkö he Lilyn kanssa odottaisivat pari tuntia vielä täällä sitä, että saisivat oikeutta ja nähdä valvontakameroiden nauhat? ....
Lopulta Alec kuitenkin poliisin esimerkkiä seuraten kävi istumaan vapaalle tuolille, joka onneksi sattui olemaan aivan Lilyn tuolin läheisyydessä. Hän huokaisi hyvin syvästi ja painoi sitten kämmenet kasvojansa eteen selvästi turhautuneena ja tuijotti vastakkaista seinää, kun oli saanut kätensä pois kasvoiltansa. Nyt vain pitäisi odottaa. Ja odottaa.. odottamista odottamisen perään.

Tasan kaksi tuntia myöhemmin oven takaa kuului vihdoinkin ääniä, jotka kertoivat siitä että joku oli tulossa takahuoneeseen sisään. Ääni havahdutti Alecin ja mies kiinnitti huomionsa parhaillaan aukeavaan oveen. "Vihdoinkin!" Hän sanoi tulijalle, joka oletettavasti oli tämän liikkeen omistaja ja nousi tuoliltaan ylös. "Me olemme odottaneet sinua täällä jo kaksi tuntia, joten arvostaisin kovin paljon sitä jos näyttäisit valvontakameranne tallentamaa kuvaa nyt heti." Alec totesi närkästyneellä äänensävyllänsä ja loi omistajaan hyvin tiukan katseen.

Odottelu ei selvästikkään kuulunut miehen lempipuuhiin eikä tästä tilanteesta sen miellyttävämpää tehnyt sekään, että millaiseen asemaan Lily oli nyt joutunut. Mutta pian he saisivat oikeutta ja nainen varmistuisi syyttömäksi. Tai ainakin Alec uskoi niin, sillä eihän Lily nyt ikinä sortuisi myymälävarkauteen. Miehestä oli pöyristyttävää edes epäillä naista moisesta, mutta kyllä hän jotenkuten ymmärsi poliiseja.. Hehän eivät Lilyä tunteneet ja tähän astiset todisteet (rannekoru takin taskussa) kielivät siitä, että nainen olisi muka syyllinen tähän.

Gertrude, joka yhä odotteli liikkeen puolella, kyllästyi puolen tunnin odottamisen jälkeen seisomaan ja istuutui sitten jollekin myytäväksi tarkoitetulle tuolille. No jopas Alecilla kesti. Eikö se muka ollut jo päivänselvää, että Lily oli 'sujauttanut' rannekorun taskuunsa yrittäen varastaa sitä? Miten kauan he vielä olisivat takahuoneessa?
Gertrude ei kuitenkan kertaakaan harkinnut poistumista, sillä hän pelkis, että jos hän nyt lähtisi, Alec tulisikin heti sen jälkeen murheissaan ulos takahuoneesta, jolloin Gertrude ei olisi paikalla miestä lohduttamassa. Joten nainen päätti vain odottaa. Odottaa. Odottaa.

Kahden tunnin päästä, kun Gertrude oli jo meinannut useampaan otteeseen torkahtaa ja paikalla ollut toinen myyjä oli yrittänyt häätää häntä ulos (aina Gertrude vetosi siihen, että hän odotti erään henkilön tulevan pois takahuoneesta), astui liikkeeseen vanhempi herra, joka naama punaisena säntäsi kohti takahuoneita. Gertruden mielenkiinto heräsi ja hän hivuttautui lähemmäs takahuoneen ovea, jonka takana kaikka jännittävä tapahtui.

---

Lily näytti vain entistä surumieliseltä, kun he siellä vain istuivat odottamassa liikkeen omistajaa saapuvaksi, jotta tämä voisin näyttää heille valvontakameroiden nauhan tältä päivältä. Lilystä tuntui pahalta myös poliisien takia, jotka eivät varmastikaan sen hetkisestä tilanteesta nauttineet. Nämä olivat päätyneet pelaamaan tylsistyksissään kortteja, kun taas Lily ja Alec olivat hiiren hiljaa omilla paikoillaan. Välillä neito kyllä yritti saada Alecin huomion sipaisemalla nopeasti miehen kättä. Oli tämäkin kyllä yksi ikimuistoinen lomamatka...
Mutta sitten viimein takahuoneeseen pyyhälsi mies, joka näytti kaikkea muuta kuin iloiselta. Alec otti heti asian puheeksi ja sai saapuneen miehen vain entistä enemmän kiukustuneeksi.
"Excuse-moi ", mies totesi ja vetäisi keuhkonsa täyteen happea. "Mutta olin viettämässä aikaa perheeni kanssa. Minullakin on oikeus olla lomalla", herra täydensi ja otti katsekontaktin poliiseihin, jotka olivat pistäneet kortit pois. Kaikki huoneessa olivat selvästikin valmiina näkemään nauhat.

Pian koko porukka, Lily, Alec, kaksi poliisia, paikan omistaja ja yksi myyjistä olivat liimaantuneena pienen ruudun äärelle, josta alkoi näkyä videota tämän päivän ajalta. Myyjä kertoi ajan, jolloin Lilyn tekemä 'varkaus' oli tapahtunut.
Harmaavalkoisella videolla näkyi sitten Lily, joka katseli kiinnostuneena plektroja. Hetken kuluttua ruutuun tuli nainen, joka asteli aivan Lilyn vierelle. Ja katosikin pian tämän viereltä. Mikään ei Lilystä ollut vialla, mutta toinen poliiseista älähti silloin.
"Minä näin", poliisi totesi ja pyysi kelaamaan pari sekuntia taaksepäin. Niin tehtiin ja sama kohtaus tuli uudestaan. "Katsokaa", poliisi sanoi ja osoitti sormellaan ruutua. Nyt kaikki varmasti pystyivät huomaamaan tämän ranskalaisille tuntemattoman naisen, jonka käsi liikahti kohti Lilyn taskua. Ja sitten tuli nopea vilahdus kiiltävästi esineestä.
"Hän on syytön", toinen poliiseista, joka oli tilanteet tajunnut, totesi. Kaikki huoneessa tuntuivat jotenkin helpottuvan, paitsi Lily. Lily katsoi kuvassa näkyvää näistä hetken aikaa ilmeettömästi, kunnes hänen silmistään pystyi huomaamaan kaiken sen vihan, jota hän sillä hetkellä tunsi. Tunsi tuota kuvassa olevaa naista kohtaan, jonka Lily tiesi liiankin hyvin.

