I need your voice as a key to unlock all the love thats trapped in of me K18

Niin, aika oli tosiaankin kulunut nopeasti ja päivä sujunut odotusten mukaisesti erittäin mallikkaasti. Alec oli ollut yhtä hymyä sen koko päivän, ja oli vieläkin, sillä Lilyn näkeminen niin innostuneena ja onnellisena oli omat vaikutuksensa miehen mielialaan. Mies hymyili suunnilleen jokaiselle vastaantulijallekkin, jolloin saikin yleensä vastaukseksi hymyn takaisin, mutta toki oli niitäkin tapauksia jotka vain mulkoilivat Alecia pahasti. Pitihän se tietysti ymmärtää, ettei kaikki maailman ihmiset voineet olla sillä hetkellä yhtä onnellisia kuin Alec, mutta siinä tilassa ei oikein vaan sellaista asiaa pystynyt kunnolla käsittämään.

Ja nyt he istuskelivat Seine-joen varrella penkillä katselemassa auringonlaskua yhdessä, kun Lily ryhtyi ottamaan taas kuvia iloisesti nauraen. Alec vain nauroi mukana ja poseerasi parhaansa mukaan heidän yhteiskuvassaan, kun Lily oli nappaamassa kuvaa. Mies hymyili suuresti tuntiessaan naisen pään vasten olkaansa ja kietoi vapaan kätensä vaaleaverikön omalle olalle. Toisella kädellä hän nimittäin piteli Lilyn kädestä kiinni. "Tämä päivä on ollut täydellinen, kiitos sinun", Alec sanoi edelleenkin hymyillen kovin leveään sävyyn. Mies kurottautui painamaan pienen suukon taas naisen huulille, jääden kuitenkin tämän kasvoista vieläkin lähietäisyylle. Hän oli kyllä jo omasta puolestaan katsellut Seineä siltä erää tarpeeksi ja keskittyi nyt pelkästään Lilyyn. "Je t'aime", hän kuiskasi neidon korvaan, katsellen sitten taas rakastuneena toisen siniharmaita silmiä sanottuaan sen. Miesoli sanonut senkin jo muutamaan otteeseen, niin että lause kuulostikin jo melko sujuvalta ranskalta. "Mitä sanoisit, jos palaisimme takaisin hotellille ja.. hmm? Söisimme jotain hyvää, ranskalaista illallista huoneessamme kahden kesken?" Alec liversi siirappiseen sävyyn naiselle ja antoi vinon hymyn kohota taas huulilleen. "Voimme käydä jossain kaupassa matkan varrella hakemassa vaikka niitä kynttilöitä, joita kaipailit eilen.."

Alecilla ei tosiaankaan ollut harmaintakaan aavistusta siitä, että joku oli seurannut hänen tekemisiänsä koko sen päivän ajan ja tarkkaili nytkin heitä jostain piilosta..

Lily hymyili hölmön rakastuneena miehen kasvojen lähellä, kun Alec oli juuri suudellut häntä ja kuiskannut ranskaksi rakkaudentunnustuksen.
"Je t'aime, Alec", Lilykin oli oppinut päivän mittaan oikean lausumistavan ja lausui nyt ensimmäisen kerran ääneen ranskaksi rakkaudentunnustuksen Alecille. Sen jälkeen Lily vain hymyili leveästi ja syventyi katselemaan Alecin silmiä lumoutuneena. "Kuulostaa täydelliseltä..." vaaleaverikkö kuiskasi tyytyväisesti miehen suunnitelmalle iltaa varten ja painoi vuorostaan huulensa Alecin huulille. "Kunhan saan olla kanssasi, niin kaikki käy.." Lily nauroi hiljaisesti soinnukkaalla äänellään ja asetti kätensä miehen poskelle silittääkseen sitä. Lily haaveili sillä hetkellä romanttisesta illasta yhdessä Alecin kanssa. Oli ihmeellistä, miten Pariisi saikaan hänen päänsä sekaisin romantiikasta ja rakkaudesta. Mutta ei Lily pistänyt sitä pahakseen, ei lainkaan. Hänestä oli vain niin ihanaa saada hyväillä Alecia ja katsoa miehen merensinisiä silmiä rakastuneena. Mikään huoli ei painanut neitoa sillä hetkellä, vaan hänen mielensä oli kirkas ja kevyt. Kiitos Alecin, miehen rakkauden ja Pariisin.

Gertrude, joka piilotteli sillä hetkellä erään puun takana kymmenisen metriä kauempana Alecista ja Lilystä, puuskutti tyytymättömästi. Hän ei kuullut, mitä Alec ja Lily toisilleen supatti, mutta nuo kaksi olivat kyllä aivan liian läheisissä tunnelmissa. Jotain olisi tehtävä tai... Tai... Tai Gertruden pää halkeaisi mustasukkaisuudesta! Tuon naisen kädet hänen rakkaansa kasvoilla, ei... Gertrude ei voinut sietää moista!
Nainen katseli ympärilleen ja haki katseellaan.. Jotain. Sitten hänen katseeseensa osui joku puliukko, joka kaiveli roskalaatikkoa. Gertrude suorastaan juoksi miehen luo ja tyrkytti tälle rahaa, jotta tämä toteuttaisi Gertruden juuri hetki sitten keksineen suunnitelman. Onneksi mies ymmärsi englantia ja osasi jotenkuten puhua sitä.

"Pardon."
Lilyn pää kääntyi nyt tuntemattoman miehen suuntaan, joka ilmeisesti oli aikeissa puhutella Lilyä ja Alecia, kun oli tullut aivan heidän lähelleen. Mutta mies istuutuikin aivan Lilyn viereen, jolloin Lily jäykistyi hivenen ja automaattisesti kiinnittyi enemmän Alecia vasten. Mies haisi kamalalle, eikä ulkonäössäkään ollut kehumista. "Olla kiltti ja antaa raha? Köyhä, köyhä..." mies sopersi huonolla englannilla ja ojensi kättään paria kohden.
Gertruden hiljainen hihkaisu kuulosti aivan lokin äännähdykseltä.

Alec käänsi päänsä myös tuntemattoman miesäänen suuntaan, joka oli yhtäkkiä keskeyttänyt Lilyn ja hänen hetkensä. Mies katsoi tätä nyt perin kummastunut ilme kasvoillaan, kun keskeyttäjä istahti aivan heidän viereensä, tarkemmin sanottuna Lilyn vierelle. Alec oli vetämässä vaistomaisesti naista lähemmäs itseänsä, mutta neito kiinnittyikin jo omasta aloitteestaan tiiviimmin miestä vasten. Lilyn vierelle istunut mies oli.. no, rehellisesti sanottuna aivan sen näköinen (ja hajuinen) kuin ei olisi ikinä kuullutkaan sanasta suihku. Alec katsoi vieläkin itselleen täysin tuntematonta henkilöä, mutta nyt ehkä hivenen hämmentyneen oloisena tämän ryhtyessä kerjäämään rahaa takeltelevalla englannilla parilta. Mies päästi tahattomasti helpottuneen naurahduksen huuliltaan, sillä hetken hän oli jo luullut että toinen oli jossain aivan muissa aikeissa liikenteessä.. Eihän sitä ikinä tiennyt?

Alec katsoi miestä taas hetken aikaa arvioiden.. Tavallaan hän tunsi olevansa äärimmäisen ärsyyntynyt siitä, että toinen oli kehdannut noin vain tulla häiritsemään parin kahdenkeskistä hetkeä ja pilannut tunnelman, mutta toisaalta Alecia kävi mies sääliksi. Toinen näytti todellakin olevan rahan tarpeessa ja muutenkin hajun ja vaatteiden kunnon perusteella hän saattaisi ihan hyvin myöskin olla vailla kotia. "Kuules.." Mies aloitti puhumaan hitaasti selkeällä englannilla, että toinen saisi mahdollisiman hyvin selvää Alecin sanoista. Sitten hän ryhtyikin penkomaan takin taskussa olevaa lompakkoansa, otti sieltä kymmenen euron setelin (olivathan he nyt Ranskassa) ja sitten Lilyltä kameran käsiinsä. "Jos suostut ottamaan meistä kuvan, niin saat kympin. Deal?" Alec piteli seteliä ja kameraa käsissään, hymyillen ystävälliseen sävyyn tuntemattomalle mieshenkilölle, joka istui edelleenkin Lilyn vierellä.

Ja tällaisia ihmeitä se rakkaus vain sai aikaan.. Tavanomaisesti Alec olisi varmasti häätänyt miehen pois siitä pummimasta, varoittanut tätä tulemasta enää yhtään lähemmäksi Lilyä tai häntä ja kehoittanut jättämään heidät rauhaan. Mutta nyt mies oli yksinkertaisesti vain liian hyvällä tuulella ollakseen niin kylmä jollekkin toiselle ihmiselle. Ja varmasti jo kymmenellä eurolla köyhä mies saisi itselleen jonkinlaisen lämpimän aterian, tai miksei toistakin jos olisi säästeliäs.

Lily ei saanut sanaakaan suustaan, sillä hän oli yksinkertaisesti vain mennyt jonkinmoiseen shokkiin tuon tuntemattoman miehen äkillisestä ilmestymisestä ja siitä, kun tämä oli vielä istuutunut hänen viereensä. Alecin alkaessa puhua Lily siirsi katseensa tähän ja silmäili Alecia tarkkaillen. Pian mies jo kaivoi taskustaan lompakon ja sieltä kymmenen euron setelin. Eikä kestänyt kauaakaan, kun Alec jo lausui ehdot miehelle siitä, miten tämä köyhä mies saisi käsiinsä tämän kymmenen euron setelin. Ja Lily puhkesi jälleen nauramaan sydämellisesti. Hän suukotti Alecia poskelle ja katseli miestä lämpimästi hymyillen. Kaikkea se Alec keksi.