Alec tyytyi olemaan nyt ihan vain hiljaa, kun tajusi ettei liikkeen omistajakaan sen kummemmin tästä pitänyt. Hän vain katsoi omistajaa suunnattoman pahantuulisena, kunnes tämä jo sitten pyyhälsikin pienen ruudun luokse, valmiina näyttämään valvontakameran tallentamaa videota. Lopulta myyjä kertoi tapahtuman ajan ja näin omistaja pystyi kelaamaan nauhan oikeaan kohtaan, kun ruudulle ilmestyikin jo kuvaa. Alec katsoi ruudun näyttöä hyvin tarkkaavaisesti ja onnistui heti tunnistamaan sen harmaavalkoiselta kuvalta Lilyn, joka selvästi katseli jotakin. Katseliko Lily.. plektroja? Ensimmäisen kerran kahteen tuntiin mies tunsi suupieltensä nykivän jo hivenen ylöspäin, mutta hymy ehti hyytyä melkein heti alkuunsa. Ruudulle oli nimittäin ilmestynyt joku toinen nainen, joka lähestyi Lilyä. Ja Alec tunnisti tämän naisen oitis.. Gertrude. Mitä ihmettä hän teki Lilyn lähettyvillä? Ja ruudulla näkyvästä ajasta päätellen kyseinen nainen oli vain muutamia minuutteja myöhemmin ilmaantunut kahvilaan, jossa Alec oli oleskellut ja sitten esittänyt miehelle kysymyksen Lilyn olin paikasta.
Kyseinen tietopommi oli saanut miehen pään taas pahemman kerran hämilleen ja hän havahtui ajatuksistaan vasta kun toinen poliiseista sanoi nähneensä jotakin. Alec kyyristyi vielä enemmän näytön puoleen kun kuvaa kelattiin muutama sekunti taaksepäin ja poliisin näkemä tapahtuma toistettiin.

.. Sitä hämmentyineisyyttä mitä Alec sillä hetkellä tunsi, ei voitu vain mitenkään sanoilla kuvailla. Hän oli nähnyt juuri äsken, että kuinka hänen oma pomonsa oli sujauttanut rannekorun pahaa aavistamattoman Lilyn taskuun. Mies siirsi hämmentyneen katseensa Lilyyn ja pystyi oitis huomaamaan, että kuinka vihainen neito näyttikään nyt olevan. Eikä mikään ihmekään, sillä olihan hänelle juuri äsken selvinnyt se tosiasia, että Gertrude Gilbert oli lavastanut tämän ja yrittänyt saada naiselle syytteen myymälävarkaudesta. Poliisit, liikkeenomistaja ja myyjä olivat siirtäneet katseensa näytöltä myös Lilyyn ja sitten Aleciin. "..Satutteko tietemään tämän naisen?" Yksi poliiseista sitten esitti kysymyksensä ja katsoi vuoronperään taas paria. Alec katsoi poliisia hetken aikaa tyrmistyneenä, järkyttyneenä edelleenkin näkemästään mutta onnistui selvittämään sitten päänsä jotenkin ja selvensi kurkkuaan hivenen. "Kyllä. Itseasiassa.. Hän taisi seurata minua tänne."

Alec tiesi jo sen, että Gertrude ei sattunut Lilystä pitämään, mutta että hän oli valmis tekemään jotakin tällaista sen tähden että pariskunnan romanttinen loma menisi täysin pipareiksi? Mies pudisteli hivenen epäuskoisena edelleenkin päätänsä. Tällä olisi tultava loppu. Nyt heti. Gertrude ei saisi enää yrittää terrorisoida Lilyn ja Alecin suhdetta! Eihän heidän suhteensa siihen mihinkään ollut kaatumassa, vaikka kuinka ilkeitä juonia se katala akka kehitteli päässään, mutta ei se silti mukavaa ollut kun heille aiheutui siitä tämänkaltaista harmia.

Gertrude Gilbert! Se nainen oli lavastanut hänet! Lavastanut hänet myymälävarkaudesta! Lily omisti hyvinkin pitkän pinnan ja hän harvemmin mistään näin pahasti suuttui, mutta nyt... Nyt se raja oli ylitetty ja reilusti. Jopa Lilystä tuntui siltä, ettei hän ansainnut tällaistä kohtelua keneltäkään, vaikka hän olikin hieman ennakkoluuloinen ja muita ihmisiä kammoksuvaa tyyppiä, mutta silti. Että Alecin pomo olisi mennyt lavastamaan hänet myymälävarkaudesta! Mihin maailma oli menossa! Tai ehkä nyt täytyisi kysyä, mihin Gertrude olisi menossa. Oliko toisella jonkin sortin päähänpinttymä, mikä käski naista tuhoamaan Lilyn ja Alecin suhteen? Koska jos oli, niin Gertrude pitäisi passittaa mielisairaalaan. Jos nainen ei sinne vapaaehtoisesti menisi, lähtisi Lily liiankin mielellään naista sinne saattamaan. Se nainenhan ei nimittäin tulisi enää jatkossa Lilyn ja Alecin väliin, ei vaikka mikä olisi. Lily pitäisi siitä asiasta huolen.