"Kyllä kyllä, mutta. Mutta te pitää olla kaukana toisesta. Siksi minä maksettiin", pummi selitti huonolla englannilla ja yritti elekielellä selventää sanomisiaan parille. "Minä tässä siksi, erottaa te kaksi."
Gertrude ei osannut odottaa, että oli juuri tavannut yhden Pariisiin hyvämaineisimmista pummeista, joka ei tehnyt mitään ilkitöitä tai käyttäytynyt muutenkaan epäystävällisesti tai asiattomasti. Eikä hänen tapoihinsa kuulunut valehteleminen.

Vaaleaverikkö katsoi viereen istunutta miestä kummissaan. Mikäli hän oli ymmärtänyt oikein miehen sanat, niin... Joku oli maksanut tälle siitä, jotta tämä erottaisi Lilyn ja Alecin? Hah, kuka muka sellaista keksisi tehdä, tavallisille ja tuntemattomille ihmisille? Eihän täällä ollut ketään, joka kantaisi heille kahdelle kaunaa. Ehkä tämä oli vain vitsi. Niin, vitsi.
Lily naurahti hiljaa ja pudisteli päätään epäuskoisena. Kaikkea sitä he joutuivatkaan yhdessä kokemaan.
"Minä ottaa kuva, kyllä kyllä. Mutta jälkeen te kaksi erossa", vanhempi miesihminen ehdotti ja otti kameran omiin käsiinsä. Hän nousi seisomaan ja käveli pari metriä kauemmas Alecista ja Lilystä.

"Anteeksi mitä?" Alec ihmetteli ääneen pummin sanomisia siitä, että Lilyn ja hänen täytyisi olla kaukana toisistaan. Sen ällistyksen pystyi myös lukemaan selkeästi miehen kasvoilta. Hän ei todellakaan ollut odottanut toisen sanovan mitään sen tapaista.. ehkä Alec olikin kuullut väärin. Niin, hän oli kuullut vain väärin. Eihän tuon miehen englanti ollut muutenkaan mitään kehuttavaa, joten ehkei hän itsekkään ollut tajunnut mitä oli juuri äsken sanonut. Sillä ei koko kaupungissa pitäisi olla yhtäkään ihmistä, joka edes tuntisi Alecin ja Lilyn eikä varsinkaan ketään sellaista, joka haluaisi vielä erottaa parin toisistaan.. Jostain syystä miehen mieleen tulvahti heti ensimmäisenä ajatus Willistä, Lilyn ex-miehestä. Ei, ei se mitenkään voinut olla. Mitä Will edes tekisi enää Pariisissa enää sen jälkeen, kun oli tuhonnut uransa niillä huumejutuillansa? Eikä sitä miestä ollut näkynytkään heidän silmissään hyvään toviin, ja tuskin tulisikaan enää näkymään. Alec vain ylireagoi, siinä kaikki. Ehkäpä hänen pitäisi nyt hivenen rauhoittua mieleltään ja olla huomioimatta äskeittä sen enempää.. Hän oli edelleenkin viettämässä romanttista lomaa rakkaansa kanssa eikä turhan murehtiminen ollut kovin suotavaa silloin.

Lilyn naurahtaessa ja pudistellessa päätään Alec huomasi, että nainen oli ilmeisesti itsekin kuullut samoin. Mutta mies päätti myöskin vain hymähtää nyt asialle huvittuneena ja antaa sen olla. Ja silloin toinen mies olikin jo noussut pois Lilyn viereltä, kävellen muutaman metrin etäisyydellen parista ottaakseen kuvan. Alecin käsivarsi oli edelleenkin Lilyn ympärille kiedottuna ja hän hymyili leveään sävyyn kameralle juuri ennen kuin kuva otettiin. Pummi otti taas askelia lähemmäksi paria ja palautti kameran Alecille. "Te olla hyvin charmant pari mielestäni, mutta te täytyy pysyä erossa. Pieni aika edes. Mutta saanko nyt raha, täytyy lähteä", mies puhui taas heille kahdelle ja ojensi kouraansa odottavasti Alecia kohden. Alec vain tuijotti miestä hetken aikaa kummeksuen, mutta antoi setelin kuitenkin lupaustensa mukaan köyhälle miehelle. Ei kai se nyt enää voisi olla mahdollista, että mies olisi toistamiseen kuullut väärin? Tai sitten tosiaan toisella oli vain niin surkea englanti.. Se näytti olevan ainoa järkevä selitys tälle kaikelle. "Merci bien, näkemiin!" Vanha mies vielä huikkasi kiitollisena parille, ennen kuin häipyi paikalta. Alec pystyi vielä jonkin matkan päästä näkemään, että kuinka mies suukotti käsissään olevaa seteliä ja tunki sen myöhemmin visusti taskuunsa.

"Tuo oli kummallista.. Jonkun pitäisi opettaa hänelle kunnolla englantia", mies pudisteli päätään hivenen naurahtaen ja kohdisti katseensa takaisin vierellään olevaan Lilyyn. "Eihän kukaan nyt meitä pystyisi mitenkään pitämään erossa.." Alec hymyili lämpimästi vaaleaverikölle ja toi kasvonsa taas niin lähelle naisen omia, että pystyi painamaan hellän suukon toisen huulille. "Lähdetäänkö jo takaisin hotellille? Ennen kuin seuraava pummi tulee taas köyhdyttämään lompakkoani", mies hykerteli hiljaa, kun oli onnistunut irrottautumaan Lilyn huulilta pikaisen suudelman jälkeen. Rehellisesti sanottuna häntä vieläkin vaivasi äskeinen, mutta ei kuitenkaan antanut sen näkyä.. Ja pian se unohtuisi Lilyn seurassa kuitenkin. Sehän oli muutenkin vain pelkkä väärinkäsitys, mies oli varmasti erehtynyt sanoissa tai sitten erehtynyt pariskunnasta.. eikö niin?

Lily päätti uskoa siihen, että pummi puhui nyt aivan mitä sattui. Hän hymyili onnellisesti kameralle, kun mies otti heistä yhteiskuvan. Ihanaa saada yhteisiä kuvia, Lily varmastikin tulostaisi tämän kuvan ja asettaisi sen yöpöydälleen. Nyt Lily taas muisti niiden kahden kuvan yllättävän katoamisen ja harmitteli hetken aikaa niiden perään. No, onneksi tältä Pariisin reissulta he saisivat varmasti paljon uusia hyviä kuvia, jotka Lily saisi vanhojen kuvien tilalle olohuoneeseen.
Mies palautti kameran Alecille ja toisti taas, että heidän pitäisi pysyä erossa. Olikohan mies mennyt hukkaamaan jonkin tietyn sanan, mutta luuli kuitenkin sanovansa sitä? Aivan varmasti asia oli niin, sillä eihän miehen oudoille sanoille olisi muutakaan järkevää selitystä.

Pummi katosi sitten hyväntuulisena ja jätti Lilyn ja Alecin jälleen kahdestaan. Lily nyökäytti päätään ollessaan samaa mieltä Alecin kanssa; äsköinen oli todellakin ollut kummallista.
"Hän oli varmaan vain kadottanut mielestään jonkin toisen sanan.." Lily kuiskasi hymyillen ja vastasi Alecin hellään suudelmaan. Neito naurahti heleästi miehen heitolle seuraavan pummin tulosta ja nyökäytti taas päätään. "Lähdetään vain. En tietenkään halua, että menetät kaikki rahasi tämän reissun aikana", vaaleaverikkö hykersi huvittuneena ja nousi Alecin kanssa ylös penkiltä. Lily painautui aivan kiinni miehen kylkeen ja antoi käsiensä kiertyä tämän ympäri. He lähtivät sitten yhtämatkaa kävelemään kohti heidän hotellia, josta olisi taas aivan upeat näkymät Pariisin yöelämään.

Getrude parhaillaan kirosi erään puun takana huonoa onneaan. Pummeihin ei sopinut luottaa, ei sitten alkuunkaan. Nytpä Gertrude oli senkin oppinut. Hän lähti varjostamaan Lilyä ja Alecia pitäen tietenkin sopivan välimatkan heihin. Gertrude otti kännykkänsä esille ja yritti vaihteeksi keskittyä pariin tekstiviestiin, jotka hän oli saanut sen päivän aikana. Gertrudelle ei vain ollut tullut tilaisuutta aikaisemmin vastata niihin (koska Alecin katseleminen oli vienyt hänen kaiken aikansa).

"Oh", Lily henkäisi sitten yllättyneenä, kun oli ollut aikeissa laittaa sormikkaita käsiinsä. Toinen sormikkaista ei nimittäin ollut hänen takkinsa taskussa, minne Lily oli ainakin kuvitellut sen pistävänsä. "Toinen sormikkaani on kadonnut", vaaleaverikkö totesi sitten huolenaiheensa ääneen ja katsahti Aleciin. "Mutta ei se nyt ole niin tärkeää, voin ostaa huomenna uudet", Lily totesi sitten jo paljon pirteämmällä äänellä, mutta vilkaisi silti taakseen, jos vaikka sormikas olisikin pudonnut vasta äskettäin. Mutta silmiin osui jotain aivan muuta kuin sormikas, jota Lily oli ollut alunperin etsimässä.
"... Onko tuo.." vaaleaverikkö oli pysähtynyt ja katsoi takana kävelevää naista kulmat kurtussa. Vaikka oli hämärää ja hivenen sumuista, ei Lily kuitenkaan voinut olla erehtymättä noista kasvoista.