Lilyn ranteissa olevat käsiraudat avattiin ja neito hieroi ranteitaan. Vapaa, vihdoinkin. Poliisit ja myyjä pahoittlivat tapahtunutta, mutta Lily ei vastannut näihin anteeksipyyntöihin mitään, vaan oli jo tekemässä lähtöä pois takahuoneesta. Hän ei enää kestänyt olla sekuntiakaan tässä samassa huoneessa, jossa hän oli jo viettänyt viimeiset kaksi ja puoli tuntia syytettynä myymälävarkaudesta.
Neito asteli ulos takahuoneesta ja näki sivusilmällään jonkun liikkuvan vieressä. Naisen siniharmaat silmät vilkaisivat hahmoa, joka seisoi hänen vieressään ja silloinkos Lily jo pysähtyi aloilleen kuin olisi seinään törmännyt. Näky ei ollut todellakaan mieleinen. Tai oikeastaan se oli. Sillä Lily ei enää halunnut pidätellä itseään. Oikeastaan hän ei enää tuntunut kykenevän siihen.

"Sinä.." vaaleaverikkö nurisi ja asteli lähemmäs Gertrude Gilbertiä, joka näytti varsin kummastuneelta nähdessään Lilyn vapaalla jalalla. Mitä, mikä hänen suunnitelmassa oli muka mennyt epäonnistumaan? "Senkin hirveä muija!" Lily kivahti ja pysähtyi aivan Gertruden eteen. Lily haukkoi kiivaasti henkeään ja puri hampaitaan aina välillä tiukasti yhteen. "Kuinka sinä kehtasit tehdä minulle näin? Kuinka sitä kehtaat edes näyttäytyä siinä? Minä lupaan, että jos näen sinut enää tämän lomani aikana, en todellakaan päästä sinua vähällä! Kuulitko! Sinä Et Pilaa Lomaani!" Lily painotti sanojaan ja perääntyi naisesta parin askeleen verran.
"Ja jätä Alec rauhaan, senkin epätoivoinen haaskalintu. Vaikka kukaan ei pane sinua, se ei tarkoita, että voit pilata muiden suhteen."

Näiden tulisten sanojen jälkeen Lily asteli ripein askelin ulos liikkeestä, jossa häntä ei luultavasti enää jatkossa tulisi näkemään.

Lily päästettiin vihdoinkin vapaaksi ja tuskin oli ehtinyt kulua sekuntiakaan, kun nainen jo pyyhälsi mitää sanomatta ulos takahuoneesta hyvin kiihtyneen oloisena. Alec nyökäytti päätään ja mumisi jotain kiitoksen tapaista, ennen kuin ampaisi itsekin Lilyn perässä ulos huoneesta. Toivottavasti nainen ei ollut ehtinyt kauas..
Eikä muuten ollutkaan ehtinyt. Heti kun Alec oli ehtinyt astua ovesta ulos, niin hän huomasi naisen ottavan askelia toista naista kohden.. Gertrudea. Mies pysähtyi niille sijoilleen, tuijottaen jännittyneenä heitä kahta hivenen kauempaa, mutta pystyi silti kuulemaan Lilyn käyttämän äänensävyn kun hän aloitti puhuttelemaan Gertrudea. Ja pian jo Alecin silmät laajenivat aavistuksen verran taas uudesta järkytyksestä, kun hän kuuli tutun äänen kivahtavan miehen pomolle ja haukkuvan tätä hirveäksi. Lähtikö tuo muka ääni tosiaankin Lilystä, hänen Lilystään..? Ja neitihän jatkoi edelleenkin toiselle huutamista ja Alec oli jo ottamassa askelia lähemmäs näitä kahta naista, kuin aavistellen että seuraavaksi Lily kävisi Gertruden kimppuun (Hei, olihan nainen äskenkin huutanut sellaisia sanoja ettei siitä ikinä tiennyt mitä muuta hän olisi valmis tekemään), mutta Lily perääntyikin jo pois Gertruden luota.

"..Senkin epätoivoinen haaskalintu. Vaikka kukaan ei pane sinua, se ei tarkoita, että voit pilata muiden suhteen." ...Vau. Alec ei olisi koskaan osannut kuvitellakkaan mitään tuon kaltaista kuuluvan Lilyn suusta, mutta vieläkin oli näköjään aikaa maailman ihmeille. Mies katsoi edelleenkin hämmästellen avopuolisoaan, kunnes tämä jo teki lähtöä liikkeestä ulkoilmaan. Alec käänsi katseensa sitten Gertrudeen, eikä se ollut lainkaan pahoittelevaa sävyä. Päinvastoin, katse näytti enemmänkin kertovan äänettömästi että "uskallakin seurata minua", kun mies Lilyn esimerkkiä seuraten pyyhälsi kiihtynein askelin ulos liikkeestä.

"Lily..!" Mies huudahti naisen perään päästyään ovesta ulos ja huomattuaan toisen menevän jo pienoisen matkan päässä. Alec otti muutamia juoksuaskeleitakin jo ennen kuin sai tämän vihdoinkin saavutettua kiinni. Hän sitten vain tuijotti vierellään olevaa naista hiljaisena. Mies ei vain tiennyt mitä sanoa.. Hänen mielessään käväisi sanoa jotakin hyvin rumaa Gertrudesta, mutta sitten hän ajatteli ettei Lily varmaan pahemmin haluaisi kyseisestä naisesta puhua. Sitten hän mietti ehdottavansa jotakin mukavaa, mikä saisi äskeisen kohtauksen unohtumaan, mutta Alec tajusi ettei äskeinen kohtaus todellakaan tulisi unohtumaan millään hyvityksellä.. Voi helvetti millaisen hässäkän Gertrude oli taas onnistunut heille aiheuttamaan.
"..Sinähän olet paljon parempi ja vakuuttavampi sanoissasi kuin minä. Oikeasti, onnistuit säikäyttämään minutkin hetkeksi."

Gertrude jäi paikoilleen seisomaan, kun Lily että Alec olivat lähteneet liikkeestä. "Vaikka kukaan ei pane sinua". Tuo lause, se oli oikeasti osunut ja syvälle. Nainen oli hivenen shokissa Lilyn yllättävästä käytöksestä ja kun hän sitten viimein tokeni järkytyksestään, poliisit olivat seisomassa hänen edessään.
"Mennäänpä takahuoneeseen juttelemaan", poliisi ehdotti sellaisella äänensävyllä, että tästä ei keskusteltaisi. Gertrude ähkäisi ja pudisteli päätään.
"M-m-minä en ole tehnyt mitään! Se koru varmasi vain lipsahti sormistani!"
"Niinpä niin. Tuonne päin", poliisi totesi ivallisesti ja pian Gertrude suljettiin takahuoneseen kuulusteltavaksi.

---

Lily kyllä kuuli Alecin huutavan peräänsä, mutta sillä hetkellä neito oli liian kiihtynyt pysähtyäkseen odottamaan miestä. Eipä siinä kauaa kyllä mennyt, kun Alec olikin jo saanut Lilyn kiinni ja he kävelivät yhtä matkaa kohti... Jotain.
Naisen mielessä valloi suuri myrsky parhaillaan. Hän yritti pitää epämiellyttävät tunteensa Gertrude Gilbertiä kohtaan piilossa, mutta sillä hetkellä se oli hyvin vaikeaa sen takia, sillä Lilyhän oli juuri äsken saanut haukkua naisen matalaksi. Hän halusi haukkua naista yhä pahemmilla sanoilla, mutta nyt, kun Gertrude ei ollut enää lähistöllä, ei Lily halunnut olla mikään katkera ämmäretale.

Kun Alec sitten hetken hiljaisuuden jälkeen totesi Lilyn onnistuneen säikäyttämään miehen äsken, nosti neito katseensa taivaalle. Hän ei vastannut vielä mitään miehen sanoihin. Mutta pian hän jo nauroi mahansa pohjasta. Tosin tämä nauru ei ollut peräisin huvittuneisuudesta, vaan tämä oli pikemminkin peilaus sille myrskylle hänen sisällään. Lily ei mahtanut itselleen eikä tunteilleen sillä hetkellä yhtikäs mitään, vaan neito oli kirjaimellisesti yhtä tunnemyrskyä. Lähellä olevat ihmiset kääntyivät katsomaan pariskuntaa hivenen kummissaan, sillä olihan tämä yhtäkkinen naururemakka melko outo juttu.

"Tiedätkö... Hahaha. Gertrude on kuin paholainen itse Helvetistä", Lily nauroi ja joutui pysähtymään aloilleen. "Paholainen, joka ei luovuta, ennen kuin on saanut haluamansa!"
Vaaleaverikkö sai nyt jotenkin naurunsa tikahtumaan, mutta kumpi oli pahempi; nauru vai se suuresti pettynyt ja vihainen ilme, mikä ilmestyi hänen kasvoilleen seuraavaksi.
"Olen saanut hänestä tarpeekseni", neito totesi sitten vakavasti ja kääntyi viimein katsomaan Alecia, joka oli yhä hänen vierellään kosketusetäisyydellä. "Tuntuu, että sekoan hänen takiaan..!"

Alec katsoi aivan yhtä hämillään Lilyä kuin kaikki ohikulkijatkin, sillä tämä oli yhtäkkiä puhjennut kovaan naurunremakkaan hiljaisuuden jälkeen. Ja naisen tuntien mies osasi huomata heti ettei nauru johtunut suinkaan huvittuineisuudesta, vaan jostakin aivan muusta.
Mies pysähtyi siinä samassa kun Lilykin oli pysähtynyt ja katsoi neitoa edelleenkin kovin hämmentyneellä katseella. Miten muuten siihen nyt oikeastaan pystyisi reagoimaan, kun Alecin silmissä nainen oli selvästi sekoamispisteessään. Ihmekkös tuolla tosin, sillä vaikka olisikin kaikista hillityin ja rauhallisin persoona koko maailmassa niin onnistuisi helposti sekoamaan kun joutui tekemisiin Gertrude Gilbert-nimisen naisen kanssa.

Nyt Lily kuitenkin vaikutti rauhoittuneen jo hivenen (tai no, rauhoittuneen ja rauhoittuneen, ainakaan hän ei enää nauranut holtittomasti) ja mies päästi syvän huokauksen, ennen kuin aloitti puhumaan. "Olen.. olen todella pahoillani siitä, että lomamme meni nyt tällaiseksi. Toivon todella, että olisin löytänyt jonkun toisen työpaikan emmekä olisi siis koskaan joutunutkaan tutustumaan siihen naiseen.." Alecin katse oli nyt murheellinen, sillä hän ei tosiaankaan tiennyt että mitä aikoisi nyt tehdä. Ei hän yksinkertaisesti voinut jatkaa työskentelyä paikassa, jossa hänen pomonaan olisi nainen joka yritti jatkuvasti terrorisoida Alecin ja Lilyn suhdetta. Mutta toisaalta Gertrudea lukuunottamatta kaikki muu hänen työpaikallaan oli hyvin. Alec viihtyi siellä ja palkallakin tuli ihan tarpeeksi hyvin toimeen.

"Jos se nainen aiheuttaa vielä kerrankin jotai tällaista sinulle niin.. niin minä otan lopputilin. Ja hankin lähestymiskiellon."

Lily tosiaan onnistui rauhoittumaan ja nyt hän oli sulkenut silmänsä rauhoittuakseen yhä enemmän. Hänen mielensä kyllä yhä kirosi Gertruden olemassaoloa, mutta ainakin ulkoisesti neito näytti jo helpottuneemmalta. Vaaleaverikkö kuitenkin älähti hiljaa, kun Alec alkoi pahoitella heidän lomansa menemisestä tällaiseksi.
"Eihän tämä sinun syytäsi ole", neito henkäisi kauhuissaan, sillä ei hänen ollut missään nimessä tarkoitus kuulostaa siltä, että hän olisi syyttänyt miestä tästä. "Etkä sinä voinut tietää, että uudessa työpaikassasi olisi sinusta pakkomielteinen nainen pomonasi.."