Ja niin Alec ja Lily lähtivätkin sitten jatkamaan matkaansa kohti hotellia. Mies ei malttaisi odottaa vain sitä, kun he pääsisivät viettämään yhteistä iltaa romanttisen illallisen äärellä. Se kruunaisi koko tämän hienosti menneen päivän (sitä yhtä sattunutta kummallisuutta lukuunottamatta.)
Yhtäkkiä Lily sitten päästi yllättyneen henkäisyn, aivan kuin jokin olisi ollut vialla. "Mitä nyt?" Alec ehti esittää kysymyksen hivenen huolissaan naiselle ja katsoi tätä kulmat aavistuksen verran kurtussa. Mutta ilme kuitenkin muuttui helpottuneemmaksi, kun neito kertoikin vain että hänen toinen sormikkaistansa on kadoksissa. "Minä voin lämmittää sormiasi sillä aikaa.." Mies hymyili vinosti Lilylle tämän todettua ettei se ollut kovinkaan tärkeä asia ja että hän ostaisi huomenna uudet sormikkaat. Mutta silloin jokin pysäytti naisen niille sijoilleen. "Lilyy, emme ehdi tällä etanavauhdilla hotellille ennen kuin aurinko nousee.." Alec vaikersi ääneen kuin kärsisi pahemmastakin tuskasta, mutta lopetti puheensa heti kun nainen sanoi jotain hyvin omituista. Mies käännähti oitis myöskin katsomaan siihen suuntaan, mitä Lilykin katsoi. Ja hänen silmänsä olivat todellakin tippua päästä näkemästään..! "On se." Mitä ihmettä Gertrude Gilbert teki Pariisissa, aivan Lilyn ja Alecin takana kävelemässä?

"Gertrude? Mitä sinä täällä teet?" .. Niin, parhaiten se selviäisi varmasti kysymällä ja ne sanat olivat vain tulvahtaneet ensimmäisinä hänen suustaan ulos. Alec otti vaistomaisesti askeleen lähemmäs Lilyä ja kietaisi kätensä tämän vyötärölle, kuin vetäen häntä "turvaan" joltakin pahuudelta. Jostain syystä mies vain tunsi niin, ettei tämä Gertruden yllättävä ilmestyminen ollut hyvä juttu. Ei sitten ollenkaan. Hän katsoi naista hivenen tyrmistyneen ja hämmästyksen sekaisella ilmeellä ja odotti edelleenkin mitä toinen mahtaisi vastata.

Gertrude kaikista vähiten odotti sitä, että Lily ja Alec sattuisivat vilkaisemaan taakseen ja tunnistamaan hänet. Tai siis, kuka teki niin? Katseli takana käveleviä ihmisiä?
Valitettavasti aika moni, mutta Gertrude ei sitä sillä hetkellä ollut ajatellut. Kun hän kuuli tutun miesäänen puhuvan hänelle, pudotti Gertrude käsissään olevan puhelimensa ja se hajosi palasiksi pudotessaan kovaan asfalttiin. Hän oli jäänyt kiinni, Alec ja Lily tuijottivat häntä ja olivat tunnistaneet naisen. Gertrude oli pulassa, todella pahassa pulassa. Mutta kauaa hänen ei tarvinnut tilannetta panikoida, sillä hänen aivonsa kävivät tottuneesti liikkeelle ja kehittelivät päässä kaikennäköisiä tekosyitä sille, mitä nainen teki Pariisissa.

"Ah, Alec! Tämä on iloinen sattuma!" pissanväriset omistava Gertrude totesi ja sai viimeinkin syyn tulla parin metrin päähän parista (Alecista), jota oli saanut tuijotella koko päivän vain kauempaa. "Olen työmatkalla, sain äkkilähdön tänä aamuna. Yritän solmia uusia bisneksiä täällä, hehe..." Getrude selitti ja hymyili niin kauniisti kuin vain osasi. Haloo, kuka radiokanavan johtaja muka menisi solmimaan toiseen maahan suhteita? Eihän Ranskassa ollut muita kuin ranskankielisiä ohjelmia. Mutta ei pitäisi tarttua pikkuseikkoihin, eihän. "Olipa mukava tavata!"

Lily katsoi Gertrudea epäilevästi, vaikkei se epäilys paljoa hänen kasvoiltaan näkynyt. Lily ei mahtanut mitään sille ajatukselle, joka sillä hetkellä huusi Lilyn mielessä, että Gertrude olisi ollut äsköisen pummitapauksen takana. Neito ei kuitenkaan tahtonut uskoa tähän päähänpistoon. Tai siis... Ei Gertrude niin hirveä olisi, että yrittäisi tahallaan sabotoida Lilyn ja Alecin suhdetta. Eihän?
Vaaleaverikkö pysyi täysin hiljaa Alecin kainalossa ja Gertrude kirosi parhaillaan tätä naista pimeimpään Helvettiin.

.. Iloinen sattuma? Siitä tämä oli varsin kaukana, tai siis ainakin Alecin mielestä. Hän katsoi naista edelleenkin hämmentyneen oloisena yllättävästä jälleennäkemisestä toisen kanssa ja odotti mielenkiinnolla, että mitä hän mahtaisi siihen vastata. "Vai niin.." Mies totesi Gertruden suusta kuuluneeseen vastaukseen nyökäten pienesti. Hän suhtautui vastaukseen.. no, hivenen epäilevällä linjalla, sillä miten yhtäkkiä muka nainen olisi sattumoisin saanut äkkilähdön töiden merkeissä Pariisiin, ja vieläpä juuri silloin kun Alec olisi Lilyn kanssa saapunut sinne edellisiltana lomailun aikeissa? Kyllä siinä jokin nyt haiskahti ja pahasti (eikä tällä kertaa ollut kyse siis Gertruden yli-innokkaasta hajuveden käytöstä.) Enempää Alec ei kuitenkaan tohtinut asiasta udella, sillä hän ei halunnut naisen kuvittelevan, että mies kuvittelisi tämän seuranneen häntä Pariisiin asti. Sehän olisi jo naurettavaa, vaikka olihan Gertrude tehnyt jo melkoisen selväksi sen että oli kiinnostunut Alecista.. Mutta silti. Seurata nyt lomamatkalle asti Ranskaan? Hah.

"Olet värjännyt.. hiuksesi?" Mies rikkoi sitten kolmikon välille laskeutuneen hiljaisuuden kysymyksellänsä. Alec yritti parhaansa mukaan peittää sitä huvittuneisuuden sävyä äänessään, mutta se oli melko hankalaksi osottautunut tehtävä. Gertrude nimittäin oli kuin olikin värjännyt nähtävästi ruskeat hiuksensa.. öh, keltaoransseiksi? Tai ainakin siltä väri Alecin silmään oli näyttänyt.. Noh, makunsa kullakin. "Melko rohkea värivalinta", mies totesi vielä nopeasti kuin sanojensa jatkeeksi, mutta tajusi väläytti vielä perään jonkinlaisen ystävällisyyttä jäljittelevän hymyn perään, ettei se rupeaisi vaikuttamaan Gertruden silmissä piilovittuilulta. Ja sitähän se oikeastaan olikin ollut, mutta ei Alecin ollut tarkoitus sanoa sitä ääneen! Piikitellä nyt omaa pomoansa tämän uudesta hiusväristä.. Tehtyä ei kuitenkaan saanut tekemättömäksi, joten hänen täytyisi vain toivoa ettei nainen hoksaisi sitä.

Alec kohdisti sitten huomionsa Gertrudesta takaisin vieläkin kainalossaan olevaan Lilyyn, joka oli ollut siinä aivan hiljaisena siitä lähtien kun he olivat huomanneet naisen. "Mutta jos me sitten jatkamme matkaa takaisin ja jatkamme iltaamme?" Mies hymyili vaaleaverikölle lämpimästi, katse edelleenkin tässä ja käsi tiukasti kiedottuna hänen vyötäisilleen. Toivottavasti Lily ei menettäisi mielialaansa Gertruden ilmestyksen takia, sillä Alec tiesi varsin hyvin ettei nainen pitänyt hänestä lainkaan.

Gertrude ei selvästikään tajunnut Alecin pilailevan naisen hiusten kustannuksella, vaan alkoi vain hymyillä sädehtivästi. Mutta Lily tajusi sen liiankin hyvin ja tuuppasi Alecia kyynärpäällään hellästi kylkeen yrittäen samalla pidätellä huvittuneisuuttaan piilossa kaikin tavoin.
"Kiitos! Tarvitsin hieman muutosta. Pidäthän hiuksistani?" Gertrude kysyi sitten ja heilautti hiuksiaan kuin hiusvärimainoksessa konsanaan. Lilyn silmät laajenivat hetkellisesti, mutta nopeasti hän onnistui palauttamaan ne normaalikokoisiksi. Okei, hän ei sitten nähnyt tuota hiustenheilautusta... Koska se olisi ollut naurettavaa ja säälittävää. Ja epäonnistui kiinnittämään kenenkään huomion.

Lily nyökkäsi Alecin ehdotukselle ja huokaisi helpottuneena mielessään. Nyt heidän pitäisi vain yrittää vältellä Gertrudea heidän reissunsa aikana, niin kaikki olisi hyvin. "Jatketaan vain.." vaaleaverikkö kuiskasi Alecia katsellen ja siveli kämmenellään miehen rintakehää hellästi. Neito painoi vielä lämpimän suukon Alecin huulille, jonka jälkeen he käänsivät Gertrudelle selkänsä. Ai niin, Lily ei ollut sanonut hyvästejä Gertrudelle. Ehkä Lilyn pitäisi kuitenkin se tehdä tai Gertrude voisi saada epäystävällisen kuvan Lilystä.
"Hyvää illanjatkoa", vaaleaverikkö toivotti Gertrudea vilkaisten, jonka jälkeen hänen päänsä painautui taas vaihteeksi Alecin olkaa vasten.