Vaaleaverikkö hieraisi ohimoaan, kun Alec sanoi ottavansa lopputilin, jos Gertrude aiheuttaisi yhä jatkossa naiselle ongelmia. Äh, ei Lily sitä tahtonut. Hän halusi miehen olevan onnellinen ja uskoi, että nykyisessä työpaikassa Alec viihtyi, mutta.. Ainoa miinus siellä taisi olla vain Gertrude Gilbert.
"..." Lily ei kuitenkaan saanut sanaakaan suustaan. Hän vilkaisi Alecia, jonka jälkeen hänen vartalonsa hakeutui Alecin vartalon lähelle. Neito painoi leukansa miehen olkapäätä vasten kietoen samalla käsiään tämän ympärille. "... Minusta tuntuu, ettemme tule pääsemään siitä naisesta vielä eroon..." nainen kuiskasi ajatuksensa ääneen ja huokaisi raskaasti. Lilyllä tosiaan oli sellainen kutina, että tämä kyseinen nainen tulisi vielä häiritsemään heidän parisuhdettaan. Onneksi Gertruden tekemiset eivät juurikaan olleet saaneet horjutettua Lilyn ja Alecin suhdetta.

Kello oli jo vähän yli kahdeksan illalla ja katulamput paloivat jo täyttä kirkkauttaan. Lily oli yhä siinä Alecia vasten painautuneena ja yritti ravistella viimeisetkin vihan tunteensa pois mielestään. Vaikeaa se tosin oli..

Alec otti Lilyn syleilyynsä vastaan enemmän kuin mielellään ja antoi käsiensä kietoutua tiukasti naisen ympärille. Mies oli juuri kiistämässä naisen sanoja siitä, että he eivät tulisi pääsemään Gertrudesta ainakaan vielä eroon, mutta olihan se myönnettävä että Aleckin tunsi samoin. Hän ei olisi halunnut tuntea niin, mutta se oli valitettava tosiasia. "Mmmh.. no, ainakin jonkin aikaa poliisit osaavat pitää hänet kiireisenä täällä Pariisissa. Ei tuota äskeistä juttua voi heidänkään näkökulmastaan ihan sormien läpi katsella", hän lopulta kuiskasi neidon korvaan kuulostaen ehkä aavistuksen verran toiveikkaalta. Alec toivoi mielessään että se nainen joutuisi viettämään vähintäänkin tuplaten sen ajan liikkeen takahuoneessa tai poliisiasemalla kun mitä Lily ja hän olivat joutuneet siellä ahtaassa huoneessa kestämään. Jos maailmassa enää olisi edes rahtunen oikeutta jäljellä niin sen pitäisi hoitua itsestäänkin..

"Palattaisiinko jo hotellille ja tilataan jotain huonepalvelusta? Minulla ainakin on jo ihan kamala nälkä ja olen yksinkertaisesti liian uupunut siihen että jaksaisin enää minnekkään lähteä.." Alec erkani sen verran Lilyä syleilemästä, että kykeni näkemään tämän kasvot ja hymyili jo pienesti. Tätä iltaa olisi melko mahdotonta enää pelastaa, mutta sopihan sitä aina yrittää..

Voi, miten Lily toivoikaan sitä. Sitä, että poliisit pitäisivät Gertruden sen verran kiireisenä, ettei tuo kyseinen puutteessa oleva ämmä enää heitä tulisi häiritsemään. Lily ei tosiaankaan olisi enää sanojaan säästelemässä Gertruden kanssa, vaan aikoisi jatkossakin ilmoittaa suoraan mielipiteensä tästä.
"Toivottavasti poliisit vievät sen ämmän putkaan pariksi yöksi.." neito nurisi katkeraan sävyyn ja teki taas kaikkensa, ettei se suuri kirosanaryöppy pakenisi hänen huuliltaan. Miten paljon hän joutuikaan itseään hillitsemään sen muijan takia.

Neito nyökkäsi Alecin ehdotukselle hotelliin palaamisesta ja pian pari oli jo kävelemässä sen suuntaan. Lilyn huulia ei kuitenkaan koristanut minkäänlainen hymy. Hän murjotti yhä Gertruden takia, jonka mielenliikkeitä Lily ei ymmärtänyt sitten alkuunkaan. Kuinka paljon se muija yrittäisikään varastaa Alecin itselleen ja mitä keinoja se ämmä olikaan valmis käyttämään sen eteen. Jos Gertruden suunnitelmiin kuului Lilyn pois tieltä raivaaminen, niin antaa kuulua vaan. Lilyhän ei aikoisi hävitä tässä kilpailussa Gertudelle! Eikä Lily sitäpaitsi tulisi edes tätä kisaa häviämään, sillä hänhän oli aivan selvä voittaja tässä erässä. Alec valitsisi enemmin Lilyn kuin säälittävän pomonsa. Tästä asiassa Lily oli varmempi kuin mistään. Vaikka se saattoi jostakusta kuulostaa itsekkäältä, ei se ollut sitä. Lily tiesi, että Alec rakasti häntä syvästi, eikä sitä rakkautta voisi noin vain hajottaa. Tai niin Lily ainakin oletti Alecista ja sellaisen kuvan Alec oli antanut itsestään naiselle.

He saapuivat pian takaisin hotellille, jonka aulaan saapuessa hotellivirkailija toivotti heidät tervetulleeksi. Tosin naisvirkailija katsoi Lilyä jokseenkin epäkunnioittavasti ja Lily menetti malttinsa.
"Onko sinulla syytä katsoa minua noin?" vaaleaverikkö tuikkasi loukkaantuneena ja oli pysähtynyt aloilleen aulaan. Naisvirkailija puraisi huultansa, eikä meinannut aluksi sanoa mitään. Kunnes hän ei sitten kyennyt mitään itsehillinnälleen.
"Suhde naimisissa olevan miehen kanssa. Se on... Halveksittavaa", nainen totesi ja alkoi muka järjestellä papereita tiskillä. Lily katsoi naista mitä pöyristynein ilme kasvoilla ja vilkaisi ympärilleen. Aulassa ei ollut ketään muita kuin hän ja Alec sillä hetkellä. Oliko nainen puhunut oikeasti Lilylle sillä hetkellä? Ja hetkinen, kuka täällä muka oli naimisissa?
"Anteeksi?" neito kysyi uskomatta korviaan ja asteli lähemmäs tiskiä. "Kellä täällä on suhde naimisissa olevan miehen kanssa?"
Naisvirkailijan siemaimet olivat suurentuneet halveksivaan tyyliin ja tämä vilkuili Lilyä sekä Alecia vuorotellen.
"Tiesitkö, että hänen vaimonsa on täällä tällä hetkellä, koska epäilee miehensä pettävän häntä. Eikö sinulla ole lainkaan sydäntä? He ovat vaikeassa tilanteessa ja rouva Lawford- tarkoitan rouva Gilbert yrittää selvittää välejään mieheensä. Haluatko todella tuhota näiden kahden jo vuosia kestäneen avioliiton?"
Gertrude oli tänään sattunut 'uskoutumaan' tälle kyseiselle naisvirkailijalle elämänsä murheista ja tietenkin naisvirkailija oli osoittanut suurta myötätuntoa naista kohtaan. Ja hän ei enää pystynyt olemaan ystävällinen tälle naiselle, joka oli tullut tämän 'onnellisen' parin väliin.

Lilyn ilme oli näkemisen arvoinen sillä hetkellä, mutta pian hän tajusi, mistä oli kyse. Mitä vielä! Aikoiko Gertrude usuttaa koko Pariisin väen heidän kimppuunsa pelkällä valehtelemisella!
"Hienoa. Ensiksi minä olen myymälävaras ja sitten se 'toinen' nainen", Lily mumisi hampaitaan purren ja lähti tiskiltä selvittämättä tilannetta naisvirkailijalle. Jos Lily ei pian pääsisi kylmään suihkuun, hänen päässään räjähtäisi vihainen tulivuori.

He olivat tosiaankin päässeet vihdoinkin jo takaisin hotellille ja Alec toivoi että loppuilta sujuisi paremmin. Mukavan illan he olivat nyt vähintäänkin ansainneet viettää, sillä olihan viimeiset pari tuntia onnistuneet menemään täysin hukkaan siellä liikkeen takahuoneessa istuskellessa.
Alec ja Lily saapuivat sisälle aulaan ja naisvirkailija tuttuun tapaansa tervehti paria, mutta jotakin outoa ja tavoista poikkeavaa mies siinä oli heti huomannut. Kuin nainen oli halveksinut katseellansa Lilyä. Mutta tuskinpa näin oli, sillä eihän hänellä mitään järkevää syytä siihen ollut? Tai ainakaan Alecin mielestä.. Lily oli myöskin huomannut naikkosen käyttämän epäkunnioittavan katseen selvästi, kun hän pysähtyi kysymään toiselta syytä siihen. Alec pysähtyi myöskin siinä samalla ja katsoi hotellivirkailijaa hyvin tuimasti. Aivan kuin heillä ei olisi muutenkin jo ollut mielialat maassa ja sitten tuon naisen piti vain pahentaa sitä entisestään.

"Eh, anteeksi mitä..?" Mies älähti epäuskoisena hotellivirkailijan sanoille, mutta Lily ehtikin jo itsekin kysyä jotain, mikä saattaisi selventää sitä mitä he olivat juuri äsken kuulleet. Suhde naimisissa olevan miehen kanssa? Jos tämä oli taas jokin helvetin väärinkäsitys niin..
Alec jäi tyrmistyneenä toljottamaan hotellivirkailijaa hyvän matkan päästä kun tämä vain jatkoi älyttömyyksien suoltamista suustaan ja Lily oli ottanut askeleita lähemmäs tiskiä. Vaimo? Rouva Gilbert? Miten tuo nainen edes kehtasi..! Tai no eihän se varmastikaan ollut hänen syytään, vaan juurikin sen "rouva Gilbertin", mutta Alec tunsi olevansa sillä hetkellä vain niin närkästynyt ja kyllästynyt sen naisen aiheuttamiin sotkuihin ettei hän osannut tuntea minkäänlaista empatiaa pahaa aavistamatonta hotellivirkailijaa kohtaan, jonka Gertrude oli onnistunut jotenkin vetämään mukaan juoneensa valehtelulla.

Lily poistui paikalta hyvin nopeasti ja Alec oli ehtinyt jo tehdä liikkeen, jonka perusteella olisi voinut olettaa tämän säntäävän naisen perään, mutta sitten mies päättikin ottaa askeleita tiskiä lähemmäksi. Hän katsoi hyvin vihaisena taas naisvirkailijaa, pysähtyen siihen aivan tiskin eteen ja hetken vain oli hiljaa, pelkästään tuijotti häntä tyhjällä katseella. Alec hengitti syvään ja sulki sitten silmänsä pieneksi aikaa. Virkailijalle ei varmasti jäänyt epäselväksi se tosi asia, että mies todellakin oli raivoissaan ja teki kaikkensa sen eteen ettei avaisi suurta ja sisältörikasta sana-arkkuansa heti siinä paikalla korotetulla äänellään.
"Ensinnäkin, minä en ole koskaan ollut naimisissa. Toiseksi, vaikka Gertrude Gilbert olisikin viimeinen elossa oleva nainen tällä planeetalla niin en siltikään menisi hänen kanssaan naimisiin. Kolmanneksi, älä puhu avovaimolleni tuohon sävyyn enää ikinä. Et ikinä." Alec oli lopultakin onnistunut avaamaan suunsa ja puhui kylmänrauhallisena asiansa loppuun, selvästikin sen oloisena että virkailijan olisi parasta vain olla ja kuunnella hiljaa mitä miehellä oli sanottavana.