Mitä, noinko vain Alec oli aikeissa jättää Gertruden yksin ja lähteä jatkamaan iltaa yhdessä tuon blondin kanssa? Voi ei, eihän Gertrude tällaista sallisi!
"Mennään vain samaa matkaa hotellille! Näin teidät aamulla hotellissa, jossa minäkin parhaillaan yövyn. Olisi ihanaa saada vaihtaa kuulumisia kanssanne", Gertrude henkäisi sitten ja otti Alecin ja Lilyn parilla pitkällä askeleella kiinni sovittaen tahtinsa sitten parin vauhtiin sopivaksi.
Lily puraisi kivuliaasti huultansa, jottei vain vahingossakaan päästäisi mitään sillä hetkellä suustaan.

Alec hymyili leveään sävyyn, kun Lily osoitti olevansa samaa mieltä lähdöstä hänen kanssaan ja he rupesivatkin tekemään lähtöä takaisin menosuuntaan päin, kun nainen vielä toivotti hyvät illanjatkot Gertrudelle. Aleckin käänsi katseensa hetkeksi toisen naisen suuntaan ja nyökkäsi hyvästiksi, kunnes he vihdoinkin lähtivät ottamaan askeleita taas hotellia kohden. Sinne pääsyä mies odotti innolla, sillä viimeistään heidän hotellihuoneessaan he eivät voisi enää törmätä yhteenkään henkilöön, joka tuntisi parin tai tulisi keskeyttämään heidän hetkensä muutaman euron toivossa. Sitä vartenhan he Pariisiin olivat tulleet, että saisivat yllinkyllin viettää täysin kahdenkeskistä aikaa?

Ja sitten hän kuuli taas yllätyksekseen sen vähemmän miellyttävän, tutun äänen puhuvan ja tulevan lähemmäksi taas pariskuntaa. Juuri kun Alec luuli heidän karistaneensa Gertruden, niin eiköhän nainen heti ollut paljastanut yöpyvänsä samassa hotellissa kuin missä Alec ja Lilykin yönsä viettivät. Mies muodosti huulillaan äänettömiä kirosanoja, kun Gertruden askeleet tulivat vain lähemmäksi ja lähemmäksi ja niiden ripeys menetti tehoaan heti kun hän oli saavuttanut parin kävelytahdin. Alec antoi kätensä Lilyn vyötäisillä taas tiukentaa hivenen otettaan. Mies henkäisi syvään, ennen kuin aikoisi sanoa yhtään mitään. "Ai? No mutta se hotellihan on loistava, tai ainakin me olemme Lilyn kanssa tyytyväisiä huoneeseemme.." Hän lopulta puhui, irroittamatta katsettaan heidän edessään kulkevasta kävelykadusta kertaakaan Gertruden suuntaan. "Eilen oli muuten meidän vuosipäivämme.." Ja tässä vaiheessa Alecin oli aivan pakko vilkaista hetkeksi Gertrudeen ja sitten kääntää katseensa vierellään kulkevaan Lilyyn rakastuneesti hymyillen. Kuulumisiahan hän oli halunnut vaihtaa, joten..? Sitä sai mitä tilasi.

"Vuosipäivä", Gertrude toisti ja maisteli tuota katkeraa sanaa suussaan. Vuosipäivä, Alec oli sanonut, että heillä (Alecilla ja Lilyllä) oli eilen ollut vuosipäivä. Miten Alec oli pystynyt olemaan tuon naisen kanssa jo vuoden ajan? 365 päivää? Hohhoih, mahtoi olla näillä kahdella tylsä vuosi takana tai näin ainakin Gertrude ajatteli. Hänestä Lily oli tylsä, mitäänsanomaton ja ruma. "Onnea teille, toivottavasti rakkautenne tulee kestämään vielä pitkään", nainen kuitenkin onnitteli, hieman kitkerä sävy äänessään, mutta muuten hän oli onnistunut valehtelemaan hyvin.

Matka hotellille kuluikin sitten Gertruden puhellessa itsestään, työvuosistaan, ex-miehistään (jotka olivat kuulemma olleet sitoutumiskammoisia, ei ihmekään...). Lily oli vähän väliä yrittänyt hymyillä, mutta se oli osoittautunut hivenen vaikeaksi toteuttaa; juuri viimeisimmäksi ihmiseksi, johon hän olisi Pariisissa halunnut törmätä, käveli nyt heidän vierellään ja yritti koko ajan varastaa Alecin huomion itseensä. Alecin käsi oli kuitenkin tiukasti Lilyn vyötäröllä, eikä ote onneksi kertaakaan matkan aikana ollut löystymässä.
Lilyn mielestä Gertruden aikeet olivat aivan liian näkyviä. Nainen yritti selvästikin saada Alecin kiinnostumaan itsestään. Se oli Lilystä törkeää. Kuinka Gertrude kehtasi osoittaa kiinnostuksensa Alecista noin selvästi? Pariin kertaan nainen oli nimittäin muka vahingossa hipaissut Alecin kättä (Lily oli nähnyt), mutta ei se mitään vahinkoa ollut.
Ja Lily tunsi olonsa kamalan mustasukkaiseksi ja katkeraksi. Vaikka hänen ei tarvinnut pelätä sitä, että Alec jättäisi hänet Gertruden takia, ei Lily voinut sietää naisen jatkuvaa flirttiä.

He saapuivat loppumattomalta vaikuttaneen matkan jälkeen hotellille. Gertrude seurasi heitä aivan heidän hotellihuoneen ovelle asti, mikä oli Lilystä jo melko läpi näkyvää. Miksei Gertrude ymmärtänyt jättää heitä kahden!
"Olipa kiva jutella, toivottavasti törmäämme taas huomenna", Gertrude hymyili leveästi vain Alecille ja mitään varoittamatta hän jo ehti suikauttaa miehelle suukon poskeen. Lilyn posket punehtuivat ja silmissä välähti silkkä viha. Kuinka tuo nainen kehtasi suukottaa hänen Aleciaan tuolla tavoin!
"Hyvää yötä", Gertrude liversi, vinkkasi silmää ja katosi pian nurkan taakse. Lily puri hampaitaan yhteen, avasi heidän hotellihuoneensa oven ja säntäsi sisälle oven avattuaan. Hän oli saanut yliannostuksen Gertrudea.

Vihdoinkin he olivat saapuneet hotellille! Alec kun oli luullut etteivät he enää ikinä saavuttaisi sitä.. Gertrude oli koko matkan ajan vain puhellut itsestään tauotta ja Alec oli oikeastaan koko matkan ajan vain tuijottanut eteensä ja toistanut päässään "ole hiljaa, ole hiljaa, ole hiljaa.." , joten naikkosen selitykset olivat menneet kuin kuuroille korville. Lilystä hän ei tosin tiennyt, mutta tuskimpa häntäkään kiinnosti Gertruden ex-miehien sitoutumiskammoisuus. Kolmikko saapui sitten Alecin ja Lilyn hotellihuoneen oven taakse ja miehen mieli huusi hallelujaa, kun tiesi että heidän ja Gertruden tiet eroaisivat viimeistäänkin jo tässä. Mutta ilman minkäälaista varoitusta: Nainen suuteli miehen poskea! Gertrude Gilbert oli juuri tunkenut huulensa Alecin poskelle..! Mies oli niin syvästi järkyttynyt sisimmässään äskeisestä teosta, ettei saanut sanotuksi sanaakaan. Hän vain tuijotti ilmeettömänä eteensä ja yritti unohtaa äskeisen.. Eihän niin voinut tapahtua, eihän..? Kuinka monen miehen oma pomo muka suukotteli työntekijöitään poskelle hyvästeiksi? Juuri kun Alec ehti (tai ainakin luuli niin) toipua suurimmalta järkytykseltään, niin hän yritti heti tavoittaa Lilyn katsetta samalla kun Gertrude oli häipynyt paikalta, mutta huomasikin neidon ryntäävän parhaillaan heidän hotellihuoneeseensa. Hän tunsi olevansa niin pahoillaan Lilyn puolesta, sillä eihän illan ollut tarkoitus mitenkään mennä näin..

Alec seurasi vaitonaisena naista hotellihuoneeseen, sulkien oven visusti perässään ja ryhtyi sitten välittömästi hieromaan poskeansa, kuin siinä olisi joku isompikin tahra. Hän pystyi vieläkin tuntemaan, että kuinka Gertrude oli painanut huulensa vasten miehen poskea, ja siihen oli nyt aivan varmasti jäänyt jotakin tahmaista kiinni. Jotain huulipunaa kenties..? Yh! Mies ryntäsi sitten jo mitään sanomatta kylpyhuoneeseen ja avasi sen hanan nopeasti, ruveten pesemään kasvojansa lämpimällä vedellä ja hieroi poskeansa puhtaaksi melko rajusti. Ja kun hän viimeinkin tunti olonsa edes hivenen puhtaammaksi, hän sulki hanan ja pyyhki kasvonsa pyyhkeeseen. Alec kokeili poskeansa uudestaan ja pystyi tuntemaan eron helposti. Se oli paljon puhtaampi nyt.
Mies asteli kylpyhuoneen oviaukolle ja yritti etsiä katseellansa Lilyä, kunnes sitten löysikin etsimänsä. "Mmmh.. Mitä haluaisit syödä tänään?" Hän oli jäänyt nojaamaan ovenkarmia vasten ja haroi hivenen hiuksiansa. Voih, toivottavasti Gertrude ei ollut onnistunut nyt pilaamaan naisen päivää typerällä käytöksellään.. Se oli alkanut niin hienosti, mutta lässähtänyt loppua kohden alkaen ensimmäiseksi siitä pummiepisodista.. Miksei kaikki nyt mennytkään niin hyvin?