Mutta kovinkaan kauaa hänen kylmänrauhallinen olemuksensa ei enää kestänyt.. "Niin ja neljänneksi: SINÄ voit puolestani keskittyä ihan vaan siihen omaan työhösi ja pitää nokkasi erossa muiden ihmisten yksityisasioista!" Alec oli korottanut ääntänsä jonkin verran, painottaen lauseensa loppua vielä lujasti ja kääntyi sitten jo kannoiltansa, kulkien samaan suuntaan kuin mihin Lily oli aikaisemmin kadonnut. "Saatana mitä asiakaspalvelua.." Hän vielä mumisi itsekseen, mutta kuitenkin sen verran lähellä vielä tiskiä että siinä työskentelevä naikkonen sen varmasti kuulisi. Lily oli varmasti ehtinyt jo hotellihuoneeseen ennen Alecia ja mies toivoi ettei hän ollut pahoittanut mieltään kovin pahasti äskeisestä.. Olisi se kuitenkin melkoinen ihme, sillä kuka tahansa ihminen olisi loukkaantunut moisesta. Olipas sillä ämmällä otsaa, väittää nyt Lilyä jonkin olemattoman avioliiton tuhoajaksi!

Alec tuli lopulta tutun hotellihuoneen oven taakse ja huokaisi syvään. Miksi heidän romanttiseksi lomaksi tarkoitettu matka tuntui pikemminkin pelkältä helvetiltä ajoittain..? Ai joo, Gertruden takiapa tietysti. Mies kiristeli hampaitansa yhteen kun edes ajatteli kyseistä naista ja kirosi mielessään huonoa onneaan työpaikkavalintaa tehdessä. Se nainen oli oikeasti sairas. Mielisairas. Kaikki muut ihmiset osasivat ymmärtää lopettaa ajoissa, mutta se nainen ei selvästikään vaan tajunnut mistään yhtään mitään. Työmatkalla mukamas.. Ja paskanmarjat! Minkäslainen se työmatka oikein oli sitten, kun Gertrudella näytti olevan aikaa tehdä tuttavuutta respassa työskentelevän naikkosenkin kanssa, bongailla pariskuntaa pitkin kaupunkia ja sitten vielä lavastaa Lily syylliseksi myymälävarkauteen?

.. Mies avasi oven hitaasti ja huomasikin Lilyn jo saapuneen sinne ennen häntä. Alec heitti takkinsa naulakkoon ja puri huultansa vieläkin hivenen äreänä äskeisestä välikohtauksesta hotellin aulassa. "Olit oikeassa, me emme pääse siitä ämmästä ikinä eroon. Ehdin jo tovin luulla että hullun lehmän tauti on kadonnut kokonaan Euroopasta, mutta ei helvetti.."

Lily oli hetki sitten saapunut heidän hotellihuoneeseensa ja oli ensimmäisenä viskannut takkinsa naulakkoon, jonka jälkeen hän kaatui sängylle selälleen. Kädet löysivät paikkansa Lilyn silmien yltä ja Lily puuskutti ilmaa sisään ja ulos. Noniin, aivan rauhassa... Kyllä Lily kestäisi tämän myrskyn, kunhan hän nyt vain keskittyisi hengittämään. Tässä tarvittiin vain hengittämistä, jotta ajatuksissa vellova myrsky lopulta lakkaisi.
HELVETIN HELVETTI! Miksi Gertrude Gilbert piti olla olemassa! Kuinka sillä naisella oli pokkaa mennä noin vain valehtelemaan ihmisille? Lily ei ymmärtänyt, ei sitten alkuunkaan.

Neito kuuli huoneen oven avautuvan, mutta tiesi katsomattaankin, että kuka sieltä tuli. Hei, kuka muu se muka voisi olla kuin Alec?
Alecin sanoista ja äänensävyistä pystyi selvästi huomaamaan sen, ettei mieskään ollut tyytyväinen tilanteeseen. Tosin nyt täytyisi käyttää ehkä voimakkaampaa ilmaisua. Alec kuulosti siltä, että hän joutui myös itsekin pidättelemään sitä suurta tunnemyrskyä sisällään, jonka heidän tuttunsa Gertrude Gilbert oli aiheuttanut.
Lily tuhahti hyväksyvästi Alecin sanoille ja laski kätensä vierelleen. Naisen katse oli porautuneena huoneen kattoon.
"En ole koskaan ennen ollut näin vihainen ja turhautunut..." Lily paljasti ja puri alahuultansa kivuliaasti samalla, kun rutisti silmiään yhteen. "Miten yksi ihminen voi aiheuttaa näin suurta kaaosta", vaaleaverikkö supisi itsekseen ja pudisteli päätään epäuskoisesti. Oli jotenkin vaikea uskoa, että yksi ainoa ihminen kykeni aiheuttamaan näinkin paljon ongelmia kahdelle muulle ihmiselle.

Lily sai nostettua itsensä istumaan sängylle, mutta hän näytti yhä siltä, että voisi minä hetkenä hyvänsä räjähtää. Hetken vaaleaverikkö oli aivan hiljaa, kunnes kaivoi taskustaan esille pienen pussin, jota hypisteli käsissään.
"... Sinä näit minun lahjani.." neito mumisi murheellisesti ja vilkaisi sitten Alecia ojentaessaan pientä pussia tämän suuntaan. Niin, plektrojahan siellä oli. "Sinähän pidit Oasiksesta.." Plektrat olivat niin sanotusti Oasiksen fanitavaraa ja juuri nämä plektrat niistä kaikista Lily oli mennyt Alecille ostamaan. Jonka jälkeen häntä syytettiin myymälävarkaudesta.