Heti ensimmäiseksi Lily heitti takkinsa naulakkoon ja asteli sitten ikkunan luo, josta oli mitä hienoin maisema Pariisin yöelämään. Neito toivoi sitä katsoessaan, että hänen kiivastunut mielensä rauhoittuisi edes hieman, mutta rauhoittumisesta ei tuntunut olevan tietoakaan.
Kuin Gertrude olisi lähetetty tänne pilaamaan hänen ja Alecin matka. Jos se nainen olisi kuvoissa, niin kaikki tulisi epäonnistumaan, siitä Lily oli melkoise varma. Maailmassa oli tällä hetkellä vain kaksi ihmistä, joita Lily ei pystynyt sietämään; ensimmäisenä oli Will ja aivan perässä tuli Gertrude Gilbert, Alecin pomo.

Lily ei kääntynyt miehen suuntaan, kun tämä kysyi ruuasta. Neito keskittyi hengittämään sisään ja ulos hetken aikaa, kunnes hänen olkapäänsä valahtivat rennoiksi. Hän ei vain millään pystynyt uskoamaan Gertruden olevan täällä myös, mutta sitä tosiasiaa ei vain voinut sivuuttaa. Sen tiedon kanssa he joutuivat nyt elämään ja sinnittelemään.
"Jotain, mihin Gertrude ei ole koskenut", Lily puuskahti sitten ja kääntyi lopulta katsomaan Alecia melko nyreä ilme kasvoillaan. Kuitenkaan se ilme ei kauaa hänen kasvoillaan pysynyt, vaan sen paikkasi pian surumielisyys. Hänen teki niin mieli kirota Gertruden käytöstä, hänen teki niin kovasti mieli sättiä naista ja kertoa, kuinka paljon Lily naista vihasikaan. "En voi hillitä itseäni.." vaaleaverikkö paljasti hiljaisella äänellä ja sulki silmänsä vetäessään syvään henkeä. "Minun tekisi vain mieli... Huutaa, huutaa keuhkoni tyhjiksi ja kertoa koko maailmalle, kuinka en voi sietää häntä.."

Siniharmaat silmät avattiin ja Lily kohtasi Alecin silmät. Hän alkoi hävetä paljastustaan, sillä neidon luonteeseen ei kuulunut muiden ihmisten arvioiminen tai juoruilu.
"Sen on loputtava.." Lily totesi sitten arkana ja käytti katsettaan nopeasti lattiassa. "Hän ei saa flirttailla avoimesti sinulle ja kohdella minua kuin spitaalista.."
Vaaleaverikkö istuutui sitten suuren sängyn laidalle ja jäi harmissaan katsomaan lattiaa. Lilystä tuntui pahalta se, että hän oli juuri mennyt lausumaan ehtoja Alecille, mutta... Kai Lilylläkin oli oikeus tuoda mielipiteensä julki. Olihan kyse hänen Alecistaan.

Alec huokaisi syvään, kun Lily oli kertonut mielipiteensä ruokakysymystä koskien (joka ei kyllä oikeastaan liittynyt mitenkään ruokaan, vaan Gertrudee.) Juuri tätä reaktiota hän oli naiselta pelännyt. Että hän pahoittaisi mielensä ja miettisi Gertruden typerää käytöstä.. Kun mies oli Lilyn kanssa astellut eilisiltana ensimmäistä kertaa Pariisin kamaralla, niin hän oli luvannut itselleen ettei antaisi surumielisen ilmeen kohota naisen kasvoille sinä aikana kertaakaan. Mutta nyt jo Alec oli epäonnistunut siinä, vaikka hädin tuskin he olivat ehtineet olla lomalla vasta yhden vuorokauden. Eihän se tietenkään ollut Alecin vika, jos hänen pomonsa sattui olemaan mielenvikainen ja omasi pakkomielteen miestä kohtaan, mutta silti.. Hän olisi voinut sanoa Gertrudelle suoraan jo heti alkukättelyssä, että jättäisi heidät rauhaan, lopettaisi huonon kohtelun Lilyä kohtaan ja ennen kaikkea pitäisi näppinsä irti Alecista ja luopuisi jo siitä ajatuksesta, että mies muka jättäisi rakastamansa naisen hänen takiansa. Toisaalta jos herra niin keksisi sanoa pomollensa niin siitä olisi varmastikin tiedossa potkut töistä.. Eikä Alec halunnut jäädä enää työttömäksi, varsinkaan kun oli päässyt juuri kiinni uuteen työhönsä.

Lily oli käynyt sängyn laidalle istumaan Alecin seistessä edelleenkin siinä kylpyhuoneen oven suulla, sanomatta sanaakaan. Hän vain.. ei tiennyt mitä sanoa. Alec ei halunnut puhua enää sanaakaan Gertrudesta, ja oli oikeastaan salaa toivonut ettei Lily enään sen naisen nimeä hänelle enää mainitsisi koko reissun aikana. Mutta se oli ollut typerä toivomus, kaikkea järkeä vastoin ajateltu, sillä eihän äskeistä tapahtumaa (Gertruden ilmestymistä) voinut noin vaan ignorata. Lopulta mies siirtyi pois kylpyhuoneen ovelta, riisuen villakangastakkinsa naulakkoon Lilyn takin vierelle ja otti sitten askeleita sänkyä kohden, lopulta istuutuen naisen vierelle.
Alec nielaisi ja vei katseensa varovaisesti vaaleaverikköön, koskettaen kädellänsä Lilyn käsivartta ja sivellen sitten sitä hellästi, hitain liikkein. "Minä puhun sille naiselle. Heti kun näen hänet seuraavan kerran.. En halua, että murehdit lainkaan moisen takia. Enkä halua katsoa kun hän kohtelee rakastamaani naista tuolla tavoin." Mies henkäisi syvään ja toivoi sanojensa helpottavan edes joten kuten Lilyn mieltä. "Tämä on meidän lomamme, enkä halua että se menee pilalle.. Meillä oli niin mahtava päivä, mutta heti kun Gertrude ilmestyi niin se lässähti.. Eikä niin saisi tapahtua.."

Lily hengitti vain hiljakseen ja antoi ajan kulua. Alec istuutui lopulta hänen viereensä ja pian miehen käden lämpöinen kosketus tunnettiin käsivarrella. Neidon siniharmaat silmät siirtyivät katsomaan Alecia, joka sanoi puhuvansa Gertrudelle. Toivottavasti se nainen silloin ymmärtäisi jättää heidät rauhaan. Mitään muuta Lily ei toivonut kuin sitä, että hän saisi viettää lomansa kahdestaan Alecin kanssa ja nauttia tämän seurasta ilman niitä mustasukkaisuuskohtauksia sun muita mielialaa alentavia tuntemuksia.
Neito kuitenkin kaikkien yllätykseksi alkoi hymyillä ja siveli nyt Alecin poskea hellästi.
"Ei meidän loma mene pilalle... Ei anneta tämän Getrude -välikohtauksen vaikuttaa siihen, miten täydellisesti me pystyisimme lomamme viettämään ilman häntä", vaaleaverikkö kuiskasi sitten ja katseli syvälle Alecin silmiin kuin yrittäen vakuutella miehelle, että ei häntä nyt niin kovasti tämä Gertrude -juttu haitannut. Vaikka oikeasti haittasikin, mutta Lily tahtoi uskotella itselleen niin, että hän kyllä pystyisi nauttimaan lomastaan Alecn kanssa, vaikka hän tietäisikin Gertruden olevan samassa maassa, kaupungissa ja hotellissa samaan aikaan kuin he.

Nämä olivat Lilylly vielä niitä tuntemattomampia tunteita. Olla mustasukkainen ja halua kirota joku maan syvimpään kolkkaan. Vaikka Will olikin viimeiseksi mainittua Lilyssä pariin kertaan herättänyt, oli tämä tuntemus kuitenkin suurempi Gertruden kanssa. Koska Gertrude havitteli jotain Lilyn omaa, eikä Lily tosiaankaan ollut mielellään hänen omaansa jakamassa. Alec oli hänen, ei kenenkään muun. Ja se nainen yritti tietoisesti Alecia Lilyltä viedä. Murr. Törkeämpää naista Lily ei koskaan aikaisemmin ollut tuntenut.

"Anteeksi, kun kiukuttelin.." vaaleaverikkö pahoitteli pieni hymy huulillaan ja siveli edelleen Alecin poskea. "En tee sitä enää. Lupaan sen. Minä lupaan... Lupaan, että tästä edes olen taas yhtä hymyä ja täynnä onnea. Onnesta puheenollen, haluaisitko saada vartaloni laulamaan taas hallelujaa?"
Alec tuskin kieltäytyisi tästä Lilyn ehdotuksesta. Ja kun Lily vieläpä hymyili oikein suloisesti, niin tuskin Alec pystyisi vastustamaan kiusausta.
"Olisiko tällä kertaa sängyn vuoro..?"