"Niin näinkin.." Alec totesi naiselle, mutta ei ollenkaan murheelliseen sävyyn niin kuin hän. Hän ei vain enää jaksanut näyttää myrtsiä naamaa ja toki naisen valitsemalla lahjallakin oli vaikutuksensa asiaan Mies jopa hymyili jo pienesti ottaessaan askeleita lähemmäs Lilyä ja otti vastaan tämän ojentaman pienen pussukan, joka sisälsi plektroja. Hän avasi pussin ja katseli plektroja tyytyväisen oloisena, näpertäen niitä vielä käsissään pienen hetken. Lily tosiaankin tiesi mitä Alec tarvitsi ja halusi. Hän muistikin nyt tarvitseneensa uusia plektroja, sillä vanhat olivat kuluneet lähes käyttökelvottomaan kuntoon. Mutta toisaalta, eihän näitä plektroja raaskisi millään kuluttaa kitaran soittamisella. Ne olivat yksinkertaisesti vain liian hienoja ja vieläpä Oasiksen! Ja varmasti maksaneetkin jo jonkin verran, joten viisainta olisi varmasti pitää nämä soittopannassa ja ostaa niitä halvempia Lontoossa. Kun he pääsisivät takaisin kotiin niin Alec keksisi vieläpä niille jonkun hyvän paikan.

"Kiitos, rakas." Hän hymyili Lilylle säteilevästi, kurottautuen neidon puoleen jotta ylettyisi painamaan lämpimän suukon tämän huulille. "Sinulla on erinomainen maku näissä asioissa.. tiesitkös sen?" Alec kuiskasi vielä vaaleaverikön korvaan hiljaisesti, kun hän oli vetäytynyt Lilyn huulilta ja katseli tämän siniharmaita silmiä lempeään sävyyn. Mies tiesi, että naisen olisi mahdotonta yrittää vain olla välittämättä äskeisistä välikohtauksista ja olla iloinen, mutta hän toivoi silti että onnistuisi vielä jotenkin edes parantamaan hänen mielialaansa tämän illan aikana. Eiväthän he tänne tulleet mököttääkseen.. Onneksi Alec pystyi työntämään ne raivostuttavat ajatukset vähän kauemman itsestään, sillä siitä ei tulisi yhtään mitään jos he molemmat olivat samaanaikaan räjähdyksen partaalla. Kuten se oli joskus aikaisemminkin tullut todettua, pari oli ruvennut vain riitelemään täysin turhista ja naurettavista asioista

Alec lähti hetkeksi pois Lilyn luota, aseettaakseen pussin turvallisesti sängyn läheiselle yöpöydälle ja kapusi sitten itsekin sängylle. Mutta Alec ei istunutkaan naisen vierelle, niin kuin olisi voinut olettaa vaan hän asettuikin Lily taakse. Miehen kädet olivat ensin asettuneet neidon kyljille, mutta sitten ne liukuivat hiljalleen ylemmäksi, lopulta päätyen selälle ja siitä niskan taakse. Alec aloitti tekemään käsillänsä varovaisia, hierovia liikkeitä. "Eihän sinua särje mihinkään paikkaan kovasti..? Pari tuntia on pitkä aika istua paikoillaan epämukalla tuolilla."

Häntä harmitti, ettei ollut tajunnut hankkia mitään Lilylle sinä päivänä, mutta sitten hän muistikin että hänellähän oli jo naiselle lahja. Se sitä paitsi se oli ostettu jo Lontoosta. Mutta sen antamisen aika ei olisi vielä.. Sopivan hetken tullen sitten. Alec oli jo muutamaan otteeseen näiden kahden päivän aikana hypistellyt sormusrasiaa kädessään silloin kun Lily ei ollut näkemässä (suihkussa, meikkaamassa..) ja miettinyt aina sitä että pitäisikö hänen sujauttaa rasia mukaansa ennen kuin he lähtivät kaupungille. Mutta sitten miehen mielessä kävi sellaisia asioita, että mitä jos rasia häviäisi, varastettaisiin, joutuisi vääriin käsiin.. Se olisi melko epätodennäköistä, mutta mahdollista kuitenkin. Niimpä Alec halusi suunnitella kosimisensa jo tarkoin mielessään, eikä tehdä asiaa hätiköidysti. Ehkäpä hän voisi joku ilta viedä Lilyn iltakävelylle..? Hmm..

Lily vilkaisi Aleciin uudemman kerran, kun mies asteli lähemmäs häntä. Alec näytti jo paljon tyytyväisemmältä ja ilahtuneemmalta, ainakin hymynsä perusteella. Mies otti naisen lahjan ilomielin vastaan ja suukotti Lilyä vieläpä huulille sen jälkeen. Vaaleaverikkö olisi tahtonut vastata miehen hymyyn samalla mitalla, mutta.. No, kaiken kokema jälkeen se oli varsin vaikea.
"Minä vain... Yritän olla hyödyllinen", Lily vastasi Alecin toteamukseen siitä, että naisella oli hyvä maku. Vaaleaverikön katse hakeutui sitten taas jonnekin muualle Alecista ja hän puri huultaan. Tämä päivä olisi ollut täydellinen ilman Gertruden aiheuttamaa välikohtausta, josta nainen kuitenkin joutui myös itsekin kärsimään.

Alec siirtyi istumaan sängylle, mutta asettui niin, ettei Lily nähnyt miestä. Sitten hän jo tunsikin kädet kyljillään, jotka tekivät koko ajan nousua ylemmäksi ja ylemmäksi. Sitten ne pysähtyivät naisen niskalle ja pian Alec alkoi hieroa Lilyä varovaisin ottein. Lilyn silmät sulkeutuivat ja hän huokaisi huojentuneena. Kuinka hyvältä Alecin kosketus tuntuikaan kaiken tämän päiväisen koettelemusten jälkee.
".. Olen aivan kunnossa.." neito mumisi väsyneenä ja henkäisi hiljaa, kun Alec onnistui saamaan hänen niskansa kokonaan rentoutuneiksi. "Tai no, en aivan, mutta.." Lily naurahti surkeasti ja avasi silmänsä tuijottaen sitten suoraan eteensä. "Päivä olisi voinut paremminkin mennä.."
Alecille tuskin tarvitsi selventää jälkimmäistä.

Nainen sipaisi hiuksiaan korvansa taakse ja huokaisi raskaasti. Hänellä tuntui olevan yhä liian paljon negatiivista energiaa jäljellä, eikä Lily keksinyt mitään, millä saisi itseään lepyteltyä. Hän ei haluaisi olla tällaisella tuulella, mutta... Minkäs mahdat.