Alecin huulille oli kohonnut suuri helpottuneisuuden hymy, kun huomasi naisenkin alkaneen hymyillä ja nostaneen kätensä miehen poskelle, sivellen sitä hellästi. "Ei annetakkaan.." Mies myötäili Lilyn sanoja tämän sanoessa ettei heidän tulisi antaa Gertruden vaikuttaa mitenkään heidän lomaansa. Ja sehän sopi paremmin kuin hyvin Alecille. Mikäli he siis onnistuisivat vielä törmäämään Gertrudeen (joka oli melko todennäköistä, sillä nainenhan asui samassa hotellissa) niin Alec sanoisi tälle suorat sanat, välittämättä seurauksista. Ja jos se nainen kehtasi uhkailla potkuilla, niin mieshän voisi ottaa yhteyttä ammattiliittoon ja tehdä naisesta ilmoituksen.. Se olisi tosin kovin monimutkainen prosessi, mutta jääköön se sitten sen ajan huoleksi. Niin jos siis sellaista aikaa edes tulisi. Mikäli Gertrude tajuaisi käyttäytyä kuin normaali, aikuinen ihminen niin hän ottaisi asian hyvin eikä edes uhkailisi potkuilla.

"Ei se mitään, se oli ihan ymmärrettävää.." Alec pudisteli päätään neidon anteeksipyynnölle pienoisesti, hymyillen vieläkin suuresti. Eikä hymy ollut vieläkään kasvoilta hyytymässä, varsinkaan nyt kun hän oli kuullut Lilyn ehdotuksen. "Hmmhh.. Miten voisin muka kieltäytyä tuosta?" Mies madalsi ääntään ja kuiskaili sanat naisen korvaan hiljaa, antaen kätensä samalla valua Lilyn vyötärölle. "Ja sänky sopii paremmin kuin hyvin.." Hän jatkoi kuiskaamistaan, hipoen huuliaan ensin aivan vaaleaverikön korvan läheisyydessä, mutta päätyi lopulta lipumaan Lilyn huulia kohti, lopulta painaen kiihkeän suudelman niille huulille. Niin sitä Alecia taas vietiin..

Hänestä tuntui itsekin kovin uskomattomalta että vielä vuoden jälkeen heidän läheisyyden tarpeensa tuntui edelleenkin täysin samalta kuin silloin alkuaikoinakin. Alec oli ollut vain yhden kerran aikaisemmin yhtä pitkään suhteessa kuin nytkin, ja silloin kyllä se "alkuhuuma" oli haihtunut jo ensimmäisten kuukausien aikana. Lilyn kohdalle se taas tuntui siltä kuin sille ei koskaan edes tulisikaan loppua.. ja sehän oli vain ja ainoastaan hyvä asia. Molemmat olivat tyytyväisiä aina siinä suhteessa, mitä heidän "tarpeisiinsa" kuului ja jos jostain syystä jompikumpi heistä olikin tyytymätön, niin harvoin heille iski sellaista fiilistä etteikö seksi olisi kelvannut.

Heillä oli taas kaikki hyvin. Alec ei ollut nähtävästi pahoittanut mieltänsä Lilyn kiukuttelun tai Gertruden takia, sillä mies suostui ilomielin Lilyn ehdotukseen. Neito kihersi tyytyväisyydestä Alecin huulia vasten ja antoi suudelman muuttua entistä kiihkeämmäksi ja antaumukselliseksi.
Niin, olihan se hyvä asia, että he kokivat yhä suurta läheisyydentarvetta. Mutta se saattoi osittain johtua siitä, että heidän suhteensa alkuaikoina heillä oli ollut näitä 'ongelmia', jotka onnistuivat välillä saamaan parin eroon toisistaan (muista miten ensimmäiset treffit päättyivät, Lilyn pakeneminen Kanadaan..). Ehkä Lily ja Alec pelkäsivät alitajuisesti menettävänsä toisensa, joten he eivät tahtoneet hukata aikaakaan. Olisikohan se syynä tälle suurelle läheisyyden hakuisuudelle? Niin, mitäpä tässä arvuuttelemaan oikeaa vastausta. Oikea vastaushan voisi aivan hyvin vain olla se, että he rakastivat toisiaan liian paljon ollakseen erossa toisistaan edes hetken. Ja Lily tahtoi enemmän uskoa tähän jälkimmäiseen, ainakin hänen sydämensä uskoi.

- - -

Lily havahtui yllättäen hereille Alecin viereltä ja totutteli huoneessa olevaan valoon hetken aikaa silmiään hieroen. Taas uusi päivä kauniissa, aurinkoisessa Pariisissa. Vaaleaverikkö kohottautui sen verran sängyllä, että pystyi katselemaan nukkuvan Alecin rentoja kasvoja. Lily hymyili nähdessään miehen yhä nukkuvan ja siveli miehen poskea hellästi. Ajatukset alkoivat jälleen laukata hänen mielessään. Mitä jos jonain päivänä heidän rakkautensa kuolisi? Mitä jos eräänä päivänä Alec pamauttaisi päin Lilyn kasvoja sen, ettei tämä enää rakastanutkaan naista. Juuri samalla lailla kuin Will oli tehnyt silloin vuosia sitten. Lily ei tulisi kestämään sitä, sillä hänen elämänsä oli muuttunut niin radikaalisti Alecin astuessa elämään, että elämän kuvitteleminen ilman Alecia kuulosti oikeasti mahdottomalta ajatukselta. Eihän Lilyllä ollut enää edes ketään sukulaistakaan Lontoossa, eikä hänellä ollut juurikaan ystäviä, joiden luokse hän voisi tarpeen tullen mennä. Eli jos Alec päättäisi lopettaa heidän suhteensa, Lily olisi aivan yksin. Silloin Lily luultavasti muuttaisi äitinsä ja isovanhempiensa luo Kanadaan, mutta.. Elämä ei tulisi olemaan enää entisellään sen jälkeen.
Mutta tämä pelko oli todellakin ääripäästä asti, eikä Lily juurikaan uskonut siihen. Se ajatus siis katosi yhtä nopeasti mielestä kuin se oli sinne tullutkin.
Tulisivatko Lily ja Alec aina olemaan kaksistaan? Tällä Lily nyt tarkoitti tietenkin jälkikasvua. Lily kun ei lääkärin mukaan ollut tarpeeksi vahva ja hedelmällinen saadakseen oman lapsen... Adoptoisivatko he vielä joskus tulevaisuudessa lapsen? Ajatus lapsesta, joka ei olisi heidän omaa vertaan, oli tietenkin melko vaikea, mutta... Mutta kyllä Lily siihen hommaan lähtisi. Hän tahtoisi kasvattaa lapsen, vaikka se ei olisikaan hänen omansa. Se kuului elämään, kasvattaa lapsi ja opettaa lapselle elämän säännöt. Lily haaveili tästä lapsen kasvattamisesta niin suunnattomasti, ettei hänen elämänsä tulisi koskaan olemaan täydellinen, jos hän ei saisi kasvattaa lasta.
Tästä lapsiaiheesta päästiinkin seuraavaan aiheeseen; millaista heidän elämänsä olisi kymmenen vuoden kuluttua? Olisivatko he yhä onnellisia ja rakastuineita? Olisiko heillä adoptiolapsi, suurempi asunto, hyvä palkkaiset työpaikat, jossa he viihtyivät palkan lisäksi? Täydelliseltä elämältähän tuo kuullosti, pakko myöntää. Luultavasti elämä tulisi olemaan hivenen hankalampaa, kuten se oli jo usempaan otteeseen ollut, mutta kunhan Lily ja Alec pysyisivät yhdessä, he tulisivat kestämään vaikka mitä. Eikö niin?

Tässä välissä Lily eksyi vilkaisemaan kelloa. Kello oli varttia yli yhdeksän. Lily ei kuitenkaan hennonnut herättää rauhallisesti nukkuvaa Alecia, vaan tyytyi katselemaan tämä vienosti hymyillen samalla, kun silitteli miehen hiuksia hellästi.
Kunhan vain Lily saisi olla Alecin kanssa, niin elämä ei pystyisi lannistamaan häntä ikinä kokonaan..

Alec raotteli silmiänsä varovaisesti auki ja huomasi heti ensimmäisenä aamun tulleen jo. Hassua, sillä mies ei ollut edes muistanut sitä missä vaiheessa oli nukahtanut, mutta väliäkös sillä. Ainakin yö oltiin nukuttu erityisen hyvin ja Alec jaksaisi taas seikkailla pirteänä Lilyn kanssa pitkin Pariisia. Lilystä puheenollen.. mies tunsi hellän kosketuksen hiuksillaan ja avasikin silmänsä nyt kokonaan, kohdaten katseellansa hymyilevän Lilyn. Eikä Aleckaan voinut nyt olla mitenkään hymyilemättä, hivenen unenpöpperöisenä hän tosin vastasi hymyyn ja katseli Lilyä. "Hyvää huomenta.." Mies kurottautui ylemmäs pehmeältä sängyltä niin, että pystyi painamaan suukon naisen huulille. Alecin kasvot jäivät edelleenkin hyvin lähelle Lilyn omia suudelman jälkeenkiin ja hän hymyili leveästi. Tällaisia ne heräämiset olivat lähestulkoon aina olleet siitä lähtien kun pari oli aloittanut seurustelemisen ja ruvennut viettämään öitä yhdessä. Eikä siinä ollut todellakaan mitään valittamista, sillä ennen Alec oli saanut raahata itseänsä aina väkisin jalkeille ja jättänyt töihin menemisen viime tippaan jäätyään lorvimaan ja torkkumaan sängyn pohjalle.. Mutta nyt herääminen sujui kuin tanssi, kun hänellä oli Lily vierellänsä. Pelkällä naisen läsnäololla oli mieheen selkeästi energiaa ja hyväntuulisuutta antavia vaikutuksia.

Katse irrotettiin sitten hetkeksi pois neidon siniharmaista silmistä Alecin vilkaistessa kelloa. Vasta varttia yli yhdeksän.. "Oletko jo kauan ollut hereillä?" Hän sattui kysymään käännettyään huomionsa takaisin kellosta vaaleaverikköön. Mies suikautti taas pienen suukon Lilyn huulille, ennen kuin painoi päänsä takaisin tyynylle ja katseli naista siitä veikeästi hymyillen.
Alec ei edes tuntunut enää muistavansa sitä eilistä ikävää tapahtumaa, kun he olivat törmänneet Gertrudeen. Eiväthän he olleet Lilyn kanssa häntäkään joutuneet näkemään kokonaiseen yöhön ja toivottavasti eivät tulisi enää tämän päivän aikana häntä näkemäänkään.. Mies haluaisi viettää luonnollisesti päivän vain ja ainoastaan Lilyn seurassa, mutta muiden ihmisten (tai no, Gertruden) näkemisen välttely olisi mahdollista pysymällä hotellihuoneessa koko päivän. Ja sitä hehän eivät halunneet tehdä, kun olivat Pariisiin asti saapuneetkin ja hotelli sijaitsi suoraan kaupungin keskustassa.

Lily ei ehtinyt muuta kuin huokaista syvään, kun hän huomasi Alecin jo availevan silmiään. Vaaleaverikön huulille syntyi nopeasti lämmin hymy, kun heidän katseensa kohtasivat ja Alec toivotti huomenet naiselle. Lily ei kuitenkaan ehtinyt huomeneen vastata, sillä hänen piti keskittyä suudelmaan, jonka Alec oli aloittanut.
"Huomenta.." neito kuiskasi hitaasti ja hymyili yhä. Hänen silmänsä katselivat lumoutuneena miehen silmiä samalla, kun hänen kätensä siveli edelleen Alecin mustia hiuksia. Toinen käsi taas laskeutui miehen paljaalle rintakehälle, jota Lilyn pehmeä ja lämmin käsi hyväili hellästi. Lily piti siitä, kun hän sai vain hyväillä miestä.

"En kauaa.." Lily vastasi Alecin kysymykseen heräämisestä ja otti miehen suudelman taas ilomielin vastaan. "Sinua on kiva katsella, kun nukut. Näytät niin rauhalliselta ja tyytyväiseltä.." neito paljasti mietteensä ja hymyili oikein suloisesti painautuessaan kiinni Alecin vartaloon kuullen miehen sydämen löyvän tämän rintakehässä.
"Ollaanko näin hetken aikaa..? Eihän meillä mikään kiire ole.." Lily pyysi ja henkäisi rauhallisesti. Jos he vähän aikaa tässä toistensa läheisyydestä nauttisivat ja sen jälkeen lähtisivät taas ihastelemaan Pariisia? Lilystä tämä kuulosti oikein hyvältä suunnitelmalta.

Alec hymyili leveään sävyyn Lilyn paljastamille mietteille ja kietaisi kätensä naisen ympärille, kun tämä oli painautunut miestä vasten. "Tiedätkös.. minä teen ihan samaa kun sinä nukut", hän paljasti taas omasta puolestaan kevyen naurahduksen saattelemana. Miehen käsi hieroi hellivin liikkein neidon olkaa ja käsivartta.. Alec voisi olla siinä Lilyn kanssa makoilemassa vaikka ikuisuuden kyllästymättä siihen lämpimään ja rakastuneeseen tunteeseen, mikä hänessä aina vallitsi. "Ei ollenkaan pahempi idea", mies totesi eikä täten osoittanut mitenkään olevansa eri mieltä Lilyn kanssa asiasta. Eikä myöskään ollut. Hänelle sopi paremmin kuin hyvin se, että he olisivat siinä vielä jonkin aikaa ennen kuin lähtisivät ulos Pariisin aamuun.

"Enään viisi päivää ja sitten me palaamme jo Lontooseen.. Jäisin mielelläni tänne sinun kanssasi asumaan, mutta luulenpa ettei lompakkoni olisi kovinkaan innoissaan siitä asiasta. Ja tietysti työt ja Daisy", mies henkäisi hivenen haikeana. Vaikka tämä olikin vasta toinen päivä Pariisissa niin Alec oli ehtinyt jo kovasti kiintyä tähän kaupunkiin. Se toi mukavaa vaihtelua siihen arkeen mihin hän oli Lontoossa tottunut. Esimerkiksi täällä ei juurikaan satanut ja aurinko oli paistanut joka päivä, kun taas Lontoossa satoi melkein aina ja taivas oli harmaa. Ilmassa leijaili lähes kaikkialla lempeä ja kutsuva tuoreen kahvin ja patongin tuoksu, Lontoon sydämessä nenässä tuntui taas aina se sama tylsä ja harmaa kosteuden haju. Alec olisi voinut jatkaa vertailua vaikkapa loputtomiin, mutta tiesi ettei se asioita mitenkään muuttaisi.. Eikä Lontoossa kyllä loppujen lopuksi niin paljon huonompaa ollut asua, sillä hetkellä mies vain kuvitteli asioiden olevan niin. Pääasiahan nyt oli vain se, että he nauttisivat viikon kestävästä lomastaan täysillä eivätkä murehtisi sitä, että jossain vaiheessa olisi pakko palata taas arkeen.

Mies havahtui sitten ajatuksiensa perukoilta takaisin siihen hetkeen ja siirsi katseensa taas rintakehäänsä vasten makaavaan vaaleaverikköön. "Onko sinulla mitään erikoisempia toivomuksia tälle päivälle?"

Lily hymähti huvittuneena, kun Alec paljasti katselevansa Lilyä silloin, kun nainen nukkui. "Meillä on siis yhteinen harrastus", vaaleaverikkö nauroi hiljakseen ja nautti miehen läheisyydestä sekä kosketuksesta. Nämä olivat juuri niitä täydellisiä hetkiä, joiden Lily olisi toivonut jatkuvan ikuisuuteen asti. Hän ja Alec, kahdestaan, painautuneena toistensa vartaloihin ja hiljaisuuden vallitessa heidän ympärillään. Aika tuntui seisahtuvan, polkevan paikoillaan. Ja Lily nautti tästä niin kovasti, ettei osannut kertoa sitä sanoin.

Neito naurahti hennosti Alecin sanoille siitä, että mies voisi jäädä asumaan tänne. Lily painautui entistä tiiviimmin mieheen kiinni ja antoi molempien käsiensä asettua Alecin kyljille.
"Olisihan tällainen elämä ihanaa... Saisimme tehdä mitä haluaisimme ilman, että meillä olisi mitään rajoituksia. Ei tarvitsisi murehtia töistä tai rahan kulumisesta. Vain sinä ja minä ja Pariisi", Lily myötäili Alecin sanoja ja hymyili itsekseen onnellisena tuolle mielikuvalle. Mutta nainen tiesi, että tuollainen elämä josta hän oli äsken haaveillut, ei varmastikaan ollut niin täydellinen kuin se oli kuulostanut. Nimittäin kyllähän sitä ajan kuluessa ehtisi sellaiseen elämään kyllästyä. "Mutta olen kyllä tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseen Lontoossa.." Lily sanoi vielä ja sulki silmänsä painaen päänsä miehen rintakehään vasten. Naisen vaaleisiin, pitkiin hiuksiin heijastui aurinko, joka pilkotti verhojen välistä heidän huoneeseen ja sai Lilyn hiukset näyttämään kultaisilta.

Nainen nosti päätään sitten sen verran, että pystyi vastaamaan Alecin katseeseen. Mitähän Lily haluaisi tänään tehdä..? Mitähän Pariisissa pystyi ylipäätään tekemään, jos ei halunnut juosta nähtävyyksien perässä?
"Hmmm", vaaleaverikkö hymisi mietteissään ja venytti käsiään sitten pitkälle sivulle. Pieni haukotus karkasi samoihin aikoihin hänen huuliltaan. "Haluan ainakin ostaa jotain tuliaisia..." Lily vastasi sitten ja hymyili leveästi. "Täytyyhän minun ostaa sinun äidillesi jotain, samoin kuin Jennylle. Ehkäpä minun täytyy ostaa myös jotain omalle äidilleni ja isovanhemmilleni, vaikka heitä en ehkä tulekaan pitkään aikaan näkemään..." Lily pohti itsekseen ja kurtisti hivenen kulmiaan. Jennyn kanssa hän oli pitänyt yhteyttä, kun he olivat ensimmäisen kerran Alecin äidin luona tavanneet. Jenny oli ollut silloin myös raskaana, mutta toisin kuin Lily, Jenny ei ollut saanut keskenmenoa missään vaiheessa, vaan raskaus oli onnistunut. Tietenkin Lily oli iloinen Jennyn puolesta, mutta hän ei voinut sivuuttaa sitä surua omassa sydämessään. Hänkin olisi niin toivonut omaa lasta..

Alec hymyili lempeästi Lilyn vastaukselle miehen esittämään kysymykseen. Miten nainen osasi olla noin kultainen, että muisti ottaa aina huomioon kaikki muutkin? Mies itse olisi muuten kokonaan unohtanut sen, että kotona Englannissa tosiaan muutama henkilö saattaisi odotella tuliaisia reissulta.. Mutta onneksi hänellä tosiaankin oli Lily. "Joten tuliaisostoksille tänään siis", Alec hymähti hyväntuulisena ja painoi hellän suukon neidon vaaleisiin hiuksiin, jotka olivat saaneet ikkunasta pilkottavasta auringosta kultaisen vivahteen. "Tosiaan.. minunkin pitäisi varmaan ostaa jotain. Jotain pikku-Brendonille ehkä? Mutta hän on tosiaan vielä niin pieni, etten tiedä löytyykö hänelle mitään järkevää.." Niin ja Brendon oli siis Alecin veljen, Paulin ja hänen vaimonsa Jennyn (he olivat avioituneet jonkin aikaa sitten) kuukauden ikäinen poika. Ja näin Alec oli siis pojan setä, joten kaipa hän voisi jotain pikkuiselle hankkia?
Jenny oli ollut samaan aikaan raskaana kuin Lily, mutta hänen raskautensa oli sujunut ilman minkäänlaisia komplikaatioita, toisin kuin Lily-paran.. Naisen keskenmenon ajatteleminen sai Alecin vieläkin kovin surulliseksi, vaikka siitä olikin ehtinyt kulua jo muutama kuukausi, niin välillähän se mielessä käväisi. Nykyään tosin hivenen harvemmin.

"Pitäisiköhän meidän jo pikkuhiljaa nousta ylös..?" Mies lopulta virnisti ja hieraisi vielä kerran naisen paljasta olkaa, ennen kuin irroitti hitaasti otteensa tämän ympäriltä ja nousi hiljalleen istumaan sängylle irtautuen Lilystä. "Nyt kun rupesimme puhumaan ostoksien teosta niin ehdin jo innostua.. Niin ja voisimme ostaa täältä jonkun kivan taulun asuntoomme, jos sopivaa löytyy. Ja jonkun ranskankielisen kirjan! En osaa lukea ranskaa pahemmin, mutta haluan sellaisen kirjahyllyyni.." Alec oli ehtinyt selityksensä lomassa jo pongahtaa ylös sängyltä ja etsiä käsiinsä puhtaita vaatteita matkalaukustaan.

Lily oli vain yhtä hymyä, kun Alec oli hänen kanssaan samoilla aalloilla. Onneksi Alec ei kuulunut niihin miehiin, jotka inhosivat lausetta 'käydä ostoksilla'. Eihän se olisi lainkaan mukavaa, jos Alec ei olisi Lilyn kanssa ostoksilla ja arvioimassa vaatteita tai joitain tavaroita, joita Lily ajattelisi hankkia. Ei sillä, että neito paljoa shoppailua harrastaisi, mutta välillä oli kyllä ihan puhdistavaa käydä ostoksilla ja ostaa uusia vaatteita sekä uusia esineitä heidän asuntoonsa.
"Milloin menemme katsomaan Brendonia?" Lily kysyi sitten uteliaana ja antoi silmiensä tutkailla Alecin silmiä. "Emmekä ole nähneet Paulia ja Jennya aikoihin. Olisi mukavaa nähdä heidät, nyt kun heitä on kolme."
Lily oli samaan aikaan iloinen ja surullinen, mutta onneksi iloisuus vei suuremman osan hänen tunteistaan sillä hetkellä. Ei hän tahtonut alkaa kyynelehtiä omien murheellisten ajatuksiensa takia. Vaaleaverikkö oli jo tottunut ajatukseen, ettei hän voisi koskaan omaa lasta saada, mutta adoptio se... Se olisi ehkä tulevaisuudessa harkinnan alla.

Neito alkoi nauraa Alecin innostuneisuudelle ja katseli miestä sängystä käsin, kun tämä alkoi jo pukea vaatteita päälleen. Hetken aikaa Lily vain katseli miestä onnellisesti hymyillen, kunnes tajusi silmiensä kostuvan äkillisesti. Lily pyyhkäisi sormellaan silmäkulmaansa, nousi itsekin ylös sängyltä ja mitään varoittamatta kietoi kätensä tiukasti Alecin ympärille halaten tätä tiukasti.
"... Rakastan sinua niin paljon.. Teet minut niin käsittämättömän onnelliseksi.." Lily niiskautti hiljaa ja henkäisi pinnalle nousseet tunteensa ulos. Ah, luoja... Nämä olivat taas näitä tällaisiä hetkiä, joille Lily ei vain malttanut mitään. Hän vain tahtoi miehen tietävän, että tällä oli todella suuri vaikutus Lilyn elämään, tietenkin vain hyvässä mielessä.

Vaaleaverikkö vetäytyi sitten Alecin läheltä ja naurahti hiljaa. Noniin, ryhdistäytyhän nyt. Ei tässä olla tekemässä muuta kuin lähtöä ulos.
"Minulla ei kestä kauaa", Lily totesi sitten, hymyili sydäntä lämmittävästi Alecille alkaen sitten etsimään sopivia vaatteita päivää varten, joiden löydyttyä hän katosi kylpyhuoneen puolelle meikkaamaan.

"Voimme mennä katsomaan Brendonia.. hmm.. No miksei vaikka joskus parin viikon kuluttua jo? Kunhan ehdimme palautua lomareissultamme hivenen." Alec hymyili lämpimästi Lilyn kysymykselle. Tosiaankin viime kerrasta oli ehtinyt kulua pitkä tovi jo. He olivat viimeksi käyneet Manchesterissa kuukausia sitten, kun Brendon ei ollut vielä edes syntynyt ja Lilykin oli vielä odottavassa tilassa.. Alec ei vain ollut osannut ehdottaa naiselle enää sen jälkeen mitään vierailuun viittaavaakaan, sillä hän pelkäsi Brendonin näkemisen olevan liikaa hänelle. Tai oikeastaan hän pelkäsi sen olevan liikaa itselleen.. Mutta nyt oli jo korkea aika yrittää jatkaa elämässä eteenpäin. Ja pitihän Alecin saada nähdä nyt oma veljenpoikansa! He olivat Lilyn kanssa nähneet toistaiseksi pojasta vain yhden kuvan, minkä Paul ja Jenny olivat heille lähettäneet. Lisäksi Paul oli kertonut Alecille heidän puhuessa puhelimessa Brendonin syntymän jälkeen, että hän ja Lily olivat tervetulleita sinne ihan milloin tahansa.

Mies oli juuri saanut puettua yllensä farkut, kun neito oli noussut myöskin ylös sängyltä ja kietoi nyt käsiänsä tiukasti Alecin ympärille. Oli pakko myöntää, että hän oli hivenen hämmentynyt tapahtuneesta, mutta sulki kuitenkin Lilyn syleilyynsä mielellään ja antoi omien käsiensä myös kietoutua vaaleaverikön ympärille.
"Minäkin rakastan sinua", Alec hymyili onnellisena naisen äskeiselle rakkaudentunnustukselle ja halasi tätä nyt aavistuksen verran tiiviimmin. Rakkaus. Mitä elämä olisikaan ilman sitä? Ei mitään.. Ja Alec oli hyvin onnellinen siitä, että sai jakaa rakkautta yhdessä juuri Lilyn kanssa. Lopulta pariskunta sitten onnistui erkanemaan toisistaan ja nainen katosikin pian kylpyhuoneeseen todettuaan ettei hänellä menisi kauaa valmistautumiseen. Alec ehti nyökätä tähän myöntävästi ja jatkoi itsekin pukeutumistaan.

..
"L..'île aux.. trente cercu..eils?" Mies piteli käsissään kirjaa, jonka oli muutama kymmenisen minuuttia sitten ostanut ja yritti takellellen edes jotenkin lausua sen nimeä, mutta päätyi lopulta vain nauramaan itsellensä. "Minulla ei ole mitään hajua, että mistä ihmeestä tämä kertoo tai että mitä nimi edes tarkoittaa, mutta kuulostaa hienolta", hän sitten virnisti pienesti ja suikautti vieressään istuvan Lilyn poskelle nopean suukon. Kello tuli jo viisi iltapäivällä ja taas yksi päivä Pariisissa oli lähestymässä nopeasti loppuansa. Alec ja Lily olivat viettäneet koko päivän ihan vain ostoksia tehden (vaikkeivat he loppujen lopuksi olleet ostaneet tavaraa kasoittain, niin kuin voisi luulla.) Alec oli kaikinpuolin tyytyväinen ostoksiinsa. Hän oli ostanut äidillensä pullon hajuvettä ja ostosta tehdessä Lily oli tietysti toiminut makutuomarina, sillä hän luotti naisen makuun tämänkaltaisissa asioissa huomattavasti enemmän kuin omaansa. Brendonille he olivat lopulta löytäneet suloisen pehmonallen. Alec olisi halunnut ostaa veljenpojalleen jotain fiksumpaa ja hyödyllisempää, kuten vaikkapa kirjan. (..mutta Lily lopulta oli onnistunut valamaan mieheen hivenen järkeä. C'moon, kuukauden vanhalle vauvalle kirja?) Pehmonalle näytti siis olevan järkevin vaihtoehto. Ja lopulta myös heidän asuntonsa seinälle oli löytynyt kaunis maalaus Eiffel-tornista, joka oli kuitenkin kooltaan sen kokoinen että se kulki kätevästi ostoskassissa. Se sopisi täydellisesti olohuoneen seinälle.

Nyt pariskunta oli istuutunut pienen pöydän ääreen erääseen kahvilaan nauttimaan iltapäiväkahveista. Kahvila oli melkoisen pieni ja lämminhenkinen, ilmassa leijaili ihana leivosten ja vastajauhetun kahvin tuoksu, välillä korviin kantautui iloista naurua vieruspöydistä ja pientä puheensorinaa. Alec pälyili vielä hetken ympärilleen, ennen kuin palautti katseensa takaisin Lilyyn ja hymyili tälle lumoutuneena. Hän oli sillä hetkellä vain niin onnellinen ja huoleton, että miehen teki melkeinpä mieli huutaa se kaikille ääneen, mutta onnistui kuitenkin hillitsemään kielensä.. Onneksi. Alec olisi todennnäköisesti vain onnistunut keräämään kummastuneita ja ihmetteleviä katseita itseensä. "Onko sinulla vielä jotakin muita ostoksia mielessä?"